Hyvä romaani vain paranee uudelleen lukiessa

Kirja vain parani kymmenessä vuodessa

Sofi Oksanen:

Valitut teokset I;
Stalinin lehmät
Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä
Silberfeldt 2013

Luin Sofi Oksasen romaanin Stalinin lehmät ilmestymisvuonna 2003 (WSOY). Jouduin lukemaan teoksen aivan liian nopeasti. Nyt kirjalle oli aikaa kylliksi, vaikka pätkälukemiselle teos jäi. Ihmettelen miten kirja on voinut parantua niin paljon edellisestä lukukerrasta. Näin usein käy hyvälle kirjalle, siitä tulee ajan myötä loistava. Jokainen kirja on yksilö, joka vaatii omanlaisensa lukutavan.  

Oksanen on valmistautunut hyvin kirjailijan työtä varten. Oma lause löytyi opiskeluvuosina, ja hän rohkaistui osallistumaan elämänsä ensimmäiseen kirjoituskilpailuun. Novellit 1999 uutuuskirjojen hyllyssä oli innoittava ihme. Syntyi myös aito ilo onnistumisesta.

Päiväkirjan kirjoittamisesta Oksanen toteaa: ”Ihmisellä on tarve tallentaa elämäänsä myös olosuhteissa, joissa on epätodennäköistä, että viesti koskaan löytää lukijaa.”

Sofi Oksanen (s.1977 Jyväskylässä) on kirjailijauransa alusta alkaen luonut vahvaa linjaansa kirjallisuuden kentällä. Ei se määrä, vaan laatu, ja määrähän kasvaa koko ajan.

Kirjailija, kirjallisuuden tutkija ja akatemian jäsen Anders Olsson sanoi juhlapuheessaan, jonka hän piti Ruotsin pohjoismaisen palkinnon luovutustilaisuudessa Tukholmassa 10.4.2013: ”Ihailtavalla tavalla Oksanen kykenee aineellistamaan ja tekemään läsnä olevaksi huoneessa leijuvan tunnelman.” Puheen on suomentanut Martti Anhava.

Minä olin hyvä heti, Oksanen kirjoittaa ensimmäisestä kirjansa päähenkilön, bulimikko, oksennuskerrasta. Minäkertoja on hyvä valinta, oli sitten kyse autofiktiosta tai ei. Ajattelen päähenkilöä vain Annana.

Kokemattomuuttaan Anna oksensi lavuaariin, mutta hän oppii hallitsemaan tilanteet. Huumori kulkee pinnan alla.

Katariinan ja suomalainen kohtaavat tanssilattialla. Katariina oppii ensimmäisen suomalaisen sanan, kiitos.

Ei liene tavallista, että käsilaukusta putoaa sanomalehteen kääritty hana tai oven kahva. Katariinan maassa nainen voi olla rakennusmestari. Hän vaihtaisi työmaalla vialliset osat tuomiinsa uusiin.
Viru-hotellin rakennustyömaa on Viron ja Suomen suuri yhteistyöprojekti.

Suomalaisten kahvipaussit ihmetyttävät Katariina, myöhemmin monet muutkin asiat. Mutta suomalaiset tekevät heti ja huolella sen mitä pitää. Työhaalarikin saavat kiitosta. Monet työmaakäytännöt ovat erilaisia.

Treffien teko on tarkkaa, sillä keskiviikolla on merkityksensä, kun ilmaisut ovat erilaisia. Katariina ostaa suomi-viro-keskustelukirjan. Vuonna 1972 Katariina osaa ja 1680 suomalaista sanaa. Vuosilukuja on hyvä vilkaista, sillä kirjailija on taitava siirtämään henkilöitään ajassa edestakaisin.

Mummo tykkää Annasta. Hän antaa omenan ja rahaa. Anna ei haluaisi rahaa, ei omenaakaan, koska se ei ole nyt turvaruokaa.

Äidin kanssa matkatessa täytetään aina samanlainen tulliselvityslomake Viroon ja Suomeen kuljettaessa.  Äidille on usein ehdotettu, että tyttö voisi tuoda sitä tai tätä kassissaan. Ei kukaan pientä tyttöä epäile. Äiti ei suostu.

Syömissession kuvaus on hurja. Rällätään kunnolla: Leipää, tietenkin rasvaista juustoa, appelsiinimarmeladia, kaurakeksejä, suklaakeksejä, suklaalevyjä, pitsoja, karjalanpiirakoita, Ambrosiakakkuja, pakastekorvapuusteja, mango-melonijäätelöä ja aina oikeaa voita. Musiikkia pitää olla ja puhelimet pois päältä. Tuoreeltaan oksennettu jäätelö maistuu jäätelöltä.

Äiti ei vahingossakaan puhu tyttärelle viroa. Anna lopettaakin viron puhumisen kokonaan. Muutamassa vuodessa kielten sekoittuminen lakkaa.

Virolaisia pidetään venäläisinä. Suomalaiset eivät voineet käsittää, etten puhu venäjää. Äiti kasvatti minut hiljaiseksi. Hän tiesi, että väärät sanat voivat tappaa.
Äiti oli päättänyt, että Sysi-Suomessa kasvaneena tytönkään tarvitse muistaa maata, josta oli tullut.
Äiti ja tytär käyvät Virossa. Niitä matkoja ei ollut, kun niistä ei puhuttu.

Koulussa terveydenhoitaja ryhtyy tarkkailemaan Annan painoa, kyselee vanhempien pituudet ja antaa lapun äidille vietäväksi.

Koulussa piti tehdä sukupuu. Anna keksi sen. Irene-ystävä ei paljasta häntä, mutta suhde muuttuu.

Myöhemmin puoliverisyys tiedettiin. Miten tuolla voi olla varaa kieltäytyä rehellisestä suomalaismiehestä.

Anna kuulee, kuinka laivalla suomalaismiehet kehuvat huorissa käynneistään. Ne säikähtävät hiljaisiksi, kun äiti tulee Annan viereen ja alkaa puhua suomea.

Neuvostomaa ja neuvostokansalaisen kuvaus hämmästyttää. Ironiaakin.

KGB:n ja Supon ohje on, ettei pitäisi olla tekemisissä itäblokista tulleiden kanssa. Nuuskijoita ja koputtajia voi olla kaikkialla. Kehenkään ei voinut luottaa. Kuka tahansa saattoi ehdottaa, että laukussa voisi viedä jotain.

Annalla ja äidillä on monia laukkuja matkoillaan. Kaupattavan tavaran kuljetus on monimutkaista. Äiti tuo tavarat uusina, joku ostaa ja käyttää. Lopulta joku panee tavaran myyntiin kalliimmalla kuin mitä osti äidiltä.

Joskus äiti väsyy tuomaan deodoranttia koko suvulle ja kahvipaketteja virkamiehille.
Isukki tuo aina tuliaisia. Siihen liittyy oma pelinsä.

Äiti kiertää kaupat, joissa voisi tavata tuttuja. Suomalainen ”poro” on tuttu Tallinnan laivoilla matkustaneille, samoin kännäävät naiset. Olen monta kertaa hävennyt porojen vuoksi. Oksasen kuvaukset tuntuvat aidoilta. Sivistyskansan parissa suomalaisten örvellykset ja isottelut hävettävät. Sukkahousut vaihdannan välineinä olivat moninaiset.

Venäläinen propaganda kertoo, että kaiken saa anteeksi, kun vain

tulee esiin. Jotkut uskovat, että Siperia odottaa tai ampuminen on edessä. Kiinni saatujen ja tapettujen metsäveljien ruumiita heitetään kaivoihin tai tuodaan torille näytille tai syötetään palveluskoirille. 
 

Stalinin lehmät on hyvä pohjustus Puhdistukselle ja Kun kyyhkyset katosivat -romaanille. Vasta luettuani uudelleen Stalinin lehmät ymmärrän sen  ja sitä seuranneet kirjat paremmin. Ymmärrän pelon ja epäilyn.

Hukka, Annan poikaystävä, on ollut kuvioissa mukana. Hänestä tulee kyselijä. Hän haluaa tietää mitä ja miten Anna haluaa. Suhde on erikoinen.

Eletään tilanteisiin, että työttömyyspäiväraha on suurempi kuin opintotuki ja sillä sai enemmän ruokaa ja viinaa, muutaman viivankin silloin tällöin.

Kun äiti saa tietää, että Annan opintotuki on katkaistu, hänen hoivaviettinsä alkaa toimia. Annan mielestä liian myöhään.
Äiti on sitä mieltä, että ilman akateemista loppututkintoa ei ole mitään.

Oksasen kieli on komeaa, virheetöntä suomea. Henkilökuvaukset ovat värikkäitä ja tosia. Sanataituri.

”Äiti sanoi, että kaikista venakoista, jotka olivat pienen siroja nuorina, tuli äitimisen myötä turseita. Mutta sellaisia turseita viiksekkäitä ei enää ole.”

Nykyaika muutti Tallinnan. ”Miliisit ovat kaikkialta poissa. Meitä ei enää seurata. Saamme liikkua vapaasti, sikäli kun rikollisuudelta uskallamme.”

Tallinnan tavarataloon näkyi tulleen maisemahissi. Kuka muistaa vielä Kaubamajan kuluneet portaan ja olemattoman vähäiset tavarat.

Kaljojen rahtaaminen matkatavaroina huvittaa lukiessa. Olen noita hajoavia laatikkopakkauksia itsekin nähnyt. Humalaiset matkustajat yrittävät saada kiinni terminaalin viettävällä käytävällä pyöriviä tölkkejä, jotkut kontaten.

Ihmisten mielenkiinto virolaisuutta kohtaan on pienempi mitä länsimaisemmaksi Viro muuttuu. 

 ”Anna sanoo: Äiti kulta, äitiseni, minä en enää pelkää. Enkä halua takaisin.”

4.4.2008 Tallinnan laivalla pidettiin Puhdistus-romaanin julkistusjuhla. Samalla matkalla tutustuttiin Patarein vankilaan ja sen historiaan. Järkyttävä paikka. Miten voimme olla niin tietämättömiä, vaikka paikka näkyy laivalle asti satamassa. Sitä mitä emme näe, ei meille ole olemassa. (Otin kuvan kirjailijasta Patarein ulkopuolella.)

Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä

Kun kyyhkyset katosivat -näytelmä on erilaista luettavaa kuin itse romaani. Hyvää taustaa romaanin lukeminen näytelmälle antaa, sillä tapahtumat sijoittuvat Viroon 1930-luvulta vuoteen 1966.  Ensimmäinen miehitys 1940–1941, Kansallissosialistinen neuvostomiehitys 1940–1944 ja toinen neuvostomiehitys 1944–1991.  

Näytelmän kantaesitys oli 27.11.2913 Suomen kansallisteatterissa. Luin Helsingin Sanomista näytelmän arvostelun ja ajattelin, etten mene katsomaan. Jotkut toimittajaystävät ovat kehuneet esitystä, joten voi olla, että käyn näytelmän katsomassa.

Kuopion kaupunginteatterin esitystä odotan. Sofi Oksasen viimeisimmän romaanin Kun kyyhkyset katosivat dramatisointi nähdään Kuopion kaupunginteatterin päänäyttämöllä alkuvuodesta 2016.

Kuopiossa näytelmän tulee ohjaamaan virolainen teatterilegenda Priit Pedajas (s.1954). Hän on Viron ansioituneimpia teatteriohjaajia. Hän aloitti Eesti Draamateaterin ohjaajana vuonna 1992 ja toimii nykyään teatterin taiteellisena johtajana tehden säännöllisesti myös ohjaustöitä. Virolainen ohjaaja ohjaa Sofi Oksasen näytelmän ensimmäistä kertaa Suomessa. Ohjauksen lisäksi Pedajas vastaa myös näytelmän musiikista. Skenografina toimii niin ikään virolainen Liina Unt.

Postimerkkeillään



Harmi, että skannatessa kolmiulotteisuus häviää.

Postimerkit – miniatyyritaidetta

 

Postimerkkivuosi 2013

Frimärksåret • Stamp Year • Briefmarkenjahr
Tekstit: Mariitta Hämäläinen
Itella Posti Oy 2013

Postimerkkivuosi 2013 -kirjan esipuheessa kerrotaan, että Suomen suuriruhtinaskunnan Säätyvaltiopäivät kokoontuivat ensimmäisen kerran Helsingissä 150 vuotta sitten, juhlavuotta kunnioitettiin juhlavalla postimerkillä. Pian on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla, jota myös juhlistetaan postimerkkijulkaisujen sarjalla.

Toimittaja Mariitta Hämäläinen on kirjoittanut tekstit Postimerkkivuosi 2013 -kirjaan ammattitaidolla ja aforistin herkkyydellä. Tekstit on käännetty ruotsiksi, saksaksi ja englanniksi.

Vuoden 2013 postimerkkien mukana pääsemme aikamatkalle vuosisadasta ja vuodenajasta toiseen.

Kirja alkaa ystävänpäivätoivotuksella. Siihen liittyvät fantasiamerkit ovat suunnittelukilpailun tulosta, Sini Henttosen käsialaa. Hän on valmistunut tekstiilitaiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta keväällä 2013.

Kirjan myötä merkkien tekijät tulevat tutuiksi. Ensipäiväkuoret leimoineen ovat alan harrastajille tärkeitä.

Laskiaisesta on postimerkkien ohella mukavaa tietoa. ”Vuotuiset pulkkamäen maailmanmestaruuskilpailut järjestetään kevättalvella Lapissa Saariselällä.”

Merkkejä riittää orkideasta värikkääseen syksyyn ja Kultakauden mestarien töihin.
Suomen Näyttelijäliiton 100-vuotistaipaleen kunniaksi julkistettiin postimerkkisarja koko kansan tuntemista näyttelijöistä.

Pääsiäismerkissä pörhistelee värikäs kukko, jonka on suunnitellut Katja Saanio. Hän on suosittu postikorttien ja astiastojen kuvittaja.

Muuten, tiesittekö, että pääsiäinen on kolmanneksi vilkkainta korttien lähettämisen aikaa joulun ja ystävänpäivän jälkeen. (Nyt tiedän minäkin.)

Ja ruusumerkin rinnalla kerrotaan ruusutietoa hauskasti ja ruusuisesti.

Suomalaiset puutarhamarjat ovat kauniita postimerkeissä. Karviainen on päässyt kirjan kansikuvaankin. Kiiltävät kohokuviot näyttävät herkullisilta. Syötäviltä. Kohokuvat ja kiilto tekevät mielestäni opuksesta ´Vuoden kauneimman kirjan`.

Huussi kuuluu suomalaiseen maalaismaisemaan. Ilta-Sanomat ja Itella Posti järjestivät kesällä 2012 Suomen kaunein huussi -kuvakilpailun. Voittajaksi nousi 522 kuvan joukosta Talonpoikaishuussi. Merkkejä neljä, 2. luokka.

Eurooppa-postimerkit ilmestyivät kuudessa Euroopan maassa vuonna 1956. Tänä vuonna Eurooppa-postimerkkejä julkaistiin 52 maassa. Mukana on tietoa myös postin kuljettamisesta.

Kansanhuvimme ovat siirtyneet kuviksi postimerkkeihin; eukonkanto, saappaanheitto, ilmakitaran soitto, äijäkärräys, muurahaispesässä istuminen ja suopotkupallo.

Maisemat ja kukat innoittavat postimerkkitaiteilijoita, ja tietysti Muumit!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön 65-vuotispäivän kunniakasi julkistettiin näköiskuvamerkki, arvokkaan komea. Kirjan kuva presidenttiparista merkkiä valitsemassa on levollisen luonteva.

Peruskoulumme esitellään komeasti merkkien kera. Toisenlainen menestystarina on Angry Birds.

Lakia, työtä, rauhaa, valoa -merkki puhuu puolestaan.

Postimerkit ovat läpinäkyvissä taskuissaan käyttöä varten. Mitä enemmän merkkejä käyttää, sitä enemmän kirjan hinta halpenee. Painokuvat ovat taskun alla, joten merkin voi hyvin liimata vaikka postikorttiin.

Lähetä postikortti – saat postikortin. Kiinnostuin Postcrossing-verkostosta. Jos asia kiinnostaa. Lue kirjasta tai katso netistä: www.postcrossing.com

Ilokseen tätä kirjaa lukee, ja samalla saa paljon tietoa. Kuvien ja merkkien tutkiminen on oma hauskuutensa.

Ramppi-tunnustuspalkinto Erkki Saaraiselle

Kuopion Teatterikerho ojensi Ramppi-tunnustuspalkinnon lavastaja Erkki Saaraiselle 5.12.2013.

Näyttelijä Ritva Grönberg, viime vuoden palkittu, keskellä Teatterikerhon pj. Hannele Ruotsalainen, oikealla lavastaja Erkki Saarainen.
 Kuva: Ossi Wallius

Kiertopalkinto jaetaan vuosittain kaupunginteatterin henkilökuntaan kuuluvalle.

Kuopion Teatterikerho ry:n johtokunnan perustelut valinnalle: Saarainen on toiminut Kuopion kaupunginteatterissa vuodesta 1987 alkaen. Ennen Kuopioon tuloaan hän toimi myös elokuva- ja TV-lavastajana.

Elokuvan lavastuksista Saarainen muistetaan muun muassa Ulvova Mylläristä. Saarainen on tehnyt lavastuksia moniin teattereihin myös kesäteattereille. 

Vastuulliset ja vaativat lavastukset ovat leimanneet hänen työvuosiaan Kuopiossa. Saarainen on sanonut, että lavastajalle saumaton yhteistyö työryhmän kanssa on hyvän lopputuloksen tae. Lavastus luo ihmisen kokoisen perustilanteen, jossa läheisyys on väkevästi aistittavaa. Ammattitaidollaan ja näillä periaatteilla hän on tuottanut teatteriyleisölle upeita lavastuksia.  Esimerkiksi Kustaa III ja Minna Musikaali ovat hänen lavastustyönsä helmiä.

Katsojat ovat ihastelleet Chicago musikaalin lavastusta. Palkinnon saaja sai hyvin esille rautatiesillan, mainosvalot, yön ja suurkaupungin, joka otti

teoksen juurilleen, jazzklubille ja kabareen sykkivään syliin.

Viimeisimpiä Saaraisen lavastuksia Kuopiossa ovat Siunattu hulluus, Soita minulle Billy, Elling ja Samanlainen Onni.

Saarainen kuuluu Pro Puu yhdistykseen, minkä näyttelytiloissa Lahdessa lavastajalla on ollut näyttelyjä.

Hän on saanut myös Valtion näyttämötaidetoimikunnan myöntämän apurahan. Saarainen täyttää erittäin hyvin Kuopion teatterikerhon jakosäännöissä mainitut ehdot Kuopion vuoden 2013 teatterilaiseksi.   

Ramppi-tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain kaupunginteatterin henkilökuntaan kuuluvalle ja se on kiertopalkinto.

Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 2008 teatterinjohtaja Lasse Lindemanille.

Lavastaja Erkki Saarainen. Kuva Ossi Wallius

Tekman tarina nyt kansien välissä

AVAIMENREIÄSTÄ ASUNTOHIN – TEKMAN TUKI RY 50 VUOTTA

Tekman Tuki ry, alkuperäiseltä nimeltään Kuopion teknillisen oppilaitoksen oppilasasuntolan Tuki, perustettiin 12. toukokuuta 1963 parantamaan tekniikan opiskelijoiden asumismahdollisuuksia Kuopiossa. Yhdistyksen perustamisasiakirjan allekirjoittivat oppilaitoksen opettajakuntaan kuuluneet Eino Arpiainen, Ville Granroth, Juhani Koskinen ja Yrjö Vänttinen. Etenkin rehtori Arpiaisen osuus asuntolahankkeessa oli merkittävä.

 Ennakkoluulottomasti aloitettu ja paljon talkootyötä vaatinut ”Operaatio Avaimenreikä” johti ensimmäisen asuntolarakentamiseen jo viisi vuotta myöhemmin. Alkupääoman keräämisen mahdollisti oppilasyhdistysten ja opettajakunnan voimien yhdistäminen. Varoja hankittiin mm. paperinkeräyksillä, pienoistiilien myynnillä, arpajaisilla, huvitilaisuuksilla, lahjoituksilla sekä kirjakaupan toiminnalla. Jo alusta alkaen hankkeeseen myönteisesti suhtautunut Kuopion kaupunki teki yhdistykselle tonttivarauksen Puijonlaaksosta marraskuussa 1964. Ennen ensimmäisen oman talon valmistumista

Tekma A Taivaanpankontiellä sai ensimmäiset asukkaansa syyskuussa 1968. Tekma B valmistui samalle tontille 1970 ja Tekma C 1973. Retkeilijäntien D-talo rakennettiin 1977 ja H-talo 2002. Vuonna 2011ostettiin Ilmarisentieltä kerrostalo. Takavuosina Tekma tunnettiin myös kesähotelli- ja ravintolatoiminnastaan. Kaikissa taloissa on toteutettu vuosien varrella mittavia perusparannuksia. Kuuden vuokratalon asukkaat ovat pääosin Savonia-ammattikorkeakoulussa tekniikkaa opiskelevia. Itsenäisenä säilyneen yleishyödyllisen ja voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen johtoajatuksena on edelleenkin opiskelijoiden edullinen ja tasokas asuminen.    

Tekman tarina nyt kansien välissä

Radiotoimittaja Jussi Tuovisen kirjoittama ”Avaimenreiästä asuntoihin” kertoo tahtotilasta, tekemisestä ja yhteisöllisyydestä viidenkymmenen vuoden ajalta. Se on myös tarina vaikeuksien voittamisesta, omaan asiaan uskomisesta sekä kehittymisestä vakaaksi ja arvostetuksi toimijaksi. Sisällöstä ei puutu dramatiikkaa eikä vauhdikkaita vaiheita, värikkäistä persoonista puhumattakaan. Tekman tarina on tuotu esille kertomuksen muodossa, ei tieteellisen tarkkana tutkimuksena:

 

Kirja julkistettiin 19.12. torstaina.

 

Tanssijan taival

Äidin unelmat jäävät unelmiksi 

Marja Wich

Isadora
ntamo 2013. 199 s.

Toimittaja ja suomentaja Marja Wich (s.1947 Helsinki) on myös psykoterapeutti. Hän on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Isadora on hänen esikoisteoksensa. Wich räväyttää tanssijan lukijan eteen. Kirja nappaa mukaansa.

Nettideittailu on uutta Isadoralle. Mikael on ensikosketus outoon maailmaan, Ranskalaiset korot saa hänet kiinnostumaan.

Isadora rakastaa kenkiä, hänen kenkäkokoelmansa on valtava. Murrosiässä Isadoran unelmat kengistä yltyivät. Aikamoisia rituaaleja kenkiin liittyi.

Kauniita kenkiä valaistussa kaapissa liukuovien takana. Takaseinä on peililasia. Isadora muistaa äidin vaatekomeron hajun; naftaliinin, lavendelipussien ja Wolu-lankin hajun. Jo vuoden ikäisenä Isadora oli kontannut kaapille ja haisteli äidin hameenhelmoja.

Kirjailija kuvaa pikkutarkasti asunnon, yleensä kaiken, jopa Isadoran liikkumisen huoneessa. Isadora klikkaa tietokoneella Ranskalaiset korot -profiilia: Olen etsimäsi nainen.

Käsivarsia pakottaa. Liikaa kierroksia Jokerilla, pyörätuolilla. Hän katsoo äitinsä kuvaa. Äidin, joka antoi nimen Isadora ja pani hänet balettikouluun nelivuotiaana. Omat unelmasi istutit minuun, Isadora sanoo äidin kuvalle. Päivät äiti seisoi Elannon sekatavarakaupan tiskin takana ja illat ryysti Saludoa sokeripalan läpi Apu ja Ilta-Sanomat seuranaan. Yritän paikallistaa ajankohtaa jaa saan tuen Saludosta, sehän tuli markkinoille 1960-luvulla.

Kirja etenee pala palalta menneeseen. Äidin ja tyttären riemullinen kokemus oli käydä yhdessä baletissa; Joutsenlampi, Prinsessa Ruusunen, Pähkinänsärkijä, Giselle, Pessi ja Illusia. Käsiohjelmat olivat yhä tallella. Oliko äidin ja Isadoran Rooman matka 20 vuotta sitten pelkkää La dolce vitaa?

Hei pieni platinapää. Uskomatonta, että olet olemassa, Isadora, Mikael kirjoittaa.

Isadora kehottaa katsomanaan H. C. Andersenin Punaisia kenkiä.
Valitse missä kengissä haluat tanssia kanssani.
Punaiset kengät -satu on julma ja opettava.  
Sadussa nuori tyttö ei jää kotiin hoitamaan sairasta kasvattiäitiään vaan lähtee tanssiaisiin ja panee jalkaansa punaiset kengät. Kengät kasvavat kiinni tytön jalkoihin, eikä hän saa riisuttua niitä. Viimein pyöveli katkaisee tytön jalat polven alapuolelta. Katkaistut jalat, joissa kengät ovat, jatkavat tanssimista kadoten metsään. Kainalosauvoin kulkien tyttö jatkaa elämäänsä. Viimein hän menee kirkkoon ja saa syntinsä anteeksi ja sydämeensä rauhan.

Nettikeskustelut ovat pieni seikkailu, usein yön tunteina. Mikael haluaa suojella Isadoraa, olla tämän arkkienkeli.

Isadora kertoo tanssijan tiestä. Äiti antoi tytölle nimen Isadora Duncanin mukaan. Mielessäni välähtää muistikuvia Isadora Duncan -elokuvasta.

Isadora tutkii muitakin profiileja, innostuu ja hylkää. JAG on tilannut jo lentoliput, kutsu on Martinquen saarelle. Gunnarin kanssa pitäisi matkustaa Kilpisjärvelle. Entä ne kaikki muut?

Lapseton Elena-täti on Isadoran pelastus. Hän pääsee asumaan tädin kaksioon Pengerkadulle. Kaikki on remontoitu sopivaksi alaraajahalvaantuneelle balettitanssijalle. Hukkaan meni koulutus äidin mielestä. Isadora muistaa Käpylän kuntoutuksen. Kun pahin oli ohi, hänet autetaan pyörätuoliin. Käsivoimia balettitanssijalla on.

Isadora ei halua kenenkään apua omassa kodissaan. Ei avaa ovea, eikä vastaa puhelimeen, mutta kun Irene soittaa ovikelloa ja sanoo postiluukusta: minulla on ikävä sinua, Isadora raottaa ovea. Isadora on nähnyt ikkunasta tytön tanssivan olohuoneessa. Irene on kyselijä ja tarkistaa välillä pysyykö Isadora perässä. Isadora tuntee, että hänellä on vieras ensi kertaa omassa kodissaan. Heidän ystävyytensä alkoi neljä vuotta sitten.

Aikuisuuden kynnyksellä Isadora oli halunnut ottaa selvää asioista. Kaksosveljien kuolema askarrutti. Kirjassa tapahtumat annetaan tipotellen.

Kun tytär oli kiinnitetty Kansallisoopperan balettikuntaan, äiti osti nuukailematta kymmenen ruusua, tummanpunaisia ja pitkiä. Soitettiin koko suku läpi, ilosanoma jaettiin.

Irenen äiti oli tanssia katsoessaan kysynyt, elääkö tuolla, jos keho kestää rääkin eläkeikään. Irene vastaa: Äiti, etkö sä ymmärrä? Elämä on tanssia ja vain tanssista voi elää.

Onnettomuuden jälkeen Isadora myöntää, ettei ollut valinnut tanssijan ammattia. Vanha painajainen iskee silloin tällöin. Pieni tyttö vilahtaa rakennustelineitten alla. Varoitushuutoja kiirii ilmassa. Haalaripukuiset kiroavat. Seis tyttö, etkö näe kylttiä, pois sieltä…

Äidin unelmat bravo-huudoista jäävät unelmiksi.

Isadora ymmärtää tehtävänsä. Hänen on täytettävä kaksosten jättämä tyhjä paikka äidin sydämessä.

 Isadora istuu usein tarkkailupaikalla ikkunassa. Hän tuntee itsensä tirkistelijäksi. Olenko minä kuin Camun Sivullisen päähenkilö Mersault?  Lukiessa olen ohittanut pikkuvirheet, mutta tähän takerruin. Po. Albert Camus'n. Myös Fritz Langin elokuvan M – kaupunki etsii murhaajaa kohdalla epäilen ilmaisua: N- Kaupunki etsii murhaajaa.

Nettisurfailut tuovat uusia mahdollisuuksia. Ystäviä. Lauantaina tanssitaan?

Hyvän alun jälkeen kirja joskus puuduttaa. Rakenteensa vuoksi kirjaa on raskas lukea. Mutta jännitin kyllä, kenet Isadora valitsee. Lopulta tapaaminen on yllättävä. Virheetön ei ole kukaan. Loppuratkaisu pitää kokea itse.

Kyllä Wich esikoisestaan kunnialla selviää. Mietin liittyykö romaani jotenkin Isadora Duncaniin vai  onko se vain mielikuvituksen tuote.

 

Levantin kyy

Herrasmies ja dekkaristi
 

Matti Rönkä
Levantin kyy
Gummerus 2013. 248 s.

Asiat rullaavat ja bisnekset kukoistavat, koska Viktor pitää huolta työntekijöistään. Mutta liika auttaminen ottaa veronsa. Viktor on aina valmis auttamaan muita tai ainakin lupaa katsoa asioiden perään tai panee jonkun asialle. Inkerinsuomalainen paluumuuttaja Viktor Kärppä on tehnyt lujasti töitä. Hän alkaa olla jo väsynyt, alakuloinen. Onko sitten olemassa yläkulo? humoristi-kirjailija heittää.

Matti Röngän Levantin kyy on seitsemäs Kärppä-kirja. Ja viimeinen, on kirjailija Rönkä sanonut.

Viktor siemailee viiniä terassilla ja seuraa poikansa Erkin syntymäpäiväjuhlia. Murehdittavaa maailmassa riittää, orjatyöstä mamu-lapsiin. Mamuhan olen itsekin, mies ajattelee. Emigrantti olisi jo melkein aatelia. Viktor pitää lomaa kaikesta, mutta eikö vain lähipizzerian kurdi Ferhat Musheer tule puhumaan kiertäen ja kaartaen suojelurahasta. Nuoret miehet mopoillaan tulivat uhkailemaan ja Ferhat oli maksanut. Kaikki ulkomaalaisia, voi olla kurdejakin ja suomalaisia mukana. Sitten yksi söi pizzan, ei maksa, nauraa vain: Laita piikki. Viktor tarkentaa: kuka? Iso mies, iso pyörä. Liivi. Viktor ymmärtää, jengiläinen. Matti Kiuru on seurannut tapahtumia apumiehen tarkkuudella.

Kun vieraat ovat lähdössä, tulee poliisimies Teppo Korhonen leukailemaan. Mitkä kinkerit täällä on? Viktorin omituinen ystävä epäilee, kovistelee ja tarkkailee.

Viktorin perhekunta on laaja, Oksana Pelkonen kuuluu melkein perheeseen. Mies, Esko, kertoo, että heille on tulossa juhannusvauva. Oksana on Viktorin entinen sihteeri, nyt Marjan assistentti. Marjahan perusti hoivakodin. Yhteisöön kuuluu myös Darja, kuolleen ystävän tytär. Viktor otti omaisuuden huolekseen, unohti omakseen. Ehkä Darjakin on niitä, jolle vanhat rosvot tarjoavat asunnon, ja sitten ne unohtavat opiskelun ja alkavat vuokrata ruumistaan. Viktorille Darja ehdotti härskisti: kädellä vai suulla. Viktor torjui lapsinaisen.

Setä, Boris Nikulin, on syrjäyttämässä enon. Ennen asiat hoituivat tyyliin: soita Olaville. Levantin kyy on esitelty jo alkulehdellä. Siihen vielä törmätään.

Viktor on Suomessa tottunut siihen, että tavaraa sai rautakaupan tiskin päältä. Kela puhutteli asiakkaaksi, maahanmuuttovirkailija oli tasapuolisen tyly.  Välistävetäjiä oli ja ilmaantunut firmoihin. Neuvostoliitossa ja Venäjällä piti vauhdittaa ja järjestellä kynnysrahaa. Ei Viktor sellaista Suomeen halua.

Viktor yllättää tiedoillaan miliisit, jotka pysäyttivät hänet ja vaimonsa matkan ja vaativat lahjuksia 20 000 ruplaa. He ajoivat holtittomasti keskiviivan yli! Tuttujen nimien esiin veto saa miliisit perääntymään ja melkein tekemään ristinmerkkejä.

Viktorilla ja veli Alekseilla on tiedossa luonnonsuojelualueen vieressä 300 hehtaarin metsäpalsta. Aleksi hoitaisi kuljetuksen ja Ikea ostaisi rajattomasti. Tarvitaan taas autokauppias Ruuskasen palveluja. Viktor ja Aleksei kulkevat Venäjällä kahden passin turvin, kahden maan kansalaiset. Asioiden rullaamisella on hintansa, maksat nyt tai myöhemmin, maksat heti tai palveluksella. Pietarissa laaditaan asiakirjat, ne tehdään viran puolesta.

Jotenkin aika vaikeaa on sarjan viimeisestä teoksesta kirjoittaa, täytyisi muistaa kaikki kirjat. Dramaattiset loppuratkaisut pitää jokaisen saada lukea itse. En edes vinkkaa mitä on tulossa. 
Rönkä kirjoittaa hyvää, mukaansa tempaavaa kieltä. Venäläiset lempinimet nimet vaativat tarkkuutta. Aleksei on Aljoša ja Viktor on Vitja tai Vitjuša.

Rönkä on herrasmies kirjoissaankin, sellainen kuin olemme tottuneet hänet näkemään uutispäällikkönä Ylen tv-uutisissa. Näyttää siltä, että Rönkä ”kasvattaa” Viktoria yhä parempaan suuntaan.

Kun aikoinaan luin Tappajan näköisen miehen, kirja sai innolla odottamaan seuraavaa teosta ja aina seuraavaa.  Vuonna 2005 ilmestynyt Ystävät kaukana sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2006 ja ensimmäisenä suomalaisena pohjoismaisen Lasiavain-dekkaripalkinnon 2007. Viktor Kärppä -romaanien pohjalta tehty 8-osainen tv-sarja Tappajan näköinen mies nähtiin MTV3:lla 2011 ja se keräsi miljoonayleisön.
Mitäs nyt, kirjailija Rönkä? Me lukijat odotamme!

Matti Rönkä (s.1959 Outokummussa), asuu nykyään Helsingissä. Hän sai itsenäisyyspäivän alla Suomen leijonan I luokan ritarimerkin.
 

Maailmamme rakentuu myös kaunokirjallisuuden avulla

Maailmamme rakentuu myös kaunokirjallisuuden avulla

Marko Kilpi                                          
Kuolematon
Gummerus 2013. 303 s.

Kuolematon-teoksen mottona toimii Martti Lindqvistin (1945–2004) ajatus: ”Vaarallisinta on paha, joka sokeasti uskoo itsensä hyväksi.”

Marko Kilpi vie lukijansa keskelle tapahtumia. Voin vain aavistaa pahan. Pelastustyössä ahertavat jo Olli Repo ja Elias Kaski, tuttu kaksikko Kilven aikaisemmista teoksista. Elias sanoo tulleensa neuvottelemaan, ei kiipeämään. Mutta siinähän molemmat kiipeävät nosturin nokassa keikkuvan miehen perään.

Elias on koulutukseltaan myös psykoterapeutti ja yrittää puhumalla.”Mitä sä täällä hommaat?”

”Täällä on asiaton oleskelu kielletty”, Elias keventää. Harvakseen junnaten keskustelu etenee, samalla poliisit lähestyvät miestä. Olli sanoo: ”Tätä et voi kokeilla kuin kerran.”

Kuuluu kohahdus, kun mies putoaa ja jää tasapainottelemaan nosturin palkin päälle. Alhaalla täytetään pelastuspatjaa.

Ollaan jo toisessa tilanteessa. Kotikäynnit ovat opettaneet varovaisuutta. Arpi Ollin kaulalla muistuttaa, että ovi on jätettävä raolleen. Aika asunnossa on pysähtynyt. Vain taulutelevisio on tätä päivää. Olli tajuaa, että nämä ihmiset on revitty juuriltaan ja istutettu betoniseen laatikkoon.

Vaistonvaraisesti poliisi huomaa yksityiskohtia. Oven karmissa on pieniä lovia ja päiväys. Ylin merkintä on kuuden vuoden takaa.

Isää ei kiinnosta. Viekööt pojan vaikka kaatopaikalle. Poliisien olisi pitänyt tulla jo aikaa sitten.

Työpari tuntee toisensa, toisen tavat ja naurattavat rutiinit. Olli sanoo: Rutiini pitää tässä työssä tekijänsä järjissään. Nosturikeikka kalvaa mieliä ja siitä puhutaan. Olisiko mies pitänyt jättää nosturiin roikkumaan?

Mutta nyt tutkitaan pahoinpitelyä. Uhrin ikä hätkäyttää, kuusi vuotta! Pahoinpitelyä epäillään ja sitä on toistunut pitkään. Elias selvittää perheen pojan viimeisiä vaiheita. Poikaa haastatellaan sairaalassa, apu on tarvittaessa lähellä. ”Se lyö minua. Isi. Se on mun syy.” Raaimpiin rikoksiin syyllistyvät tavalliset isät ja perheenäidit.

Kertomus nelivuotiaasta tytöstä, jonka katse oli kuin vanhalla naisella, järkyttää ja kuvottaa. Sitä on vaikea lukea.

Olli ajattelee poikaansa Eetua. Pitäisi mennä oman lapsen luo. Nähdä, että Eetu ymmärtää olevansa turvassa.

Lukiessani alle vuoden ikäisen lapsen raiskauksesta, raivo ja tuska rutistavat rintaa. Omat vanhemmat vielä videoivat kaiken. Sairasta.

Elias kysyy: mikä rikosnimike se on, kun jollakin on halussa lapsipornoa? Hän vastaa itse: Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan hallussapito. Tyypillä oli 800 000 kuvaa koneellaan.

Pikkulapset tekemässä kaikkea, mitä ikinä voi kuvitella eläinten kanssa, lelujen ja ihan minkä tahansa kanssa.  Tutkijan ei tee mieli mennä lelukauppaan.

Elias puntaroi asiaa lisää. Kun tuollainen ihminen jää kiinni, jonkun täytyy käydä läpi koko aineisto. Jo tuhannen kohdalla hapottaa ja pahasti. Miten jaksaa loppuun asti?

Elias kertoo esimerkin rehtorista, joka jäi kiinni lapsipornosta. Kansliassa veronmaksajien rahoilla se puljaili. Sai pari kuukautta ehdollista. Silläkö sovitti pahat teot?

Miesten välillä on jotain kireyttä. Elias kertoo, että hänen pitäisi tehdä lausunto. Joko Ollista olisi kenttähommiin. No olisiko? hän tenttaa.

 

Vuorossa on Nissisen kuulustelu, ensimmäinen kuuleminen, jotta saadaan jotain tuntuma. Kun hyväksikäytöstä jää kiinni, kaverit katoavat. Ja pahinta epäillylle on, että muut saavat tietää.

Kuolematon puristaa joskus lukijan seinää vasten. Tutkittavan sairaalasta karkaaminen ja kauppakeskuksen takaa-ajo piinaa ja jännitys tihenee.

Välillä mennään henkilökohtaisuuksiin. Elias pamauttaa: Miksi sä et halua tavata sun lasta? Lopussa Olli saa lohdullisen tekstiviestin. Lämmin ailahdus käy lukijan mielessä.

Kilven kerronta on lentävää. Asiat risteävät niin että lukija saa ajatusaskaretta. Aukkoja ja viitteitä edellisiin teoksiin riittää. Kilvellä on kerronnassaan elokuvallinen leikkaus.

Hirtehishuumori auttaa. Kun oikeuslääkäri kysyy, onko tekijä saatu kiinni? Saattaa vastaus olla: periaatteessa. Se makaa tällä hetkellä kylmiössä.

Näinkö se aina menee, tänäänkin pahantekijä on entinen uhri.

Kilpi kertoo tärkeitä asioita, joista vaikenemme. Lapseen kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö on jokaisen aikuisen ihmisen asia. Se pitää repiä pois yhteiskunnasta.

Kiven edellisen teoksen Elävien kirjoihin mukaan tehtiin elokuva 8-pallo. Myös uusimmasta teoksesta on tulossa elokuva. Kirjassa on sellainen imu, että kirjasarja jatkunee. Olisiko kohta lastenkirjan vuoro?

Kuolematon kertoo pahasta, mutta kirja on hyvä.

 

Kilpi kirjoitta nimensä Savonía-palkittuun Elävien kirjoihin -kirjaansa (Gummerus 2011) Aapelin päivänä 2012  

PS. Marko Kilpi sai itsenäisyyspäivän alla Suomen valkoisen ruusun I luokan mitalin.

 

Mestarikirjailija

Hotakainen on lyhyen lauseen mestari



Vuonna 2013 Kari Hotakainen sai Pro Finlandia -mitalin.

Kari Hotakainen

Luonnon laki
Siltala 2013. 283 s.

 

Kyllähän savolaiset mielellään Kari Hotakaisen (s.1957) omivat ja pitävät häntä rautalampilaisena. Kirjoittihan Hotakainen ylioppilaaksi Rautalammin yhteislukiosta vuonna 1976.  

Hotakainen on monipuolinen kirjailija, palkintojakin on hänelle ropissut. Hänen teoksiaan on käännetty yli 20 kielelle.

Hotakaisen teokselle Ihmisen osa myönnettiin ranskalainen Prix Courrier International -palkinto parhaasta käännöskirjasta.

 

Hotakainen jäi eloon ja rupesi puhumaan

Liikenneonnettomuudessa maaliskuussa 2012 pahoin loukkaantunut Kari Hotakainen  julkaisee 7. syyskuuta romaanin Luonnon laki. -uutinen ilahdutti Hotakaisen lukijoita. Syksyn kirjamessuilla nähtiin ihka elävä Hotakainen. Olin niin jännittyneen iloinen, etten muistanut edes nimikirjoitusta kirjaan pyytää.

Hotakainen kirjoitti omien kokemuksiensa kautta romaanin, joka puhuttelee henkilökohtaisuudellaan, vaikka ei olekaan omanelämäntarina. Eloonjäämistarina kuitenkin. Sairaala on oma erillinen maailmansa, jossa ihmiseltä riisutaan vaatteiden lisäksi yksityisyys, tilalle sai puhtaat vaatteet.

Kirjan alkulause jysähtää tajuntaan. ”Älä kato ittees, kato taivasta.”

Päähenkilö maalämpöyrittäjä Rautala otti neuvosta vaarin, ja kun katsoi, taju lähti. Kysymykset risteilevät Rauhalan päässä. Minunko vuokseni kaikki tämä. Mitä tämä maksaa?

Auton ovia leikataan irti, niin kuin se ei jo olisi tarpeeksi rikki. Rautala vapissee kuin liian pitkään uimavedessä ollut lapsi. Tuntuu, että jalat voisivat irrota.

Rautala puhuu punakeltaiselle takille. Ne eivät ymmärrä, että asioilla on kiire. Hän kelaa asioita mielessään ja muistaa olevansa isä, poika, leski, kummi ja kohta ukki. Melkein kuollut.

Häntä pelottaa hiljainen, rauhallinen puhuttelu. Niin puhuteltiin äitiä sairaalassa aivoverenvuodon jälkeen. Lyhytsanaisen Hotakaisen nasevat tokaisut iskevät entiseen malliin. ”Näytti potilaalta, oli ihminen.”

Huumori riittää kuvaamaan myös Rautalan kysymiä vaatteita. Ne piti silpoa ennen leikkaukseen menoa, Laura vastaa. Se oli Sandin takki. Kallis. Voit ostaa vakuutusrahoilla hänelle uuden. Kenelle? Sille Sandille. Tähän tapaan yksiniittisesti keskustelut joskus kulkevat.

Rautalan huonekaveri ei puhu lainkaan. Mutta Rautalalla kysymyksiä riittää. Kipulääkitys tuottaa outoja unia ja harhatiloja. Kun Laura väsyy, oma henkireikä löytyy osaston siivouskomerosta. Kuulokkeet korville ja toinen maailma avautuu – kovaa metallia.

Vähitellen puhelin pysyy Rauhalan kädessä. Isä Väiski soittaa ja moittii, et tullut käymään.  Ja Rautalalla on huoli tyttärestään, jäi riidan poikanen päälle ennen kolaria. Mira ja sen mies haluavat suojella uhanalaisia lajeja. Rautalalle on tärkein Miran tuleva vauva.

Vaipoista ja katetriputkesta eroon pääseminen on juhlaa sairaalasängyssä makaavalle. Muoviastia takapuolen alla ei paljon helpota oloa. Vartalon pesu on koettelemus, se koskee ja pelottaa. Jokainen petipotilaana sairaalassa ollut tunnistaa tunnot.

Rantalalla on aikaa ajatella televisiota katsoessaan. Hän tuntee myötähäpeää ylpeänä leipälapion kanssa studioon tulleen naisen puolesta. Niin halvaksi nainen ei aarrettaan arvannut.

Jotain raamatullista on hoitajan sanoissa: Kaikki on edestäsi tehty.                                                                                                                                                                                                                                                       Jos Jos jotain uupuu, otetaan velkaa, että sinä saisit parhaan hoidon ja huolenpidon.

”Olemme jo neljänkymmenen vuoden ajan tottuneet moniin palveluihin ja etuuksin, jotka olemme maksaneet verorahoilla, tosin ne rahat eivät ole riittäneet vuosikausiin. Nämä palvelut ja etuudet maksavat valtavasti, mutta emme juuri koskaan näe niiden oikeaa hintaa. Jos tarvitset keinonivelen polveesi, se maksaa sinulle noin 160 euro. Siis sinulle. Meille se maksaa 6000 euroa.”

Maatessa lihakset katoavat. Ne pitää saada takaisin kuntoutuksella ja harjoittelulla, Maha on keskipiste, se pitää ihmisen pystyssä. Kävely on opeteltava uudelleen, vaikka se solumuistissa onkin.

Työkaveri tuo Rautalan iloksi eläimen, kun hän on lukenut terapiaeläimistä. Meni vähän liioittelen puolelle, mutta lammas sijansa aikaan saa.

Hotakainen on ottanut kirjaansa paljon sivujuonteita, jotka hän saumattomasti liittää tarinaan.

Omaishoitajan rooli voi jäädä päälle. Väinö ja vaimonsa Kerttu tietävät sen. Mutta mitä on vapaa-aika?

Arki luo komiikkaa. Mutta tarvitaan vielä Rauhalan Plan-kummipoika, joka tuli Sierra Leonesta Rautalan ovelle, jotta pakka olisi täysin sekaisin.

Hotakainen on jälleen kirjoittanut kantaaottavan teoksen, joka saa lukijan ajattelemaan elämän hyvyyttä ja kauneutta. Koskaan et voi tietää milloin elämässä rysähtää.

 

 

 

 

 

 

 

 

Erkki Saaraiselle Ramppi-palkinto

KUOPION VUODEN 2013 TEATTERILAINEN



Näyttelijä Ritva Grönberg, viime vuoden palkittu, keskellä Teatterikerhon pj. Hannele Ruotsalainen, oikealla lavastaja Erkki Saarainen .
 Kuva: Ossi Wallius



 

.