Runot elävät

Viikon runo 8, 26.2.2017

Painovoima on armoton

Jyrki Kiiskinen

Kun elän
Tammi 1999. 59 s.

XVI

särkyneen tuulilasin takana

esineet repeävät irti nimistään

etkä tiedä edes kotiin palattuasi

mihin tänään käyttäisit sytytintä,

kolikoita tai autovahaa. Mutta

siinä sinä istut, luisessa luolassasi

ja katsot kuinka edessäsi virtaa.

Et voi enää valita. Et valita.

Jyrki Juhana Kiiskinen S (s.11. kesäkuuta 1963 Helsinki) on helsinkiläinen kirjailija ja suomentaja, joka on julkaissut runoja, romaaneita ja lastenkirjoja. Koulutukseltaan hän on humanististen tieteiden kandidaatti. Kiiskinen kuuluu Elävien runoilijoiden klubin perustajiin ja on toiminut Kriittisen Korkeakoulun ja Oriveden opiston luovan kirjoittamisen opettajana 1990–1997.

Nuori Voima -lehden vastaavana päätoimittajana Kiiskinen toimi 1991–1994 ja Books from Finland -lehden päätoimittajana 1996–2001.

Hän on myös kirjoittanut kolumneja Hufvudstadsbladetiin 1994–1997, Helsingin Sanomiin vuodesta 2003 ja Suomen Luontoon vuodesta 2006.

Kiiskiselle myönnettiin 1992 Eino Leinon palkinto yhdessä Jukka Koskelaisen kanssa, Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 1993, Kalevi Jäntin palkinto 1995 kirjasta Suomies ja Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinto 2000 kirjasta Kun elän. Hänelle on myös myönnetty valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha vuosina 1999 ja 2007.

Suomies on Kiiskisen ensimmäinen romaani. Vaikuttava. Taidanpa palata kirjan pariin piakkoin.

Tampereen Telakalla nähtiin aikoinaan Kun elän -kokoelman runoesitys.

Tiistaina 28.2. Hopeatähti-esityksiä on kaksi

Oscar-®ehdokas Damien Chazellen (Whiplash) käsikirjoittama ja ohjaama La La Land on rakkaudenosoitus enkelten kaupungille ja Hollywood-musikaaleille.

Viikon runo, Viikko 7, 19.2.2017

ORAVANJÄLKIÄ JA ISOJA AJATUKSIA

                                                                        

Claes Anderson

On kylmä, täällä palaa

Kaksi runokokoelmaa, WSOY 2004
Suomentanut Jyrki Kiiskinen
Teos sisältää kokoelmat
Dessa underbara stränder, förbi glidande 2001
ja Det är kallt, det brinner 2003

 

12. RUNO (ensimmäisestä kokoelmasta)

Olen matkalla syksyn seutujen halki

     talveen.

On kylmä, täällä palaa, minne ikinä

     käännyn.

Kaikki on pienempää kuin ennen, mutta suurempaa kuin

    siitä tulee.

Näen lumessa linnunjälkiä, oravan, kissan

    ja ihmisenkin.

En siis ole yksin.

Pilvet vaeltavat, puut vaeltavat, ajatukseni

    vaeltavat.

Tie kaventuu, se on enää tuskin polku, lumia

    ei ole koskaan luotu.

Tunnistan itseni taas, juuri tällaista oli

    ennen kuin tulin tänne.

 

(toisesta kokoelmasta)

Onnellinen ihminen ei tiedä

    mitä onni on.

Siksi hän on onnellinen.
Onni on onnetonta varten.
Hän uurastaa löytääkseen sen eikä

    siksi löydä sitä ikinä.

Vanhetessa onni kutistuu mutta

    sen ominaispaino kasvaa.

Olen elänyt rikkaan elämän mutta vielä

    en ole saanut tarpeeksi.

Siltä sisällä sydämessä kuulostaa.
Jos on jotain pahempaa kuin vanheta,

    se on jäädä vanhenematta.

Nöyryys on valheista kurjin ja

    välttämättömin.

 

Claes-Johan Rudolf Andersson (s. 30. toukokuuta 1937 Helsinki) on suomenruotsalainen psykiatri, kirjailija ja jazzmuusikko. Hän oli yksi Vasemmistoliiton perustajista ja toimi puolueen puheenjohtajana kahdeksan vuoden ajan. Toimi kulttuuriministerinäkin.

Teki elokuvakäsikirjoituksia, muun muassa Palava enkeli.

 

 

 

”Kohta on kevät. Aurinko paistaa kuin ei milloinkaan ennen."

Viikon runo 6, 12.2.2017

 

Runot tähtien välissä

 

Raisa Lardot – Mikko Savolainen:

Jäätyneet linnut putoavat oksiltaan
Käännökset: Maria Zaitseva ja Miikul Pahomov, vepsä
Leo Maltšukov, venäjä, Atena 2001, 96 s.

 

Jäätyneet linnut putoavat oksiltaan

yksi kerrallaan ja lumeen,
ja minä kirjaan niistä jokaisen
silmät aivan auki kädet kuin kirurgilla.

Niin mielenkiintoista, minä sanon ääneen

huoneeseen jossa kukaan ei ole kuulemassa.
Niin mielenkiintoista niin mielenkiintoista,
että kyyneleetkin kuin jäiset puikot
jo matkalla talvisille poskilleni.
heti synnyttyään,
heti maailman havaittuaan.

       Tämä on jäinen kenttä.

Sydän vielä pumppaa verta,
mutta ei ylety enää ihmiseksi asti.

Että kuoleminen on näin helppoa?

Kokoelman runot on kirjoittanut syntyään vepsäläinen Raisa Lardot (1938), joka tuli Suomeen kuusivuotiaana pakolaisena jatkosodan aikaan isänsä, äitinsä ja kahden sisaruksensa kanssa.

Runot ovat kääntäneet Maria Zaitseva ja Miikul Pahomov vepsäksi ja venäjäksi Leo Maltšukov.

Runot ja Mikko Savolaisen (s.1933) kuvat täydentävät toisiaan. Valokuvaaja ja kirjailija Savolainen on kuvannut suomalaista arkea ja sen murrosta 1960-luvulta lähtien. Tämän kirjan kuvat hän on ottanut Venäjällä 1993–2000.

 

 

 

Runebergin päivänä

Viikon runo 5, 4.2.2017

Saarijärven Paavo

Johan Ludvig Runeberg

Idyllejä ja epigrammeja,
Suomentanut Risto Ahti
Kuvitus Björn Landström 1947
WSOY 2004, 133 s.

Runot on julkaistu kokoelmassa

Dikter I vuonna 1830.

Ensimmäinen kokoelma 25. runo

Syvällä Saarijärven saloilla asui
talollinen Paavo hallan vaivaamalla tilalla:
hoiti maataan vahvoilla käsivarsillaan,
mutta Herran haltuun antoi toivon sadosta.
Ja hän asui tilallaan vaimonsa ja lasten kanssa,
otsa hiessä jakoi heidän kanssaan niukan leipänsä,
kaivoi ojat, kynti pellot, kylvi viljan.
Kevät tuli ja hanki suli pelloilta
ja mukanaan vei puolet oraista;
kesä tuli, rakeet löivät maahan puolet korsista;
syksy tuli ja kylmä poltti sen,
mitä säästynyt oli viljasta.
Paavon vaimo repi hiuksiaan ja sanoi:
”Paavo, Paavo, kovaonniseksi syntynyt,
vuole kerjuusauva! Jumala on meidät hylännyt;
kauheaa on kerjätä,
nälkään kuoleminen vielä kauheampaa.”
Paavo sulki vaimon kädet omiinsa ja sanoi:
”Jumala vain koettelee, ei sentään hylkää.
Sekoita leipään puolet petäjäistä,
minä kaivan kaksinverroin ojia,
mutta viljan kasvu on Herran käsissä.”
Vaimo laittoi leipään puolet petäjäistä,
mies kaivoi kaksinverroin ojia, myi lampaat,
osti rukiinjyviä ja kylvi pellot.
Kevät tuli ja hanget sulivat, mutta eivät vieneet
oraita, kesä tuli, raekuurot löivät maahan
puolet korsista, syksy tuli, ja kylmä poltti sen,
mitä jäljellä oli viljasta.
Paavon vaimo löi rintaansa ja sanoi:
”Paavo, Paavo kovan onnen mies,
on aika kuolla, Jumala on meidät hylännyt.
Kauhea on kuolema, elämä vielä kauheampi.”
Paavo sulki vaimon kädet omiinsa ja sanoi:
”Jumala vain koettelee, ei sentään hylkää.
Sekoita leipään kaksinverroin petäjäistä,
mutta Herran haltuun annan toivon sadosta.”
minä kaivan kaksinverroin leveämmät ojat,
myi lehmät, osti rukiinjyviä ja kylvi pellot.
Kevät tuli, hanget sulivat pelloilta
mutta eivät vieneet oraita;
kesä tuli, mutta rakeet eivät lyöneet oraita maahan;
syksy tuli, ja kylmä pysyi poissa pelloilta,
antoi viljan kultaisena seistä ja odottaa korjuumiestä.
Silloin Paavo lankesi polvilleen ja sanoi:
”Jumala vain koettelee, ei sentään hylkää.”
Ja hänen vaimonsa lankesi polvilleen ja sanoi:
”Paavo, Paavo tartu riemuiten sirppiin; nyt on
aika elää ilonpäiviä, nyt on aika heittää petäjäinen
ja paistaa leipä puhtaasta rukiista.”
Paavo sulki vaimon kädet omiinsa ja sanoi:
”Nainen, nainen, se kestää koettelemukset,
joka ei lähimmäistään hylkää hädässä;
laita leipään puolet petäjäistä,
sillä kylmän polttamana seisoo naapurimme vilja.”

Wikipedia tietää tämän:

Risto Tapani Ahti (s.27. elokuuta 1943 Lahti) on suomalainen runoilija. Hänen tuotantonsa sisältää yli kaksikymmentä runokokoelmaa, runo-ohjelmia radiossa, esseitä, kritiikkejä ja artikkeleita sekä suomennoksia. Ahti on toiminut myös opettajana muun muassa  Oriveden opistossa ja Tampereen yliopistossa.
Ahti  opiskeli kirjallisuutta, kasvatustieteitä ja englannin kieltä Jyväskyylän, Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Ahdin luovan kirjoittamisen kursseja on kutsuttu ”lyriikan korkeakouluksi”.
Ahdin ensimmäinen runokokoelma Talvi on harha julkaistiin vuonna 1967. Teosta on luonnehdittu anarkistiseksi ja paljaaksi. Ahti on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1992. Hän on myös suomentanut muun muassa William Blaken, Kahil Gibranin  ja J. L. Runebergin runoutta. Hänen omia runojaan on käännetty noin 20 kielelle.
Ahdille on myönnetty useita tunnustuksia, muiden muassa Eino Leino palkinto (1994), Runeberg-palkinto (2002), Pro Finlandia -mitali (2003), kirjallisuuden valtionpalkinto (1980 ja 1985) sekä taiteilijaprofessuuri vuodesta 2004. Ahti on toiminut Lahden Runomaratonin ja  Sanataiteen yhdistyksissä ja tuomaroinut Eino Leinon Seuran palkintolautakunnassa.
Ahti on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hän on asunut Tampereella vuodesta 1984.

 

 

Ilo pimeydessä -kirjasta jokainen löytää itseään koskettavaa tekstiä

Juhani Rekola löytää ilon pimeydestäkin

 

Ilo Pimeydessä, 179 s.

Yhteisnide sisältää teokset:

•Beetlehem on kaikkialla 1974

•Ruusumaanantaista pääsiäisaamuun 1973

Kansi ja typografia Petri Kovács

Painopaikka Tallinna Raamatutrrikikoda, Viro 2013

Kirjapaja 2013

 

Teologis-hengellisten kirjojen lisäksi Rekola kirjoitti kirjallisuus- ja kuvataide-esseitä, kymmenkunta teosta. Teologian tohtoriksi hän väitteli vuonna 1971 Reinhold Schneideristä , joka oli Hitleriä vastaan noussut saksalainen katolinen kirjailija.

Rekola kirjoitti ahkerasti myös lehtiin. Nyt julkaistun niteen esipuheessa piispa Kaarlo Kalliala pohtii, ”onko minun Rekolani ennen muuta sanomalehtiesseisti”. Koviin kansiin pitäisi nekin tekstit saada. Kalliala kirjoittaa: Kielenkäyttäjänä Rekola oli mestari.

Juhani Rekola (1916–1986) oli suomalainen teologian tohtori, pappi ja esseisti. Rekola toimi Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisena. Hän teki myös vapaaehtoista alkoholisti- ja  vankilatyötä. Rekola liikkui erityisesti Tukholmaan kulkeutuneiden suomalaisten alkoholistien ns. Slussenin sissien keskuudessa ja hänen kokemuksensa vaikuttivat myös hänen kirjoittamiinsa esseisiin.                                               

 

Ilo Pimeydessä yhteisniteen kuvavinjetit (Leena Rekolan kuvitus) on skannattu, koska alkuperäisiä ei ole tallessa.

Rekola oli sivistynyt, paljon lukeva ihminen, siksi hän taitaakin sitaattien käytön sujuvasti. Hyvä sitaatti on silta toiseen teokseen. R unoista hän toteaa, runon kieli ei määrittele, vaan näyttää.

Teoksessa edetään kalenterin tahtiin. Joulun ihme toistuu yhä uudelleen. Beetlehem on kaikkialla.

Rekola kirjoittaa, elämme maailmassa, jossa kaikki on vertausta, symbolia, epätäydellistä ja viittaamassa kohti täydellistä.

”Odottaminen, tulevaisuus antaa värin nykyhetkelle.”

Jouluaamu todistaa, että Rauhan kuningas on syntynyt.

Sodan ja rauhan välinen ristiriita näkyy myös runoudessa Vladimir Majakovskin runo ”Joulukuusenneulat” on erikoinen jouluruno, joka panee miettimään asioita.

Rekola muistuttaa meitä, että nainen ei tiedä millaista on olla mies, eikä mies tiedä millaista on olla nainen.

Salaisuus merkitsee jännitystä, joka antaa tähän elämään ihmeellisen rikkauden.

Rekola kirjoittaa myös käsittämättömästä lasten kärsimyksestä. Kirja antaa keskustelun aiheita ja sysää lukijan pohtimaan asioita.

Puhumme usein suojelusenkeleistä. He ovat niitä ihmisiä, jotka auttavat, rakastavat, holhoavat. Kaikkea mitä on, emme koe.

Luvussa Lyhtyä kantava tietäjä kirjallisuusviitteitä on paljon T. S. Eliotin runosta Tietäjän matka Harry Martinsonin Aniara-runoelmaan. Niihin haluan palata.

Rekola käsitteli esseissään erityisesti uskon vaikutusta kirjallisuudessa, kuvataiteissa ja elokuvassa. Hän sai 1977 Suomen kirkon kirjallisuuspalkinnon.