Rohkea
nainen kuvaa sanoillaan
Maarit
Verronen:
Matka
Albaniaan.
Kirjayhtymä
1997.
Matkasuunnitelmani
saavat minut etsimään kaikenlaista mahdollista tietoa Albaniasta. Kovin vähän
löydän luettavaa. Netistä löytyy yllättävän paljon asiaa.
Opaskirjan
olen ostanut, sekin jo muutaman vuoden vanha. Vaan olisiko Albania niin kovin
paljon muuttunut.
Maarit Verrosen matkakirja on
löytö kirjastosta. Kirjaa en ehtinyt kokonaan lukea, mutta jatkan loman
jälkeen. Matka Albaniaan on kiinnostava,
joten luen kirjan loppuun lomalta palattuani. Liekö matka ollenkaan lomaa,
sillä opintomatkan ohjelma on tiukka.
Kirjan
takakansi kertoo, että Verronen jättää taakseen fantasian ja liftaa
todellisuuteen. Hän ylittää rajan maahan, joka on ollut suljettuna 50 vuotta.
Karttapiirros
auttaa hahmottamaan missä kirjailija kulkee. Kirjailija selvästi nauttii
yksinkulkemista. Hän saa matkaseuraa helposti niin halutessaan. Hän pääsee
tutustumaan ihmisten koteihin ja nauttii vieraanvaraisuudesta. Hän myös auttaa
muita.
Neljännesmiljoonan
asukkaan Tiranassa hän aikoo oleutua
pari päivää. Taksinkuljettajat ovat avuliaita neuvomaan sopivan pieniä ja
vaatimattomia hotelleja, mutta osaavat tarvittaessa ajaa mutkien kautta ja
ryöstörahastaa. Kameraa Verronen ei mukanaan kuljeta, vaan kirjaa näkemänsä
muistiin.
Joskus
on syytä olla paljastamasta, että osaa saksaa.
Kirjan
lopussa on Albanian ja lähialueiden historia lyhyesti.
Mukavaa
tietoakin löytyy. ”Maailman tunnetuin albaani on Gonxhё Bojaxhi, joka on syntynyt Skopjessa 1910, ja paremmin hänet
tunnetaan nimellä Äiti Teresa.”
PS.
Erinomainen matka. Matkanjärjestäjä oli nähnyt paljon vaivaa vuoksemme, siksipä kaikki sujui kuin rasvattu.
Erinomainen opas ja täydellinen kuski, kiitos heille!
Nils-Erik Friis, matkanjohtaja
Friis&Resor -matkoja voin suositella!
Matkalta palattuani selaan Verrosen kirjaa ja vertaan kokemuksiani hänen tekstiinsä. Kirjan julkaisuvuodesta on jo kulunut paljon aikaa.
Jatkan kun saan kirjan loppuun....luettu on.
Pieniä
ryhmiä päästettiin lähtemään maasta. Verronen avaa Albanian historiaakin ja
kommunistijohdon toimintaa. Pieniä ryhmiä päästettiin lähtemään maasta
heinäkuussa 1990 (ennen maastamuutto oli maapetos ja rangaistava teko).
Maastamuuton
salliminen oli näyttävä ele, vaikka tosiasiassa lähtijöitä oli pieni joukko.
Saman
vuoden lopussa alkoi muutto etelärajalla. Vuoden 1991 ensimmäisenä päivänä
kolmetuhatta pakolaista ylitti rajan. Kaiken kaikkiaan tuossa muuttoaallossa
oli noin viisituhatta muuttajaa. Ihmisiä lähti maaliskuussa lisää.
Rahattomat
ja kielitaidottomat ihmiset luulivat pääsevänsä paratiisiin, mutta tulijat
sullottiinkin leireihin. On järkyttävää lukea kuinka ihmisiä kohdeltiin.
Sosialismia edeltäneet rakennukset ovat harvinaisia.
Ethem Beyn moskeija ja keskusaukion laidalla oleva kellotorni näyttävät
orvoilta. Tiranan keskustasta on hävitetty menneisyyden jäljet, niiden joukossa
Stalinin, Leninin ja Hoxhan patsaat. Hoxhan
muistelmistakin Verronen kertoo. Koko maailma oli liittoutunut häntä ja
Albaniaa vastaan. Skanderberg
oli sankari, josta kerrottiin koulukirjoissakin
Eläimiä
kohdellaan huonosti, Verronen havainnoi. Kulkukoiria oli nytkin kaduilla paljon.
Opettajia tuntuu olevan paljon, uskomattoman moni esittäytyy opettajaksi
Verronen
on uhkarohkea yksinmatkaaja. On paras antaa vaikutelman, että on köyhä, hän pohtii.
Lähentelijöistä
hän selviää puhumalla ja tarpeen tullen hento nainen heittää satakiloisen
lähentelijän ulos.
Verronen
huomaa ajattelevansa matkan jälkeen ”missä oikein kävinkään”.
Samoissa tunnelmissa minäkin.