Elokuva, joka kestää monta katselukertaa

A Late Quartet 
Hopeatähti esittää 4.3.

On maailmankuulun jousikvartetin 25-vuotisjuhlan aatto, kun kvartetin sellistillä Peter Mitchellillä

todetaan Parkinsonin tauti. Peter ilmoittaa tulevan kauden olevan hänen viimeisensä.
Hänen kolme työtoveriaan joutuvat uuteen tilanteeseen. Kilpailunhaluiset egot ja hallitsemattomat intohimot uhkaavat tuhota vuosien ystävyyden ja yhteistyön.
Elokuvan näyttelijäkaarti tekee elokuvassa hienoa jälkeä. Katsojia hellitään upealla loppukohtauksella, jossa koko tarina ja soittajien elämäntyö tiivistyvät unohtumattomasti hetkeksi, Beethovenin musiikissa.

Englanti 2013. Draama. Ohj. Yaron Zilberman.

Pääos.: Philip Seymour Hoffman, Imogen Poots,
Christopher Walken, Catherine Keener, Wallace
Shawn. 1h 45min. K7.

Philip Seymour Hoffman oli yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä s. 23.7. 1967 Fairport, New York,  Yhdysvallat k. 2.2.2014 New York, Yhdysvallat.

Hoffmanin läpimurtorooli oli vuonna 1992 elokuvassa Naisen tuoksu,  jossa hän esitti päähenkilön selkäänpuukottavaa luokkakaveria. Hoffman itse sanoi, että tuo rooli antoi todellisen potkun uralle, sillä ennen elokuvaa hän oli töissä kaupassa. Hoffman sai nimeä monenlaisten ja omalaatuisten henkilöiden esittäjänä.

 

Asioista päättävät, katsokaa Krogeruksen näytelmä

Minne me aikanaan joudumme?

”Seurattuani oman äitini viimeisiä aikoja kotikyläni vanhainkodissa, ajattelin useasti mihin tästä maailmasta on kadonnut arvokas vanhuus, elämän ehtoopuolen kunnioittaminen? Tilaa on vähän, hoitohenkilökunnan määrää supistetaan ja inhimillisyys on kohta vain katoava luonnonvara. Jos vanhuksen oma aika on vähissä, ei heille ole tarjolla palveluissakaan yhtään enempää aikaa.” Näin kirjoittaa Kuin ensimmäistä päivää -näytelmän käsiohjelmassa ohjaaja Olli-Matti Oinonen. Moni voi sanoihin yhtyä.  Mutta mitä voimme tehdä? Herättääkö näytelmä toimimaan?

Kuva: Ritva Kolehmainen

Anna Krogeruksen (s. 1974) näytelmä on esitetty monilla näyttämöillä ympäri Suomea. Vihkoinkin esitys saatiin kirjailijan kotikaupunkiin. Näytelmä on sovitettu väistötilojen Yhteiskoulun lavalle. Toimii.

Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Suvantolan hoitokoti Kuopiossa. Yleisöä kosiskellaan tutuilla paikoilla, mutta se vain sopii. Tuttuus luo me-henkeä, joskaan itse hoitokodin tapahtumat eivät

ilahduta. Pientä yritystä esimerkiksi maahanmuuttajilla, mamuilla, on. He oppivat pian, että melkein kaikki on kiellettyä. Työnilo tapetaan, eikä joustoa tunneta. Ei kaveria voi noin vain töihin tuoda.

Vanhainkodin asukkaat ovat persoonallisia ja heillä on oma tahto, joka kyllä helposti nujerretaan.

Näytelmän päähenkilö on perushoitaja Ritva (Seija Pitkänen), yksinhuoltaja. Ritvan kehitysvammainen poika Arvo (Antti Launonen) tuo paljon huolta äidilleen. Tunnollisen ihmisen kohtalo on olla kaikkien heittopussi. Hän ottaa ylimääräiset vuorot, hän joustaa aina. Silloinkin kun työkaveri lähtee ´ulos´. Vakinaista työtä hän ei saa, mutta lopulta hänellä tulee raja sietoraja täyteen.

Loistavasti tehty roolityö.

Adam (Joni Kuokkanen) siivoaa vessoja, kun lääkärin paperit eivät kelpaa täällä, samoin on hänen kaverinsa kanssa. Kirgiisialainen sairaanhoitaja ei saa ensimmäistäkään työpaikkaa. Sivarit viipyvät hetken.

Osastonhoitaja vetoaa aina ylempiinsä. Seikku (Sari Harju) on kirpakka nainen, mutta pillereihin hänkin turvautuu.

Pientä piristystä osaston arkeen tuovat vierailevat esiintyjät. Kirjailijalla, Untolla (Pekka Kekäläinen) on varma mielipide: – En tuu tykkäämään.

Usein pariskunta Martta ja Toivo (Ritva Grönberg ja Ilkka Pentti) häipyvät omiin oloihinsa. Heitä hiertää vanha asia. Iloinen ja positiivinen karjalaismummo (Annukka Blomberg) on osaston ilo tarinoineen. Hoitajan kanssa otetaan joskus viinahörpyt. Taimin rakkaus Kari Tapioon (Tapani Korhonen) tuo lisäväriä näytelmään.

Höpöttäviä touhukkaita asukkeja on täälläkin, rouva Laitinen (Katri-Maria Peltola) huolehtii vieraille kahvia ja kirjailijalla on omat juttunsa. Kirjaakin hän yhä kirjoittaa.

Asioista saadaan väännettyä aina pahimmat epäilykset käyttöön. Kateusko sen tekee, ihmisiä hallitaan pelolla.

Makaaberi yö näyttäytyy osastonhoitajan silmiin. Kuollut asukas makaa lattialla. Vieras lapsi nukkuu sohvalla ja Ritva torkkuu pöhnässä Taimin sänkyä vasten.

Kaikesta selvitään, vaikka säästötoimet kuristavat ja kiusaavat asukkaitakin.

Tragikoominen näytelmä ei paljon minua naurattanut, vaikka välillä hymy hyreksi. Enemmänkin itku puristui kurkkuun ja vihantunne synnytti raivon. Näin ei voi olla! Kirjailija sai naurun aikaan, samoin Adam ja rouva Laitinen hellytti. Väliajalla juttelin muutamien iäkkäiden katsojien kanssa. Heitä ei naurattanut, ei varsinkaan omaishoitajaa. Liian kovaa asiaa.

Ilta oli Seija Pitkäsen. Hän heitti roolinsa sivuun, ja puhui näyttelijänä. Hänen esimerkkikertomuksensa kehottaa ojentamaan käden eksyksissä olevalle. Puhutaan lempeästi ja ollaan lähimmäisiä!

Olen nähnyt Kuin ensimmäistä päivää -näytelmästä monia esityksiä. Kuopiossa oli omanlaisensa esitys, mutta kyllä se hyvin pärjäsi kaikille näkemilleni. Kuopiossa on loistotiimi.

KON-TIKI

KON-TIKI Ti

Hopeatähdet esittää Kuvakukossa ti 18.2.2014 klo 13

 

Vuonna 1947 nuori norjalainen seikkailija, tutkija Thor Heyerdahl varmisti paikkansa historiankirjoituksessa tehtyään kuuluisan KON-TIKI -retkensä,

4300 meripeninkulman pituisen seikkailumatkan yli Tyynen valtameren aluksenaan
balsapuusta rakennettu lautta. Teorioidensa todisteluvimma ajoi Heyerdahlin hurjaan meriseikkailuun. Thor Heyerdahl (6. lokakuuta 1914 Larvik, Norja – 18. huhtikuuta 2002 Colla Micheri, Italia) oli norjalainen biologi.

Retkikunta osoitti, ettei ollut mitään merenkulkuteknistä estettä sille, että Polynesia olisi asutettu Etelä-Amerikasta käsin.

KON-TIKIn viisihenkisestä miehistöstä vain yksi osasi purjehtia – ja hän pelkäsi vettä eikä osannut uida. Komeasti näytellyssä KON-TIKI-elokuvassa yksi
pääosista kuuluu merelle, joka yllättää ja ottaa katsojan mukaan jännittävälle matkalle.

KON-TIKI oli Norjan Oscar-ehdokas parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi vuonna 2013. Suomen ensi-ilta oli 2013.

Draama, seikkailun ohjasivat Joachim Rønning ja Espen Sandberg.

Pääosissa näyttelivät Pål Sverre Hagen, Anders Baasmo Christiansen,
Gustaf Skarsgård, Odd-Magnus Williamson ja Tobias Santelmann.

Elokuva kestää 1t 58 min. K12. TIKI

 

6.2.

Saamelaisten kansallispäivä tänään, 6.2.

Etsin hyllystäni pari runokirjaa; Inger-Mari Aikio-Arianaickin Maailmalta tähän ja Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni.

oudot tavat

nostattavat vihaa

nyt ymmärrän

suomalaisten
suuren vastenmielisyyden

oppia saamea

Runo on lainaus Maailmalta tähän -kokoelmasta, samoin tämä alla oleva.

onneksi

pääsen Saamenmaahan

pois terveellisistä
myrkytetyistä kasveista

saan taas

poronlihaa ja
siikaa, rautua, lohta

Muistelin kirjoittaneeni Aikio-Arianaickin kokoelmasta kritiikin. Mietin mihin ja näpyttelin kirjailijan ja kirjan nimen ja omanikin googlelle. Vastaus tuli: Kiiltomato 2007, sen olin unohtanut.
Lainaan tähän omaa tekstiäni:

Maailmalta maailmalle

17.9.2007

Inger-Mari Aikio-Arianaick:

Maailmalta tähän
Kustannus-Puntsi 2006

Monitaitoinen Inger-Mari Aikio-Arianaick (s. 1961 Utsjoella) on suomentanut pohjoissaameksi kirjoitetun runoteoksensa Máilmmis dása (2001 DAT). Se on saanut nimen Maailmalta tähän. Alkuteos oli Pohjoismaiden kirjallisuuspalkintoehdokas ja Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas vuonna 2004. Samana vuonna teos käännettiin norjaksi, Fra verden og hit.

Aikio-Arianaickin runokokoelma kertoo tarinan rakastumisesta lapsen odotukseen ja syntymään, äitiyden tuskan ja ilon sekä eri kulttuurien ristivedon. Runoilija-toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä asuu perheineen Pulmankijärvellä Utsjoella, Ivalossa ja Paratiisisaariksi kutsutulla Mauritiuksella. Siellä kesä kestää lokakuusta maaliskuuhun, Lapin kesä on lyhyt.

Kokoelma alkaa aistillisesti, kun kuu rakentaa rakastuneille sillan. Runon nainen tunnustaa rakastuneensa heti, mutta kolme talvea häntä taamottiin (kesytettiin). Valokuva vie siniseen kaamoksen tunnelmaan. Myöhemmin valkoinen talo trooppisessa maisemassa ja punainen talo valkoisen hangen keskellä muistuttavat asuinpaikkojen vastakohdista. Luontokuvat ja lapsi – ehkä Mauritiuksella Intian valtameressä kuvattu – vahvistavat tarinaa runojen rinnalla.

Onni ovat omat ihmiset, ”minun ihmisiäni / minun tapojani”, mutta he tietävät myös ”pilviä / pilvistyvää”. Runossa ”kunpa saisimmekin” kaivataan yhteiselämää talossa, joka on kuin markkinapaikka; anopilla riittää virsiä ja appi on äänekäs, miniässäkin jotain vikaa. Se panee huokaamaan: ”ja minun / asuttava täällä? / elettävä ?!”

Outoihin tapoihin tottuu, ja viha laantuu. Saamelainen runoilija on kulttuurishokkinsa kokenut ja kirjoittaa itseironisesti: ”kunhan vain / nuo pahuksen krishnat / kahelit rättipäät ja / saamarin heinänsyöjät / eivät tule liian lähelle”. Ruuat panevat uneksimaan poronlihasta, siiasta ja lohista. Oudot tavat saavat runominän ymmärtämään suomalaisten vastenmielisyyden saamen kieltä kohtaan.

Maailma on kaukana, lapsi tässä

Rakastuneiden läheisyyden ikävään riittää sama kuu, vaikka ollaankin maailmojen laidoilla:
”kuu / kutoo käsiimme liiton / valtameren yli”. Raskautta ja odotuksen iloa sumentavat uskomukset. Pitää saada syödä, mitä haluaa, tai lapsi syntyy näppynaamaisena: ”kuitenkaan / te ette antaneet minun / syödä lihaa!”. Iloinen ja rauhallinenkin pitäisi olla, jotta lapsesta tulee kiltti. Ilonpilaajia on kuitenkin aina: ”kuusi kuukautta ennen synnytystä / he istuttivat minuun jo syyllisyyden”.

Esikoisen odotus on hellyyttä itseä ja syntyvää lasta kohtaan: ”älä vielä, lapseni / malta odottaa”. Muut jo miettivät nimeä ja sitä, mihin kouluun lapsi laitetaan. Tärkeintä on kuitenkin isän läsnäolo synnytyksessä: ”kyynelilläsi salaa / sammutit pahimman tulen”.

Oma lapsi on tietysti kaunis ja viisas – pian myös parkuva kakara. Aikio-Arianaick kirjoittaa satuttavasti äitiyden arjesta; väsymyksestä ja maitoa täynnä olevista pakottavista rinnoista. Lapsen nukahtamisen onnea seuraa heti pelko sen heräämisestä kesken unien. Jo yhdysvaltalainen filosofi Ralph Waldo Emerson (1803–82) kirjoitti aikoinaan: ”Ei koskaan ole ollut niin suloista lasta, ettei sen äiti olisi ollut iloinen saadessaan sen nukkumaan.”

Jos ihminen on pelkkää kemiaa, miksei ole rokotetta vihalle, kateudelle ja pirullisuudelle, kysyy runoilija Aikio-Arianaick. Äidin väsymys voi jäädä muistoihin vain lapsen itkuisena kesänä. Itkevän vauvan vanhemmat löytävät kaikupohjaa tunteilleen monista runoista. Väsymys näkyy tässäkin: ”kunpa voisinkin / palauttaa hänet / sinne mistä tulikin / kirjoittaa lapulle / ’viallinen’ / tai ’väärä tuote”.

Kaikkien näiden sanojen läpi loistaa rakkaus ja kiintymys lapseen. Kyllä lukija sen aistii, kuten väsymyksenkin. Huono-sana on väärä adjektiivi huolehtivalle äidille, jonka tunteet mylläävät hormonien hallitsemassa mielessä: ”huonokin äiti / on parempi kuin / isä / joka on / aina töissä”.

Lapsen konttausvaiheessa äiti kasvaa ja toteaa ainoan tehtävänsä olevan kasvaa lapsensa kanssa. He kasvavat yhdessä. Runokokoelmallakin voi olla onnellinen loppu. He elivät onnellisina elämäänsä eteenpäin!

”rakas
rakas pikku mies

ja rakas
rakas iso mies

me!
Me!!!”

Kymmenkunta vuotta sitten perustettu Kustannus-Puntsi on nykyisin EU:n pohjoisin kirjankustantamo. Se sijaitsee Inarissa. Paikalliset tuntevat Lapin ja saamelaisten asiat parhaiten. Ajattelen, että jokainen maakunta tarvitsisi oman alueensa kustantajan. Ouluun on perustettu uusi kustantamo Rajalla, Kuopiossakin oli aikoinaan Kustannuskiila, vaan ei ole enää.

Kaiken kirjallisuuden ei tarvitse pyrkiä valtakunnallisuuteen tai kansainväliseksi, kyllä hyvä teos nousee omilla ansioillaan maan ja maailman tietoisuuteen, kun aika on. Siitä todistuksena on Inger-Mari Aikio-Arianaickin neljäs teos Maailmalta tähän.

Ritva Kolehmainen

 

Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni.

© DAT O.S., Nils-Aslak Valkeapää ja Pekka Sammallahti
Kirja on julkaistu Pohjoismaiden ministerineuvoston tuella
DAT 1992

Muutamia vuosia sitten meillä oli Ikääntyvien runoryhmässä erinomaisen hauska ja keskusteleva ryhmä. Ihmiset saivat ehdottaa runokokoelmia kaikkien luettaviksi. Lista oli monipuolinen ja laaja. Eniten ääniä saanet kirjat otettiin mukaan, kuten Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni. Pekka Sammallahti on kääntänyt lyriikkakuvateoksen Beaivi, Áhčažan runot.

565. aika
kaikille erilainen
elämä
aina vain erilainen
kuolema
osa elämää
valovarjossa
pahuudessahyvyys.

Kirja pitää kyllä lukea kokonaisuutena, runoelmana. Sammallahti kirjoittaa: Ajattelen, että ´kaunis` on täällä turha ja ulkokohtainen sana: se ei sovi sellaiseen, jonka kokee tavalla tai toisella osaksi omaa itseään. Sopivampia sanoja ovat ´rauha´ ja ´turvallisuus´, ´jatkuvuus´.

Teos päätyy sanoihin:

 

ja kun kaikki on ohi
ei kuulu enää mitään
ei mitään
ja se kuuluu

Riemua juhlarahasta

JUhlaraha liikkeelle  5.2. Kuopion Carlsonilla Keskiviikkona klo 14

TOVE 100 juhlavuosi         

 

Tove Janssonin juhlavuoden tunnus on pikkuhanuristi

 

Ateneum-salissa käynnistettiin 30.1. Moomi Charactersin Tove 100 -juhlavuosi.  Tilaisuudessa lanseerattiin muun muassa juhlaraha ja juhlamerkit. Moomin Charactersin edustaja kertoi myös huomattavista lahjoituksista.                 

”Suomessa on tuskin koskaan ennen käynnistetty näin laajamittaista, runsasta ja maailmanlaajuisesti merkittävää juhlavuotta. On suorastaan häkellyttävää että tällaisesta aika syrjäisestä pienestä maasta hallinnoidaan näin laajaa lisensointia ja tekijänoikeuden valvontaa. Koko ajan on muistettava, että kaiken tämän menestyksen takana on Tove Janssonin suuri taiteellinen omistautuminen ja työ.”

Moomin Characters tukee Lallukan Taiteilijakodin restaurointia 400 000 eurolla ja kerää lisenssinhaltijoiden kanssa UNICEFille 650 000 miljoonaa euroa.

Moomin Charactersin tärkein tehtävä on Tove Janssonin taiteellisen perinnön vaaliminen. Kaupallinen menestys velvoittaa olemaan tarkkoja, totesivat Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström ja taiteellinen johtaja Sophia Jansson, Tove Janssonin veljentytär.

Ateneum-salissa puhuivat myös englantilainen lastenkirjailija Frank Cottrell Boyce ja ruotsalainen Jansson-tutkija ja elämänkerturi Boel Westin sekä suomalainen näyttelykuraattori – Tove Jansson Ateneumin taidemuseossa 14.3.–7.9.2014 ­– FT Tuula Karjalainen. Hän voitti tammikuussa Lauri Jäntin palkinnon teoksellaan Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.  
                               

Tove Janssonin juhlavuoden tunnuksena on pikkuhanuristi. Jos tunnuksessa on lisänä UNICEF, se merkitsee että lisenssin haltija on sitoutunut luovuttamaan osan tuotosta YK:n lastenrahastolle. Tove Jansson oli eläessään yhteistyössä UNICEFin kanssa. Hän omisti sille kaksi piirrosta, joista tehtiin joulukortteja, 1971 Joulun ihme ja 1981 Rauhanmarssi.

RahapajaN yhteistyöN AVAUS   Carlsonillla  KUOPION TAVARATALOSSA KE 5.2. KLO 14

Kuopion Carlson on Suomen ensimmäinen tavaratalo, joka tarjoaa 154-vuotiaan Suomen Rahapajan juhlarahoja ja rahasarjoja lahjatuotteina. Historiallinen myynti alkaa 5.2. klo 14. Avajaisten kunniaksi Carlsonilta voi ostaa ensimmäisenä maailmassa uuden Tove Jansson -juhlarahan. Yleisöllä on mahdollisuus kysyä metallirahan valmistuksesta avajaispäivänä Suomen Rahapajan pääsuunnittelija
Erkki Vainiolta.

Juhlarahat on perinteisesti nähty keräilytuotteina, mutta ne kasvattavat jatkuvasti suosiotaan lahjoina. Suomen Rahapajan tapaan 154-vuotias Kuopion Carlson on Suomen ensimmäinen tavaratalo, josta juhlarahan tai rahasarjan voi hankkia lahjaksi.

Vuoden 2014 kysytyimpiä lahjarahoja tulee olemaan Tove Janssonia kunnioittava juhlaraha. Suomen Rahapaja on lyönyt Tove Janssonin muistoksi juhlarahan, joka lasketaan liikkeelle ja myyntiin kotimaassa Carlsonilla yhteistyön avajaisissa 5.2. Rahan kansainvälinen myynti alkaa Berliinissä numismaattisilla messuilla 7.2.

Juhlapäivän kunniaksi Carlson tarjoaa avajaispäivänä myös rajoitetun 100 kappaleen erän vuoden 2004 Tove Jansson ja lastenkulttuuri -hopearahoja edulliseen hintaan 20 euroa kappale.

Avajaisten ohjelma:

Klo 14.00. Tervetulosanat. Oy Carlsonin toimitusjohtaja Kyösti Karhunen 

Klo 14.10. Historiallisen yhteistyön merkitys Suomen Rahapajalle. Viestintäjohtaja Henna Karjalainen.

Klo 14.20. Yhteistyön symbolinen avaus ja myyntivitriinin paljastus. Juhlarahojen  ja rahasarjojen myynti alkaa.

Klo 14.25. Miten kolikoita tehdään. Suomen Rahapajan pääsuunnittelija Erkki Vainio, Henna Karjalainen.

Klo 14.40. Kysy kolikoista asiantuntijalta. Yleisö voi kysyä pääsuunnittelija Erkki Vainiolta rahojen suunnittelusta.

Tauko ohjelmassa.

Klo 17.00. Miten kolikoita tehdään. Suomen Rahapajan pääsuunnittelija Erkki Vainio.

Klo 17.10. Kysy kolikoista asiantuntijalta. Yleisö voi kysyä pääsuunnittelija Erkki Vainiolta rahojen suunnittelusta.

Riemua juhlarahasta: Suomen Rahapajan viestintäjohtaja Henna Karjalainen ja Moomin Characters Oy Ltd:n taiteellinen johtaja Sophia Jansson

5.2. Luetaan...

5.2.2014 Luetaan Runeberg-aiheisia kirjoja

Mauri Kunnas:                                                              Merete Mazzarella:

Koiramäen Martta ja Ruuneperi                                   Fredrika Charlotta o. s. Tengström
Otava 2005, toinen painos.                                           Kansallisrunoilijan vaimo
                                                                                      Tammi 2007, toinen painos.

 

Näiden yllämainittu-
jen kirjailijoiden teosten suosiota kuvaa jo se, että teoksista on otettu pian
toinen painos.

Merete Mazzarellan teos Fredrika Charlotta o. s. Tengström Kansallisrunoilijan vaimosta on arvokas tietoteos. Vaimot tahtoivat aina jäädä suurmiestensä varjoon.

 

 

Fil. tri Merete Mazzarella nostaa kansallisrunoilijan varjosta Fredrika Runebergin esiin omana itsenään ja kirjailijana.

Fredrika Runeberg kertoo: ”Yhä selvemmin olin vähitellen oppinut ymmärtämään, kuinka pahana pidettiin kaikkea naisen työskentelyä kirjan ja kynän parissa.”

Porvoon vuosinaan Fredrika Runeberg ehti osallistua moniin rientoihin myös kodin ulkopuolella. Yhdessä kahden muun lehtorinrouvan kanssa hän perusti rouvasväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena oli auttaa köyhälistön naisia ja lapsia. Köyhien tyttöjen koulu syntyi aidosta myötätunnosta, mutta myös siksi, että oli kyllästytty kerjääviin ja pahojaan tekeviin lapsiin.

Kirjan on suomentanut Raija Viitanen.

Suosittelen lukemaan myös muita Mazzarellan kirjoja, kuten näitä viime vuosien suosikkeja:
Elämä sanoiksi, suomentanut Raija Rintamäki, 2013
Ainoat todelliset asiat: Vuosi elämästä, suomentanut Raija Rintamäki, 2012
Matkalla puoleen hintaan: eläkkeellä olemisen taidosta, suomentanut Raija Rintamäki, 2010

 

Mauri Kunnas on taitava tekijä, jonka tarinat viihdyttävät aikuisiakin. Piirrokset ovat hurmaavia. Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjan tavoin tarinat ovat tosia, niistä voi kerrata historiallisia asioita. Kirjat sivistävät hauskalla tavalla. Robin Hood ja Seitsemän veljestä ovat tulleet tutuiksi myös Kunnaksen kirjoista, samoin Koirien Kalevala. Ne ovat todellisia koko perheen kirjoja, lasten kanssa yhdessä luettavia. Etusivun juttu on jo lähes puhki luettu meidän perheessä. Lehden tekemisen riemu on aitoa, vaikka monet asiat ovat muuttuneet. Käyhän kirja+lehti vaikka historiallisesta oppikirjasta.

Koiramäen Martta ja Tilta pääsevät Porvooseen sukulaisia tapaamaan. Tilta osaa vähän ruotsia, sillä kaupungissa monet puhuvat ruotsia.

– Vad dy saady saivarkorva, ingentingen tappisilmä, lausui Martta.
Tytöt pääsevät Ruunepereille apulaisiksi, koska piiat ovat sairastuneet. Aikamoista seikkailua meno runoilijan luona on.

Ja joskus Vanhan kirjallisuuden päiville mennessä kannattaa poiketa Herra Hakkaraisen taloon. Ja tietysti myös Suomalaisen kirjan museoon Pukstaaviin.

 

TOVE 100 ja kirjailijan eka kirja

Riimitellen yhdessä luettavaa

 

TOVE JANSSON
Seikkailu merenpohjassa
WSOY 2014. 27 s.

  

TOVE 100 -juhlavuosi on avattu. Tapahtumia riittää meillä ja maailmalla koko vuoden.

On aika palata Tove Janssonin ensimmäiseen kirjaan. Seikkailu merenpohjassa on julkaistu ensimmäisen kerran 1933 nimimerkillä Vera Haij. Nyt juhlavuoden alussa kirjasta julkaistiin uusintapainos, jonka on suomentanut FT Sirke Happonen. Hän on kirjoittanut myös jälkisanat kirjaan. Ruotsinkielinen alkuteos on Sara och Pelle och Näckens bläckfiskar.

Kirjan sankarit ovat Maikki ja Mauno sekä koira. Itse tehdyllä autolla, ´Buickilla´ (merkkitietoisuus!) lähdetään matkaan.

Kohta moottori käynnistetään

ja hurjalle retkelle lähdetään.

Jyrkkä tie vie suoraan meriveteen. Lapset kohtaavat merenneidon ja koira ystävystyy kalan kanssa. Töihin Näkin palvelukseen joutuvat kaikki.

Muutama tunti vierähtää ja kalamies pelastaa Maunon ja Maikin, koirankin.

Äiti iloitsee lasten paluusta ehjinä. Kotona äiti hellan ääressä kipsutti. Tosiaan, kipsutti korkokengissään, oli kovin chic.

Kirjan maisema on perheen kesänviettopaikasta tuttu.

Taiteilijan tyyli on muuttunut vuosien myötä, mutta pienet yksityiskohdat ovat olleet alusta lähtien tärkeitä.
Aikuisten on hyvä lukea ja tutkia kirjaa yhdessä lasten kanssa. Ja keskustella auki jännittäviä asioita.

Tove Jansson kirjoitti ja kuvitti kirjan 13-vuoriaana. Kirja julkaistiin vasta 1933, vaikka julkaisupäätös tuli jo vuonna 1928.