sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Oi ihanat 50-vuotiaat!

Sankarin vuosi 1963
Otava. 144 sivua.

Perustuu Mitä Missä Milloin 1964 ja Mitä Missä Milloin 1965 -kirjojen teksteihin.

Ostin Sankarin vuosi -kirjan, koska ajattelen antaa sen keväällä 50 vuotta täyttävälle ystävälle.
Vaan enpä malttanut olla lukematta ensin itse.
Miten nopeasti aika kuluukaan, ja muistot ovat hetkessä läsnä kirjan parissa. Kuukausittain edetään kirjan matkassa. Mukana on aikansa mainoksiakin, jotenkin nostalgisia ne nyt ovat. Pilakuvat kuuluvat asiaan.
Erityisen kiinnostavia ovat vuoden 1963 postimerkit. Mutta Yhdyspankkia ei enää ole, eikä shekkivihkojakaan.
John Kennedyn murhan muistan kirjaa katsomattakin. Silloin vielä ajattelin, ettei tällaista voi tapahtua. Itkuunhan sitä purskahdin, kun radiosta uutisen kuulin. Nyt murhiin on jo ”tottunut”, vaikka ne yhä järkyttävät. Pienen John Kennedy Jr:n kunniatervehdys hautajaissaaton ohi kulkiessa on iskostunut mieleeni. Varmaan monen muunkin.
Muotia, muotoilua ja ruokaa esitellään myös. Ja kodin juhliin annetaan neuvoja. Kuka kukin on televisiossa -jutusta aikuisemmat muistavat kaikki esiintyjät, monet heistä ovat autuaammilla esiintymismailla, mutta monet porskuttavat yhä jopa televisiossa.
Ja ne tietokoneet – aikamoisia järkäleitä ne olivat tuolloin. Iskelmät suosikkilevyineen ovat ajan kuvaa. Kuka mitäkin muistaa. Jazz oli kova sana. Ella Fitzgerald esiintyi Suomessa! Maailman ykköslevy Suomessa oli Paul Ankan Grying In The Wind. Kirjallisuuden lista oli vaikuttava; Elmer Diktonius, Veikko Huovinen, Veijo Meri ja tietysti Maria Jotunin Huojuva talo, postuumina. Myös käännöskirjat, tietokirjat ja lasten ja nuorten kirjat on listattu. Vuoden elokuvissa riittää tutkimista elokuvafriikille. Ja keitä kaikkia julkisuuden henkilöitä syntyikään 1963, Simo Frangénista Whitney Houstoniin.

KOVASIKAJUTTU ON KOVA JUTTU

Hopeatähdet-elokuvakerho esittää Kuvakukossa
ti 5.2.2013 klo 13 Kovasikajuttu-dokumentin

Tuntemattomuudesta yleisön suosikiksi

Vuoden 2012 Jussi-palkinnon saajaksi Kovasikajuttu on ehdolla kahdessa palkintokategoriassa:
paras dokumenttielokuva ja paras leikkaus, Riitta Poikselkä.
Kovasikajuttu on elokuva Suomen kovimmasta Punk-yhtyeestä, Pertti Kurikan Nimipäivistä.
Bändin jäsenet ovat Pertti, Kari, Toni ja Sami. Kehitysvammaisten punk-bändistä kertova
Kovasikajuttu-dokumenttielokuva on palkittu Sveitsissä. Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin
ohjaama elokuva voitti Visions du Réel -festivaaleilla tuomariston erikoispalkinnon.

Ohjaajat J-P Passi ja Jukka Kärkkäinen (oikealla),  kuva: Milla von Konow

 ”Tuomarien mukaan lämpöä ja huumoria pursuava dokumentti on viihdyttävä ja haastava elämänilon ylistys. Heidän mielestään elokuva on avomielinen kohtaaminen sellaisten ihmisten kanssa, jotka normaalisti sijoitetaan yhteiskunnan marginaaliin, mutta myös inspiroivan ja ankaran elokuvanteon taidonnäyte.” Elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 2012.  
Kovasikajuttu sai Tampereen elokuvajuhlien 2012 yleisöpalkinnon. Heinäkuussa elokuva voitti Puolassa T-Mobile New Horizons -festivaalin Films on Art -sarjan pääpalkinnon.



Teksasiin?
Pertti Kurikan Nimipäivät punkyhtye nähdään Yhdysvaltain suurimmilla muiikkimessuilla  Austinin South by Southwestissä ensi keväänä. Myös Kovasikajuttu on ehdolla festivaalin ohjlemistoon Astinissa 8.–16. maaliskuuta. Ohjelmisto vahvistetaan helmikuun puolivälissä.  


Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio

perjantai 25. tammikuuta 2013

Pariisiin, Pariisiin!

                                                                                                          
Pariisi on kaupunkimatkailijan unelmakohde syystalvella 

Ystävätär heittää puolihuolimattomasti syksyllä minulle kysymyksen.  – Lähdetkö kanssani Pariisiin? Vai mennäänkö Kuubaan, Turkkiin tai Reykjavikiin? Kaikki kohteet käyvät, mutta valitsemme lopulta vaivattomimman. Siis Pariisiin, koska yhteistä aikaa löytyy vain viikko.
Omatoimisina matkaajina valitsemme lennot itse ja pieni kodikas hotelli löytyy Pariisin keskustasta. Hotellien kanssa puljasimme pitkään, mutta lopulta se löytyi Norwegianin suosituslistalta.
    

Liittymämatka Kuopiosta lisää matkan pituutta tullen mennen. 
Junan ikkunasta näen, että maassa on kuuraa. Helsingissä satoi yöllä (28.11.) lunta. Maa oli kauttaaltaan valkoinen. On 0-keli. Hotelliaamiaisen jälkeen matkaan.

Hyvä nousu – myös mielialassa

Tabasco lautasen suolaiset palat maistuvat ja raikas vesi virkistää. Aurinko helottaa täysin sätein.
Taisin vähän torkahtaakin.
Puolen päivän jälkeen maata jalkojen alla. Bussilla Orlyn kentältä keskustaan. Täydessä bussissa on kuuma.
   





















On aikaa orientoitua Pariisiin. Istumme katukahvilassa ja seuraamme katujen ihmisvilinää.


On loma ja vielä on lämmintä. Pieni katsaus Pariisiin ja illalla syömme ravintolassa ja nautimme Kir Royalin aperitiiviksi. Ilman Helena Petäistön kirjaa en olisi osannut valita tätä juomaa, mustaviimarjalikööriä ja samppanjaa.



Aamulla aurinko paistaa ja suuntaamme Louvreen. Kävelemme Observatorion puiston kautta. Suihkulähteet solisevat ja kukkia on vielä paljon, vaikka puista lehdet ovat varisseet. Hallintorakennuksen ruohikko on vihreää.





















Rakkauslukot Seinen sillankaiteessa
Seinen sillan kaiteessa rakkauslukot ovat tiiviinä mattona. Taidemuseon valtavan koon tajuaa vasta sipihalla. Kun kierrän kakkoskerroksen veistosnäyttelyt, matkakumppani tulee vastaan. Ei kumpikaan ollut ehtinyt vielä sovitulle kohtauspaikalle.
Pyramidin kautta sisään Louvreen
On kahvitauon paikka. Ihmisiä on paljon, mutta ei tungokseen asti.
On aikaa katsella valtavia maalauksiakin. Kaikkea on liikaa, mutta onneksi on paljon istuimia, joilla voi levähtää kiinnostavan maalauksen äärellä.























Taulu on lasin suojaama, mutta Mona Lisa katsoo aina kohti

Ylimmät huoneet mykistävät loistollaan ja tietysti Mona Lisa.  Kuvan sain napattua ihmisten päiden yli. Ympärillä on ihmisiä tungokseen asti. Pääsen pujottelemaan lähietäisyydelle.

Jonakin iltana käymme Eiffelin tornissa. Pimeässä torni hohtaa kultaisena. Jonot ovat pitkiä. Muutaman kerran hissi ehtii lähteä ennen kuin pääsemme mukaan. Siis huipulle. Kaupunki on iltavalaistuksessa upea. Katselemme Riemukaarelle ja Seinelle. Tornin matkamuistoihin emme haksahda.
´






Tornin kiertävä valokiila pyyhkäisee kaupungin yli
Lujaa tekoa, kestää se
Alhaalla näkyy jalkapallo-ottelu ja tenniskettä

Päivä Versailles’ssa
Matkustamme paikallisella junalla Versaillesiin. Saamme olla tarkkoina, sillä junassa ei ole konduktööriä, eikä kuulutusta, ei myöskään taulua, jossa lukisi asemien nimet. Laskemme kartasta pysähdykset ja niin osumme oikealle asemalla.




Sininen taivas ja lämmin päivä. Täydellinen päivä kierrellä Versaillesissa





Aurinko paistaa ja taivas on pilvettömän sininen. Lämmintä on alle kymmenen astetta varjossa, mutta Versaillesin puistossa puolentoistakymmentä lämpöastetta. Sää tuntuu kesäiselle. Poskia kuumottaa, aurinko tarttuu ihoon. Ihmisiä on puistossa paljon, mutta niin on tilaakin. Auringonpalvojiakin vielä riittää. Paikalliset juoksevat ja pyöräilevät puistossa. Japanilaisia näyttää olevan paljon. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja iloisia.
Linnan sisätilat ovat loistokkaat. Sisällä ihmisiä on paljon, aina tungokseen asti.
Ostin kirjasen, jota voin kotona tutkia ja palata muistikuvissani näkemääni.     
Palaamme illan suussa keskustaan ja palkitsemme itsemme illallisella pitkän kaavan mukaan. Olemme kävelleet päivittäin tuntikausia, koska kävellen näkee paljon. Oikeastaan kävelimme hirvittävän paljon. Sopivat vaatteet ja mukavat kengät olivat tarpeen. Olimme varustautuneet oikein.

Musée d´Orsay on entinen rautatieasema

Valtavaan jonoon Orsayn museon edessä oli hauska liittyä. Tunnelma oli tiheä ja odottava, vaan mikäs lämpimänä päivänä oli odotella. Jonot vetivät hyvin.
Luin: ”The Musée d´Orsay´s of impressionist paintings is one of the richest in the World.Ja tosiaan siltä se näytti. Jotain kertoivat myös aseelliset vartijat jonojen ympärillä ja pariin kertaan tutkitut laukut.
Silmissä vilisivät nimet: Camille Pissaro, Claude Monet, Paul Césanne, Alferd Sisley, Èdouard Manet, Pierre Auguste Renoir
Menimme omille teillemme. Bongasin muun muassa Frits Thaulow´n (Oslo) maalauksen Hiver en Norvégé 1886, Albert Edelfeltin Journae de décembre, 1892 ja Edvard Munchin töitä.  Huomasin Arabian maljakot Fennia- sarjasta 1902. Alakerrassa olivat Gustave Courbetin valtavat maalaukset.
Aikakauden muotia emme juuri päässeet tutkimaan tarkemmin, sillä valtava ihmismaassa vyöryi jonossa vaatteiden ohi. Tuntui kuin olisimme liukuneet hihnalla.



Ensimmäinen adventtisunnuntai tekee mielen haikeaksi. Tuskin kuulen Hoosiannaa, mutta pääsen sentään Notre Dameen. Messu etenee rauhallisesti ehtoollisineen köydellä aidatun alueen sisällä. Turistit kiertävät ympärillä hälisemättä. Häikäisevän kaunista ja mahtipontisen suurta.



                      
Petäistön kirjan avulla tämäkim löytyi

 

Roger La Grenouille

 

Poikkesimme kävelymatkoillamme minne mieli teki. Joulualkoinäkyä kaupunkikuvassa valoineen ja kukkineen ja kuusineen.Löysimme matkalla Armas J. Pullan suosikkiravintolan. Sivukatua tuskin olisimme osanneet etsiä tai löytää, jollei sitä olisi mainittu Petäistön kirjassa. Olimme jo kävelemässä ohi, kun syrjäsilmällä huomasin ”sammakot”.  Perillä. Kuuluisen ihmisten kantapaikkoja oli mukava bongata ihan etsimättä, mutta haudoille tie vie aina suurkaupungeissa. Se onkin sitten oma juttunsa. Istumme pitkään


Montparnassen kulmilla ja syömme erinomaisia lampaankyljyksiä. Kana ja ranskalaiset ovat usein päivällä lounaamme. Salaatit ovat raikkaita ja keitot maistuvia. Olisiko se oliiviöljyn, kerman ja mausteiden ansioita. Croissantteihin kyllästyn parissa päivässä.
Hotellin aamiaiset ovat runsaat, pieniä muutoksia on päivittäin. Palvelu on ystävällistä. Sellaiseen me törmäsimme jatkuvasti. Hymy oli herkässä. Ilman ranskantaitokin pärjää, vaikka olimme varautuneet siihen, että ruokalistoja myöten kaikki on ranskaa. Jossakin oli myös englanninkielinen lista. Ja meidän hotellimme henkilökunta oli hurmaavaa.

3.12. Kesä loppui

Sataa kaatamalla, kun lähdemme bussilla lentokentälle. Illansuussa olemme Helsingissä. Lunta on valtavasti, samoin pakkasta.
Viikon matka on hyvä katkaisu arjessa. Matkakuume ei vielä kokonaan ole poissa. Vähitellen se alkaa taas nousta ja mietin minne seuraavaksi. Ehkä Osloon. Ja sieltähän pääsisi kätevästi Reykjavikiin?


Petäistön kirjasta löytyi hyviä vinkkejä






Hotellimme parvekkeelta näkyi pikkukatujen valoja.

Näkyi myös 60-metrinen talo, meille hyvä maamerkki. Enää pariisilaiset eivät halua tornitaloja.
 

Seinen ravintolalaivaa tyydyimme ihailemaan vain ulkoapäin



Täällä Albert  Edelfelt maalasi  alla olevan taulun
Pariisin Luxembourgin puistossa 1887, öljy kankaalle. Ateneumin taidemuseo.
Kuva. Kuvataiteen keskusarkisto


torstai 24. tammikuuta 2013

Muistoja Pariisista

Pariisissa hautausmaakierros 2.12.2012



Suurten kaupunkien vanhat hautausmaat vetävät aina puoleensa,  koska ne ovat kulttuurilehtoja. Niillä on tarinansa. Pariisissa joulukuun alkupäivinä kiertelimme pitkään Cimentière du Père-Lachaise hautausmaalla. Saa olla tarkkana, jotta valtavalla puistoalueella löytää etsimänsä, eikä eksy. Kartasta on apua suurien käytävien kanssa, mutta pikku sivupolut ovat äkkiä hukassa ja eksyttävät.
Halusin löytää Chopinin haudan, mutta lisäksi löysin paljon muuta, jopa Jim Morrisonin haudan. Vastaan tulevien nuorten mukana pöllähtää ”ruoho”.
Nousimme ensin kappelin mäkeä ylös ja kävimme tuhkattujen muistomerkeillä.  


 


















Molièren (oikealta nimeltään Jean-Baptiste Poquelin) haudalla Pariisissa


Pysähdyimme tammikuun 15. päivänä 1622 syntyneen ja helmikuun 17. päivä 1673 kuolleen Moliéren haudalla. On tyyni, aurinkoinen päivä.
Pian on Molièren kuolemasta tullut kuluneeksi 340 vuotta. Kirjailijan sanat elävät yhä.


Frédériv Francois Chopin (s.1. maaliskuuta 1810 – 17. lokakuuta 1849)
Akuaan Fryderyk Franciszek Chopin oli puolalainen säveltäjä ja pianovirtuoosi. Lapsinero. Chopin omaksui ranskankielisen nimensä muuttaessaan Pariisiin 20-vuotiaana.







Muistomerkillä on kukkia paljon. Lieneekö jokin erikoinen päivä, vai onko kukkia aina hänen haudallaan.





                                                       Aidatkaan eivät pidätä tuhertajia.
Oscar (Fingal O'Flahertie Wills) Wilden (16. lokakuuta 1854­ Dublin – 30. marraskuuta 1900 Pariisi) komea marmoripaasi on täytynyt suojata lasilla töhrijöiden takia. Nyt suojalasi on sutattu. Irlantilaissyntyinen näytelmäkirjailija oli myös prosaisti ja runoilija. Hän kuoli unohdettuna Pariisissa.

Sidonie Gabrielle Colette (1873–1953) oli ranskalainen kirjailija, joka elämänsä aikana julkaisi yli 80 romaania, näytelmää ja esseetä. Colette toimi myös näyttelijänä ja toimittajana ja liikkui elämänsä aikana hyvin erilaisissa piireissä. Hän syntyi ranskalaiseen pikkukaupunkiin, eli ensimmäisen avioliittonsa aikana pariisilaisissa viihdekirjailijoiden ja puolikuuluisuuksien parissa. Toisen avioliiton aikana hän kuului poliittisen ja journalistisen eliitin joukossa. Lopullinen läpimurto vakavana kirjailijana tuli 1920-luvulla ja hän sai elämänsä loppua kohti kansalliskirjailijan maineen lukuisine kunnianosoituksineen.


Édith Piaf alk. Édith Giovanna Gassion (s.19. joulukuuta 1915 Pariisi –11.lokakuuta1963).                     
Hän oli Ranskan rakastetuimpia laulajia ja yksi maailman tunnetuimmista chanson-tulkitsijoista. Varsinaiseen maailmanmaineeseen Piaf nousi vasta sen jälkeen, kun oli kuollut alle 50-vuotiaana rankan elämän seurauksena.

Pysähdymme vähän kauemmaksi, kun nuori mies lumoutuneena kertoo ystävilleen upeasta laulajasta. Kaikki ovat hetken hiljaa ja nuorimies laskee kaksi kukkaa haudalle (kiven etuosassa punainen ja keltainen).


Yves Montand (alk. Ivo Livi, 13. lokakuuta 1921 – 9. marraskuuta 1991,  Hän kuoli 70-vuotiaana sydänkohtaukseen.
Montand meni vuonna 1951 naimisiin ranskalainen näyttelijättären Simone Signoretin kanssa. He näyttelivät lukuisia kertoja samoissa elokuvissa. Avioliitto oli erittäin harmoninen kestäen Signoretin kuolemaan asti vuonna 1985.


   Kukkia, kynttilöitä ja enkeli Morrisonin haudalla


 Morrisonin hauta on isojen kiveien keskellä. Kaikkea tätä kiertää rautainen ketjuaita. Muistelijat pääsevät hyvin aidan yli.

James Douglas ”Jim” Morrison (8. jolukuuta 1943 Melbourne Florida – 3. heinäkuuta 1971 Pariisi. Yhdysvaltalainen laulaja ja runoilija sekä elokuvaohjaaja. Hän tuli tunnetuksi Los Angelesissa vuonna 1965 perutetun The Doors -yhtyeen kaulakuvana
Auringon alkaessa laskea, korpit pitävät meluisaa kokoustaan.

Viivymme hautausmaalla iltahämärään asti. Kun tulemme portista ulos vähän ennen klo 18, portit lukitaan.