Kuvajournalisti Topi Ikäläisen kuvia kuudelta vuosikymmeneltä

Elämänilon ja eläinrakkauden kuvia

Topi Ikäläisen näyttely -Rajaamatonta luomua avautuu Kauppakeskus Apajassa 30.4.2014.

Kuvanveistäjä Kain Tapper Pyhän Markuksen  torilla Venetsiassa 1987.
Copyright Topi Ikäläinen

Kuvajournalisti Ikäläisen kuvat ovat kuudelta vuosikymmeneltä, pääosassa on ihminen. Pysäytetyt tuokiokuvat ja luontevat poseeraukset ovat lämminhenkisiä, hyväntuulisia ja realistisen herkkiä.

Kuvista huokuu syvä kunnioitus kuvattavia kohtaan. Ikäläisen kuvissa on vahvasti esillä suomalaisen maaseudun elinpiiri.

Perinteisessä perheviljelmän harmonisessa elämänmuodossa ja arvomaailmassa ihmiset ja eläimet ovat voineet hyvin. Kuvissa näyttäytyvät myös Ikäläisen lähipiiri ja yhteiskunnan eri sektoreilla toimivat ja toimineet vaikuttajat.

Kuopiosta ympäri Suomea ja ulkomaita valokuvaajana sukkuloineen Topi Ikäläisen juuret ovat syvällä maaseudulla. Hän syntyi Keiteleellä Jauhialan kylän Lähdemäen torpan savusanassa 27.6.1948. Hän toteaa, että lapsuuden ja nuoruuden ikimuistoiset vuodet kotikonnuilla maalla opettivat työn teon merkityksen ja maauskon.

Ikäläisen pitkä kuvaajaura alkoi 1960-luvun puolivälissä Savon Sanomissa avustajana, sitten vakituisena lehtikuvaajana ja kuvatoimittaja jatkuen laaja-alaisena freelance-kuvaajana sanoma- ja aikakauslehdistössä. Hän on tehnyt pitkän päivän myös erilaisissa valokuva-alan järjestö- ja luottamustehtävissä; mm. Kuopion läänintaiteilijana, Valtion valokuvataidetoimikunnan jäsenenä ja sen puheenjohtajan sekä taiteen keskustoimikunnan jäsenenä. Taiteilijaprofessorina Topi Ikäläinen toimi vuodet 1989–1994. Valtion taidepalkinnon Ikäläinen on saanut vuosina 1974 ja 1983. Vuonna 1984 hän voitti Vuoden Lehtikuvakilpailun Feature-sarjan. Vuonna 1988 Topi Ikäläinen sai yhdessä Jorma Komulaisen ja Jaakko Julkusen kanssa Kuopion taidepalkinnon työstä VB-valokuvakeskuksen aikaansaamisessa. Topi Ikäläinen on ollut mukana yli 30 kirjaprojektissa ja näyttelyssä sekä toiminut lukuisissa järjestöissä. Hän on Victor Barsokevitsch -seuran perustaja- ja kunniajäsen. Ikäläinen sai taiteilijaeläkkeen (½) vuonna 2007.

Nyt Rajaamatonta luomua -näyttelyn Ikäläinen kertoo, että kuvia on monista yhteyksistä. Kuvavalinnoissa ja näyttelyntoteuttamisessa hän sai taustatukea ystäviltään Veikko Kankkuselta ja Ossi Walliukselta. Liikkeelle lähdettiin Ikäläisen mittavasta ja laajalti inhimillistä elämää kuvaavasta arkistosta. Valittiin kuvat VB- valokuvakeskuksen kahteen näyttelyyn (esillä vuosina 2012 ja 2013). Niistä kuvista on Apajan näyttelyssä monia ihmisläheisiä kohtaamisia niin pienissä pirteissä kuin kirkkaissa saleissakin. Lisäksi esillä on kuvia VB- valokuvakeskuksen näyttelyiden jälkeen kootusta kahdesta kiertonäyttelystä ”Tiellä, matkalla ja matkan varrella 1972–2012” sekä ”Rakkaudesta koti- ja hyötyeläimiin”.
Apajan näyttelytila on Arkki-kohtaamispaikan vieressä, avoinna Arkin tapaan arkisin klo11–19 ja lauantaisin klo 11–15.

Vapaa pääsy.

Eeva Nevalainen ja luomukanaset Riistaveden Lohilahdessa 1982. Copyright Topi Ikäläinen

Hyvä paimen. Copyright Topi ikäläinen 

.                          

 

Arvostetut Lotat                                        

Kaija Vuorio:
Kuopion LOTAT
Kuopion Isänmaallinen Seura • Aarni 24
Julkaisija: Kuopion Lottaperinne-yhdistys 1997

Tänään 27.4. 2014 Kansallisena veteraanipäivänä katselen Kuopion Lotat -kirjaa, jonka Lottaperinneyhdistys julkaisi ja Kaija Vuorio ammattitaitoisesti kirjoitti. Historiatoimikuntaan kuuluivat:

Elsa Kyntäjä, pj. Pirkko Ahonen, siht., Pirjo Jantunen, Liisa Kiianlinna, Maija-Liisa Soininen. Kannen valokuvat: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo/Kari Jämsén. Myös yksityiskokoelmista kuvia on.

Lottien historiaa kirjoitettaessa kirjoitetaan samalla vapaaehtoisen maanpuolustuksen sen käyttövoimana olleen isänmaanrakkauden historiaa, sanoo Vuorio.

Lottajärjestö oli korvaamaton sotavuosina.  Mutta myöhemmin kansakunta kielsi äitiensä ihanteet.

Muista menneitten sukupolvien työ. Kunnioita vanhuksia, he ovat tehneet enemmän kuin me! kuului yksi lottien Kultaisista sanoista.

Lotat eivät tarvitse kunnianpalautusta, sillä kunniaa he eivät ole koskaan menettäneet.

Sen sijaan tietoa kansakunnan aamun rakentajista tarvitaan.

Kiitollisuudella ajattelen tänään lottien ja sotaveteraanien valtavaa ja uhrautuvaa työtä. Meidän on hyvä olla ja elää itsenäisessä maassa, jonka edellinen sukupolvi rakensi.

Kirjassa nostetaan esiin Suojeluskuntien perustaminen ja Suojeluskuntien emännät. Varsinainen Lotta -Svärd organisotiin ylhäältä päin.

Kirjan kuvia katsellessa tajuaa asioiden suuruuden ja sen, että hommat hoituivat yhteistyöllä.

 

Luen nyt kirjaa selaillen. Pysähdyn tutkimaan kuvia ja elän muistoissa mukana. Hiihtokilpailuihinkin lotat osallistuivat, ja hiihtivät hame päällä. Pidettiin lääkintäkursseja, jotta oltaisiin valmiina tositoimiin. Kahvilatoiminta oli tuottoisaa. Varusteita tehtiin rintamalle ja sotilaita muistettiin joulupaketilla. Kotirintamallakin riitti töitä.

 

Lottamerkit (kirjan takakannesta)

Kun ajattelemme kaunista, tulemme itsekin kauniiksi.

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

231 s., WSOY 1944.

Yrjö Kokko (s.16.10.1903 Sortavala) kirjoitti tunnetuimman teoksensa Pessi ja Illusia rintamalla.

Se on kertomus luonnosta ja ihmisestä, sodasta ja rauhasta, rakkaudesta ja ystävyydestä.

Keijukaissatu avasi satumaailman aikuisille. Luonto oli eläinlääkärinä toimineelle Kokolle läheinen. Tarkat kuvaukset eläimistä vakuuttavat lukijan, samoin valokuuvaajan taito. Herkät mustavalkoiset eläinkuvat ovat satumaisia. Vaikuttava valokuva myhäilevästä mummosta jää mieleen, varsinkin kun kuvan alakulmassa on teksti:  

Kun ajattelemme kaunista,

tulemme itsekin kauniiksi.

”Täytyy osata nähdä ruohon sisään, puitten taakse,  järven pohjaan - - paljon sellaista, jota vain kirjailijat aavistavat ja lapset tuntevat”, Kokko kirjoittaa.
Tyttären kysymykseen, onko olemassa keijukaisia, hän vastaa: Asia on niin, että keijukaisia ei oikeastaan ole ja oikeastaan niitä on.

Syttyi sota. Kukaan ei tullut avuksemme.

Kokko kirjoittaa kuinka hän kevätkesän päivänä palasi rintamalta ja näki kauneutta ja ihmetteli valkovuokkomättään luo polvistuneena, kuinka sodan jälkeen oli jäänyt jäljelle niin puhtaan valkoista ja hentoa kuin valkovuokkoja.
Oli pakko uskoa satuun.

Kokko päätti kirjoittaa kirjan kukista ja eläimistä. Mutta sitten alkoi uusi sota. Joulu pitäisi viettää sodassa.

Kokko kirjoitti joululehteä lapsilleen. Se, miten joulusatu sai alkunsa, on innoittavaa luettavaa.
Upseeritoverit halusivat sadun jäljennöksen lapsilleen ja totesivat, tästä pitää kirjoittaa kokonainen kirja!
Pessin ja Illusian tapaaminen oli riemukas! Sateenkaarelta karannut Illusia oli optimisti, Pessi varovainen. Ystävän saatuaan, hän huomaa olleensa aina yksin.

Illusia näkee kuinka eläimet pitävät huolta lapsistaan. Hän on menettänyt siipensä, Ristilukkiko ne vei?

Kimalaisten, kihokkien ja monien muiden eläinten ja kasvien elämä avautuu lukijalle. Näkistäkin puhutaan. Peilikuvan salaisuus aukeaa Illusialle ja Pessille.

Jokin tuntematon vaaran aavistus lepää kaiken yllä – sodan äänet.

Pessi ja Illusia näkevät teerien kylpevän hiekkakuopassa. He arvelevat ihmistenkin kylpevän hiekassa, koska ne hakevat hiekkaa kuopasta. He eivät tiedä, että ihmiset asuvat maan alla kuin maamyyrät.

Mikä se sota on?

Aika kuluu.
Kevät on alkanut!
Elämä on alkanut!
Leskenlehtien suuri uutinen levisi: Metsänpeikko Pessi ja keijukainen Illusia ovat saaneet lapsen.

 

 

Kirjan pohjalta kuvattu Pessi ja Illusia, vuoden 1954 elokuva, on kotimaisen fantasian kulmakivi.

Oivaltava ja opettava kirja

Suomen lapsille

Torsti Lehtinen: Numerokomero

Kuvitus: Chloé Mahy-Hulkko
Edico 2013

Torsti Lehtinen yllätti ja kirjoitti lastenkirjan. Lorut on kuvittanut havainnollisen hauskasti brysseliläissyntyinen kuvataiteilija Chloé Mahy-Hulkko.

Nollasta  on hyvä alkaa. Lehtinen loruilee: ”Yksin pelkkä ykkönen, nollan kanssa kymmenen.”

Numerot ja riimit kohtaavat.

”Yksi kulkee yksin,
kaksi käsityksin.”

Eläinkuvat näyttävät mallia. Joutsen taipuu kakkoseksi. Tulee kaksi ja taksi.

Sitten onkin jo kolmonen ja nelonen. Linkkuveitsi saa tehdä nelosen virkaa. Kenellä on neljä jalkaa?

Viisi saa monta vinkkiä. Kettu kiepin tekee ja kuutoselta näyttää.  Seitsemän veljestä kuvaan pääsee. Kahdeksan on hauska juttu.

Viisas pöllö on kuin yhdeksän. Kuutonen keikautetaan ylösalaisin ja edessä on yhdeksän. Kymppiin tarvitaan jo taikuri.

Ja lopuksi rallatellaan: noo, yy, kaa, koo, nee…

Luin Numerokomero-kirjaa lapsenlapseni kanssa. Hän tuntee jo numerot ja laskettelee  niitä monta sataa.  Lapsethan riimittelevät innoissaan ja jatkavat omin sanoin.

Luetun jälkeen hän innostuu tutkimaan kirjaa, josta löytyy monen monta pientä yksityiskohtaa.

Oivaltava ja opettava kirja.

Kristillinen eetos ja maallinen vaellus rinnakkain

Sattumalla on sijansa

Torsti Lehtinen: Kainin merkki, 313 sivua

Arktinen Banaani 2013

Satunnaisgeneraattori toimii romaanissakin. Hauska oivallus on rakentaa romaani luennon muotoon, eikä minkä tahansa luennon, vaan osallistujat saavat roolinsa. He nostavat lapun hatusta ja luennoitsija lukee sen ja puhuu laajemminkin asiasta. Katsotaan myös dia-kuvia. Luento etenee vauhdilla ja vie tilanteesta toiseen.

Torsti Lehtisen romaani Kainin merkki toimii, huomaan nauravani joskus ääneen. Kirjailija näyttää malliksi stadin slangia. Murteisiin hän ottaa kantaa. Skidinä oli kova kokemus, kun piti laulaa landelaisten lauluja. Kirjailija purkaa tuntojaan laulun sanojen kautta.

Kirja kuljettaa lukijaansa maassa ja maailmalla. Monet asiat ovat tuttuja, olenhan ollut Lehtisen kursseilla ja jopa ryhmämatkalla Kierkegaardin jalanjäljillä. Käytiin myös Kristianissa.

Lehtinen ammentaa tietoa ja innoitusta Raamatusta. Jobin kirja näyttää olevan läheinen. Helsingin Kallio on ”koti”  korttelikapakoineen ja kirkkoineen. 

Aluksi arvelen kirjaa omaelämäkertateokseksi, mutta tajuan että elämä on antanut kirjailijalle eväät rakentaa fiktiivinen teos, jopa ottaa omaksi noloja tarinoita muilta. Ehkä kyseessä onkin parodia.

Pienet ja lyhyet luvut pitävät kiinnostuksen yllä. Tuttuja ihmisiä ja paikkoja tulee vastaan. Lukiessa itse kukin voi peilata suhtautumistaan ja arvojaan tekstin kanssa.

Lehtinen on ollut kyseenalaistaja ja ajattelija lapsesta lähtien. Lastentarhassa hän ihmetteli, miksi käskettiin panna kengät jalkaan, miksei jalat kenkiin.

Kirjailijuus ja siihen liittyvät luottamustoimet ovat esillä.                         
Koko aiempi tuotantoni on pitkä esipuhe tähän kirjaan, reilut 30 teosta kirjoittanut Lehtinen tunnustaa.

”Elämääni hallitsevat kolme kovaa tosiasiaa: kuolema, rakkaus ja seksuaalivietti”, hän kirjoittaa. Lehtinen siteeraa Edith Södergrania: ”Eros on jumalista julmin.”

 

Lehtinen on sanan ja sanomisen taitaja. Hän iskee oikean kohtaan sopivan anekdootin. ”Vietin helluntain yksin, ja nyt olen itseni heila.”

Hopeatähti-näytös

Paras pohjoismainen elokuva 2013

HOPEATÄHTI esittää ti 15.4. klo 13 JAHTI-elokuvan

+ kerhon vieraana filosofi, kirjailija TORSTI LEHTINEN
(Jagten) Draama 111min, K12.

−   Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2013:
paras pohjoismainen elokuva −

 

Rankan avioeron läpikäyneellä 40-vuotiaalla Lucaksella (Mads Mikkelsen) alkaa olla elämän palaset pitkästä aikaa paikallaan: uusi työ, uusi naisystävä ja uudelleen rakennettu yhteys teini-ikäiseen poikaan Marcukseen. Kaikki kuitenkin rikkoutuu; siihen tarvitaan vain yksi, sattumalta kerrottu valhe. Valhe alkaa levitä yhteisössä kuin virus. 

JAHTI on mestariteos, joka iskee ajan hermoon ja ihmisyyden ydinalueille. Laumaan kuulumisen jyvät ja akanat erotellaan. Lapsia on tietenkin suojeltava, mutta entäpä aikuisia? Onko yhteisö ”aina oikeassa” - myös silloin kun se on täysin väärässä?

JAHTI on saanut lukuisia kansainvälisiä elokuvapalkintoja, mm. Cannesin elokuvajuhlat: paras miespääosa. Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2013: paras pohjoismainen elokuva.

 

Elokuvan esittelijäksi ja keskustelijaksi saapuu Torsti Lehtinen (s.1942).

Kirjailija, FM Torsti Lehtinen on julkaissut runsaat 30 teosta: romaaneja, runo- ja aforismikokoelmia, näytelmiä, esseitä ja filosofisia teoksia. Hän on tutkinut eksistenssifilosofiaa ja suomentanut mm. Søren Kierkegaardin tuotantoa.

Ennen kuin Lehtinen ryhtyi kirjailijaksi, hän työskenteli lukuisissa eri ammateissa viinikellarinhoitajasta huumetyöntekijään ja tietokoneiden ohjelmistoasiantuntijaan. Kirjailijantyönsä ohessa hän on toiminut mm. päätoimittajana ja filosofian ja luovan kirjoittamisen opettajana useissa oppilaitoksissa, kuten Turun ja Tampereen yliopistoissa sekä Teatterikorkeakoulussa. Lehtisen kaksi uusinta teosta lastenkirja Numerokomero ja romaani Kainin merkki ilmestyivät kumpikin vuonna 2013.

(Elokuva: 112 min.) Yhteiskesto: n. 3 tuntia.

Yhteistyössä Ikääntyvien yliopiston kanssa.