Elokuvan juhlaa Kuopiossa marraskuussa

Hopeatähdet 2013 – eläkeläisten elokuvafestivaali jälleen Kuvakukossa
4.–10.11.2013

Suomen ensimmäinen, vanhemmalle väelle suunnattu elokuvafestivaali HOPEATÄHDET – nyt jo kolmatta kertaa, esitykset
4.–10.11.2013. Festivaalin näytökset ovat tutussa miljöössä, Kino Kuvakukossa (Vuorikatu 27).

Avajaiselokuvana esitetään syksyn kotimainen uutuus, Taru Mäkelän ohjaama ”Mieletön elokuu”, jota tähdittävät mm. Kati Outinen, Miroslav Etzler, Elena Leeve ja Esko Salminen. Elokuva perustuu vuoden 1962 tapahtumiin, jolloin kylmä sota kuumensi tunteita Helsingissä järjestetyillä kommunistien nuorisofestivaaleilla, ja vasemmistolaiset ja oikeistolaiset ottivat yhteen kaduilla. Poliittis- historiallinen tausta antaa runsain mitoin tilaa ilolle, nuoruudelle ja unelmille.

Kuvaaja Heini Leväslaiho

Avajaispuheen pitää teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurme.

Kansainvälisiä uutuuksia festivaalilla edustaa mm. The Butler, joka kertoo afroamerikkalaisesta Cecil Gainesista, joka työskenteli vuosikymmeniä

 Valkoisen talon hovimestarina todistaen merkittäviä tapahtumia kahdeksan Yhdysvaltain presidentin aikana. The Butlerin pääosassa nähdään Oscar-palkittu Forest Whittaker. 

Festivaalin taustalla on katsojamääriltään Suomen suosituin, seniori-ikäisille suunnattu elokuvakerho. Kuopion ”Hopeatähti”-elokuvakerho. Kerhon  5-vuotistaivalta juhlitaan osana festivaalin ohjelmistoa. Juhlaseminaareja on kaksi; ensimmäisenä seminaaripäivänä perjantaina 8.10. ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Jouko Aaltonen esittelee

valtakunnalliseen elokuvamuistojen keruuprojektin pohjalta valmisteilla olevaa elokuvaa.  Toisen seminaaripäivän eli lauantain 9.10. taiteilijavieras on kirjailija Sirpa Kähkönen. Kähkösen luento käsittelee ohjaaja Teuvo Tuliota sekä Regina Linnanheimoa, Tulion elokuvien vakionäyttelijää ja työparia. Kähkösen luennon yhteydessä esitetään Tulio-klassikko ”Olet mennyt minun vereeni” vuodelta 1956.

KuvaajaTommi Tuomi/Otava

Laadukkailla dokumenteilla on osansa Hopeatähtien tarjonnassa myös tänä vuonna.  Saksalaisohjaaja Viviane Blumenscheinin uutuuselokuva ”Poski poskea vasten” (2013) kertoo suomalaisten ja argentiinalaisten lujasta tangorakkaudesta. Elokuva tuo aiheeseen tervetullutta ulkopuolisen näkökulmaa (esityspäivä pe 8.10.).

Myös festivaalin päätöselokuvana on dokumentti, suureen yleisömenestykseen tämän vuoden aikana kimmonnut ”Metsän tarina” (esityspäivä su 10.11.).  Metsän tarina on aidosti luonnon kauneuteen ja jylhyyteen luottava luontoelokuva, johon kaikenikäiset katsojat ovat ihastuneet.

Festivaali-elokuvat:

4.11. Taru Mäkelän ohjaama Mieletön elokuu. Toinen näytös klo 19.

5.11. Anna Karenina, ohjaus Joe Wright klo 13.

6.11.  Ihmiset suviyössä, ohjaus Valentin Vaala klo 13.

6.11. Kvartetti, ohjaus Dustin Hoffman klo 15.

7.11.  The Butler / Hovimestari, ohjaus Lee Daniels klo13.

8.11. Jouko Aaltonen: Elokuvamuistot – Elokuvaprojekti klo 13.

8.11. Poski poskea vasten, ohjaus Viviane Blumenschein klo 14.15.

9.11. Sirpa Kähkönen, luento klo 12–15 + elokuva Olet mennyt vereeni. ohjaus Teuvo Tulio.

9.11. Kekkonen tulee, ohjaus Marja Pyykkö klo 15.30.
 

10.11. Metsän tarina, Ville Suhonen, Kim  Saarniluoto klo 15
 

HOPEATÄHDET on alueellinen elokuvakeskus ISAK ry:n tuotantoa.  Festivaalia luotsaavat Saija Nissinen ja Ritva Kolehmainen.

www.hopeatahdet.fi

Döden, döden, döden

Liioittelu saa näkemään todellisuuden

 

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa, Teos 2013.
302 s.

Tajuntaan iskevä aloituslause houkuttaa lukemaan. Minna Lindgrenin radioääni helähtää mielessä, ja kirja vie mukanaan.

Kuolema Ehtoolehdossa -teoksen keskeiset henkilöt tulevat tutuiksi, Anna-Liisa, Irma ja Siiri, joukkoon kuuluu myös Suurlähettiläs. Näky palvelukodin aulassa lounasta odottavista asukkaista on tuttu meille, jotka olemme hoiva- ja palvelukodeissa vierailleet. Kaikkien pitäisi käydä tuttuja ja sukulaisia katsomassa, jotta tiedämme mitä meitä odottaa.

Asukkaat puhuvat tietysti kuolemasta, mutta sitä ei pelätä. Kuka viimeksi on kuollut. Lierihatturouva yllättää, kun ei vielä kuollutkaan, kuten palvelutalon asukkaat luulivat. Anna-Liisa tietää, että kuollut olikin Tero, kokkipoika. Siiri suree, koska Tero oli hänen ystävänsä.

Naiskolmikon mukana pääsee seuraamaan matkoja raitiovaunussa. Monet reitit tulevat tutuiksi, sillä Ehtoolehto sijaitsee Munkkiniemessä. Näppärästi vaihto linjalta toiselle käy, paitsi joskus. Hauskaahan siitä syntyy.

Suurlähettiläs arvelee, ettei 92-vuotiaalla ole enää ajokorttia ja lupaa ajeluttaa naisia taksilla. Taksiseteleitä riittää. Irma yllättää kertomalla, että luokkakokouksissa gynekologi kirjoittaa heille todistukset ajokorttia varten. Irmalta lapset veivät hänen rakkaan pienen punaisen autonsa. He vielä möivät hänen asuntonsa ja toivat hänet palvelukotiin.

Anna-Liisa kertoo talon tapahtumista. Käytävät täyttyvät kuolleitten tarpeettomista tavaroista, joita kukaan ei huoli. Mahonkipöytä sentään on hyvä pelipöytä.

Döden, döden, döden toistuu puheissa. Sanat Irma oli napannut Astrid Lindgrenin kirjasta.

Vanhat ihmiset maksavat kaikesta, Jokaisella tekemisellä on hinta. Joillakin onnellisilla on nuoria sukulaisia, jotka osaavat tarkkailla laskuja tietokoneillaan. Viemärin korjauksestakin laskutettiin, vaikkei mitään ollut korjattu. Lisää tutkintatehtäviä naiskolmikolle.

Siiri ja Irma asuvat vierekkäisissä asunnoissa ja piipahtavat toistensa luona murukahvilla. Ostavat he tarjousruokaakin Munkkiniemen ylemmästä Alepasta eli Ylepästä. Viimeisen päivän maksalaatikko on vielä hyvää.

Asukkailla on taito saada aikaiseksi kiire työntekijöille, vaikka heillä itsellään ei ole kiire minnekään. Hoitajat uupuvat ja ottavat vuorotteluvapaita. Naiset arvelevat, että työnantaja maksaa siitä, että työntekijä on vuoden tekemättä mitään.

Dementiaosastolla torjutaan virkeitten leidien apu. Osatonhoitaja Virpi Hiukkanen sanoo, että hoitaminen vaatii ammattitaitoa. Irma tietää: ”Illalla herätetään kello kahdeksan ja annetaan unilääke. Aamulla annetaan piristävä pilleri.”

Reino pamauttaa järkyttävän uutisen tiedoksi. Mitä Olaville – sotaveteraani ja pyörätuolissa – oli tehty suihkussa. Reino huutaa ja tyrskii itkua. Se helvetin hintti!

Ihminen saattoi olla ylitarkastaja, piiripäällikkö, rakennusmestari tai opettaja, mutta palvelutaloon hän päätyi raahustamaan ruokalappu kaulassa. Kaikista tulee entinen se ja se.

Anna-Liisa on tarkka kielestä, äidinkielen opettaja kun on. Hän korjaa toisten puheita hauskalla tavalla. Naiset hauskuttelevat pitkillä sanoilla kuten omahoitotarvikejakelupiste tai asiankäsittelyaikataulu.

Lääkkeitä syödään ja viiniä juodaan. Sekakäytöstä ei puhuta. Siiriä oli kehotettu juomaan kahvi ilman sokeria, mutta Siiri totesi että 92-vuotias saa syödä mitä haluaa.

Döden, döden, döden.

Hoivakodin tapahtumat alkavat ihmetyttää naisia. Kuka tahansa alkaa vaikuttaa dementoituneelta, kun syö riittävästi lääkkeitä. Irmankin dosentti täyttyy huomaamatta, erivärisiä ja kokoisia lääkkeitä, joista ei tiedä mitä ne ovat.

Taksikuskista, Mika Korhonen, tulee naisten turvaenkeli ja apu. Ravintolakäynnillä Irma tilaa pöydän luokkajuhlaa varten. Sovitaan, että henkilömäärään pannaan vainajavaraus.

Suljettu osasto on paikka minne ylilääkityt asiakkaat kärrätään. Faktori Reino vietiin sinne, kun hän oli kertonut Olavin tapauksesta. Siellä Ryhmäkodissa Siiri tunnistaa Irman helminauhasta. Siiri oli tunnettu sievästä, tyylikkäästä pukeutumisestaan, nyt hänet oli puettu ventovieraan vaatteisiin. Paidassa luki I´m sexy. Häntä ei saanut auttaa syömisessä, koska se esti kuntoutumisprosessin edistymisen.

Anna-Liisa ja Siiri ryhtyvät salapoliiseiksi. On liikuttava öisin. Ehkä Mika auttaisi, olihan hän ´unohtanut´ yleisavaimet heidän näkyvilleen.

Siiri keskeyttää naapuriasunnon ”perinnönjaon”. Irma on tulossa kotiin, kotiin kajauttaa ja komentaa kaikki ulos. ”Me luultiin, että mummi on poissa pelistä…”

Tavarat jäävät läjiin lajittelun jäljiltä.
Irma toipui sairaalasta sairaalaan -reissullaan. Asuntokin järjestyy, sillä Anna-Liisa muuttaa tulevan miehensä luokse. Sukulaiset tosin olivat myyneet kaikki tavarat.

Lindgren kirjoittaa hauskasti vakavasta. Hän ei pilkkaa eikä ivaa, mutta liioittelee niin, että tyhmäkin huomaa minkälaista peliä palvelukodissa pelataan korttipelien lisäksi.

Lindgren näyttää monia epäkohtia, jotka huumorin avulla iskevät tajuntaan. Vanhusten palveluista päättävien pitäisi lukea tämä kirja ja ottaa opikseen.

Kiitos Minna Lindgren!