 |
| Käsiohjelmassa (Maija Voutilainen ja Anne Rautiainen, taitto Antti Voutilainen) on kiinnostavaa luettavaa. |
”Viva
la vida!”
”Jalat, mihin minä niitä tarvitsen,
kun minulla on siivet, joilla lentää.”
Jo Fridan
harjoitusnäytös antoi lupauksen suuresta taiteellisesta työstä. Ensi-ilta
täytti odotukset täysin. Yleisö palkitsi upean näytöksen seisomaan nousten raikuvilla
aplodeilla.
Virpi
Rautsiala on palannut Kommando-ryhmästä
teatterin lavalle. Ja komeasti. Fridan rooli sopii Rautsialalle kuin valettu. Näkee,
että hän on paneutunut rooliinsa täysillä. Vihreä puku saa hänet puhkeamaan
kukkaan. Kommandolainen on myös Mikko
Paananen, taiteentuntija Breton.
Monilla näyttelijöillä on useita rooleja. Isä (Tapani Korhonen) on vahvasti läsnä
Fridan elämässä.
Frida
Kahlosta (1907–1954) on tehty monia esityksiä, elokuvasta oopperaan. Kuopion
kaupunginteatteriin Frida-näytelmän ohjasi vierailijana Anne Rautiainen, hän on kirjoittanut myös käsikirjoituksen. Jo
harjoitusnäytöksessä ohjaajan intohimo ja rakkaus Frida-näytelmään näkyi.
Muistan edesmenneen kriitikon Jukka Kajavan
sanat: Kun teet rakkaudella, et voi tehdä
väärin. Into on tarttunut kaikkiin tekijöihin. Tekniikka
toimii osaavissa käsissä.
Vahva pari Rautsialalle on Ilkka Pentti Diego Riverana.
Rivera on taiteellinen kannustaja ja tukija. Rakkaus on elinvoima, joka pitää
pariskunnan yhdessä. Erossakin he kurkottavat toisiaan kohti.
Diego tunnustaa, ettei hän pysty olemaan uskollinen.
Pahinta uskottomuus on silloin, kun Diego elostelee Fridan siskon Cristinan (Riina Björkbacka) kanssa. Senkin Frida antaa anteeksi
Kuusivuotiaana Frida sairastui polioon. Syyskuussa
1925 Kahlo oli liikenneonnettomuudessa, kun bussi ja raitiovaunu kolaroivat.
Kahlo oli kuukausia sairaalassa ja hänelle tehtiin yli 30 leikkausta. Kipu on
jatkuva seuralainen ja kuolema kulkee hänen jäljessään, osana häntä (Sari Harju). Kuolema on loistavasti oivallettu. Kuolema ei
ole pelottava, vaan lopulta kuoleman käteen voi luottavaisesti tarttua.
 |
| Näyttelyn järjestäminen on raskasta; Frida rahaa taulukokoelmaa, taustalla Diego. |
Diego ja Frida matkustivat Amerikkaan. Lehdistö
tungeksi heidän ympärillään. Ja eikö vain Diego iskenyt silmänsä kauniiseen
toimittajaan (Katri-Maria Peltola) Diego
vastaa toimittajan kysymykseen naisystävästä ”joka satamassa”; haluaisitteko liittyä
heihin? Diegossa on jotain vastustamatonta karismaa, jota naiset eivät voi vastustaa.
Päinvastoin. Diego tunnustaa olevansa kommunisti ja tunnustaa paljon muutakin. Myös
Frida on kommunisti, hän rakastaa niin miehiä kuin naisiakin.
Peltola esiintyy myös Fridan äitinä ja Natalia
Trostkina. Trotskit asuivat karkotettuina taiteilijapariskunnan luona
jonkin aikaa, kunnes Diego kyllästyi heihin ja tuli välirikko. Fridalla ehti
olla rakkaussuhde Lev Trotskin
kanssa.
Amerikassa eletään kiihkeää ”koneaikaa”.
Projisoinnit (Jarmo Jääskeläinen)
toimivat selittelemättä. Niin ne toimivat Fridan keskenmenonkin aikana. Järisyttävää.
Liisa
Ruuskasen koreografia toimii komeasti. Tanssijat ovat taitavia
ja puvut meksikolaisen värikkäitä.
Musiikki on tärkeä näytelmässä. Meksikolainen laulu (Ritva Grönberg) kutsuu luokseen ja
kitara (Antti Puumalainen)
viekoittelee. Näytelmän kuluessa lauluja
kuullaan lisää.
 |
| Kuoleman käteen voi tarttua turvallisesti (Sari Harju ja Virpi Rautsiala) Kuvat: Sami Tirkkonen |
.
