Lottovoittajien unelmat

Hyvät Hopeatähti-kerholaiset,

kiitos kuluneesta vuodesta!

Sattui oikein kurja sää viimeiselle katselukerraksi, eikä ihmisiä tungokseen asti ollut. Vaan nautittava oli Idän pikajunan arvoitus! Elokuva näkyy vielä menevän teattereissa, joten suosittelen.

Saija oli ahkeroinut ja tehnyt kevään elokuvaesitteen. Sitä on nyt Kuvakukossa saatavana. Lisätietoja myös www.isakry.fi (alavalikko ”Hopeatähti-kerho”)

Aloitamme kevätkauden Kaikki oikein -elokuvalla ti 16.1.2018 klo13, toinen esitys klo 15.15.

Uutuuselokuva perustuu Anna-Leena Härkösen samannimiseen menestysromaaniin Kaikki oikein (2014, Otava)

Ohjaus Lenka Hellstedt, kesto 86 min. S. liput 8 euroa.

Näyttelijöinä muun muassa Antti Luusuanniemi, Elsa Saisio, Jenni Kokander, Malla Malmivaara, Pirjo Lonka, Juha Muje, Sinikka Sokka.

Kukapa ei olisi joskus unelmoinut lottovoitosta?

Sää ei kerro vuodenaikaa

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla


Viikon runo 49, 10.12,2017

 

Kevään viimeinen räntäsadeaittaa hattunsa sanojen päähän.

Vai onko se ensilumi?
En saa selvää.
Ne menevät niin nopeasti nykyään,
vuodet aikoineen.
Mutta jossakin välissä on oltava kevät.
Sen tiedän.

Pekka Kejonen: Kevätpäiväntasaus, WSOY 2000

Pekka Antti Aunus Kejonen (s. 18. heinäkuuta 1941 Kuopio) on runoilija, kirjailija ja entinen jazzmuusikko. Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän on saavuttanut myös suurimman suosionsa. Hän kertoo lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jatsimuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen

Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän toimi oman toteamuksensa mukaisesti, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.

Kirjailijan uralla hänellä oli pätevät opettajat; Jorma Korpela, Olavi Siippainen ja Tuomas Anhava.  Siippainen piti nouseville kyvyille Harjamäessä ”Siippaisen salonkia”.

Kejonen harrastaa jazzia, perhokalastusta ja elokuvia (Bunuel, Peckinpah), mitkä näkyvät myös tuotannossa. Hänen lyriikkansa on useimmiten lyhyttä, aforismimaista ja kiteyttävää.

Pekka Kejonen asuu tamperelaislähtöisen vaimonsa kanssa tämän kesämaisemissa Vilppulassa. Sinne he muuttivat vuonna 2000 Utsjoelta, jossa he asuivat 1980- ja 1990-luvulla.

Vetäjien (Pohjois-Savon kirjallinen Yhdistys) 50-vuotisjuhlakirjaan Alussa on piste (ARC Books Oy 2010) Lasse Lehtinen kirjoitti valaisevan tekstin Kejonen, pikku Amor-veitikka (teoksesta Luotettavat muistelmat I WSOY 1996). Kejonen antoi teokseen oman runonsa Toinen huuto kokoelmasta Käyttögrafikkaa, Tammi 1965.

Pekka Kejonen Savonia-palkinnon Kevätpäiväntasaus-kokoelmallaan 2001. Hänen runokirjoituksensa Minun Kuopioni oli Kuopiolainen-lehdessä vuoden ensimmäisessä numerossa,

 

Runot:
Hotelli Huminan lauluja. Helsinki: Otava, 1972.
Kotomaani koko kuva. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1981
Runoja, tavallaan. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1983                   
Äänetön läsnäolo. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991
Talvipäivänseisaus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998.
Kevätpäiväntasaus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2000.
Eletyt. Runot 1965–2000. Helsinki: WSOY, 2001.
Walkman, minä se olen. Helsinki: WSOY, 2004.
Suruttoman saattohoito. Helsinki: WSOY, 2005.
Mansardikattoinen mieli. Helsinki: WSOY, 2006.
Mastodontin muistijäljet. Helsinki: WSOY, 2008.
Pohjoinen on kunniallinen juttu. Helsinki: WSOY, 2009.
Kädettömän taputukset. Helsinki: WSOY, 2010.

Proosa:
Jamit. Helsinki: Tammi, 1963.
Napoleonin epätoivo. Helsinki: Tammi, 1964.
Uskomattomat. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
Rullaluistelijan kuolema. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1985.
Jamit. Se tappava tarina. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987.

Muut teokset:
Käyttögrafiikkaa. Helsinki: Tammi, 1965.
Ihmisen ääni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1980.
Jatsia ja Jalokalaa. Muistumia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994.
60-luvun kuvat ja muita otoksia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1997.
Nuoruuden topografia. 60-luvun proosa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999
Muotokuvia mustissa. Helsinki: WSOY, 2002.

Kejonen on kirjoittanut lisäksi kirjallisuusarvosteluja Kansan sanaan, Kansan Uutisiin ja Parnassoon, sekä musiikkiarvioita Jazzrytmit-lehteen ja kolumneja Urheilukalastaja-lehteen. Aktiivisin lehtikirjoittamisen aika oli kuitenkin 1960-luvulla ja viime aikoina Kejonen on kirjoittanut vain kahteen viimeksi mainittuun lehteen.

Palkinnot:

• Valtion kirjallisuuspalkinto1967
• Valtion Taiteilijaeläke 1979
• Lapin läänin taidepalkinto 1992
• Minna-palkinto 1967 ja 1985
• Runeberg-palkintoehdokas 1991
• Savonia-palkintoehdokas 1991, 1998 ja 2000
• Savonia-palkinto 2001
• Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2005 ja 2008
• Vuoden aforismikirja 2010

 

 

Hopeatähdessä Idän pikajunan arvoitus

Hopeatähti Kuvakukossa ti 12.12. klo13

Kenneth Branagh ohjasi ja näytteli pääosan

Hopeatähdet syyskausi lähenee loppuaan, ti 12.12. klo 13 katsomme Idän pikajunan arvoitus -elokuvan uuden version. Agatha Christien (15. syyskuuta 1890, Torquay, Yhdistynyt kuningaskunta – 12. tammikuuta 1976, Winterbrook) klassikkoromaaniin vuodelta 1935 perustuvassa trillerissä kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa jäävät loukkuun junaan lumiselle vuoristoseudulle. Vahaviiksinen mestarietsivä Hercule Poirot (Kenneth Branagh) ryhtyy taistoon aikaa vastaan ratkaistakseen mysteerin ennen kuin murhaaja iskee uudestaan.

Euroopan halki kulkeva ylellinen junamatka muuttuu nopeasti yhdeksi tyylikkäimmistä ja jännittävimmistä mysteereistä. Kuka tahansa salaperäisyyden verhoamista matkaajista voi olla murhaaja. Mutta – kuka?

Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, joka nähdään myös pääosassa. Muissa rooleissa ovat mm. Penelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley ja Josh Gad.

Liput: 8 euroa eläkeläiset, muut 10 euroa. Elokuvan kesto 114 minuuttia, K12.

 

                                                              

 

                                                                 ****

”Orient Express -junan ensimmäinen reitti: Pariisi–Strasbourg–München–Wien–Budapest–Bukarest–Varna–Istanbul”

Idän pikajuna saavutti mainetta korkeatasoisella palvelullaan ja ravintolallaan. Junalla matkustivat niin kuninkaalliset, aateliset, diplomaatit kuin liikemiehetkin.

 

Runo pysäyttää ja saa ihmettelemään

Runo pysäyttää ja saa ihmettelemään

Viikon runo 48, 3.12.2017

 

Istun tässä, ihmettelen

kuinka nopeasti aika kuluu:
viinin pinta laskee pullossa,
lumi sulaa, ruoho kuihtuu,
lapset lähtevät maailmalle,
radion konsertti loppuu.
Sinä siinä vierelläni,
ethän mene koskaan pois.

– 1989 –

 

Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen

Valitut runot, Tammi 2012

Kai Tapani Nieminen (s.11. toukokuuta 1950 Helsinki) on runoilija ja japanilaisen kirjallisuuden suomentaja Esikoisrunokokoelma Joki vie ajatukseni ilmestyi 1971. Kai Niemiselle on myönnetty useita kirjallisuuspalkintoja sekä käännöstöistä että runoista.

Työ japanilaisen runouden parissa on heijastunut varsinkin hänen omaan alkuvaiheen tuotantoonsa.

Nieminen toimi kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin puheenjohtajana vuosina 1991–1994.

Niemisen isä on runoilija ja kiinalaisen kirjallisuuden suomentaja Pertti Nieminen.

 

Teokset:

Joki vie ajatukseni. Helsinki: Tammi, 1971.
Syntymästä. Helsinki: Tammi, 1973.
Kiireettä. Helsinki: Tammi, 1977.
Tie jota oli kuljettava. Helsinki: Tammi, 1979.
Vain mies. Helsinki: Tammi, 1981.
Elämän vuoteessa. Helsinki: Tammi, 1982.
Oudommin kuin unessa. Helsinki: Tammi, 1983.
En minä tiedä. Helsinki: Tammi, 1985.
Milloin missäkin hahmossa. Helsinki: Tammi, 1987.
Keinuva maa. Helsinki: Tammi, 1989.
Se vähä minkä taivasta näkee. Runot 1969–1989. Helsinki: Tammi, 1990.
Bremer, Caj & Nieminen, Kai: Fuuga. Helsinki: Musta Taide, 1992.
Vakavia runoja. Helsinki: Tammi, 1997.
Kalevala 1999. Elias Lönnrotin vuoden 1849 Kalevalan pohjalta kirjoittanut Kai Nieminen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 748. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
Lopullinen totuus. Kaikesta. Helsinki: Tammi, 2002.
Perimmäisen kysymysten äärellä. Helsinki: Tammi, 2004.
Alan oppia. Helsinki: Tammi, 2010.
Istun tässä, ihmettelen: Valitut runot. Helsinki: Tammi, 2012.

Suomennosten lista on vielä pitempi kuin runoilijan omien teosten luettelo.

Ryōkanin: Suuri hupsu. (Basam Books, 2000 on jäänyt mieleeni, samoin Hisashi Honda: Pyhä uni. (Seimutan, 1983). Nihil interit, 2002.

Anselm Hollon Corvus; WSOY 2002 on jatkuvasti luettavien hyllyssä.

Palkintoja ja tunnustuksia

• Kirjallisuuden valtionpalkinto suomennoksesta Kesän pimeys (1978)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto suomennoksesta Kapea tie pohjoiseen (1982)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto runokokoelmasta En minä tiedä (1986)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto runokokoelmasta Keinuva maa (1990)
• Kirjallisuuden valtionpalkinto suomennoksesta Geniin tarina 4 (1991)
• Eino Leinon palkinto 1999
• Mikael Agricola -palkinto 2003 2003
• Pro Finlandia -mitali 2016
• Eeva-Liisa Manner runopalkinto 2016

Kirjailijaliiton Eeva-Liisa Manner -palkinto on myönnetty loviisalaiselle Kai Niemiselle (s.1950) Turun kirjamessuilla. Palkinto jaetaan viiden vuoden välein ja se on suuruudeltaan 10 000 euroa.

Useimmat runoilijat olen tavannut Oriveden opistossa, joko töissä tai kursseilla ollessani. Kai Niemisen tapasin Joensuun kirjallisuustapahtumassa. Se oli jonain Aleksis Kiven juhlavuonna. Nieminen on tehnyt myös oman Kalevalansa, kuvitus on Adam Korpakin käsialaa. Taidanpa paneutua opukseen tulevana Aleksis Kiven päivänä.

Kai Nieminen on yksi mielirunoilijoistani isänsä Pertti Niemisen tapaan.

Monet runokokoelmien nimet sykähdyttävät; Lopullinen totuus. Kaikesta. ja Alan oppia. Näin kai se on, kun tulee kyllin vanhaksi alkaa oppia.

Istun tässä, ihmettelen on kaunis kirja. Hyvä kirja on myös taide-esine, ilo silmälle.

Huomenna Hopeatähdessä Saamelaisveri

Ruotsalaisen Amanda Kernellin  ohjaama SAAMELAISVERI (2017) esitetään Hopeatähdessä tiistaina 28.11. klo 13, Kuvakukko.

 

 

Elokuvan päähenkilö, saamelaisnuori Elle Marja  päätyy karkumatkalle, tavoitteenaan päästä kokonaan irti sukusiteistä ja samalla kokonaisesta kulttuurista. Hän varastaa opettajansa vaatteet ja suuntaa Uppsalaan. Mutta oman identiteetin vaihto osoittautuu vaikeammaksi kuin hän uskoikaan. SAAMELAISVERI on 3 finalistin joukossa eurooppalaisen LUX-elokuvapalkinnon saajaksi 2017.  

Runotytöstä kasvoi vakavasti otettava kirjailija

Runotytöstä kasvoi vakavasti otettava kirjailija

                                                              

                                                                                       

Viikon runo 47, 26.11.2017      

 

Arkkitehtuurin suurimpia saavutuksista kuvaavista

postikorteista rajataan ihmiset pois. Heidän
hetkellisyytensä, tuulessa lepattava kaulaliina.
Kortin toiselle puolelle kirjoitetaan: Terveisiä.
Täälläkin olemme käyneet. Silityksiä Murrelle.

Sanna Karlström (taivaan mittakaava), Otava 2004

Sanna Karlström (s. 1975 Kokkolassa) on helsinkiläinen runoilija, jonka esikoisteos Taivaan mittakaava ilmestyi vuonna 2004. Teos palkittiin Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnolla.

Edellisenä vuonna 2003 Karlström sijoittui kolmanneksi J. H. Erkon kirjoituskilpailussa.
Karlströmin toinen runokokoelma Päivänvalossa ilmestyi vuonna 2007. Päivänvalossa-teoksen taustalla oli Uri Gellerin tarina

Karlström on saanut Tanssiva karhu-runopalkinnon ja Kalevi Jäntin Rahaston palkinnon 2009 kolmannesta kokoelmastaan Harry Harlow´n rakkauselämät.

Teoksessa Karlström käsittelee rakkautta tutkivan tiedemiehen omaa suhdetta rakkauteen. Teoksen päähenkilö on amerikkalainen psykologi Harry Harlow, joka nousi 1950-luvulla maineeseen reesusapinoita koskeneilla tutkimuksillaan. Kuten aiemmissakin teoksissa, Karlström käsittelee aihetta roolin kautta, Taivaan mittakaavassa taustalla on arkkitehti.

Teokset:

Taivaan mittakaava, runoja, 2004 Otava
Päivänvalossa, runoja, 2007 Otava
Harry Harlow´n rakkauselämät, runoja, 2009 Otava
Saatesanat, runoja, 2014 Otava

Multaa sataa, Margareta, romaani, 2017 Otava. Runot olen lukenut, mutta runoilijan ensimmäinen romaani on vielä lukematta. Sekin jää ensi vuoden puolelle.

Runoa! -äänikirja, 2008 Otava. Mukana kahdeksan runoilijan joukossa, jotka tulkitsevat tekstejään Runoa!-cd:llä.

Muistan cd: ja etsin sen käsiini ja panen soimaan. En muistanut, että Sanna Karlströmin runoja on näin paljon – 14 runoa alkaen esikoiskokoelman ensimmäistä runosta Yöllä kierähdän itseni ympäri monta kertaa.

Olin unohtanut ketä muita CD:llä on mukana. On muun muassa esikoisrunoilija Risto Oikarinen.
Karlström ja Oikarinen olivat Kuopiossa Kirjakantti-kirjallisuustapahtumassa vuonna 2008.

He lukivat runojaan Jazzana-ohjelmassa Katumusharjoituksia päivänvalossa, jazzia ja runoa. Soittajat välillä melkein unohtivat soittaa, sillä he hurmaantuivat varsinkin Karlströmin runonlausunnasta.

 

Runoon rakastunut

Viisi runoa -runon viides runo on aina puhutellut minua

Viikon runo 46, 19.11.2017

 

Viisi runoa

1.

Se jätti minut
lintuna jätti:
Kuten kaikki mitä sanotaan

                    asioiksi.

2.

En minä yksin tunne
olevani, kun olen tässä näin

       että sauna lämpiää,

                 ja savun haju.

3.

Tein kirjan.
Se on nyt kirjakaupoissa.
Sen voi mennä ostamaan.
Se on hyvä kirja

      mutta ei sen vuoksi maksa paljon.

4.

Kun harjalintu lensi pihan yli
minusta tuntuu kuin se olisi
käynyt tervehtimässä.
Näin ei tietenkään ollut.

5.

Tähän lopetan runojen kirjoittamisen.
tai en vanno.
saattaa olla että ikkuna taas joskus

     unohtuu auki, ja lintu

                            eksyy sisään:

että auttaa sen ulos, on runo.

Tiarnia-sarja ja muut Ruotsin kauden runot

Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut

H. K. Riikonen

 

 

Pentti Ilmari Saarikoski (2. syyskuuta 1937 Impilahti – 24. elokuuta 1983 Joensuu) oli runoilija, suomentaja ja sotien jälkeisen Suomen merkittävimpiä kirjailijoita.

Saarikoski julkaisi runokokoelmia vuodesta 1958 lähtien tasaisesti kuolemaansa saakka. 1960-luvulla hänen kirjoitustyylinsä alkoi muuttua erottautuen yhä enemmän muusta suomalaisesta modernismista. Saarikoski itse kuvaili tyyliään demokraattiseksi tai dialektiseksi.

Saarikoski pakinoi nimimerkillä Nenä Ylioppilaslehteen, Uuteen Suomeen ja Kansa Uutisiin.  Pakinat ivasivat kirkkoa, armeijaa, politiikkaa ja kaikenlaista konservatiivisuutta. Saarikoski parodioi taitavasti virallisen Suomen juhlavaa kapulakieltä.  Hän oli myös aktiivinen kommunisti ja pyrki eduskuntaan vuosina 1966 ja 1970 SKDL:n listoilta, mutta ei tullut valituksi.

Marraskuusta 1966 tammikuuhun 1967 Pentti Saarikoski oleskeli Prahassa. Hän muokkasi kokemuksesta omaelämäkerrallisen kirjan Aika Prahassa keväällä 1967. Postuumisti ajasta on julkaistu Prahan päiväkirjat vuonna 1998.

Henkilönä Saarikoski oli jo ennen termin tutuksi tulemista ”julkkis”, jonka tekemisiä seurattiin ja joka kertoi mielellään asioistaan lehdille. Sekä hänen henkilöönsä että tuotantoonsa vaikutti rankka alkoholin käyttö. Silti hän ei muuttanut juomatapojaan vaan jatkoi valitsemallaan linjalla aina kuolemaansa asti. Lisäksi hänen viimeinen vaimonsa kertoo Saarikosken polttaneen parhaimmilla päivillään noin kolme askia North Statea, ja olleen lähes jatkuvasti ainakin parin lasillisen mukaisessa olotilassa (1960-luvulla Saarikoski itse kertoo päiväkirjassaan pilanneensa keuhkonsa ja kuntonsa kahdella päivittäisellä askilla ja ainakin yhdellä tai kahdellakin viinapullolla päivässä). Pekka Tarkan mukaan Saarikoski kuitenkin piti pitkään myös selviä kausia, jolloin työskenteli, mutta viime vuosinaan luopui näistä, jolloin kunto huononi nopeasti.

Saarikosken elämää on käsitellyt laajasti Pekka Tarkka kaksiosaisessa elämäkertateoksessaan. Hän arvioi Saarikosken merkityksen suomalaisen kirjallisuuden historiassa erittäin suureksi, mutta toteaa tämän olleen erittäin ristiriitainen persoona. Suhteen julkisuuteen on sanottu saaneen joskus hyvinkin narsistisia sävyjä. Tarkan teokset olen lukenut, ja ne ovat hyllyssäni, sillä saatan niihin vielä palata.

Myös päiväkirjat ovat kiinnostavaa luettavaa: Pekka Tarkka (toim.): Nuoruuden päiväkirjat, 1984; Pekka Tarkka (toim.): Prahan päiväkirjat, Otava, 1998; Pekka Tarkka (toim.): Juomarin päiväkirjat, Otava, 1999; Pekka Tarkka (toim.): Toipilaan päiväkirjat, Otava, 2001 ja H. K. Riikonen ja Janna Kantola (toim.): Suomentajan päiväkirjat, Otava 2012.

Saarikoski oli naimisissa neljästi. Hänen vaimonsa ja myös sisaruksensa ovat myöhemmin laatineet useita hänen elämäänsä käsitteleviä teoksia.

Ruotsin-kaudellaan Saarikoski käsikirjoitti myös kuunnelmia. Hän voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon 1981 käsikirjoituksestaan Kuikan pelto.

Saarikosken teos- ja käännösluettelo on komea.

Kirjailijakuvaa laajentaa myös Sirkka Garamin teos Veljeni Pentti: Pentti Saarikoski sisaren silmin, Kirjapaja 1987.

 

 

Jarkko Laine oli yksi Suomen merkittävimmistä runoilijoista

Jarkko Laineen kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma

Viikon runo 45, 12.11.2017

 

Itäinen Pitkäkatu 70

Tämä on minun Koulukatuni, mutta unessa tällä kertaa hän,

kolmosen raitiovaunun kolina poissa, sitä odottaa.
Kirjasto tullut lähemmäksi,
mutta kohta se viedään veks tai puolitetaan,
eikä kukaan enää muista
mikä viisaus asuu siinä että kirjasto ja Neuvola ovat seinänaapureita.

 

Elämän ehtoo uuden elämä aamu. Niinhän sanotaan.

Muistikuvilla ei parasta ennen -päivää, ei sukkahousuhässäkkää,
ne eivät härskiinny, vain maultaan tulevat väkevämmäksi.
Minun lapsuuteni Itäinenkatu, aina uljas ja päivänpolttava,
mutta myös synkkä ja ahdistava,
niin kuin jokaisen inhoama kakara joka ei tiennyt syntyneensä sunnuntaina.
Ja jos syntyikin, se oli sadepäivä, surullinen sunnuntai.

En koskaan unohda syksyjä, jotka Itäistä pitkäkatua kävelin yksin,

se oli Öster Långgatan,
en katulyhtyjen kylmää paloa silloin,
jalkapallokentän opetukseksi jäätyneitä kalkkirajoja,
en kevään surullisen auringonpaisteen tuulisia päiviä
jotka toivat suuhun hiekan –
olin laitakaupungin katujen köyhä poika,
niin riippumaton maailman menosta, niin peruuttamattomasti kiinni siinä.

Jarkko Laine: Ensimmäinen pastis platataanien alla, Savukeidas 2007


Jarkko Laine oli yksi Suomen merkittävimmistä runoilijoista. Ensimmäinen pastis plataanien alla on Laineen kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma.

Kirjan takakannen teksti: ”Ensimmäinen pastis plataanien alla on useaan kertaan valtionpalkitun, Suomen kirjallisuuden ja sukupolvensa suurimpiin kuuluvan runoilijan kahdeskymmenes ja viimeinen runokokoelma. Kokoelma julkaistaan siinä muodossa, jossa Jarkko Laine (1947–2006) toi sen Savukeitaalle toukokuussa 2006 toiveenaan, että se ilmestyy hänen 60-vuotissyntymäpäivänään 17.3.2007.”

Jarkko Aarre Juhani Laine (17. maaliskuuta 1947 Turku – 19. elokuuta 2006 Turku) oli suomalainen kirjailija, runoilija ja kääntäjä. Hän toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana 1987–2002 ja sai kirjallisuuden valtionpalkinnon 1972, 1974, 1977 ja 1985. Urallaan Laineelta ilmestyi 20 runokokoelmaa ja seitsemän romaania. Hän kirjoitti myös novelleja, mieteproosaa, sitaattiantologioita, näytelmiä, kuunnelmia ja laulunsanoituksia.

Laine aloitti uransa underground-runoudella. Hän debytoi kirjallisuuslehti Parnasson lyriikkakilpailussa vuonna 1967 ja hänen esikoiskokoelmansa Muovinen Buddha ilmestyi samana vuonna. Sen jälkeen Laine julkaisi lähes vuosittain jonkin teoksen, joskus kaksikin. Laine toimi Parnasson toimitussihteerinä 1969–1986 ja päätoimittajana 1987–2002. Hän myös suomensi muun muassa Mark Twainia, Bram Stokeria, Richard Brautigania, William Shakespearea ja yhdysvaltalaista runoutta.

Laine kuoli 59-vuotiaana vaikeaan sairauteen. Laineen postuumisti julkaistu ajatelmakokoelma Kolmas mustakantinen vihko valittiin Vuoden aforismikokoelmaksi 2007. Hänen mukaansa on nimetty vuodesta 2011 kahden vuoden välein jaettu Jarkko Laine -palkinto.

Palkinnot:

• Otavan nuorten kirjailijoiden palkinto 1968
• Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970
• Valtion kirjallisuuspalkinto 1972 (näytelmäkirjailijoille), 1974 (kääntäjäpalkinto), 1977, 1985
• Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 2003
• Finlandia-palkintoehdokas 1989 ja 1992

               Olin SARVin matkalla Göteborgin kirjamessuilla, jolla oli monia kirjailijoita, myös Jarkko  Laine. Turun messuilla olen käynyt vuosittain. Viimeisinä elinvuosinaan Jarkko Laine veti messuvieraille kiertoajelun Turussa.  Hauskasti jäi mieleen Stålarminkadulla hänen selostuksena. Tässä talossa asuu kriitikko Otto Lappalainen. Aito arvostus näkyi.

 

 

 

 







 

 

 

la 11.12. klo 14 lauletaan Hopeatähdessä

Anne-Christine ” Tintti” Tinkala

Tervetuloa taas Kuvakukkoon!

UUTTA Hopeatähdissä: Suomi-Filmi Sing Along - nyt saa laulaa!

Viikonloppuna Hopeatähdissä on oikein sokeria pohjalla: la 11.12. klo 14 vuoron saavat Loistavat tähdet, ikimuistoiset sävelet, suuret tunteet – lauantai- iltapäivä on täynnä laulua ja ikimuistoisia, musiikintäyteisiä elokuvakohtauksia!

KAVI (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) on koonnut nyt ensi kertaa myös kuopiolaisten iloksi paketin kauneimpia ja riemastuttavimpia elokuvakappaleita näytökseen, jossa yleisö kutsutaan mukaan lauluun. Elokuvissa kuultavien laulujen sanat näkyvät valkokankaalla tekstitettyinä virkistämään muistia laulaa muiden mukana - tai niin halutessaan vaikka vain hyräillä, tunnelmoida…ei  laulupakkoa!

”Elokuvien laulujuhlan” laulattajana toimii Anne-Christine ” Tintti” Tinkala.  Tintti Tinkala on monipuolinen laulaja ja muusikko. Koulutukseltaan hän on musiikin maisteri ja musiikkipedagogi. Hän on työskennellyt mm. kanttorina, laulajana, kuoronjohtajana ja yhteisömuusikkona. Tällä hetkellä hän on vanhempainvapaalla Männistön seurakunnan kanttorin virasta.

Mukana on laulukohtauksia mm. elokuvista Kulkurin valssi (1941), Onnellinen ministeri (1941) Rosvo-Roope (1949), Komisario Palmun erehdys (1960), Käpy selän alla (1966), Punahilkka (1968), Tulitikkutehtaan tyttö (1990), Kauas pilvet karkaavat (1996).  Mukana laulettavina lauluja ovat mm. Katupoikien laulu, Pot, pot, pot, pot potkut sain, Romanssi, Lentävä kalakukko (Repe Helismaa), Sinua sinua rakastan (Chydenius), Mies joka rakastaa itseään (Juice), Satumaa (Reijo Taipale), Ikkunaprinsessa (Rauli Badding Somerjoki & The Agents).

Yhteiskesto n. 70 min. K7. ( Liput: 5 €) 

 

Hopeatähdet-elokuvafestivaali Kuvakukossa

Tänään Hopeatähdet-elokuvafestivaali alkaa Kuvakukossa klo 17

Kati Outinen
Kuva: Antti Haanpää 

                                                

Hopeatähdet-elokuvafestivaalin avajaispuhe klo 17 Kati Outinen, jonka jälkeen avajaiselokuvana Victoria & Abdul, ohjaus Stephen Frears. Pääosissa Judi Dench, Ali Fazal. Englanti 2017. Käsikirjoitus: Lee Hall Pituus: 108 min. (S)