Mielensäpahoittaja on salaa humoristi
Luin
uudelleen aiemmin lukemani Tuomas Kyrön
teokset Mielensäpahoittaja (WSOY 2010) ja Ruskea kastike
-kirjat ja Miniän samaan syssyyn.
Mielensäpahoittajalla
on kaksi ystävää. Naapurin Yrjänä ja emäntä. Yrjänä meni kuolemaan, kun sillä
oli laajentuma keuhkoissa. Vaan miehen sydän oli laaja, ystäviä oli oltu jo
1940-luvulta. Mielensäpahoittaja arvelee olevansa ahtaampi ihminen, ja tykkää
enemmän valittaa. Emäntä asuu nyt Kuusikodissa. Säännöllisesti mies käy emäntää
katsomassa ja vie syötävää. Kun juttukaveria ei ole, on kirjoitettava
yleisönosastoihin.
Mielensäpahoittaja
ottaa kantaa ympärillään olevaan; kuten julkisesta imetyksestä itsekseen
puhujiin. Ennen pölöpäille keksittiin aputyö ja annettiin eteen lautanen, hyvin
pärjättiin. Nyt pitää baarissa maksaa vesilaillisestakin.
Ihmiset
eivät osaa enää jonottaa, vaan elämä menee kohkaamiseen ja kiilaamiseen.
Jokainen
meistä tuntee mielensäpahoittajia, ehkä tunnistaa itsessäänkin valittajan
piirteitä.
Katiskan
varastaminen saa miehen tolaltaan. Katiska löytyy myöhemmin, mutta ei se pahaa
mieltä poista.
Kuolema
on vakava asia. Mielensäpahoittajasta Lämmöllä
muistaen -sanat tuntuvat vääriltä, kun eivät käyneet aikanaan katsomassa.
Siinä sitä sitten siunaillaan testamenttia.
Terveyskeskuksen
reppulääkärin luona ei ole muuta sanottavaa, kuin että milloinka Kivinkinen
palaa. Jotenkin terveyskeskuslääkärissä on keskisuomalaisen maalaislääkärin
tuntua.
Kaupankäynnissäkin
on metkunsa. Yksi per talous -tarjoukset harmittavat.
Sitkeät
salaojantekijät yrittävät tehdä kauppaa puoliväkisin, mutta lopulta
Mielensäpahoittaja myy heille ruohonleikkuirin. Ruoho saa kasvaa.
Ystävänpäivä
panee mietteliääksi. Miniä lähetti Ystävänpäiväkortin. Ei Mielensäpahoittaja
mikään ystävä ole, vaan miniälle appiukko, lapsille pappa.
Ruokatottumukset
ovat kotona ja miniän luona erilaiset. Lukija arvaa kummalla oikeat.
Äänestämisestä on paljon porua.
Mielensäpahoittaja
loukkaa jalkansa saunan portaissa. Terveyskeskuksesta onkin sitten paljon
sanottavaa. Asiat menevät niin, että omasta kodista pitäisi muuttaa
hoitokotiin. Vaan kotiinsa hän lähtee, ja häntä auttamassa on Ruma nainen. Mitä
useammin hän käy, sitä vähemmän ruma hän on. ”Kyllä en ymmärrä tällaisia
tunteita.”
Mielensäpahoittaja
törmää marjanpoimijoihin. Perkeleellistä hommaa, onko puolesta vai vastaan. Ikkunoiden
pesua Mielensäpahoittaja pitää turhana. Heillä emännän kanssa oli selvä
työnjako; minä pesen auton ja itseni. Emäntä vastaa sisäpinnoista.
Mielensäpahoittaja
on vahvasti sitä mieltä, että tässä maassa ei ole oikeasti mitään hätää, jos
vertaa nälkävuosiin. Kivinkinen teki kurjasti, kun otti pois ajokortin. Siitä
tuli monenlaista vaikeutta ja mielipahaa. Poika osti kännykän, jotta saisi aina
kiinni.
Ja
kyllä on niin, etteivät lapset opi mitään, jos koko ajan vahditaan. Ei elämästä
mitään jää, eikä mitään saa mukaansa. Sen tajutessaaan minuutinkin arvo nousee
paljon, Mielensäpahoittaja tuumii.
Mielensäpahoittaja
ja Ruskeakastike (WSIOY 2012) jatkaa samoilla linjoilla
kuin edellinen teos.
Ihmettelen Tuomas
Kyrön oivalluksia ja heittäytymistä yli 80-vuotiaan tuntojen tulkiksi. Tyypillistä
on, että pätevä työntekijä siirretään toisiin tehtäviin. Ruma ihminen, kuten
Mielensäpahoittaja apulaista nimittää, kulutti liikaa aikaa Mielensäpahoittajan
luona. Uutta kotiapua hän ei huoli. 80-vuotiaaksi piti elää ennen kuin
Mielensäpahoittaja tajusi miten paljon työtä emännällä oli ollut. Ruuanlaittoon
täytyy ryhtyä. Tarvitsen keittokirjan!
Siis
helppoa kotiruokaa vai vaikeaa kaukoruokaa?
Ruskeaa
kastiketta tehdessä alkaa palohälytin ulista. Ja pahaksi onneksi saapuu
Kivinkinenkin. Arveli, että ohjeita piti päivittää.
Kun vielä naapurikin tunkee kylään ja suoraan
ruokapöytään, on siinä kestämistä. Ja vielä kehuu ruokaa?
Mielensäpahoittajan
kokkitaidot kasvavat. Hän ostaa naudanmaksaa ja kermaa. Alkoon mies luikahtaa
kuin salaa. Sipulimaksaan kuuluu loraus konjakkia.
Toisaalla
Mielensäpahoittaja pohtii sanomalehtien monikäyttöisyyttä. Nyt kaikki
käyttötarkoitukset paitsi lukeminen on yksi kerrallaan poistettu. Nyt jokainen
osaa lukea, mutta kukaan ei arvosta maailman tärkeintä ja halvinta taitoa.
Mielensäpahoittaja osoittaa yhteiskuntakriittistä
arvostelukykyä.
Teoksen
keskellä on komea kuvaliite sysi-suomalaisesta perinnetehtaasta ja perunalajikkeiden
esittelyä.
Kahvihetki
pitää rakenteet kunnossa ja antaa luvan pysähtyä, on Mielensäpahoittajan vankka
mielipide. Joskus hän on yllättävän älykäs vaikkapa pohtiessaan kalan
kylmäketjua. Ryhtyypä hän jopa radikaaliksi ja ostaa rillikioskista lihapiirakan
kolmella nakilla, ja pikkuruisen maidon (litrahinta on kohtuuton). Hän tuntee
itsensä vapaaksi ja tajuaa myös yksinäisyyden.
Peruna
on oleellinen asia ruokataloudessa. Miniä tulee teoksessa vahvemmin mukaan.
Yllätyksekseen Mielensäpahoittajan eteen tulee iloinen asia. ”Kyllä minä
mieleni niin ilahdutin, kun näin lehmän.”
Kyrö (s.1974) on ollut tuottelias sitten Nahkatakin (WSOY 2001). Palkintoja ja ehdokkuuksia
on sadellut.
Miniä
oli vaikeasti löydettävä teos, kun en ollut paikalla Kirjan ja ruusun päivänä
23.4.2012. Onneksi on kirjastot!
Kävi
pieni tilanne. Poika aikoo tuoda appiukon miniän hoteisiin. Se ei pärjää enää
yksin kotona. Mutta, että taksilla? Pojan pitää jäädä hoitamaan asioita. Miniä tuntee
avuttomuutta, kun jo ensimmäisellä vierailulla oli tehnyt virheen – halasi
appea. Meillä ei halata.
Miniän
ja appiukon tavat eivät käy yksiin. Miniän on vaikeaa tietää milloin ei ole ei
ja milloin ei ole kyllä.
Yöllinen soitto saa vipinää kaikkiin. Venäläiset
tuleva etuajassa. On lähdettävä lentokentälle vastaan. Epätoivoissaan miniä
etsii paikkaa, jonne saisi appiukon hoitoon. Ei auta. Appi on otettava mukaan.
Nyt pyöritetään sellaista farssia, jolla ei tunnu olevan loppua. Ja kun
selittelyn tielle on lähdetty, niin se vie mukanaan. Appiukko onkin yrityksen
palkkaama paikallistapojen ja maaston erityisasiantuntija. Miniä tulkkaa
soveltaen.
Appiukon salattu huumori pilkahtelee. Hän taitaa
nauttia nykyajan mukavuuksista, vaikka muuta sanoo. Lasten suhteen miniä
huomaa, että auktoriteetti hyppää yhden sukupolven yli.Mielensäpahoittaja onkin positiivinen juttu. Mutta
miten kaupat sujuvat venäläisten kanssa. Sen voi lukea kirjasta tai katsoa
elokuvasta.
Ritva Kolehmainen