Röngällä on sanomisen taito

Herrasmiesdekkaristin taidokas romaani

Matti Rönkä

Eino
Gummerus 2015. 235 s.

Matti Rönkä (s.1959 Kuusjärvellä, nykyisessä Outokummussa) on toimittaja ja Yle TV 1:n uutisankkuri ja tietysti kirjailija. Tappajan näköinen mies ilmestyi vuonna 2002. Teos sai heti kansainvälistä huomiota. Röngän toinen romaani Hyvä veli, paha veli julkaistiin 2003.

Syksyllä 2005 ilmestyi kolmas teos nimeltään Ystävät kaukana. Suomen Dekkariseura palkitsi sen Vuoden johtolanka -palkinnolla. Rönkä sai teoksesta myös parhaalle pohjoismaiselle dekkarille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2007. Röngän teoksia on käännetty parillekymmenelle kielelle.

Rönkä yllätti uskolliset ”Viktor Kärppä” -romaaniensa lukijat viime vuonna komealla sukupolvi-romaanilla. Eino on yhdeksänkymppinen sodan käynyt mies, Einon pojanpoika Joonas tarkkailee ukkiaan ja tämän valintoja. Sota-aikana moni joutui valitsemaan, vaikka ei olisi ollut valmis valitsemaan. Valintojen seuraukset oli silti kannettava itse.

Sodasta vaiettiin monissa perheissä pitkään. Mutta nyt kirjailijat tarttuvat sota-aiheisiin, ja katsovat asioita yksilön kautta. Myös naiset kirjoittavat sodasta.

Matti Rönkä tunnetaan dekkareistaan ja niiden yhteiskunnallisuudesta. Hänelle hyvä kieli on luontevaa. Ei kuivaa ja totista sanomista, vaan kieli on värikästä ja hyvällä huumorilla höystettyä.  

Vanhoja työkaluja on ujutettu mukavasti lauseitten sisään. Äimän taidan tunnistaa suutarin työkaluksi. Kieli tuntuu kotoisalle, porstuan kautta meilläkin tupaan mentiin.

Sodasta kotiinlähtö on herkkä hetki. ”Morjestelimme toisiamme ja läksimme kotireissulle.” Kotiin palaamassa olivat hevosetkin.

Romaanissa kuvaus on tarkkaa. Se maalaa lukijan eteen tien Vanhallepaikalle ja koivukujan. Pappa oli rappusilla vastassa. Ja tuvassa olisi Kerttu.

Tulevasta ei sota-aikana juurikaan puhuttu. Mutta nyt olisi kesä tulossa ja sodasta palaava näkisi sen. Pellon raivausta jatkettiin, välirauhan aikana sitä jo aloitettiin.

Kerttu sanoo, jos yritettäis – niitä pieniä. Eino epuuttelee, kun kaikki on niin epävarmaa. Rauhaan ei oikein osaa luottaa.

Äidille on ylpeyden aihe, että Vanhapaikka on harjoittelutila.

Joonas käy ukkiaan katsomassa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja harmittelee, ettei älynnyt tuomisia ottaa mukaan, kun ei tiennyt mitä ukki haluasi.  Appelsiineja sitten seuraavalla kerralla, ukki tykkää niistä.

Ukkia vaivaa aivoverenkierron häiriö. Muistikatkot vaivaavat.

Joonas huomaa ukin ampumahaavojen arvet, johon ukki sanoo, etteivät ne sodassa tulleet. Joonaksen ja ukin välit ovat mutkattomat ja läheiset.

Isä-Jannea houkutellaan talon ulkopuolisiin töihin. Veteraanit tahtovat porukoihinsa. Kuljetusfirma kyllä elättäisi, mutta Joonaskin miettii opiskelupaikkoja. Ukki kehuu häntä taitavaksi ajajaksi ja käteväksi auton käsittelijäksi.

Vanhoja valokuvia katsellessa ukki jutteli firman omistussuhteista.

Ukki väsyy kuvien katselemiseen ja sanoo Joonakselle: ”Alapa mennä kotiin. Tenttaat sitten joskus muulloin. Minä huilaan nyt.”

Amerikan paketitkin kuuluvat ajankuvaan. Kerttu innostuu, mennään, Eino, joskus Amerikkaan.

Ei elämä kuitenkaan yksin seesteistä ole. Taustalla painavat puhumattomat asiat. Einon matka sodan loputtua rajan takana muodostaa oman sisäkertomuksensa romaanin kulussa.

Vallan mainiosti kirjailija pohtii ukin kautta ystävän ja kaverin eroja. ”Ystävä on vähän vieras sana, liian hieno. Toveri. Ennen sotaa puhuttiin tovereista, opistoissakin oli toverikunta. Kirjoissa oltiin hyviä tovereita. Siinä oli jotain reipasta ja arvokasta, tavallisen ihmisen kokoista ystävyyttä. Kaveri oli vähättelevämpi.”

Rukoilemistakin Eino pohtii. Rukoilemisen opetteluun taitaa olla jo myöhäistä. ”Illalla sanon nukkumaan mennessä mielessäni, että kiitos, ja anteeksi antaisitko olla hyvin. Itselleni kai minä niitä toivotan ja selvennän, vaikka sormet ristiin laitankin."

Eino on ammattilaisen työ. Hieno lukukokemus.
 

Tyylikkäästä kannesta kiitokset Jenni Roposelle.

Eino-teosta saa myös sähkökirjana.

 

Kyllä tosimies runolle taipuu

Lukeeko tosimies runoja?

ERKKI ALAJÄRVI (toimitus ja kuvitus)
Raskaan sarjan runoja,
Kustannus-Puntsi 2008 (131 s.).

Painijat Erkki Alajärvi, Osmo Hekkala, Tomas Johansson, Alexander Karelin, Eero Susilehto ja Pertti Ukkola näyttävät mallia tosimiehille. Hekkala sanoo, että isoon mieheen mahtuu ruumiinvoiman ohella herkkyyttä, empatiaa ja huumorintajua.

Suomen Painiveteraanikerhon tapaamisella syntyi ajatus yhteisestä runokirjasta, Raskaan sarjan runoja.

Painia en paljon tunne, mutta Ukkolan muistan, koska olen hänen runojaan lukenut. Susilehdon tiedän aforistikoksi ja esseistiksi. Muut yllättivät. Ukkola mainitsee Lauri Viidan mielirunoilijakseen ja hän kirjoittaa riimillistä runotarinaa. Painija herkistyy suvelle: Ääni puron / laulu kevään. / Laulu linnun / laulu kesän…

Joukon ´hovirunoilijat´ suomentavat Johanssonin ruotsiksi kirjoittamat runot. Maailman ylivoimaisin urheilija Karelin sai kirjaan myös venäjänkieliset runonsa. Alajärvi on kuvitustyön ja toimittamisen ohessa pannut mukaan pilapiirroksiaan.

Siedettävä, jopa mukava, vaikka on kauan koulutettu ja oppinut mies, sanotaan mestaripainija Suvilehdosta. Hänellä on kirjassa liki 70 mietelmää.

”Vaikea uskoa, jos on pakko.”

”Mukava mies, jos saa olla oikeassa.”

”Silmät avautuivat, kun kädet sidottiin.”

 

Vuoden nuori lausuja

Vahva pohja uralle

Vuoden nuori lausuja on Jussi Lankoski

Veikko Sinisalo -kilpailun voittaja ja vuoden 2016 Nuori Lausuja on helsinkiläinen Jussi Lankoski (s. 1986).

Voittajaesitys ilahdutti avoimella, häikäilemättömällä röyhkeydellään. Se oli poliittisesti epäkorrekti, jopa törkeä. Se käytti onnistuneesti klassikkorunoa omiin tarkoituksiinsa. Vahva kokonaisuus uusintaa runon esittämisen moninaisia traditioita.

– Esitys valloitti meidät, me halusimme tulla tämän näyttämöeläimen ryöstämiksi, raati kuvaili.

Tämän vuotisen Veikko Sinisalo -kilpailun taso oli korkea, se oli kova. Kilpailijoiden esitykset erottuivat toisistaan, ne olivat omaäänisiä muodoltaan ja aihevalinnoiltaan. Niissä ei seikkailtu taiteen epämääräisissä huuruissa vaan kaikissa esityksissä oli oma aihe. Oli tehty työtä esitysten eteen ja yleisöä kunnioitettiin, jolloin katsomiskokemukset olivat intensiivisiä. Esitykset olivat tekijöilleen ja siksi myös yleisölle tärkeitä. Tämä ei tarkoita ryppyotsaisuutta – iloa ja huumoria ilmeni monessa muodossa.

Tuomaristossa olivat teatteriohjaaja Mikko Roiha, näyttelijä Vuokko Hovatta, näyttelijä, lausuntataiteilija Hannu Huuska, näyttelijä ja vuoden Nuori Lausuja 2012 Eero Ojala, Kajaanin Kaupunginteatterin johtaja, näyttelijä Helka-Maria Kinnunen (tuomariston pj) sekä sihteerinä ja tilaisuuden juontajana Suomen Lausujain Liiton pj, näyttelijä, lausuja Ella Pyhältö.

Ensi vuonna Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.-9.7.2017. Taiteellisena johtajana jatkaa Taisto Reimaluoto.

 

Risto Kolarin näyttely Tuusniemellä

Kulttuurimatka kannattaa aina

Ystävät ovat hyviä kulttuurilähettiläitä. Ilman Raija Pohjolaisen viestiä ja Risto Kolarin näyttelyesitettä olisin tuskin löytänyt tietä Tuusniemelle. Tiukkaa teki, mutta ehdin viimeisen päivän näyttelyyn.

Kajaanista tultuani tarkistin, että bussilla pääsee sunnuntainakin. Ilmoitin ystävilleni, että tulen. He toivatkin minut sitten takaisin Kuopioon. Pieni kiertoajelu näytti kirjonkylän kauniit maisemat, kuten sataman.

Keskustassa tyhjillään oleva kaupparakennus peitti rumasti kirkonmäen ja kauniin kirkon. Vettä täälläkin riitti. Sitä tuli myös taivaalta.

Risto Kolarin (1952–1994)  maalausnäyttely VÄRIEN HEHKU

Tuusniemen kunnantalolla 28.6.–10.7.2016



Ilo tarttuu maalauksesta katsojaan, oma mieliteos

 

             

Tämäkin teos oli näyttelyn järjestelyissä olleen Raijan mieleen



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Risto Kolari opiskeli Suomen taideakatemian koulussa 1972–1976. Ensimmäisen kerran hänen teoksiaan oli esillä Helsingissä 1973. Taiteilija osallistui useisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin. Hänen teoksiaan on useissa kotimaisissa kokoelmissa ja muun muassa USA:ssa, Minneapolisissa.

Vanhemmiltaan, kirvesmies-isältä ja ompelija-äidiltään hän on perinyt ns. suhtasilmän ja värisilmän, taiteellisen näkemyksen, kirjoittaa esittelyssä Raija Pohjolainen. Hehkuvat värit ja suuret maalaukset kertovat taiteilijan onnellisesta ajasta.

Katsojalle ei kerrota maalausten nimiä eikä aina vuosilukuakaan, katsoja voi eläytyä värikkäisiin maalauksiin oma intohimonsa mukaan.

Taiteilijan omakuva vakuuttaa, että Kolari oli myös taitava muotokuvamaalari.

Näyttelyn teokset ovat Tuusniemen Kotiseutuyhdistys ry:n hallussa.

Näyttelyä toivoisin uudelleen esille, sillä kerrotaan Kolarin töitä oleva noin 500.

 



Tämä teos oli ollut Nuorisotalolla (sitäkään ei enää ole).

Kolari on tehnyt myös kuvituksia kirjankansiin, kuten tuusniemeläisten kyläkirjaan.

Kajaanissa runo kuuluu ja näkyy

Kajaanin Runoviikko jo 40 vuotta – nimi on muokkaantunut vuosien myötä

Kaukametsä vetää väkeä vuodesta toiseen. Viikonvaihteessa päättynyt  Runoviikon kävijämäärä lähentelee viime vuoden lukua, arvatenkin vajaat kymmenentuhatta osallistujaa. Kävijämäärä tarkentuu alkuviikosta. Tapahtumassa oli 44 maksullista esitystä, joista 18 myytiin loppuun. Usean ilmaistapahtuman kävijämäärä oli myös suuri. 



Runokiven paljastus on  aina tärkeä juttu.
Taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto ja Suven runoilija Helena Sinervo, joka  sai nimikkokivensä Kaukametsän pihalle 9.7.2016.

 



Tapahtumassa oli 44 maksulista esitystä, joista 18 myytiin loppuun.

Kajaanin Runoviikon off-ohjelmisto oli myös suosittua ja Rauniokaupunki ry:n järjestämät Kulman jatkot myytiin loppuun.

Erityisen suosituksi osoittautui Kati Outisen muistisairaudesta kertova monologinäytelmä, josta järjestetyt lisäesitykset myytiin nopeasti loppuun. Outinen esitti monologin myös Hoitokoti Kalliossa Kajaanissa. Tästä vierailusta Runoviikko sai paljon hyvää palautetta ja kiitosta.

Outinen piti avajaisten Kajaani-puheen. Taiteellinen ja ajatuksia herättävä esitys.

 

 

Suven runoilija Helena Sinervo

Suven runoilija tunnetaan myös vahvana prosaistina. Runoilijan talossa kertoo runoilija Eeva-Liisa Mannerin elämästä. Helena Sinervon vuonna 2004 julkaistu romaani oli arvostelumenestys.  Sinervolle myönnettiin teoksesta Finlandia-palkinto Finlandia samana vuonna.

Sinervon esikoisteos Lukemattomiin ilmestyi 1994. Runoteoksia on kymmenkunta.  Valitut runot -kokoomateos julkaistiin 2011.

Sinervo on ollut ehdolla Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi neljä kertaa, ja kahtena vuonna hän on voittanut tuon vuoden parhaalle runoteokselle myönnettävän palkinnon. Sinervon runoja on käännetty 15 kielelle. Hän on toiminut myös kriitikkona muun muassa Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa.

 

Sinervon uusin teos  on Armonranta, joka on pitkä matka lapsuuteen ja 90-vuotiaan isän luo.

Vahvat naiset valloittivat yleisön  keskustelullaan

Runoilijan ääni -ohjelmassa Helena Sinervo keskusteli toimittaja-kirjailija Tuula-Liina Variksen kanssa. Keskustelu polveili kasvatuksesta taidepolitiikkaan.

Hyvää tarkoittavakin  voi tehdä kasvatuksellisia virheitä.
Taide on nyt ahtaalla, sanoo Sinervo. Jos pyritään ohjailemaan sisältöä, ollaan hakoteillä. 

Miten suhtaudutaan naiseen, joka rakastaa naista, entä naisten perustamaan perheeseen. Näitäkin pohdittiin. Sinervo sanoo, ettei ole kokenut itseään marginaalissa olevaksi. Työssään hän sanoo olevansa ”toimistoihminen”.

Jos on saanut murskakritiikkiä, on alettava kirjoittaa uutta. Se on paras keino unohtaa ilkeät sanat. Kun on kasvanut neljän veljen perheessä oppi pitämään puolensa ja viihtymään itsekseen.

Innostavat ja taitavat keskustelijat valloittivat yleisön. Välillä Sinervo esitti tai luki runojaan, mikä palkittiin raikuvilla aplodeilla.

Kieli kumpuaa vaistomaisesta, kuten vauvalla. Tyyppikielen sekaan voi keksiä sanoja, sanoo pianonsoiton opettaja Sinervo, joka valitsi kirjallisuuden musiikin sijaan.

Ensi vuonna Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.-9.7.2017. Taiteellisena johtajana jatkaa Taisto Reimaluoto.