torstai 8. lokakuuta 2020

Kulttuuri kannattelee koronauutisten yli

Pienentyy mun ympär´ elon piiri” runoili Eino Leino aikanaan. Onneksi ei aika sentään pysähdy. Kesä meni kotoillen, vain kerran kävin nuoremman tyttären kanssa kesäteatterissa Nilsiässä. Vanha kunnon Gabriel, tule takasin ja pääosassa Antti Heikkinen. Hänen vuokseen Nilsiään matkasimme. Kaunis kesäilta, ja erinomaiset koronajärjestelyt. Tulomatkalla kaatosade ja pimeys. Syksyn tullen elokuvat ovat pelastus arjen kohottamiseen. Kuvakukon avauduttua kävin katsomassa Näkemiin Neuvostoliitto -elokuvan. Kun olen naapurimaassa käynyt vuosikymmenien ajan, tapahtumat tuntuivat tutuilta. Ohjaaja Lauri Randlan näin kesällä tv-keskustelussa, sekin innoitti katsomaan elokuvan. Elokuva oli myös Hopeatähdet-ohjelmistossa, vaan koronan vuoksi kerhon syksyn näytökset peruttiin. Harvakseltaan sitten kävin elokuvissa. Klaus Härön Elämää Kuoleman jälkeen kiinnosti, samoin Virpi Suutarin dokumentti Aalto. Hienoa työtä, kulttuurihistoriaa. Käytin kasvomaskia, aika harvalla maski oli. Todellinen kulttuurielämys oli, kun vihdoin syyskuun alussa pääsin tyttären kanssa teatteriin. Pukija on loistavaa puheteatteria. Katsoja saa olla valppaana, naurun nytkähdyksiäkin koettiin. Seppo Pääkkönen on vahva Sir-roolissaan. Häntä vaivaa pelko, ettei muistaisi vuorosanojaan. Vaan Norman (Pekka Kekäläinen) muistaa aina. Näyttelijöillä on pitkä yhteneväinen teatteritaival takanaan. Maria-näyttämö muuntautuu hyvin näytelmän mukaisesti pukuhuoneeksi ja näyttämöksi, joka jatkuu yllättävästi takahuoneeseen. Illuusio on vahva. Armon rouva (Sari Happonen) tekee myös vaativan roolin. Hän on uhrannut elämänsä Sirille, ja tekee sen tiettäväksi kaikille. Pitkäaikaiseen kiertue-elämään kuuluu myös järjestäjä, salarakas Madge (Annukka Blomberg). Hän tuo esitykseen komiikan pilkahduksia. Vierailevat näyttelijät Irene (Lotta Vaattovaara) ja Oxenby (Lasse Forsgren) ovat mainioita rooleissaan. Konkarinäyttelijät ilahduttavat aina vanhoja katsojia. Geoffrey Thorton (Mauri Saikkonen) on saanut jalkansa teatterin oven väliin. Hän on kiitollinen pienestä roolistaan, mutta voisihan hän tehdä mahdollisesti isompiakin rooleja, on nöyrä toive. Pukijan ohjaa Olli-Matti Oinonen, ja hyvin ohjaakin! Koronarajoitukset vähän haittasivat, enemmänkin tunnetasolla. Tyhjät tuolit ankeuttavat. Täysi katsomo nostaa yhteisöllisuutta ja yhteistä kokemusta. Salissa oli kylmä, eikä väliajan teehetki lämmittänyt. Tehotuuletus saa muistamaan seuraavalla kerralla; villaista päälle. Katselen ohjelmistoa sillä silmällä, että saisin jonkun jälkipolvesta mukaani. Työssäkäyvien kanssa on aikatauluissa aina soviteltavaa. Teatteriin on mukava mennä kaverin kanssa. Elokuvissa voin käydä yksinkin. Kuopion Vilimit oli taas yksi syksyn kohokohta. Avajaiselokuva oli myös upea konsertti, sillä Ajomies-elokuvaa säesti uruilla urkutaiteilija Esa Toivola. Kuopion tuomiokirkko oli erinomainen paikka esitykselle, se sopi hyvin elokuvan teemaan. Urkumusiikki kantoi katsojaa, se kulki tapahtumien ja tunnelmien mukana. Jotain olin tunnistavinani. Vilimeiltä valitsin aina yhden elokuvan kunakin päivänä. Huvitti miten aika ja ikä tekevät tehtävänsä. Kotimainen Noita palaa elämään oli nuoruusmuistoissa aivan eri tunnelmainen kuin nyt näkemäni. Tuppasi välillä naurattamaan, kauhua en tuntenut. 
Ruumiinkulttuuri on myös tärkeää. Liigaotteluista tykkään ja valitsin perjantaina menon Niiralan monttuun. Tappara tulee pelaamaan Kalpaa vastaan, kiinnostavaa. Vanhin lapsenlapseni pelaa Tapparassa, joten tietysti menen kannustamaan. En enää matkusta Tampereelle tai minnekään muuallekaan, vältän julkisia kulkuneuvoja. Tampereen Hakametsä on mieleinen halli muutoin.