torstai 6. syyskuuta 2012

HOPEATÄHDEN KOTIMAINEN SYKSY 2012

Kuopion ensi-ilta Tämän kosken lapset 25.9.


Eläkeikäisten Hopeatähti-elokuvakerho aloittaa syyskauden tiistaina 25.9. Kino
Kuvakukossa (Vuorikatu 27) Janne Heinosen ohjaamalla draamadokumentilla
"Tämän kosken lapset" (2012).
Elokuva kertoo legendaaristen Tapperin veljesten lapsuus- ja nuoruusvuosista Saarijärvellä.
Jokaisesta veljeksestä kasvoi kulttuurivaikuttaja; Markosta ja Harrista kirjailijoita, Kainista kuvanveistäjä ja Yrjöstä lavastaja.

Ennen elokuvaa klo 13 kirjailija Harri Tapper (s.1929) luennoi aiheesta  
Mikä on Vihtorin akatemia?”
Avajaisesitykseen saapuu vieraaksi myös ohjaaja Janne Heinonen.
Elokuva katsotaan luennon kälkeen.
                                                                 *
Hopeatähti jatkaa keväällä 2012 hyvin alkanutta yhteistyötä Ikääntyvien yliopiston kanssa.  Hopeatähden pääsponsorina on Terve Kuopio. 

Liput voi ostaa Kuvakukon aulasta lipputiskiltä. Lippujen myynti alkaa noin puoli tuntia ennen elokuvaa.

Hopeatähti-elokuvakerho on perustettu syksyllä 2008.

maanantai 3. syyskuuta 2012

HOPEATÄHDEN SYYSKAUSI 2012 alkaa

HOPEATÄHDEN SYYSKAUSI 2012
alkaa tiistaina 25.9. klo 13 Kuvakukossa
kirjailija Harri Tapperin vierailuluennolla ”Mikä on Vihtorin akatemia
(luento n. 30 min. + keskustelu). Sen jälkeen katsotaan uutuuselokuva Tämän kosken lapset.

Draamadokumentti Tämän kosken lapset kertoo saarijärveläisestä Tapperin taiteilijaperheestä,
jonka kaikista neljästä pojasta tuli merkittäviä suomalaisia taiteilijoita: Markosta ja
Harrista kirjailijoita, Kainista kuvanveistäjä ja Yrjöstä lavastaja. Dokumentissa käydään läpi
kodin ja vanhempien merkitystä taiteilijuuden syntymiseen sekä perheen arvostusta luontoa kohtaan.
Tapperien elämän selkäranka oli kotirannan koski. Kun 1950-luvun lopulla kosken olemassaolo kävi
uhatuksi voimayhtiön toimesta, alkoi uusi vaihe Tapperien elämässä, jota kutsuttiin ”Koskisodaksi”.
Tappereista tuli yllättäen merkittäviä ympäristöarvojen puolestapuhujia ja luonnonsuojelun edelläkävijöitä.



Kuopion ensi-ilta!
TÄMÄN KOSKEN LAPSET Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio.
Ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus, tuotanto: Janne Heinonen.
Musiikki: Ville Ojanen.
Suomi 2012. 68 min.
Hopeatähden vieraina kirjailija Harri Tapper ja elokuvaohjaaja Janne Heinonen.
Tilaisuus on järjestetty yhteistyössä Ikääntyvien yliopiston kanssa.

Harri Tapper (s. 1929 Saarijärvi) loi kirjallisen uran jäätyään eläkkeelle luokanopettajan työstään
vuonna 1985. Hänen palkittuun tuotantoonsa kuuluu romaaneja, novelleja, näytelmiä ja lyriikkaa.
Hänen uusin romaaninsa ”Loimu ja lumi” (Atena 2012) julkaistiin keväällä. Jokunen sana siitäkin.