perjantai 24. huhtikuuta 2020

Kajaanin 44. Runoviikkoa ei järjestetä koronaviruspandemian takia


Tiedote 23.4.2020.

Tua Forsströmin runokivi paljastetaan virtuaalisesti
tulevana suvena. (Kuva Ritva Kolehmaisen arkistosta)
 
Kajaanin Runoviikkoa ei järjestetä tänä kesänä

Kajaanin 44. Runoviikkoa ei järjestetä koronaviruspandemian takia. Hallituksen linjaus kesän yleisötilaisuuksista on selkeä, ja tärkeintä on Runoviikon yleisön, taiteilijoiden ja henkilökunnan terveys.

Vuoden 2021 Kajaanin Runoviikkoa suunnitellaan jo aktiivisesti. Silloin Runoviikon perinteinen suven ja runon päivän lipunnosto tapahtuu tiistaina 6.7. ja varsinaiset avajaiset pidetään totuttuun tapaan keskiviikkona.

Tapahtuman ohjelmisto keskittyy 7.11.7. väliselle ajalle.  Soveltuvissa osin ensi vuonna nähdään tälle vuodelle suunniteltua ohjelmistoa, mutta ohjelmaa ei kuitenkaan ole mahdollisuutta siirtää kokonaisuudessaan vuodella eteenpäin. Ensi vuodelle on suunnitteilla uusi ajankohtainen ohjelmisto.        

Tämän kesän Suven runoilija on Tua Forsström. Suven runoilijan titteliä ei peruta eikä siirretä vaan Suven runoilijaa juhlistetaan tänä vuonna virtuaalisesti. Tästä tiedotetaan myöhemmin lisää.

Kajaanin Runoviikko on Suomen kesätapahtumien klassikko ja kerää vuosittain runouden ja esitystaiteen ystäviä eri puolelta Suomea Kainuuseen.

Kajaanin Runoviikko järjestetään seuraavan kerran 7.–11.7.2021. Taiteellisena johtajana toimii Kati Outinen. Kyseessä on silloin 45. Runoviikko.

 
Lisätietoja:

 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

lauantai 18. huhtikuuta 2020

Kaunis kirja - esikoiskokoelman ilo


Huumori ja liioittelu ryydittävät esikoiskokoelman runoja

 
Anita Kuusela: Runon kun punon. 58 sivua
Omakustanne 2020, painatus Grano Oy

Koronakevään ilo, postiluukusta kopsahtaa runokokoelma.
Tiedän Anita Kuuselan (s. 1964) runoharrastuksesta, olemmehan vuosia sitten kohdanneet runouden parissa.
Varmaankin moni runoilija haaveilee omasta kirjasta. Usein tarvitaan vain päätös. Nyt.
Anita Kuuselan äiti ryhtyi kustannustoimittajaksi ja pani runot järjestykseen. Toimittajan ammattitaidolla Kaarina Kuusela teki hyvää työtä. Hän valaisee Aluksi-tekstissä asian taustoja.
Runoilija pitää nimikkokukkanaan vanamoa.  Herkät piirrokset kokoelman sivuilla ovat Paula Savolaisen käsialaa, samoin kannen valokuva ja kirjan taitto.

Runoilijaksi jos tahtoisin,
kuinka siihen pystyisin?
Mistä löytäisin sanat oikeat,
miten ilmaisut veikeät, soikeat?

Tuulessa-runo kertoo variksen lennosta, minkä tuuli katkaisee. Lukiessani ihastun, kun eteen tulee oman kokemuksen kautta tuttua. Katsoin talvimyrskyssä kuinka lähilammen jäällä tuuli riepotteli pikku varista. Monta kertaa se yritti lentoon, mutta tuuli heitti varista sinne tänne. Lopulta lintu ryhtyi kävelemään kohti kirkon rantaa. Vaan miksi `raakku`?
Kuusela on oivallinen sanankäyttäjä; kissat ja koirat / vilusta jähmeinä / naukkuu.

Hän on liioittelun mestari Janne-kissasta kertoessaan, maistuuhan sille niin ryhävalas kuin piikkihai.
Ulkonäkökeskeisenä aikana Kedon kukka muistuttaa: Ihmisarvoa ei ulkonäkö määrää, ei menestys eikä varallisuus voi sitä säätää.


Harrastuneisuudesta kertovat Ennen julkaistut -osio. Kuopio on saanut Kuuselan kehaisemaan kotikaupunkiaan.
Hyvä, lupsakka Luoja Kuopion tuhlaten loi, siksi Kuopio näyttävästi karkeloi ja soi!

Myös Parkinson-taudin Kuusela panee runon muotoon. Runoilija tunnustautuu kirjaston ystäväksi.
Eläimet ja luonto ovat hänelle tärkeitä. Janne-kissa oli läheinen ystävä, se vastasi tuhatta tätiä. Ja Ella-kaverin koira pääsee runon sankariksi.
Kuusela on humoristi, vallan mainio. Rakastunut ratsu kertoo hevosen ja lehmän rakkaustarinan. Pian soivat häitä karjankellot.

Usko on monien runojen kantava voima. Majesteetti-runossa on syvää lapsenuskoa, Isi-sana sen kertoo. Runoilija rukoilee myös muitten puolesta (runosta Pohjolan aurinko).

Oi Luojamme,
sinua rukoilen,
että lyhtysi valo
saisi kirkkaana valaista
kaikkien kansojen
tiet ja tulevaisuuden!

Kuuselan humaani ihmiskäsitys ei erottele ihmisiä, vaan hän ymmärtää kaikenlaisia lempeällä huumorilla.  Suloenkeli puliukkoja suojeli, / jotka siipiensä suojassa ihasteli: / Voihan peeveli,/ kuinka kaunis onkaan enkeli!

Isoäitini ja Mummoni Helli -runot ovat kunnian ja rakkauden osoitus isovanhemmille.
Kuusela kertoo runonsäkein sosiaalitaituri Tarjasta ja Lähihoitajasta, tämän ajan arjen sankareista.

Kokoelman saatuani luin sen läpin innostuneena. Annoin ajan kulua ja palasin lukemaan runo runolta. Luin ääneenkin, jotta tunsin runorytmin. Kieli on hyvää. Vanhana pilkunviilaajana juutuin vain yhteen sanaan. Vai ymmärsinkö väärin.

 Ritva Kolehmainen
 
Kokoelmaa voi lainata Kuopion kaupunginkirjastosta, sitten kun kirjastot ovat taas auki.
Kirjan voi ostaakin, hinta 15 euroa postikuluineen.
 

 
 























































 


























perjantai 3. huhtikuuta 2020

Hopeatähti-elokuvat peruttu tältä keväältä

Hyvät Hopeatähti-elokuvien katsojat

ti 17.3. klo 13: THE PEANUT BUTTER FALCON-elokuva
peruttiin korona-epidemian vuoksi. Joitakin elokuvia siirrettiin
syksyyn.
Seurataan Kuvakukon sivuja, kun tilanne helpottaa.

Hopeatähdet-elokuvafestivaalia jo ajattelemme.
Olkaamme toiveikkaita!
Kun tämä korona-virusaika jää taakse,
osaamme nauttia arjesta aivan uudella tavalla.
 
Nautitaan keväästä mahdollisuuksien mukaan!
Kaikille voimaa ja terveyttä!
Tervehtien Ritva K.