Huomenna Hopeatähdessä Saamelaisveri

Ruotsalaisen Amanda Kernellin  ohjaama SAAMELAISVERI (2017) esitetään Hopeatähdessä tiistaina 28.11. klo 13, Kuvakukko.

 

 

Elokuvan päähenkilö, saamelaisnuori Elle Marja  päätyy karkumatkalle, tavoitteenaan päästä kokonaan irti sukusiteistä ja samalla kokonaisesta kulttuurista. Hän varastaa opettajansa vaatteet ja suuntaa Uppsalaan. Mutta oman identiteetin vaihto osoittautuu vaikeammaksi kuin hän uskoikaan. SAAMELAISVERI on 3 finalistin joukossa eurooppalaisen LUX-elokuvapalkinnon saajaksi 2017.  

Runotytöstä kasvoi vakavasti otettava kirjailija

Runotytöstä kasvoi vakavasti otettava kirjailija

                                                              

                                                                                       

Viikon runo 47, 26.11.2017      

 

Arkkitehtuurin suurimpia saavutuksista kuvaavista

postikorteista rajataan ihmiset pois. Heidän
hetkellisyytensä, tuulessa lepattava kaulaliina.
Kortin toiselle puolelle kirjoitetaan: Terveisiä.
Täälläkin olemme käyneet. Silityksiä Murrelle.

Sanna Karlström (taivaan mittakaava), Otava 2004

Sanna Karlström (s. 1975 Kokkolassa) on helsinkiläinen runoilija, jonka esikoisteos Taivaan mittakaava ilmestyi vuonna 2004. Teos palkittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla.

Edellisenä vuonna 2003 Karlström sijoittui kolmanneksi J. H. Erkon kirjoituskilpailussa.
Karlströmin toinen runokokoelma Päivänvalossa ilmestyi vuonna 2007. Päivänvalossa-teoksen taustalla oli Uri Gellerin tarina

Karlström on saanut Tanssiva karhu-runopalkinnon ja Kalevi Jäntin Rahaston palkinnon 2009 kolmannesta kokoelmastaan Harry Harlow´n rakkauselämät.

Teoksessa Karlström käsittelee rakkautta tutkivan tiedemiehen omaa suhdetta rakkauteen. Teoksen päähenkilö on amerikkalainen psykologi Harry Harlow, joka nousi 1950-luvulla maineeseen reesusapinoita koskeneilla tutkimuksillaan. Kuten aiemmissakin teoksissa, Karlström käsittelee aihetta roolin kautta, Taivaan mittakaavassa taustalla on arkkitehti.

Teokset:

Taivaan mittakaava, runoja, 2004 Otava
Päivänvalossa, runoja, 2007 Otava
Harry Harlow´n rakkauselämät, runoja, 2009 Otava
Saatesanat, runoja, 2014 Otava

Multaa sataa, Margareta, romaani, 2017 Otava. Runot olen lukenut, mutta runoilijan ensimmäinen romaani on vielä lukematta. Sekin jää ensi vuoden puolelle.

Runoa! -äänikirja, 2008 Otava. Mukana kahdeksan runoilijan joukossa, jotka tulkitsevat tekstejään Runoa!-cd:llä.

Muistan cd: ja etsin sen käsiini ja panen soimaan. En muistanut, että Sanna Karlströmin runoja on näin paljon – 14 runoa alkaen esikoiskokoelman ensimmäistä runosta Yöllä kierähdän itseni ympäri monta kertaa.

Olin unohtanut ketä muita CD:llä on mukana. On muun muassa esikoisrunoilija Risto Oikarinen.
Karlström ja Oikarinen olivat Kuopiossa Kirjakantti-kirjallisuustapahtumassa vuonna 2008.

He lukivat runojaan Jazzana-ohjelmassa Katumusharjoituksia päivänvalossa, jazzia ja runoa. Soittajat välillä melkein unohtivat soittaa, sillä he hurmaantuivat varsinkin Karlströmin runonlausunnasta.

 

Runoon rakastunut

Viisi runoa -runon viides runo on aina puhutellut minua

Viikon runo 46, 19.11.2017

 

Viisi runoa

1.

Se jätti minut
lintuna jätti:
Kuten kaikki mitä sanotaan

                    asioiksi.

2.

En minä yksin tunne
olevani, kun olen tässä näin

       että sauna lämpiää,

                 ja savun haju.

3.

Tein kirjan.
Se on nyt kirjakaupoissa.
Sen voi mennä ostamaan.
Se on hyvä kirja

      mutta ei sen vuoksi maksa paljon.

4.

Kun harjalintu lensi pihan yli
minusta tuntuu kuin se olisi
käynyt tervehtimässä.
Näin ei tietenkään ollut.

5.

Tähän lopetan runojen kirjoittamisen.
tai en vanno.
saattaa olla että ikkuna taas joskus

     unohtuu auki, ja lintu

                            eksyy sisään:

että auttaa sen ulos, on runo.

Tiarnia-sarja ja muut Ruotsin kauden runot

Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut

H. K. Riikonen

 

 

Pentti Ilmari Saarikoski (2. syyskuuta 1937 Impilahti – 24. elokuuta 1983 Joensuu) oli runoilija, suomentaja ja sotien jälkeisen Suomen merkittävimpiä kirjailijoita.

Saarikoski julkaisi runokokoelmia vuodesta 1958 lähtien tasaisesti kuolemaansa saakka. 1960-luvulla hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua erottautuen yhä enemmän muusta suomalaisesta modernismista. Saarikoski itse kuvaili tyyliään demokraattiseksi tai dialektiseksi.

Saarikoski pakinoi nimimerkillä Nenä Ylioppilaslehteen, Uuteen Suomeen ja Kansa Uutisiin.  Pakinat ivasivat kirkkoa, armeijaa, politiikkaa ja kaikenlaista konservatiivisuutta. Saarikoski parodioi taitavasti virallisen Suomen juhlavaa kapulakieltä.  Hän oli myös aktiivinen kommunisti ja pyrki eduskuntaan vuosina 1966 ja 1970 SKDL:n listoilta, mutta ei tullut valituksi.

Marraskuusta 1966 tammikuuhun 1967 Pentti Saarikoski oleskeli Prahassa. Hän muokkasi kokemuksesta omaelämäkerrallisen kirjan Aika Prahassa keväällä 1967. Postuumisti ajasta on julkaistu Prahan päiväkirjat vuonna 1998.

Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista ”julkkis”, jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea, ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.

Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä. Tarkan teokset olen lukenut, ja ne ovat hyllyssäni, sillä saatan niihin vielä palata.

Myös päiväkirjat ovat kiinnostavaa luettavaa: Pekka Tarkka (toim.): Nuoruuden päiväkirjat, 1984; Pekka Tarkka (toim.): Prahan päiväkirjat, Otava, 1998; Pekka Tarkka (toim.): Juomarin päiväkirjat, Otava, 1999; Pekka Tarkka (toim.): Toipilaan päiväkirjat, Otava, 2001 ja H. K. Riikonen ja Janna Kantola (toim.): Suomentajan päiväkirjat, Otava 2012.

Saarikoski oli naimisissa neljästi. Hänen vaimonsa ja myös sisaruksensa ovat myöhemmin laatineet useita hänen elämäänsä käsitteleviä teoksia.

Ruotsin-kaudellaan Saarikoski käsikirjoitti myös kuunnelmia. Hän voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon 1981 käsikirjoituksestaan Kuikan pelto.

Saarikosken teos- ja käännösluettelo on komea.

Kirjailijakuvaa laajentaa myös Sirkka Garamin teos Veljeni Pentti: Pentti Saarikoski sisaren silmin, Kirjapaja 1987.

 

 

Jarkko Laine oli yksi Suomen merkittävimmistä runoilijoista

Jarkko Laineen kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma

Viikon runo 45, 12.11.2017

 

Itäinen Pitkäkatu 70

Tämä on minun Koulukatuni, mutta unessa tällä kertaa hän,

kolmosen raitiovaunun kolina poissa, sitä odottaa.
Kirjasto tullut lähemmäksi,
mutta kohta se viedään veks tai puolitetaan,
eikä kukaan enää muista
mikä viisaus asuu siinä että kirjasto ja Neuvola ovat seinänaapureita.

 

Elämän ehtoo uuden elämä aamu. Niinhän sanotaan.

Muistikuvilla ei parasta ennen -päivää, ei sukkahousuhässäkkää,
ne eivät härskiinny, vain maultaan tulevat väkevämmäksi.
Minun lapsuuteni Itäinenkatu, aina uljas ja päivänpolttava,
mutta myös synkkä ja ahdistava,
niin kuin jokaisen inhoama kakara joka ei tiennyt syntyneensä sunnuntaina.
Ja jos syntyikin, se oli sadepäivä, surullinen sunnuntai.

En koskaan unohda syksyjä, jotka Itäistä pitkäkatua kävelin yksin,

se oli Öster Långgatan,
en katulyhtyjen kylmää paloa silloin,
jalkapallokentän opetukseksi jäätyneitä kalkkirajoja,
en kevään surullisen auringonpaisteen tuulisia päiviä
jotka toivat suuhun hiekan –
olin laitakaupungin katujen köyhä poika,
niin riippumaton maailman menosta, niin peruuttamattomasti kiinni siinä.

Jarkko Laine: Ensimmäinen pastis platataanien alla, Savukeidas 2007


Jarkko Laine oli yksi Suomen merkittävimmistä runoilijoista. Ensimmäinen pastis plataanien alla on Laineen kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma.

Kirjan takakannen teksti: ”Ensimmäinen pastis plataanien alla on useaan kertaan valtionpalkitun, Suomen kirjallisuuden ja sukupolvensa suurimpiin kuuluvan runoilijan kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma. Kokoelma julkaistaan siinä muodossa, jossa Jarkko Laine (1947–2006) toi sen Savukeitaalle toukokuussa 2006 toiveenaan, että se ilmestyy hänen 60-vuotissyntymäpäivänään 17.3.2007.”

Jarkko Aarre Juhani Laine (17. maaliskuuta 1947 Turku – 19. elokuuta 2006 Turku) oli suomalainen kirjailija, runoilija ja kääntäjä. Hän toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana 1987–2002 ja sai kirjallisuuden valtionpalkinnon 1972, 1974, 1977 ja 1985. Urallaan Laineelta ilmestyi 20 runokokoelmaa ja seitsemän romaania. Hän kirjoitti myös novelleja, mieteproosaa, sitaattiantologioita, näytelmiä, kuunnelmia ja laulunsanoituksia.

Laine aloitti uransa underground-runoudella. Hän debytoi kirjallisuuslehti Parnasson lyriikkakilpailussa vuonna 1967 ja hänen esikoiskokoelmansa Muovinen Buddha ilmestyi samana vuonna. Sen jälkeen Laine julkaisi lähes vuosittain jonkin teoksen, joskus kaksikin. Laine toimi Parnasson toimitussihteerinä 1969–1986 ja päätoimittajana 1987–2002. Hän myös suomensi muun muassa Mark Twainia, Bram Stokeria, Richard Brautigania, William Shakespearea ja yhdysvaltalaista runoutta.

Laine kuoli 59-vuotiaana vaikeaan sairauteen. Laineen postuumisti julkaistu ajatelmakokoelma Kolmas mustakantinen vihko valittiin Vuoden aforismikokoelmaksi 2007. Hänen mukaansa on nimetty vuodesta 2011 kahden vuoden välein jaettu Jarkko Laine -palkinto.

Palkinnot:

• Otavan nuorten kirjailijoiden palkinto 1968
• Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970
• Valtion kirjallisuuspalkinto 1972 (näytelmäkirjailijoille), 1974 (kääntäjäpalkinto), 1977, 1985
• Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 2003
• Finlandia-palkintoehdokas 1989 ja 1992

               Olin SARVin matkalla Göteborgin kirjamessuilla, jolla oli monia kirjailijoita, myös Jarkko  Laine. Turun messuilla olen käynyt vuosittain. Viimeisinä elinvuosinaan Jarkko Laine veti messuvieraille kiertoajelun Turussa.  Hauskasti jäi mieleen Stålarminkadulla hänen selostuksena. Tässä talossa asuu kriitikko Otto Lappalainen. Aito arvostus näkyi.

 

 

 

 







 

 

 

la 11.12. klo 14 lauletaan Hopeatähdessä

Anne-Christine ” Tintti” Tinkala

Tervetuloa taas Kuvakukkoon!

UUTTA Hopeatähdissä: Suomi-Filmi Sing Along - nyt saa laulaa!

Viikonloppuna Hopeatähdissä on oikein sokeria pohjalla: la 11.12. klo 14 vuoron saavat Loistavat tähdet, ikimuistoiset sävelet, suuret tunteet – lauantai- iltapäivä on täynnä laulua ja ikimuistoisia, musiikintäyteisiä elokuvakohtauksia!

KAVI (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) on koonnut nyt ensi kertaa myös kuopiolaisten iloksi paketin kauneimpia ja riemastuttavimpia elokuvakappaleita näytökseen, jossa yleisö kutsutaan mukaan lauluun. Elokuvissa kuultavien laulujen sanat näkyvät valkokankaalla tekstitettyinä virkistämään muistia laulaa muiden mukana - tai niin halutessaan vaikka vain hyräillä, tunnelmoida…ei  laulupakkoa!

”Elokuvien laulujuhlan” laulattajana toimii Anne-Christine ” Tintti” Tinkala.  Tintti Tinkala on monipuolinen laulaja ja muusikko. Koulutukseltaan hän on musiikin maisteri ja musiikkipedagogi. Hän on työskennellyt mm. kanttorina, laulajana, kuoronjohtajana ja yhteisömuusikkona. Tällä hetkellä hän on vanhempainvapaalla Männistön seurakunnan kanttorin virasta.

Mukana on laulukohtauksia mm. elokuvista Kulkurin valssi (1941), Onnellinen ministeri (1941) Rosvo-Roope (1949), Komisario Palmun erehdys (1960), Käpy selän alla (1966), Punahilkka (1968), Tulitikkutehtaan tyttö (1990), Kauas pilvet karkaavat (1996).  Mukana laulettavina lauluja ovat mm. Katupoikien laulu, Pot, pot, pot, pot potkut sain, Romanssi, Lentävä kalakukko (Repe Helismaa), Sinua sinua rakastan (Chydenius), Mies joka rakastaa itseään (Juice), Satumaa (Reijo Taipale), Ikkunaprinsessa (Rauli Badding Somerjoki & The Agents).

Yhteiskesto n. 70 min. K7. ( Liput: 5 €) 

 

Hopeatähdet-elokuvafestivaali Kuvakukossa

Tänään Hopeatähdet-elokuvafestivaali alkaa Kuvakukossa klo 17

Kati Outinen
Kuva: Antti Haanpää 

                                                

Hopeatähdet-elokuvafestivaalin avajaispuhe klo 17 Kati Outinen, jonka jälkeen avajaiselokuvana Victoria & Abdul, ohjaus Stephen Frears. Pääosissa Judi Dench, Ali Fazal. Englanti 2017. Käsikirjoitus: Lee Hall Pituus: 108 min. (S)

 

Kimeä metsä muistuttaa sodasta, josta nyt puhutaan paljon

Viikon runo 44, 5.11.2017

 

Se alkoi soida puoli kolmelta yöllä,

kimeä metsä, täynnä elämisen kauhua,
yritystä herätä herätä –
se lakkasi, puhelin,
ehkä väärä numero.
Viesti – mutta mistä?
Metsästäkö joka vei minun rakastettuni?

Täynnä kranaattien räjähdyksiä, ulinaa, melkein unta,

totista totta. Yhä se huutaa.
metsä jota rakastin,
metsä jota hän rakasti,
johon hän kadotti runonsa.
Se pirstoutui sälöiksi – ei, se kasvoi yhä,
aarnioitui eikä kaadu millään.

Meissä on jatkuva metsä.

Ei sankareiden metsä.
Hiljainen kasvusto.
Hyvin hiljainen laulu.
Sen kuulee kuitenkin.

Aila Meriluoto: Kimeä metsä, WSOY 2002.

Kokoelma voitti Tanssiva karhu -palkinnon samana vuonna, jolloin Meriluoto sai Savonia-palkinnon. Kimeä metsä on Meriluodon 12. kokoelma, jonka lopussa on myös Meriluodon suomentamia Emily Dickinsonin runoja.

 

Aila Marjatta Meriluoto-Paakkanen (s. 10. tammikuuta 1924 Pieksämäki) on suomalainen runoilija, kirjailija ja suomentaja.

Aila Meriluoto valmistui ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta vuonna 1943. Hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa  Lasimaalaus (1946) 22-vuotiaana. Teos sai kriitikkojen kiitokset ja oli myös kaupallinen menestys. Se osui suoraan sodasta selvinneen sukupolven sydämeen ja oli yhtä aikaa illuusioton ja optimistinen, uhmakas ja suora. Siitä tuli kaikkien aikojen suosituimpia suomalaisia runokokoelmia, ja teoksesta on otettu tähän mennessä 14 painosta. Lasimaalaus ja seuraava kokoelma Sairas tyttö tanssii (1952) ovat perinteistä runoutta, mitallista ja loppusoinnullista. Perinteinen on myös runojen naiskuva, ja Meriluoto joutuikin kantamaan unelmoivan runotytön imagoa vuosikausia, vaikka vastusti sitä itse aktiivisesti.

Äänekkäimmin kokoelmaa ylisti aikansa merkittävin kirjallinen vaikuttaja, akateemikko V.A. Koskenniemi, joka myös rakastui itseään 40 vuotta nuorempaan Meriluotoon. Koskenniemen vaikutus haittasi Meriluodon uraa pitkään, sillä hänet leimattiin Koskenniemen suosikiksi. Lisäksi uusia kokoelmia verrattiin Lasimaalaukseen. Hän koki kritiikissä olleen kaunaista suhtautumista hänen teoksiinsa ja persoonaansa.

Meriluoto solmi 1948 kirjailija Lauri Viidan kanssa avioliiton, joka kesti kahdeksan vuotta. Viidalle avioliitto oli toinen. Meriluoto ja Viita saivat neljä lasta. Avioliitto oli myrskyisä. Samassa perheessä ei tuntunut olevan tilaa kahdelle kirjailijalle. Meriluodolta ilmestyi avioliiton aikana Sairas tyttö tanssii -runokokoelman lisäksi lastenkirja Pommorommo (1956) Viita sairastui 1950-luvun alussa skitsofreniaan, mikä häiritsi sekä perhe-elämää että molempien luomistyötä.

Meriluodon ja Viidan taiteilija-avioliitosta on tehty myös dramatisointi, Heikki Kujanpään ohjaama näytelmä Putoavia enkeleitä. Kujanpää ohjasi myös samannimisen elokuvan, jonka ensi-ilta oli 5.12.2008. Elokuvassa Meriluotoa näyttelevät Elina Knihtilä ja Elena Leeve.

Avioeron jälkeen vuonna 1962 Meriluoto muutti neljän lapsensa kanssa Ruotsiin. Meriluoto teki Ruotsissa asuessaan paljon käännöstöitä. Hän halusi kirjoittaa suomeksi, ettei menettäisi suomalaista identiteettiään. Todellinen syväsukellus ruotsin kieleen oli Nobel-kirjailija Harry Martinsonin Aniaran suomentaminen (1963).

Ruotsissa ollessaan Meriluoto kirjoitti ensimmäisen proosateoksensa Peter – Peter: Erään rakkauden asiapaperit, julkaisu myöhemmin nimellä Peter-Peter (1971). Se kuvaa kahden emigrantin, Ruotsissa asuvan suomalaisen Sannan ja balttilaisen Peterin kirjeenvaihdosta eroottiseksi suhteeksi muotoutuvaa yhteyttä ja sen päättymistä. Romaani pohdiskelee yksin jäävän naisen epävarmuutta ja maahanmuuttajan asemaa Ruotsissa. Teoksen pohjalta Matti Kassila on ohjannut elokuvan Haluan rakastaa Peter (1972)

Meriluoto palasi Suomeen vuonna 1974 ja hän kirjoitti WSOY:n pyynnöstä Viidan elämäkerran Lauri Viita, legenda jo eläessään. Meriluoto määrittelee entisen miehensä: ”Lauri Viita ei ollut kirjailija, hän oli luonnonmullistus.”

Suomeen paluun jälkeen 1970–1980-luvuilla Meriluodon runokieli vapautui, ja hän alkoi käyttää runoissaan puhekieltä. Runokokoelmat Varokaa putoavia enkeleitä (1977), Talvikaupunki (1980) ja Ruusujen sota (1988) sisältävät runsaasti taaksepäin katsovia runoja. Meriluodon päiväkirjat ja runoteokset limittyvät toisiinsa ja tulkitsevat toinen toisiaan. Vuonna 1986 ilmestyi Lasimaalauksen läpi. Päiväkirja vuosilta 1944–47, jossa Meriluoto kuvaa runoilijaminänsä kehitystä ja elämänkokemusten heijastumista runoissa. Myöhemmin julkaistiin toinen päiväkirjakokoelma Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953–1975, jossa Meriluoto tietoisesti tekee yksityiselämänsä julkiseksi. Vuonna 2001 ilmestyi muistelmateos Mekko meni taululle, joka kertoo Meriluodon lapsuudesta Pieksämäellä. Kirja kuvaa myös hänen sodanaikaisia kokemuksiaan opiskelijatyttönä Helsingin pommituksissa.

Aila Meriluoto asuu nykyään Helsingissä. Hän avioitui vuonna 1979 kansantaloustieteilijä, professori Jouko Paakkasen kanssa (1928−2004) kanssa. Meriluodon viimeisimmät runokokoelmat ovat Kimeä metsä (2002) ja Miehen muotoinen aukko (2005).

Meriluoto on suomentanut Martinsonin lisäksi myös Rilkeä ja Goetheä.

 

Runoteokset:

·         Nuoret runoilijat 1943, WSOY 1943. Sisältää runoja seuraavilta kirjoittajilta: Kalervo Hortamo, Hilkka-Helinä Hyvärinen, Veikko Kolula, Lauri Lamminmäki, Elisabet Laurila,   Aila Meriluoto, Yrjö Oinonen, ja Kerttu Rukala.

• Lasimaalaus, WSOY 1946
• Sairas tyttö tanssii, WSOY 1952
• Pahat unet, WSOY 1958
• Portaat, WSOY 1961
• Asumattomiin, WSOY 1963
• Tuoddaris, WSOY 1965
• Silmämitta, WSOY 1969
• Elämästä, WSOY 1972
• Varokaa putoilevia enkeleitä, WSOY 1977
• Talvikaupunki, WSOY 1980
• Ruusujen sota, WSOY 1988
• Kimeä metsä, WSOY 2002
• Kootut runot, WSOY 2004
• Miehen muotoinen aukko, WSOY 2005
• Tämä täyteys, tämä paino, WSOY 2011

Elämäkerrallisia teoksia:

           Lauri Viita, WSOY 1974

           Lasimaalauksen läpi, WSOY 1986

           Vaarallista kokea. Päiväkirja vuosilta 1953–1975, WSOY 1996

            Mekko meni taululle, WSOY 2001Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975–2004,     

            Kustannusosakeyhtiö Siltala 2010. Toim. Anna-Liisa Haavikko.

 

          Romaaneja:

          Peter - Peter : Erään rakkauden asiapaperit, myöhemmin Peter-Peter,    

           WSOY1971

           Kotimaa kuin mies, WSOY 1977

           Sisar vesi, veli tuli, WSOY 1979

 

Lasten- ja nuortenkirjoja:

Pommorommo, WSOY 1956, Ateljee Katariina, WSOY 1965, Meidän linna, WSOY 1968, Vihreä tukka. WSOY, 1982.

 

Palkinnot ja tunnustukset:
Valtion kirjallisuuspalkinto 1947, 1953 ja 1959

Kalevi Jäntin palkinto 1947

F. E. Sillanpää -palkinto 1958

V. A. Koskennimi -palkinto 1960

Pro Finlandia -mitali 1962

Valtion kirjallisuuspalkinto kääntäjälle 1975

Valtion taiteilijaeläke 1986

Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 1998

Savonia-kirjallisuuspalkinto 2002

Yleisradion Tanssiva karhu -palkinto 2002

Aleksis Kiven palkinto 2002

 

 

Mennään Kuvakukkoon!

HOPEATÄHDET 2017 ELOKUVAFESTIVAALI, Kuopio 6-12.11.2017 KUVAKUKOSSA

Silvery Stars - Senior Film Festival 2017                           

HOPEATÄHDET- elokuvafestivaali pyrähtää jälleen viikoksi elokuvineen ja taiteilijavieraineen elokuvista pitävien iloksi ja osaksi marraskuista Kuopion kulttuuritarjontaa.

 

Ohjelmaesitteitä Kuvakukossa. Viikko-Savossa 1.11. oli myös hyvää tietoa, sivu 26).

WWW.HOPEATAHDET.FI

 

Avajaiset ma 6.11. klo 17

Avajaispuhe: näyttelijä  Kati Outinen

Avajaiselokuva: Victoria & Abdul