Runo-Kaarina antaa potkua runoilijan uralle

Jo 19 runoilijaa on saanut hyvän alkuvauhdin uralleen Runo-Kaarinasta. Palkinto on Kaarinan kaupungin julkaisema runokokoelma, joka julkistetaan vuosittain Turun kirjamessuilla. Kuluvan vuoden voittajan runokansa muistaa Anna Elina Turusena (s.1981), hänestähän tuli Poetry Slamin suomenmestari vuonna 2005. Nimi on muuttunut avioliiton myötä Anna Elina Isoaroksi.

Puolen mantereen kerhossa on sanataideopettajan taitavaa työtä.  Kirjallisuusalan sekatyöläiseksi itseään kutsuvan runoilijan tuotoksia on ollut useissa julkaisuissa ja antologioissa.

Runoilijan kotikaupungin tunnistaa linnunmuotoisesta kirjastosta. ”Minä olen tässä kaupungissa saanut / kerrostalometsän kesyeläimen muodon, / minun ikäväni on ihmisenmuotoinen.”

Synnyinseutu vilahtaa jostain Pohjanmaan kuolevasta asemasta, mutta suurkaupungissa voi talsia oman kokoisensa lakeuden.

Tule, tule, rakkaani   

 

Muutamien voittajien runoura näyttää jääneen yhteen runoteokseen. Mutta useita teoksia voittonsa jälkeen ovat kirjoittaneet muun muassa Arto Lappi, Ville Sutinen ja Jenni Haukio.

Jenni Haukion Paitasi on pujahtanut ylleni -kokoelma vuodelta 1999 jäi raikkaasti mieleeni.

Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata -kokoelman julkaisi Savukeidas vuonna 2003. We are not stone, yhteiskokoelma Kate Foxin kanssa, 2007.

Sinä kuulet sen soiton (Savukeidas 2009) on lyyristä maisemakuvaa. Ja tunteita!

Usein pysähdyn jonkin säkeen maisteluun. Sanat maalaavat maiseman näkyväksi.

Hitaasti siliävät rantakalliot,

selkälokin siivet kellastuvat ja

talvi talvelta hivuttavat ahtojäät laituria

                     yhä kauemmas ulapalle.

Merellinen luonto lintuineen on keskeistä maisemaa. Kalastajat kuuluvat kuvaan, lasketaan kalaverkkoja; nainen ja mies. Sanat vaikuttavat tarkkaan mietityiltä. Niihin on helppo uskoa.

”etsi sanoja lukemalla ne silmistä, / silmiä lukemalla ne sanoista”

Arvostus menneeseen näkyy. Sanat ovat kohtaamisia. Kivitaskut ja maariankämmekät vievät minut lapsuuden kesiin.

Hellyys on sanojen lämmin aalto:

Yöllä on ikävä avaruuttasi.

Unessa puhallan pehmeään niskaasi,

laulan sinut pajulinnuksi huhtikuun aamuun.

Opettamisen mahdottomuus

Markku Envall:

Miten kirjoitan aforismeja,

Pilke & Kirja kerrallaan 2011.   

Suomen aforismiyhdistyksen Pilke-sarjan ensimmäinen teos on
itseoikeutetusti Markku Envallin kirja. Miten kirjoitan aforismeja on
oiva opas alan harrastajille, myös lukijoille. Lukemisessakin kun on omat niksinsä.

Filosofian tohtori, kirjailija Envallin väitöskirja on vuodelta 1987, Suomalainen aforismi – keinoja, rakenteita, lajeja, ongelmia. Finlandia-palkinnon hän sai vuonna 1989 teoksesta Samurai nukkuu (WSOY). Samuli Paronen -palkinto annettiin aforistille vuonna 2009 ansioista aforistiikan alalla.

Envallin yhdeksäs aforismikokoelma, Alkuräjähdys on kesken, ilmestyi 2011, WSOY.

”Tulee mieleen.” Siinä on aforismin synty. Humoristi Envall jatkaa: kirjoitetaan, kynällä tai tietokoneella.

Ammattisalaisuudet on syytä säilyttää tiettyyn pisteeseen saakka. Tarkasti Envall sanojaan punnitsee. ”Vaikkei kirjoittamista voisi opettaa, kirjoittajaa voi opastaa.” Hän korostaa, että itseopiskelu on erinomainen menetelmä. Ja vasta riittävän laaja käsikirjoitus voi hyötyä muiden kommenteista.

Aforismimääritelmän kirjasta voi lukea, mutta karttaako aforismi määritelmiä. Envall opastaa myös kriittisyyteen. Hyvää aforismia ei voi lyhentää, eikä parantaa. Aforismi voi olla melkein mitä tahansa genreä, mutta sanaleikistä kirjailija varoittaa. Muistiinpano aforismin aihion syntyhetkellä on tärkeää, sillä mieleenjuolahduksella on tapa kadota pian.

Lajin traditio täytyy tuntea ja lukematta ei minkään sortin kirjoittajaksi tulla, Envall painottaa.

Kokoelman tekemiseen kirjasta löytyy vinkkejä, muutama harjoituskin.

Painoon viemistä on syytä viivytellä! -neuvo on hyvä ohje.

Mallilukemista pieninä paloina

Markku Envall, toim.: Aforismin vuosisata.

Lauseita ja ajatuksia 54 suomalaiselta aforistikolta, WSOY 1997.

Markku Envallin Aforismin vuosisataa kannattaa lukea ihan opiksi. Teoksessa on 54 aforistikon lauseita ja ajatuksia. Monia alkuperäisiä teoksia ei enää ole saatavilla, joten kirja on oiva ajatuspankki.

Envall esittele teoksessa eri aforismilajit. Pisimmällään ajatukset ovat fragmentteja, tavallaan pienoisesseitä. Ne sopivat hyvin kokoelmaan.

Antologia on jäsennetty aforismin tekijöiden mukaan, aforistien debytointivuoden järjestyksessä.

Lyhyt esittely on paikallaan kirjoittajista.

Kerralla kirjaa ei pitäisi lukea, vaan nautiskellen pieninä palasina. Envallin kokemusperäinen lukuneuvo on: selaile, silmäile, lue, mieti, hyväksy, hylkää, vertaile, keskustele, väittele. Ja ajattele!

Neuvo sopii myös aforismin kirjoittajille.

Ja lopuksi satunnaisotannan ja oman mieltymyksen mukaan valittuja ajatuksia:

Nautinnon intohimo on petollisin, työn intohimo voitollisin.

J. H. Erkko (1849–1906)

Ylellisyys köyhdyttää elämää.

V. A. Koskenniemi (1885–1962)

Viisaus on useimmiten kiteytynyttä kärsimystä.

Erkki Melartin (1875–1937)

Älä luota aikaan, se voi pettää sinut.

Maria Jotuni (1880–1943)

Kieron ihmisen tuntee siitä, että hän ehtimiseen puhuu suoruudestaan.

Kaarlo Marjanen (1899–1984)

Vanhuudenpelko antaa kiihtyvän nopeuden vanhenemiselle.

Sylvi Kekkonen (1900–1974)

Omahyväisellä on surkean vähän mielikuvitusta.

Jouko Tyyri (1929–2001)

Pessimismi on syntiä.

Oiva Paloheimo (1910–1973)

Talvi on rangaistus, kevät epäuskottava, kesä ansaitsematon. Vain syksy tuntuu jotenkin todelliselta.

Origo. Jouni Lompolo (1936–2010)

Turvallisuus ei ole aidan panemista, vaan oven avaamista.

Aku-Kimmo Ripatti (1931–1994)

Vastaukset elävät aikansa. Kysymykset tulevat uudestaan.

Samuli Paronen (1917–1974)

Elämme aikaa, jolloin minkä tahansa mielettömyyden tahansa voi osoittaa traditioksi.

Erno Paasilinna (1935–2000)

Kun valta-asema on kyllin korkea, näköyhteys alhaalle katkeaa.

Eero Silvasti (1932–2006)

Kun lapsen kysymykset loppuvat, hänet on aikuistettu.

Arto Seppälä (s. 1936)

Kalenteritytöt jatkaa kevätkaudella 2012 Kuopion kaupunginteatterissa

Kalenterien vaihdon aikaan

Pihtiputaan Mummotko sen meillä ensin keksivät. Kalenterit! Sittemmin moni yhteisö on tehnyt omia kalentereitaan omaa talouttaan tai sanomaansa pönkittämään. Hyväntekeväisyyteenkin kalentereita on tehty. Kaukana ovat 1940-luvun Pin Up -kalenterit. ”Nastoilla ylös -tapa” on peräisin jo edelliseltä vuosisadalta. Eivätkä kalenterit ole enää yksinomaan miehiä viihdyttämään tehty. Miehet itsekin voivat olla kalenterimalleina.

Yhteisöllisyydessä on voimaa

Kuopion kaupunginteatterin Kalenteritytöt innoitti tekijät hyväntekeväisyyteen. Syntyi myös kalenteri, Kalenteritytöt 2012.

Kuopion kaupunginteatterin Kalenteritytöt 2012 -hyväntekeväisyyskalenteri on nyt loppuunmyyty ja kalenterista saatu tuotto - 7000 euroa - luovutettiin teatterin joululounaalla Pohjois-Savon Syöpäyhdistykselle.

Puolitoista kuukautta myynnissä ollut kalenteri liittyi läheisesti teatterissa marraskuun alussa ensi-iltansa saaneeseen Kalenteritytöt -näytelmään.

Kalenterin kuvasi valokuvaaja Sami Tirkkonen (Alias Studiot), painotyön lahjoitti Offsetpaino L. Tuovinen. Kalenterissa esiintyivät näyttelijät Annukka Blomberg, Riina Björkbacka, Sari Happonen, Henna Haverinen, Lotta Huitti, Lina Patrikainen, Katri-Maria Peltola, Seija Pitkänen ja Virpi Rautsiala.

Englantilainen näytelmäkirjailija Tim Firth (s.1964) ponkaisi huipulle elokuvakäsikirjoituksellaan Calendar Girls (2003) ja näyttämösovitus jatkoi menestystarinaa. Kalenteritytöt on Aino Piirolan suomentama.

Kalenteritytöt osoittavat, että jokainen voi vaikuttaa, kun tehdään yhdessä. Hyväntahtoinen näytelmä, joka tuo katsojalleen hyvän mielen!

Kalenteritytöt-esitys jatkaa kevätkaudella 2012 Kuopion kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Elämäntarina-lehteen kirjoitin Kilven kirjasta

Hopsis kopsis polleamus

Savolaisia kirjoittajia kirjoituskilpailun parhaimmistossa 

Kirsti Manninen (toim.):

Hevosvoimat,

Maahenki 2011. 272 s.    

Hevosaiheisen kirjoituskilpailun, Hopsis kopsis polleamus, kaunokirjallisen sarjan voitti 63-vuotias tuusniemeläinen Toini Väisänen kirjoituksellaan Perho.

Lapset odottavat isää kotiin. Isä tuleekin ja yllättäen hevosen kanssa. Mutta miksi isä ja hevonen itkevät, kun isä laittaa Perhon liekaan. Perho on sotainvalidi, ja isä oli ostanut sen kun Perho olisi joutunut teuraaksi.

Hevonen pelkää ukkosta ja salamointia, oli varmaan samanlaista rytinää sodassa kokenut.

Perho tekee viimeisen palvelun kyläläisille, tytön rinnalla se kulkee suoraan ja auraa perunapelloilla vaot. Herkkä tarina.

Väisänen on jo kokenut kirjoittaja. Hän on kirjoittanut lehtiartikkeleita ja ollut mukana antologioissa. Hänen runokirjansa Elämän monet kasvot julkaisi Runogalleria vuonna1995.

Kielo Könönen (23 v.) sai kaunokirjallisen sarjan kunniamaininnan. Hän opiskelee Kuopion Muotoiluakatemiassa. Nuori nainen menee kirjoituksellaan hevosen pään sisään.

Tarinassa ollaan matkalla sotaan. Hevonen miettii samoja asioita, mistä miehet puhuvat. Se haluaisi mennä takaisin kotiin, mutta se on oppinut, ettei takaisin voi kääntyä. Hevonen kuulee epämiellyttäviä ääniä ja tuntee raudan hajun. Ihan itkettävän hyvä teksti.

Miellyin myös kaunokirjallisen sarjan jaetun kolmannen sijan saaneen Sulo Saukkoriipin (71 v.) murre-monologiin. On kyse hevoskaupoista.

”Miten niin, halavala? Sunkhaan mie vain ole siittä mithään maksanu. Muista koko hommasta. Enkä tohtinu kattoa lompsaan.”

Laikku-hevosen työura jää lyhyeksi, mutta opetti se isännän hevosten tavoille.

Tosipohjaisten kertomusten sarjan voitti toimittaja Marika Riikonen Tampereelta. Vanhin kirjoittaja on 88-vuotias maanviljelijä Martti Kallio Laihialta, ja nuorin 18-vuotias Katarina Vidjeskog Loviisasta.

Hevoset ovat ihania, uskollisia ja viisaita ystäviä. Kirjassa on kertomuksia työ- ja sotahevosista, ravihevosista ja ratsuista, samalla myös omistajistaan

Kertomukset herättävät muistot lapsuuteni hevosista Kisasta ja Elosta.

Maaseudun Sivistysliiton, maatalousmuseo Sarkan ja Maaseudun Tulevaisuuden järjestämään kilpailuun tuli 883 tekstiä. Kirjailija Kirsti Mannisen toimittamaan Hevosvoimat-kirjaan pääsi 31 tekstiä.

Komeat hevoskuvat ovat pääosin Topi Ikäläisen, Rauno Koitermaan ja Petri Kuokan kuvaamia. Ikäläiseltä kuvia kirjassa on yli 20. Kansikuva on Ikäläisen herkkä otos.



Topi Ikäläinen: Villi ja vapaa



                                  



Topi Ikäläinen: Tuttua vuosien takaa





Topi Ikäläinen: Työnteon tunnelmaa

 Hevoskuvat ovat osa kirjan antia!
                                        

LE HAVRE HOPEATÄHDESSÄ 13.12.

TI 13.12. KLO 13 Hopeatähti lempeissä pikkujoulutunnelmissa: LE HAVRE

Aki Kaurismäen elokuva Le Havre on jo monia palkintoja saanut ja saanee lisää. Syksyllä elokuvateattereihin tullut Le Havre on nyt Hopeatähdessä.  

Vuoden 2011 viimeisenä esityksenä Le Havre on mitä parhain elokuva myös pikkujouluumme. Koskettavan komediallinen elokuva kertoo ikääntyneen kengänkiillottajan tarinan aikamme Euroopassa. Voiko ihmisiä pelastaa? Miten pitkälle katkeraa vanhaa miestä voi liikuttaa pieni pakolaispoika, jonka auttaminen ei sitä paitsi ole suinkaan vaaratonta?

Le Havressa päärooleissa ranskalaisen elokuvan näyttelijälegenda Jean-Pierre Léaud ja pojan roolissa Blondin Miguel. Mukana ovat myös mm. Kati Outinen ja Elina Salo. Cannesin elokuvajuhlien kriitikkopalkinnon ja Ekumeenisen elokuvapalkinnon voittaja 2011.

Suomi 2011. S. Kesto 1 tunti 35 min.
Tiistaina 13.12. tavataan Kuvakukossa. Saamme vieraaksi joulupukin, joka pitää pienet arpajaiset. Pitäkää siis elokuvalippu tallessa, koska se on samalla arpalippu.