Kaarlen palkinto Pauliina Rauhalalle

Gummeruksen Kaarlen palkinto esikoiskirjailija Pauliina Rauhalalle

Gummeruksen perinteinen Kaarlen palkinto myönnettiin tänä vuonna esikoiskirjailija Pauliina Rauhalalle teoksesta Taivaslaulu. Palkinnon arvo on 5000 euroa.

Suomentaja Anna-Maija Viitaselle myönnettiin 2000 euron arvoinen tunnustuspalkinto hänen ansioituneesta työstään kaunokirjallisuuden suomentajana.

Gummeruksen perustajan, Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan nimetty Kaarlen palkinto myönnetään ansiokkaasta kirjallisesta toiminnasta. Sitä on jaettu vuodesta 1970 ja se myönnettiin nyt 44. kerran. ”Taivaslaulu on pukenut kaunokirjallisesti ansiokkaalla tavalla sanoiksi merkittävän kollektiivisen kokemuksen, josta on aiemmin vaiettu”, toteaa Gummeruksen kustannusjohtaja Anna Baijars.



Viime syksynä julkaistu Taivaslaulu on Gummeruksen kaikkien aikojen myydyin esikoisromaani. Ilmestymisvuonna myytyjen kappaleiden määrässä se ylitti esimerkiksi Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä (Gummerus 1958). Aiemmin tällä viikolla aktiiviset kirjabloggaajat valitsivat Taivaslaulun viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjaksi Blogistanian Finlandia -äänestyksessä.

Anna-Maija Viitaselle myönnettiin tunnustus hänen työstään kaunokirjallisuuden suomentajana. Gummerus haluaa palkinnolla kiittää Viitasen ansioita erityisesti ranskankielisen kaunokirjallisuuden suomentajana sekä samalla osoittaa arvostavansa suomentajien tekemää arvokasta työtä. ”Anna-Maija Viitanen on suomentaja, joka tekee mahdottomasta mahdollista. Hänen tyylitietoisella otteellaan koukeroisinkin kieli kääntyy soljuvaksi ja vivahteikkaaksi suomeksi”, perustelee Anna Baijars.

Kaarlen palkinto tai Kaarlen päivän palkinto on vuodesta 1970 alkaen kustannusosakeyhtiö Gummeruksen jakama kirjallisuuspalkinto omille kirjailijoilleen. Palkinto myönnetään vuosittain ansiokkaasta kirjallisesta teoksesta tai koko tuotannosta. Vuonna 2010 palkintosumma oli 3 000 euroa. Palkinto on saanut nimensä Gummeruksen perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan. Tällä vuosikymmenellä palkitut ovat: Päivi Alasalmi, Turhamainen aasi 2010; Markku Turunen, Juuston pimeä puoli 2011; Pekka Hiltunen, Vilpittömästi sinun 2012; Turkka Hautala 2013.

Ensimmäiset palkinnon saajat olivat Erkki Ahonen ja Martti Joenpolvi.

Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille.

Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa ”huviksi ja hyödyksi”. Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat sekä digitaaliset- ja mobiilituotteet.

 

 

 

Essee on taitajan laji

Esseet sivistävät ja viihdyttävät

Esko Karppanen:
Unohduksen tällä puolen
ntamo 2013. 153 s.

Kevytlukemisen välillä esseet ilahduttavat. Kirjallisuusmies Esko Karppasen Unohduksen tällä puolen -kokoelman parasta antia on Viluista tanssia, huokausten seppeleitä. Marja-Liisa Vartion runoudesta -essee. Marja-Liisa Vartio (1924–1966) runoilijana on minulle jäänyt vieraaksi, mutta hänen romaanejaan olen lukenut. Kirjailija kuoli nuorena, hänet muistetaan Paavo Haavikon vaimona. Karppasen kirja innosti hakemaan tietoa Vartiosta ja hakeutumaan runojen ääreen.

”Sanat ovat toisinaan hiljaa.” Kirjoittajalle sanat ovat eläviä, liikkeessä, niin kauan kuin kirjoitus ei ole valmis, Karppanen pohtii. Mitä sanoille matkalla lukijalle tapahtuu?

Kirjailija nostaa esiin Helvi Juvosen runon sanat ”Iloni on pohjajäätä. Se ei sula.” Millaista on jäinen ilo, hän kysyy ja kohta jo miettii ”Mitä on elämä?” Ja ollaankin jo Eino Leinon seurassa. Leinon mukaan suurin elämän nautinto on kuoleman pohtiminen. Hieno kirjallisuusessee päättyy japanilaisen Ryokanin sanoihin:

”Nyt se paljastaa kätketyn puolensa ja nyt toisen. Näin putoaa syksyn lehti.”

Kun haluan tietää Vartiosta enemmän, hyvä lukuvalinta on Helena Ruuskan väitöskirja. Marja-Liisa Vartio, kuin linnun kirkaisu, WSOY 2012.

Monet meistä, jotka olemme oppineen tuntemaan vuoden 1938 käännöksen, Raamatun Laulujen Laulun, pidämme sitä eroottisen kirjallisuuden helmenä Karppasen tapaan. Hän kirjoittaa myös pyhästä. Pyhän tunne yhdistää kaikki ihmiset.

Elämä ja todellisuus puhuttavat. Helena Sinervon ja Pentti Holapan Finlandia-palkinnot saivat ihmiset arvostelemaan. Kirjoista sanoivat mielipiteensä nekin, jotka eivät olleet kirjoja lukeneet.

Kirjallisuusesseet ovat vaativia tekijälleen, kirjallisuuden tuntemus ja ammattitaito näkyy Karppasen teoksesta.  Kirjan nimi näyttää olevan peräisin Mallarme´n ajatuksesta. Muisto säilyttää sellaista mikä muutoin on jo kuollut. Muisto on todellinen, toisin kuin haave ja unelma, kirjoittaa Karppanen.

Marja-Liisa Vartiolle kuvataide oli läheistä. Taidekauppias ja ensimmäisen aviomiehen Valter Vartion ja hänen ystäväpiiriinsä kuului kuvataiteilijoita.

Runositaatit houkuttavat lukemaan runoja.

Kampaan hiuksia kahtapuolen päätä,

aamusta iltaan kampaan hiuksia,
sillä tämä jakaus ei ole valmis
sillä nämä jäykät ja pitkät hiukseni
eivät asettaudu sileästi kahtapuolen päätä.
                             (Vartio 1852:14.)

Kirjan tekstistä ja runojen esittelyistä tunnistaa ammattilaisen. Lukijalta vaaditaan Aristoteleen Runousopin tuntemusta, jotta kaiken ymmärtää. Tunteellakin asiat voi tajuta.

Vartio teki useisiin runoihin metrisiä, rytmisiä ortografisia, leksikaalisia ja syntaksisia muutoksia – Eksistoiva olevainen, epifora ja asyndeton ja daktyyli ja monet muut kirjalliset sanat hämmentävät tavallisen lukijan.

Yllättäen kirjassa vastaan tulee K. Killisen säveltämä ja sanoittama laulu Pim, paum. Pari päivää sitten (22.1.) kuulin sen ensi kertaa esitettynä ja kanteleella säestettynä Minna Canth 170-vuotisjuhlavuoden avajaisjuhlakonsertissa, osiossa Musiikkia Minna Canthin näytelmistä. Laulu on Roinilan talossa -näytelmästä.

Vielä palataan lyhyessä esseessä Kanttilan Minnaan. Monet asiat liittyvät toisiinsa.

Luinen fantasia näyttää Karppasen humoristisen puolen. Muutamat kirjan loppupuolen esseet tarjoavat älykästä huumoria. Margaret Durasin teosta Kirjoitan pidän kirjoittamisen oppikirjana.

Unohduksen tällä puolen tekstit nousevat tylsien kansiensa yläpuolelle. Niin kiinnostavaa luettavaa, että kirja jää jatkuvasti luettavien teosten hyllyyn.

Juhlitaan Minna Canthia

Minna Canthin juhlavuosi - 170 vuotta hänen syntymästään

Pieni iltasoitto Minnan salongissa Kuopion kaupungintalolla 22.1.2014 klo 18.30

Ohjelma koostuu neljästä osasta: musiikista, jota tiedetään Minnan esittäneen itse, hänen näytelmiensä lauluista, Kanttilassa ja Kuopion laulujuhlilla (1891) vierailleiden sävellyksistä ja tämän päivän kuopiolaisesta uudesta musiikista.

Esiintyjinä: Silja Kallio, laulu ja kantele. Lotta Ruippo laulu, Elli Joukainen piano. Antti Raekallio, laulu ja mandala. Kuopion Mieslaulajat, joht. Jari Hilander. Trio Antti Meurnan, viulu, Timo Törmä, sello, Kimmo Huikuri, piano. Pekka Vienola, laulu, Jouni Kuronen, piano.

Järj. Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys

 

Kuva: Riitta von Wright

Maa on syntinen laulu - mestariteos

Maa on syntinen laulu – rujon kaunis balladi on mestariteos
 

Vuonna 1964 ilmestyi esikoisteos, Timo K. Mukan romaani Maa on syntinen laulu. Ilmestyessään viisikymmentä vuotta sitten romaani sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Mukka kuoli vuonna 1973 vain 28-vuotiaana, julkaistuaan yhdeksän teosta. Kirjailijan arvostus alkoi nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja nykyään Timo K. Mukkaa pidetään yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista.

Gummerus juhlistaa Timo K. Mukan tulevaa
(17. joulukuuta 1944 Bollnäs, Ruotsi – 27. maaliskuuta 1973 Rovaniemi) 70-vuotisjuhlaa julkaisemalla uuden painoksen kirjailijan esikoisteoksesta. Mukka julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 1964, vain 19-vuotiaana. Hän oli lahjakas lapsi, joka oli kiinnostunut sekä kirjoittamisesta että piirtämisestä ja luki paljon. Hänet hyväksyttiin vuonna 1961 Taideakatemian kouluun Helsinkiin, mutta hän keskeytti opintonsa ja antautui kirjoittamiselle.

Luin nopeasti kirjan ilmestymisvuonna, kirja kiersi kädestä käteen. Asuin silloin Pellon Turtolassa.

´Jokainen` kirjan halusi lukea. Kirjaa paheksuttiin sen avoimen seksuaalisuuden vuoksi, vaan kesyltähän se nyt vaikuttaa. Eniten puhetta ja kritiikkiä aiheutti kiihkeä uskonnollisuus ja hurmoshenkisten saarnaajien riettaus.                            

Romaani alkaa balladilla. Voi rakkaani maa/ voi rakkaani ranta/ itke oi maa itke oi ihana ranta – –   

En muistanutkaan miten paljon ja kauniita runoja kirjassa on. Tosin lukiessa tulivat mieleen Kuopion kaupunginteatterin Maa on syntinen laulu -näytelmän laulut (ensi-ilta 18.9.2004). Musiikki ja äänisuunnittelu oli Taito Hoffrénin käsissä. Suomen arvostelijain liitto palkitsikin hänet tästä työstä Kritiikin kannuksilla.

Kirja alun luontokuvaus on runollista, mutta Siskonrannan kylän elämä on arkista aherrusta. Rannalta äänet kuuluvat kauas. ”Sumun sisältä kuuluu airojen kitinää, joskus joku voimakkaammasti lausuttu sana tai laulun kailotus. Kylä nukkuu.”

Lukiessa pysähdyn usein nauttimaan kielestä ja sen luomasta tunnelmasta. H-kirjan pehmentää sanat. Näen Länsi-Lapin maisemat vaaroineen, kuruineen ja mustine lompoloineen.

Martta, isä-Juhani, Alli ja äijä asuvat Mäkelän taloa Siskonrannalla.

Martta nukkuu alasti, ja siitä äijä häntä kovistelee: Rehkilö, heitä nukkumasta paijatta.
Alli on kivulloinen ja kumara, Martta hoitaa kahta lehmää.
Sokea Panu nukkuu navetan välikössä ja uikuttaa viestinsä talojen pihojen koirille.

Alatalon ja Kurkelan kohdalla on lava. Gramofini soi, suuri kokko valaisee tienoon. Siellä Poudan renki, Kulkuri, kohtaa elämänsä lopun puukon iskuista. Tapahtumien myötä ihmiset tulevat tutuiksi. Mukka kuvaa loistavasti ihmisten intensiivisiä kohtaamisia.

Kulkurin hautajaisissa Martta huomaa Lappalaisen, joka hymyillee mustia silmiään väläytellen hänelle.

Äijä ja isä-Juhani auttavat Liinukorven Ainoa lehmän poi´ittamisessa. Naimattomalla Ainolla on puolisenkymmentä lasta, vanhin on Hannes. Ihmiset auttavat toisiaan, olivatpa se sitten mitä mieltä tahansa autettavasta.

Poudan Elinalle Martta juttelee: Sie kapioita tehet? Puhutaan Lappalaisestakin, Nahkamaan Oulasta.

Se on liian vanaha sulle, Elina sanoo. Sillä on monta lasta akoile kuulemi… tiä sitte varhmaan…

 Isä-Juhani lähtee savotalle ja vastaa Allin kysymykseen – sie et sitten pyhänä tule? Ei tiä oottaa?

– Saattaa mennä kuukausiksi. Välittäminen kuuluu sanoista: Noh… jaksakaa nyt hyvästi.

Elina kutsuu Martan seuroihin, ja Martta menee. Näkee siellä Lappalaisenkin.

Kurki-Pertti on häneen mieltynyt. Martta lainaa äijältä kengät ja lähtee Kurki-Pertin kanssa hiihtämään. Hihtamhaan, kuten kylässä sanotaan.
Ladolle hiihtoreissu päättyy, mutta Martan mieli halajaa Lappalaisen perään.

Liinukorven Ainon synnytyksen kuvaus on karseaa luettavaa. Aino kuolee. Lapset jaetaan kuka minnekin. Hannes pääsee Mäkelään. Niinko äijäle avuks.

Martta kuuraa Hanneksen pinttyneen lian kahteen kertaa ennen kuin pojan puhtaaksi saa.

Poroaidolla meno on raisua. Siellä käydään katsomassa erotusta ja muuten vain seurustellaan. Mukava kattoa ko poroja kirnuthaan, tuumii Martta. Humalaiset käyvät viinakätköillään.

Vaikuttavaa on kuvaus saarnamiehen toimista. Saarnamiehen ääni oli kaunis ja saa naiset hurmokseen. Miehet kourivat naisia. Ihmiset liikkuvat huoneessa toisiaan halaten, pusertaen toisiaan kaulasta ja hartioitten ympäri ja sopottaen anteeksipyyntöjään. Saarnamies keskittyy Elinaan.

Elämä tasaantuu arkeen. Martta asettelee Hanneksen koulusta tultua tämän kanssa jäniksenansoja.

Kun äijä kuolee, saattajaksi tarvitaan Marttakin, jotta äijä saadaan hautaan laskettua. Jäällä reessä istuen Lanton Antti puhuu kuin  itsekseen… olis se ko joku ossais virsiä veisata… se olisi niin tunnelmallinen, eikä tulis aika pitkäksi… 

Martta aloittaa hiljaisella äänellä: Synkkä yö maan peitti/ vaan meitä sääli Herra taivaan – –

Kun Lappalainen tulee Marttaa kosimaan, selviää, että Martta on raskaana. Isä-Juhani lyö Marttaa kasvoihin ja kantaa Oulan ulos, lyö monta kertaa.  
Tapahtuu suuria asioita. Isä-Juhani kieputtaa köyttä vyyhdelle mukaansa.

Martta synnyttää elokuussa komean pojan.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      TimoK.
Mukka syntyi evakkomatkalla Ruotsissa vuonna 1944. Hän asui lähes koko elämänsä Lapissa, minne kaikki hänen teoksensakin sijoittuvat.

 

Maa on syntinen laulu -elokuva 21.1.2014

Hopeatähdet-elokuvakerho aloittaa kevään näytäntökauden tiistaina 21.1.2014 klo 13

 Maa on syntinen laulu -elokuva esitetään Timo K. Mukan tänä vuonna olevan 70-vuotispäivän kunniaksi. Elokuvan on ohjannut Kuopiossakin vaikuttanut Rauni ”Molle” Mollberg (1929–2007) Mukan romaanin mukaan vuonna 1973. Mukan esikoisteos julkaistiin 1964, kirjailija oli tuolloin 19-vuotias.

Elokuvan päänäyttelijät ovat Aimo Saukko, Maritta Viitamäki, Milja Hiltunen ja Pauli Jauhojärvi.

Elokuvan jälkeen Kino Kuvakukossa vieraana on Maritta ”Ruttu” Viitamäki (s.1952), hänet muistetaan Martan roolista. Keskustelussa hän paljastaa mieluisimmat roolinsa. Valmistuttuaan Tampereen yliopiston näyttelijäkurssilta vuonna 1977 Viitamäki sai kiinnityksen Jyväskylän kaupunginteatteriin, jossa hän edelleen näyttelee.

 

Vuonna 1964 ilmestyi esikoisteos, romaani Maa on syntinen laulu. Rakastettu ja ristiriitainen mestariteos on rujon kaunis balladi.  Timo K. Mukka kuoli vuonna 1973 vain 28-vuotiaana, julkaistuaan yhdeksän teosta.

Gummerus juhlistaa Timo K. Mukan tulevaa (17. joulukuuta 1944 Bollnäs, Ruotsi – 27. maaliskuuta 1973 Rovaniemi) 70-vuotisjuhlaa julkaisemalla uuden painoksen kirjailijan esikoisteoksesta Maa on syntinen laulu. Mukka julkaisi esikoisromaaninsa vuonna 1964, vain 19-vuotiaana. Ilmestyessään viisikymmentä vuotta sitten romaani sai hyvin ristiriitaisen vastaanoton: sen vahvat seksuaalisen ja uskonnollisen hurmoksen kuvaukset olivat tuon ajan yleisölle liikaa. Kirjailijan arvostus alkoi nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja nykyään Timo K. Mukkaa pidetään yhtenä aikansa merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista. 

Nuori Mäkelän Martta elää pienessä Siskonrannan kylässä Lapissa, jossa ihmistä repivät kiihkeä uskonnollisuus ja vahvat seksuaaliset vaistot. Martan ja saamelaisen poromiehen lyhyt rakkaustarina kerrotaan yhtä aikaa ronskin naturalistisesti ja lyyrisen kauniisti. Mukka loistaa kuvatessaan paitsi ihmisten intensiivisiä kohtaamisia ja pienen kylän eksentrisyyksiä myös luontoa ja vuodenaikojen vaihtumista.

”Pakkanen ulkona kiristyi kiristymistään. Se paukahteli äkeänä nurkanpäissä, haukkui kuin koira. Hetken oli hiljaista, kunnes taas räsähti. Järveltä kuului miten jää valittaen halkeili pakkasen kourissa. Talojen ikkunat jäätyivät umpeen, hauraimmissa mökeissä ihmiset heräsivät kesken unen vilusta vavisten. Miehet kömpivät sytyttämään tulen takkaan, vanhat ämmät kiskoivat huopaviltin reumatismisten koipiensa ympärille – uni ei enää tullut ja mies ja vaimo nousivat piisin loisteeseen istumaan, panivat omat peitteensä lasten päälle, jotta nämä tarkenisivat. Tulen loimossa he lämmittelivät käsiään ja polviaan.”

Mukka oli seksuaalimystikko ja Lapin, rakkauden sekä kuoleman kuvaaja, joka sai paljon aineksia uskonnollisen liikkeen hurmoksesta. Hänen teoksissaan naturalistinen kuvaus yhdistyy runollisen kauniiseen, lähes balladimaiseen kerrontaan Kiivas työskentelytahti oli kuin kilpajuoksua kuoleman kanssa. Varhain, lyhyessä ajassa syntynyt mittava tuotanto on tehnyt nuorena kuolleesta Mukasta kuolemattoman.

Timo K. Mukka syntyi evakkomatkalla Ruotsissa vuonna 1944. Hän asui lähes koko elämänsä Lapissa, minne kaikki hänen teoksensakin sijoittuvat. Hän oli lahjakas lapsi, joka oli kiinnostunut sekä kirjoittamisesta että piirtämisestä ja luki paljon. Hänet hyväksyttiin vuonna 1961 Taideakatemian kouluun Helsinkiin, mutta hän keskeytti opintonsa ja antautui kirjoittamiselle.

Rauni Antero ”Molle” Mollberg (15. huhtikuuta 1929 Hämeenlinna – 11. lokakuuta 2007 Loimaa) oli suomalainen elokuva-ja televisio-ohjaaja.

Käytyään kauppakoulun 1945–1946 Mollberg pääsi vuonna 1948 Suomen teatterikouluun, mistä hän valmistui vuonna 1950. Valmistumisensa jälkeen hän toimi näyttelijänä sekä ohjaajana Joensuussa ja Kuopiossa. Vuonna 1963 hän aloitti Yleisradiossa televisioteatterin ohjaajana. Mollbergistä tuli pian Yleisradion TV2:n teatteriosaston ohjaaja, mikä oli hänen pitkäaikaisin työtehtävänsä (1968–1986).

Mollbergin ensimmäinen pitkä elokuva, Maa on syntinen laulu oli arvostelu- ja katsojamenestys. Elokuva sai kolme Jussi-palkintoa (paras miespääosa, paras kuvaus, paras ohjaus) sekä erikoispalkinnon Locarnon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuva veti teattereihin 709 664 katsojaa.

Mollberg toimi taiteilijaprofessorina vuosina 1978–1988 ja sai taiteen akateemikon arvon vuonna 1989. Hänen saamiinsa tunnustuksiin kuuluu myös Pro Finlandia -mitali vuodelta 1980 sekä viisi Jussi-palkintoa.

Hänet on haudattu synnyinkaupunkiinsa Hämeenlinnaan.

 

007 Salainen agentti -elokuvassa oli tuttuja maisemia

 

007 herätti Istanbul-muistot

 
Syksyllä 2013 tein haaveesta totta ja lähdin ystävän kanssa Istanbuliin. Keväällä jäimme empimäänTaksim-aukion mellakoiden vuoksi.

Omatoimimatkan sijasta valitsimme Matkapoikien Ottomaanien Istanbul -matkan. Onnistunut valinta, sillä ostimme vain pari ryhmäreissua; moskeija-kierrokset ja Bosporinsalmen risteilyn. Silloin liput hoidettiin puolestamme, samoin kuljetus, sen kuin nousi autoon ja laivaan. Muut kohteet valitsimme itsenäisesti oman aikataulumme mukaan. Oppaat olivat aivan ihania ja auttavaisia nuoria naisia, ammattinsa osaavia.


JO BUSSIMATKALLA LENTOKENTÄLTÄ HOTELLIIN OLI  PALJON NÄHTÄÄ

Turkish Airlines -lento on mukava ja palvelu oli notkeaa ja ystävällistä, samoin ruoka hyvää, myös tulomatkalla. Asuimme Grand Hotel Halicissa (****) Ilmastointi toimi hyvin ja oli tarpeen, sillä pääosin lämpötila oli yli 30 astella. Yölläkään ei ollut viileää, totesimme Istiklal-kävelykadulla kulkiessamme. Portaita pitkin oli kävelykadulle lyhyt matka. Portaita ja jyrkkiä mäkiä riitti, mutta sää oli lempeätuulinen. Illat lempeän lämpimiä. 

Hotellista oli vain 100 metrin kävely metrotunneliin. Sitten saattoi siirtyä raitiovaunuun halutessaan. Kun reitit oivalsi, oli helppo kulkea pitkiäkin matkoja. Rukouskutsut kuulostivat komeilta, silloin kun se sattui kuulemaan.

Jo matkalla lentokentältä hotelliin tajusi liikenteen kaaoksen. Bussimatkat venyivät aina, mutta niillä näki enemmän kuin metrossa. Ihmiset olivat avuliaita ja ystävällisiä. Autojen välissä loikkivat vesipullojen myyjät ja kauppa kävi.

Ensin otimme tuntumaa kaupunkiin kävellen. Komeat jylhät maisemat tekivät olon kevyeksi, hämmästeltävää riitti. 

SININEN MOSKEIJA

Seuraavana aamuna oli  moskeijakierrokset. Sininen moskeija on yhä toiminnassa, mutta rukoustenvälissä turistit pääsevät tutustumaan sisätiloin. Aikaa olisi tarvittu paljon enemmän. Kävimmekin Hagia Sofiassa omin avuin ja omaan tahtiin.

BASAARIN ILTAMÄMYSSÄ

Suuri Basaari oli valtava. Ihan vain katseleminen häikäisi ja hämmensi. Siistiä ja rauhallista. Tavaraa oli lattiasta kattoon. Teelle emme halunneet jäädä, vaikka sitä kohteliaasti tarjottiin. Kauppatapa. Olin ajatellut ostaa mausteita, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Ostin teetä ja jotain muuta pakkauksissa olevaa. Avonaiset maustesäkit ja laarit, miten tuoretta, aromikasta ja hygieenistä tavara voi olla? Kyllähän myyjät osasivat muutamat sanat suomea, hyvää päivää jne. Monet miehet kehuivat kaunista mekkoani (Marimekko). Hämmennyin, onko se tapana täällä? Mukava elämys sai meidät käymään vielä Maustebasaarissa toisena päivä, valtava sekin, enemmän keskittyi mausteisiin ja kuivattuihin hedelmäherkkuihin. Ystäväni osti Halvaa, minä en ole siihen tottunut. Jonkinlaista ”Lakum” -karamellia ostin pienen rasian ihan matkamuistoksi vain. Vähän kuin marmeladi-karkkia, mutta mautonta. Makua antoi pölysokeri pinnalla, ja sotki sormet tahmeiksi. Kadulta ostin paahdettuja kastanjoita, maukkaita lämpiminä.

RISTEILYALUKSIA LIIKKUI PALJON BOSPORIN SALMELLA.
RAHTILAIVAT AJOIVAT VUOROAIKOINA MERELLE JA MERELTÄ

 

Bosporin salmen risteily oli hurmaava. Laivalta näkymät olivat komeat. Oli tilaa, eikä kuumuus haitannut tasakaton alla. Veteen emme ehtineet koko matkalla pulahtaa. Hotellissa oli uima-allas, mutta kloorilta haisevat saunojat hississä löyhkäsivät niin kovasti, että uimahalut lähtivät. Matka rannalle olisi vienyt liikaa aikaa, nyt halusimme kokea ja nähdä kaupunkia. Oli mukava seurata ihmisiä ja istua katukahviloissa. Kahvi oli aina arvoitus, mutta seikkailumielellä sitä ostimme. Pullat isoja ja hyviä. Jäätelökin maistui. Söimme myös pitkän kaavan mukaan ravintolassa.

                                  


TÄÄLLÄ MIKA WALTARI KÄVI SYÖMÄSSÄ  - NIIN MEKIN
RAVINTOLA OLI VARMAANKIN HYVIN ERILAINEN WALTARIN AIKAAN

Tietysti kuljimme Mika Waltarin jalanjäljissä, samoin Agatha Christien.

BLOODY MARY -DRINKIT AGATHA CHRISTIEN KUNNIAKSI
VASTIKÄÄN REMONTOIDUSSA KIRJAILIJAN SUOSIKKIHOTELLISSA
PERA PALACE HOTEL 1892 JUMEIRAH

Kaupungissa rakennettiin tai saneerattiin joka puolella. Taisivat tehdä töitä lauantaisinkin, sunnuntaivapaa on kompromissi kaikkien monien uskontojen maassa. Mukavaa oli turistin kannalta se, ettei humalaisia ollut missään, eikä roskia, sunnuntaivapaa on kompromissi kaikkien monien uskontojen maassa. Mukavaa oli turistin kannalta se, ettei humalaisia ollut missään, eikä roskia.

ÖINEN ISTIKLAL-KATU OLI ELÄMÄÄ JA SYKETTÅ TÄYNNÄ

Kävimme monta kertaa Istiklal-kävelykadulla. Kaupoissakin oli mukava käväistä, mutta viihdyimme enemmän kadulla. Kävelimme parin kilometrin matkan Taksim-aukiollekin. Väkeä oli iltaisin paljon. Katusoittajia ja ”Musiikki-ratikka”, jonka sivu oli avoin ja muodosti siten esiintymislavan. Jazz soi useina iltoina. Ja katusoittajat olivat spontaaneja ryhmiä, jotka vai yhtäkkiä alkoivat soittaa ja koko ajan tuli lisää ihmisiä soittamaan tai tanssimaan ympärille. Parhaita kokemuksia oli Turkkilainen sauna. Saunan saattoi tilata hotellin vastaanotosta.  Kohteliasmies tuli hakemaan autolla ja toi takaisinkin. Kävimme Histrical Uezneciler Turkish Bath -kylpylässä, joka on Istanbulin vanhin, perustettu 1481.  Aluksi menimme lempeälämpöiseen eukalyptustuoksuiseen, saunaan pyyhkeeseen kiedottuna. Kun tunsimme olleemme kylliksi, pääsimme melko kuumalle marmoripaadelle makaamaan. Sitten saimme niskaamme muutaman vadillisen viileää vettä. Oli pesun vuoro. Karhealla pesukintaalla hangattiin iho puhtaaksi ja hierottiin vaahtopilven alla. Häveliäisyys oli jo huvittavaa. Sitten kylpytakki päälle ja tossut jalkaan. Vilvoitteluhuoneessa tarjottiin vastapuristettua hedelmämehua, teetä tai kahvia ja pilkottuja hedelmiä. Omassa loosissa saattoi vielä levähtää ennen pukeutumista. Oli ylellinen olo. Hotellille vietiin, kun olimme valmiita lähtemään.

Lisään vielä muutamia kuvia tähän loppuun:

Meille kerrottiin etukäteen miten pitää pukeutua moskeijaan. Tein niin ja puin kesämekkoni paljaitten olkapäiden päälle valkoisen kauluspaidan, pitkähihaisen ja napitin paidan. Vaan eikös vartija ojentanut kaavun ja huivin. Muut nauroivat ”navettamekolleni”. Moni huomasi, että muilla on avarampi kaula-aukkokin.

SUKKASILLAAN PUNAISELLA MATOLLA

 



TAKAT JA VESIPISTEET KUULUIVAT MUKAVUUKSIIN

NÄKYMÄ SISÄPIHALLE

 

SULTTAANIN SÄNKYPAIKKOJA OLI KAKSI SALAMURHAAJIEN PELOSSA. PETIVAATTEET LAITETTIIN
MOLEMPIIN SÄNKYIHIN, EIKÄ KUKAAN MUU TIENNYT KUMMASSA SÄNGYSSÄ SULTTANI
 NUKKUI JA KENEN KANSSA. ÄITI VALITSI PETIKUMPPANIN..

 

HIILIASTIA ANTOI LÄMPÖÄ PRINSSIEN HUONEESEEN

 



Antoisaa alkanutta vuotta 2014 – Minna Canthin 170-vuotisjuhlavuotta!

Minna Canthin juhlavuosi - 170 vuotta hänen syntymästään - alkaa Pienellä iltasoitolla Minnan salongissa ke 22.1.2014 Kuopion kaupungintalolla klo 18.30 ja loppuu Kolme yötä jouluun -konsertilla joulukuussa tuomiokirkossa.

Konserttien välillä helmi- huhtikuussa kuunnellaan kaupungintalolla Humanismin illoissa Canthin teosten ja aatemaailman arviointeja tämän päivän näkökulmasta. Maaliskuun 19. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä liputetaan koko maassa Canthin kunniaksi. Toukokuussa Minnan nimipäivän (26.5) ohjelmaa Canthin puistossa.

Pieni iltasoitto Minnan salongissa Kuopion kaupungintalolla 22.1.2014 klo 18.30

Ohjelma koostuu neljästä osasta: musiikista, jota tiedetään Minnan esittäneen itse, hänen näytelmiensä lauluista, Kanttilassa ja Kuopion laulujuhlilla (1891) vierailleiden sävellyksistä ja tämän päivän kuopiolaisesta uudesta musiikista.

Esiintyjinä: Silja Kallio, laulu ja kantele. Lotta Ruippo laulu, Elli Joukainen piano. Antti Raekallio, laulu ja mandala. Kuopion Mieslaulajat, joht. Jari Hilander. Trio Antti Meurnan, viulu, Timo Törmä, sello, Kimmo Huikuri, piano. Pekka Vienola, laulu, Jouni Kuronen, piano.

Järj. Kanttilan kulttuurikeskuksen kannatusyhdistys

 

10.1.2014 Aila Meriluoto 90 vuotta

Aila Meriluoto täyttää tänään  90 vuotta – ONNITTELEN!

Aila Marjatta Meriluoto-Paakkanen on suomalainen runoilija, kirjailija ja suomentaja. Hän syntyi Pieksämäellä 1924.  

Meriluoto julkaisi 22-vuotiaana esikoiskokoelmansa Lasimaalaus-kokoelman. Sen muistavat kaikki kirjallisuuden ystävät. Lasimaalauksesta tuli sodanjälkeisen runouden bestseller.

Meriluoto seuraa runouden kentän muutoksia valppaasti eikä tyydy toistamaan joskus taannoin menestyksen tuonutta kaavaa. Yli puolen vuosisadan läpäisevän runotuotannon lisäksi Aila Meriluoto on kirjoittanut runsaasti proosaa, romaaneja ja lastenkirjoja, kaikki runoilijan otteella. Kirjailijan tuotanto on valtava ja palkintoja on paljon.

Savonia-kirjallisuuspankinnon hän sai vuonna 2002 teoksellaan Mekko meni taululle (WSOY 2001). Palkintovuonna hän julkaisi kokoelman Kimeä metsä (WSOY 2002). Hän sai kokoelmallaan Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon 2002.  Raadin mukaan ”Meriluodon palkittu runokokoelma on ehjä näyttö elämänmittaisesta kehkeytymisestä. Meriluodon kirkkaissa ja maanläheisissä runoissa kuuluu nauru vanhenemiselle, rakastamiselle ja kumppanuudelle.”

Samana vuonna hänelle annettiin vielä Aleksis Kivi -palkinto.

Meriluodon viimeisimmistä kokoelmista minulle ovat mieluisimpia juuri Kimeä metsä ja Miehen muotoinen aukko.

Takakansi

Vereslihalla.
Kaikki satuttaa.
Kukat pistävät.
Lahden aallot viiltävät.
Tuulenhenkäys ruoska.

Eniten vihloo se mitä ei ole.
Askelten puuttuminen.
Kuulumaton ääni.
Sammunut hymy.

Muisto joka himmenee himmenemistään.

Meriluoto on tehnyt monia teoksia vielä palkittujen kirjojen jälkeenkin, muun muassa Tämä täyteys, tämä paino, WSOY 2011.

Kun etsii, löytää jotain muuta, kävi taas toteen. Löysin arvostelustani sitaatin kustantajan sivulta. Yllätyin, kun en ensin muistanut koko arvostelua, vähitellen se tuntui omalta.

Arvosteluotteita

”Runot ovat kuin lasimaalaus, herkkiä ja vahvoja yhtä aikaa… Meriluodon runoista löytyy yhä se topakka tyttö, joka pärjää ja pitää huolta itsestään ja komentaa: älä ruikuta. Löytyy myös eroottinen naiseudestaan nauttiva ihminen.”
Ritva Kolehmainen, Savon Sanomat

Mujeva ilmeinen esiintyjä

Esikoiskirjailija Antti Heikkinen (s. 1985 Nilsiässä)

Kirjailijaksi syntynyt 

Antti Heikkinen pokkasi 2.1.2014 Savonia-palkinnon ja 10 000 euroa rahaa. Palkinto jaettiin nyt 25. kerran.

Heikkisen Pihkatappi (Siltala 2013) on rakkaudella kirjoitettu suomalaisen maaseudun kuvaus. Komeaa on sisällön runsaus, josta Savonia-raadin puheenjohtaja Varpu Puskala sanoi ´kuin savolainen pitopöytä´.

Savon murretta on dialogeissa, eikä sitä löttyytetä tai savolaisittain vehnästellä. Helposti luettavaa tekstiä, koska sanat on kirjoitettu niin kuin ne puhutaan.

Heikkinen on vakavasti otettava kirjailija, jolla toinen teos alkaa olla valmis, Juice! Sitä odotamme.

Heikkinen on monitaitoinen tekijä, toimittajan työnsä ohella hän tekee stand up -komiikkaa, musisoi, laulaa ja näyttelee.

Esikoiskirjailijalla on korvaa ja silmää luonnon kauneudelle. Keikkamatkoilla hän pysäyttää autonsa levikkeelle ja antaa mielen levätä maisemassa. Koti ja varsinkin kotiseutu on hänelle sielunmaisemaa.

Hyvään elämään kuuluu olla aikaa pysähtyä, ajattelen.

Vuoden 2014 Savonia-palkintoa varten raati luki 49 kaunokirjallista teosta, niiden parista Pihkatappi valittiin.

 

Tossavaisen Kesäpäivä

Mihin me verbejä tarvitsemme pysähtyneenä kesäpäivänä?

Jouni Tossavainen:
Kesäpäivä
Like 2013

Vaihtuvia kesäpäivän kuvia maalaismaisemassa tarjoaa kuopiolainen kirjailija ja runoilija Jouni Tossavainen (s.1958) yhdenpäivän romaanissa Kesäpäivä. Pysähtyneitä kuvia, sillä liikettä vauhdittavat verbit puuttuvat sanojen joukosta.

Kesän onni nurmella aitan edessä, aloittaa Tossavainen romaaninsa alkurunon jälkeen.

Ravistunut leipäkorvoni järvessä pyhästä lähtien. Kohta korvossa leivänjuuri.
Tuttua kuvausta maalaistalossa kasvaneelle. Tuoksut ja kesän lämpö vievät omaan kesäpihaan.

Pojat kipristelevät varpaillaan viileällä nurmella niin kuin tekevät kuovit ja kurjet ja flamingot Afrikassa. Vertaukset ulottuvat kauas.

Romaani on kuin mykkäfilmi, tapahtumia täynnä. Asiat liittyvät toisiinsa ja sanat liikuttavat tarinaa. Talon arki monine toimineen soljuu aamusta iltaan. Katse tarttuu esineisiin ja luonnontapahtumiin. Linnut kuuluvat pihapiiriin.

Pojilla rantakielto on ehdoton, kalapolku päättyy heillä aitan nurkalla. Näkki on tuttu pelote.

Pyykin narulle ripustaminen vaatii häveliäisyyttä. Nimettömiä ei vieraitten tarkkailevien silmien eteen ripusteta.

Perheenäiti sitoo hiukset, ettei niitä putoa leipätaikinan sekaan. Pokien nujuaminen tuvan räsymatolla on elävä kuva. Kaiku-koira mukana aina.

Aisteja kutkuttavia tuoksuja leijuu ilmassa; vastalypsetty maito ja pottuvelli.

Puhdas elämän nälkä, kirkas olemisen hetki. Sanat kuin proosarunoa.

Tossavainen on kokeilija ja yllättäjä.  Kesänkuvilla voi hehkutella pakkaspäivinä. Antaa muistin viedä omaan maalaismaisemaan. Ja löytyyhän se verbikin vielä.

Äidin runot (1933–1976) kirjan lopussa on oiva lisä. Maatilan emännät ovat usein myös runoilijoita Eeva Heilalan tapaan.

Tupasvillaa suon

Lepo liikkeessä syksyllä
Talo narisuttaa nurkkiaan
Liikkumatta pakkasessa
Minä oikaisen mutkani
Kesäkissaa matkimalla
Ruotoa venyttämällä
Vaihtuu vuodenajat

Pitsinen valo järveltä

Kevyet lasit talossa
Kun olet tässä

 (Ahoniemi, touk.´61)

Kiitos äidille! Tossavaisen Kesäpäivä on hyvänolon kirja. Kaunis kansi ja huoliteltu kokonaisuus,

niin kuin pitääkin. Kun teksti on valmis, tehdään siitä kaunis esine.