perjantai 7. elokuuta 2015

Mies ja ääni - täydellistä!


Täydellinen kesäilta kesäteatteri-esitykselle!

Lähteä vai ei? Olin kuullut kehuja ja moitteita. Päätin lähteä itse kokemaan Olavi Virta -esitykseen.
Kun menin avoimin mielin suuria odottamatta, yllätyin positiivisesti. Täysi katsomo eli mukana.

Kyllähän kesäteatterista aina jotain arvosteltavaa löytyy, ylinäytteleminen vaanii, mutta kokonaisuus oli ihan hyvä.

Laulajat pelasivat hyvin yhteen, ja musiikki oli säpäkkää. Ja mikä ÄÄNI, Sami Kojonen hurmasi äänellään, ja ääni kantoi komeasti loppuun saakka.
Satuin hyvälle kuulostavalle istumapaikalle; kuului ja näkyi mainiosti.

Itse Olavi Virran elämäntarina oli vaikuttava, viinan viemää. Sääli näitä loistavia taiteilijoita, kaikki tahtovat heistä osansa.  Puhutteleva esitys. Moni jakaa yhä Virran kohtalon. En ollut koskaan ajatellut, että Virta olisi ollut sodan aikana viihdytysjoukkueessa. No oli tietenkin.

Lähdin tutun ihmisen kanssa kotimatkalle. Totesimme illan vallan mainioksi, letkeän viihdyttäväksi. Hyvä mieli molemmilla.

Ja mikä parasta; Sami Kojonen oli portilla kiittämässä katsojia kädestä pitäen. Vaan kiittäminen olikin nyt katsojan ilo!

(Käsiohjelman toimitus, Kuopion uusi Kesäteatteri. Kuvat Petra  Tiihonen/Alias Studiot. Sami Kojonen)