Hopeatähdessä Cannesin elokuvajuhlat 2017: paras dokumenttielokuva

Kuvakukossa Hopeatähti-esitys ti 6.2.2018 klo 13: Kasvot, kylät

 

(Visages, villages) Ranska 2017. Dokumentti.

Ohjaus: Agnès Varda, JR. 89 min. S. 6,5 €

Cannesin elokuvajuhlat 2017: paras dokumenttielokuva

Toronton elokuvajuhlat 2017: yleisön suosikki

Ranskalaisen elokuvan Grand Old Lady, historian ensimmäisenä naisena kunnia-

Oscarilla palkittu 89-vuotias Agnès Varda ja 34-vuotias anonyymi katutaiteilija

”JR” kohtaavat. Parivaljakko päättää lähteä yhdessä matkalle kiertämään

Ranskan pikkukyliä, tapaamaan ihmisiä ja valokuvaamaan heitä. Tuokiokuvat

tekevät kustakin henkilöstä oman ympäristönsä ja elämänsä sankarin.

Kukapa ei olisi joskus unelmoinut lottovoitosta?

Hyvät Hopeatähti-kerholaiset,

kiitos kuluneesta vuodesta!

Saija oli ahkeroinut ja tehnyt kevään elokuvaesitteen. Sitä on nyt Kuvakukossa saatavana. Lisätietoja myös www.isakry.fi (alavalikko ”Hopeatähti-kerho”)

Aloitamme kevätkauden Kaikki oikein -elokuvalla ti 16.1.2018 klo13, toinen esitys klo 15.15 Kuvakukossa.

Uutuuselokuva perustuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen menestysromaaniin Kaikki oikein (2014, Otava)

Ohjaus Lenka Hellstedt, kesto 86 min. S. liput 8 euroa, eläkeläiset.

Näyttelijöinä muun muassa Antti Luusuanniemi, Elsa Saisio, Jenni Kokander, Malla Malmivaara, Pirjo Lonka, Juha Muje, Sinikka Sokka.

Tervetuloa! 

 

 

Tapperin taiteilijaveljekset

Viikon runo 52, 31.12.2018

 

Isä tuli sisään, ovi jäi auki.

Isän mukana tuli porstuan
ja toisen huoneen läpi
lintujen ääniä ja tuoretta ilmaa
jonka läpi
aurinko oli jo paistanut.

 

Yllä Markon kirjoittama virke, jonka Harri luki kukkia laskiessaan Kain hautajaisissa.

Sanat löytyvät Harri Tapperin teoksesta Vielä kerran kokosin heidät, Atena 2007. Kuvat Kain Tapper.

 

Runot kuin loitsuja

Viikon runo 51, 24.12.2017

(silta)

 

Silta korkealla kaareutuu

valoa vasten eheänä,

ja osoittelen:

olen kulkenut tuolla.

Kuulkaa, olen kulkenut

pitkin sileitä puita,

katsellen kuuta, pilviä,

taivaan rajaa.

Järjestyksessä

kirjat yksiössä,

kaupungin katot,

keskustellut kahviloissa

ruusunterälehtiä kupissa.

Sileät kädet öljyssä uitetut,

ei kämmenten rakkoja, multaa haavoissa,

ei pippuroitua kyynelvettä

haudankaivajan kuutamourakka.

Lapsi ei usko:

en minä osaa.

En minä mahdu.

Ennen mahduin, sanon,

olin laiha, kävin hiljaista siltaa.

En kerro miten karkasin: levisin

purkutaloihin ja ratapihoille,

takahuoneitten sirpalelattioille

öisille metsäaukeille

miten tulin rytisten alas

kun avasin suuni

ja unohdin askeleet,

kun merenmies kiskaisi nilkasta

kietoutui polttava vita

ja vesi oli soista ja ruskeaa,

täytti silmät kun sukelsin.

En kerro, en sitäkään kerro

miten paperit tahriintuivat

ja laulu nitkahti nuotin viereen,

kumpusi uumenesta

tumma veri, kaukaa tuttu.

Kaunis, kaunis silta, lapsi sanoo,

se kaartuu: balettitanssijan uuma,

marmorinilkan kaari,

vitivalkoinen, klassinen,

tyylipuhdas.

On kaunis, tuo on kaunis,

siltaa pitkin pääsee

jalat kuivina virran yli,

minä sanon, opetan.

Johanna Venho: Yhtä juhlaa, runoelma. WSOY 2006.

 

Maria Johanna Venho (s. 3. heinäkuuta 1971) on suomalainen runoilija ja kirjailija.

Venho valmistui ylioppilaaksi vuonna 1990 ja filosofian maisteriksi vuonna 1998 Helsingin yliopistosta. Hän opiskeli biologiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä Jyväskylässä ja Helsingissä. Pro gradu -tutkielmassaan Myytistä historiaan. Eavan Boland ja irlantilaisen tradition naiskuva hän tutki irlantilaista runoutta.

Venho on työskennellyt Ylen Teksti-TV:ssä toimittajana ja elokuva-arvostelijana 1997–2009, Tuli & Savu -runouslehden päätoimittajana, kulttuurilehtien avustajana sekä kääntänyt lastenkirjoja, ohjannut kirjoituskursseja ja toimittanut kirjoja. Venho toimi taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö Forum Artsin pääsihteerinä 2013–2014. Hän on perustanut runouslehti Janon  Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa, ja oli sen päätoimittaja 2013–2014. Hän on Taiteen edistämiskeskuksen kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunnan puheenjohtaja.

Venhon runoja on käännetty antologioihin englanniksi, ranskaksi, italiaksi, unkariksi, viroksi, tšekiksi, slovakiksi ja espanjaksi ja hän toimii kansainvälisessä Versopolis-runoilijaverkostossa. Vuonna 2006 hänen runovalikoimansa Virtuosi Incantesimi ilmestyi Italiassa Antonio Parenten kääntämänä. Vuonna 2008 lastenrunokokoelma Poèmes pour mon bébé ilmestyi Ranskassa Jean-Luc Moreaun käännöksenä. Vuonna 2001 Suomen arvostelijain liitto myönsi Venholle Kritiikin Kannukset -palkinnon. Hän on saanut myös Arvid Lydecken -palkinnon (2003), KatriVala -palkinnon (2006), Espoon kaupungin kulttuuripalkinnon (2006) Einari Vuorelan runopalkinnon (2008) sekä WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon (2012).

Runoteokset:

• Postia Saturnukseen, WSOY 1998
• Ilman karttaa, WSOY 2000
• Yhtä juhlaa, WSOY 2006
• Tässä on valo, WSOY 2009
• Saaren runot, Palladium 2017

Lastenkirjat:

• Okulus ja yöihmiset, lastenromaani, WSOY 2003
• Okulus ja Livian talo, lastenromaani, WSOY 2004
• Puolukkavarvas, lastenrunoja, WSOY 2006
• Okulus ja Omenamökin salaisuus, lastenromaani, WSOY 2006
• Okulus ja teatteri Outo, lastenromaani, WSOY 2008
• Ollaan kotona (eli kuinka kuunnellaan hiljaisuutta), lastenkirja, Kirjapaja 2009
• Utare-Ursulan onnenapila, lastenkirja, WSOY 2010
• Kissanpissa, lastenkirja, WSOY 2011
• Otto loikkaa ojan yli - kertomus koulun alkamisesta, lastenkirja, Kirjapaja 2011
• Yllin Kyllin, lastenkirja, WSOY 2012
• Linnunmaitoa kainalokanoille, lastenrunoja, Lasten Keskus 2015
• Opossumi repussa, lastenromaani, WSOY 2017

Romaanit

Syntysanat, romaani, WSOY 2011
Revitään rikki se rakkaus, esseeromaani, Jaana Seppänen & Johanna Venho, WSOY 2013
Kaukana jossain onnenmaa. Helsinki: WSOY 2015.

Sekä mukana monissa antologioissa.

 Muistan Johanna Venhon Oriveden opiston kesäkurssilta. Silloin tehtiin jokin elokuvakin kurssilaista, jossa muun muassa Venho souteli veneellä opiston lammella.

Hitaus on arvokas asia

Hitaus on kannatettava asia

 

Viikon runo 50, 17.12.2017

 

Meidän

         on yhä elettävä senkin jälkeen kun valtiot

on siunattu maahan, tai ei, sen oheen,

          itsensä murhaajien, liioittelijoitten hautuumaahan,

                                                           lähelle koiria,

maahan jota hybris yhä ruokkii niin että siellä puut,

         pihlaja, riippakoivu, lehmus tai kuusi menestyvät,

on elettävä niin kuin täällä on eletty jo neljä tuhatta vuotta

          ja siitä neljäsataa tällä seudulla alahuulta riiputtaen,

mietiskellen.

(runo on osastosta Niin katosi voitto maailmasta)

Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä, Otava 2008.

Teos on julkaistu ensimmäisen kerran 1966.

Paavo Juhani Haavikko (25. tammikuuta 1931 Helsinki – 6. lokakuuta 2008 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, runoilija ja kustantaja. Haavikko julkaisi yli 70 teosta. Hänen runokokoelmiaan on käännetty 12 kielelle. Haavikkoa pidetään yhtenä Suomen merkittävimmistä 1900-luvun jälkipuolen kirjailijoista ja runoilijoista. Hänet palkittiin muun muassa kansainvälisellä Neustadt-palkinnolla 1984 ja taiteen akateemikon arvonimellä 1994.

Haavikko kirjoitti runouden lisäksi lähes kaikkia kirjallisuuden lajeja. Haavikko oli paitsi kirjailija ja kustantaja, myös liikemies kiinteistö- ja metsäkauppa-alalla. Haavikko toimi kustannusosakeyhtiö Otavan kirjallisena johtajana 1967–1983 ja hän oli myös Otavan, Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n ja Rautakirja Oy:n johtokuntien jäsenenä 1970-luvulla. Hänelle myönnettiin akateemikon ja Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvonimet, mutta hän ei itse käyttänyt niitä.

Haavikko oli naimisissa kaksi kertaa: vuodesta 1955 kirjailija Marja-Liisa Vartion kanssa tämän kuolemaan (1966) asti. Vartion kanssa hänellä oli lapset Johanna (1956–1996) ja Heikki (s. 1960). Vuodesta 1971 kuolemaansa asti hän oli naimisissa kirjallisuudentutkija Ritva Haavikon kanssa.

Haavikko kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä lokakuussa 2008. Hänelle oli vasta edellisenä päivänä myönnetty Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto.

Haavikon kuoleman jälkeen hänestä ilmestyi kaksi elämäkertaa: Mauno Saari julkaisi vuonna 2009 kirjansa Haavikko-niminen mies. Heikki Haavikko julkaisi puolestaan vuonna 2015 muistelmakirjan isästään

Haavikko perusti 1975 kustannusyhtiö Art Housen, jonka siipien suojaan tuli myöhemmin myös Jalava-kirjankustantamo. Vuonna 1988 Art House osti lisäksi Uusi Suomi -yhtiöiltä ammatti- ja oppikirjallisuutta kustantavan Tietosanoma Oy:n.

Art Housen runoteoksista on jäänyt mieleen kokoelmien kauneus ja tyylikkyys, muuan muassa Markku Toivonen: Pimeä, kaunis puoliso, 1988.

Palkinnot ja tunnustukset:

• Kirjallisuuden valtionpalkinto 1959, 1961, 1963, 1965, 1967, 1971, 1975, 1982
• Eino Leinon palkinto 1963 (ei ottanut vastaan)
• Aleksis Kiven palkinto 1966
• Sokeain kuunnelmapalkinto 1967
• Valtion näytelmäkirjallisuuspalkinto 1969
• Helsingin yliopiston kunniatohtori 1969
• Neustadtin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto 1984
• Aikakauslehtien Liiton J. V. Snellman -palkinto 1988
• Taiteen akateemikon arvonimi 1991
• Ruotsin Akatemian pohjoismainen palkinto 1994
• Pohjoismainen näytelmäkirjailijapalkinto 1996
• Poeta Finlandiae, Vuoden runoilija 1996
• Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinto 2008
• Samuli Paronen -palkinto 2008

Kekkosen käyttämät Haavikko-lainaukset ovat jääneet elämään: ”Sillat voitetaan kulkemalla niiden ylitse.” Erityisen tunnettu on Haavikon lausahdus parodian tarpeettomaksi käymisestä: ”Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse.”