perjantai 30. elokuuta 2019

Kaksi hiljaista miestä kohtaa


Lukisinko kirjan urheilijasta?

Kaksi hiljaista miestä kohtaa

Kari Hotakainen
Tuntematon Kimi Räikkönen
Siltala 2018. 269 s.

Kun Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösestä ilmestyi, siitä puhuttiin ja haastatteluja oli paljon.
Tuntematon Kimi Räikkönen ei minua houkuttanut lukemaan. Jotain autourheilijasta tiesin, ja minua kiusasi, kun nuorta miestä ivatiin puheesta ja puhumattomuudesta.
Pikkuhiljaa mielessäni myönnyin kirjalle, sillä luotin Hotakaisen taitoon. Kirjailija on saanut muun muassa Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon.
Luonnollisesti hän on ansainnut Savonia-palkinnonkin; Buster Keaton - elämä ja teot
Pidän Hotakaisen runoteoksistakin. Erityisesti Kalikkakasa kolahti mukavasti.
Hotakainen on syntynyt ‎9. tammikuuta 1957 Porissa, mutta tehnyt työuraa myös Kuopiossa.   

Kirjan alussa Hotakainen pohtii, kuinka autourheilijasta tuli maailmankuulu. Räikkönen haluasi vain ajaa autoa mahdollisimman kovaa. Isänsä ja äitinsä ja oman sisukkuutensa ansiosta se onnistui.
Vielä liki kolmivuotiaana poika ei puhunut. Häntä tutkitaan, mutta mitään vikaa ei löydetä. Tehtävät hän kuitenkin tekee ikäisiään nopeammin. Sylilapsesta kasvaa nopeajalkainen poika.
Nimi lyhenee ajan myötä Kimiksi.

Fanit löytävät idolinsa

Fanit kyttäävät, he tietävät, kun Kimin asianhoitaja laskeutuu hissistä aulaan, kohta Kimi tulee. Hänen kanssaan tulee fysiovalmentaja Mark Arnall. Hän on 16 vuotta huolehtinut, ettei kuskilta puutu mitään.
Se mikä ulospäin näyttää sulkeutuneisuudelta, on keskittymistä, lähipiiri tietää.
Kimin huone Ferrarin tiloissa on karu. Huoneen nurkassa on amme täynnä jääkylmää vettä. Sinne Kimi istuu ennen ajoa ja ajon jälkeen.

Värikkäästi kuvataan Ferrarin ääntä. ”Kirskuva ääni tunkee korvatulppien läpi ja lävistää pään kuin sula teräs.”
Kimi itse vähättelee ääntä, muutaman vuoden takaiset pitivät kunnon ääntä. Kimille ajaminen on parasta.  
´Tavallisella lomamatkalla´ olevan kirjankirjoittajan arvostus nousee, kun hän tulee samasta maasta kuin Kimi.

Kirjan taitto on lukijaystävällinen
 
Suuret tekstinostot kertovat oleellisia asioita.
”Kypärän sisällä on hikinen pää, päässä aivot, jotka raksuttavat huomattavasti kovemmilla kierroksilla kuin auto.”
Kimi sanoo, että ”hienointa olisi, jos voisi ajaa formula ykkösiä tuntemattomana”.
Kuvaus Kimistä Robin poikansa ja tyttären Riannan seurassa on herkkä. Läsnä on isä, ei autourheilija. Ice manista ei ole tietoakaan (McLarenin tallipäällikön keksimä lempinimi).

Kallista sponsorikelloaan hän ei voi pitää, koska ihottuma ärtyy siitä. Repussa kello on tarvittaessa esiin otettavissa.
Ammattikoulun autonasentajalinjan keskeyttänyt nuori mies teki huiman sopimuksen. Hän oli kotoisin talosta, jossa ei ollut sisävessaa. Pian hän korvaa isälle ja äidille kaiken huolenpidon ja kustannukset.

Kiinnostavasti Kimi pohtii kisoja ja voittoja. Vain lopputulosta katsotaan.
Kimi ei noudata käytöskoodistoa, tervehtii kyllä, vaikka on piinaava nousta autosta ja kohdata ammatin varjopuolet.

Hän ei pelkää vauhtia

”Mä diggaan olla siellä autossa. Ajaminen on ainoa hieno asia siinä hommassa, autossa saa olla rauhassa.”
F1-auto on maailman ahtain työpaikka. Hiilikuituisessa, omiin mittoihin tehdyssä kotelossa makaat kypärä päässä makuuasennossa polvet koulussa, näkyvyys rajoitettu. Kimillä on kaksi vuotta vanhempi veli. Veljekset oppivat, että jos haluaa saada jotain. pitää tehdä itse.
Äiti Paula kuvaa poikiaan: Rami edustaa järkeä ja Kimi toimintaa
Poikien lapsuudesta on paljon kuvia. Karting oli elämäntapa.

Nyt Kimillä on kotonaan kuntosali. Siellä on laite, joka on formula-auton penkki. Ratti tärisee kuin kisassa. Kirjan kirjoittaja arvelee kestävänsä laitteessa puolitoista minuuttia.
Mitä pitemmälle kirjaa luen, sitä enemmän sympatiseeraan tätä kaksikkoa.

Kun Kimi teki 15-vuotisen sopimuksen, hän tarkistutti asiat luotettavilla ihmisillä.
Vähän yli kaksikymppinen Räikkönen sai mitä halusi. Vauhtia. Kaupanpäälle tuli kohtuutonta huomiota. Missään ei saanut olla rauhassa. Maailmanmestarista on komea koko sivun kuva vuodelta 2007.
”Ralli-ukkohan” Kimistä tulee. Hugo Bossin puvuissa on hyvä edustaa, joku pomoista sitä vaati.
Räikkönen arvostaa kartturien työtä. Mark Arnall huolehtii, että tarvikkeita pitää olla aina kolmet, kypärästä alkaen.

Kimin isä kuoli 56-vuotiaana joulukuussa 2010, Kimi oli 31-vuotias tuolloin. Suru yllättää myöhemminkin.
Luottamus on Kimille tärkeä, mutta hän joutuu kokemaaan, että matka hyväsydämisyydestä hyväuskoisuuteen on lyhyt.
Rahasta ei Kimin tarvitse enää puhua.  Silloin kun sitä ei ollut, rahasta puhuttiin usein. Lapsekasta uhoamista voi olla, että asian hoidettuaan Kimi heittää puhelimen järveen.

Ryyppymatkat ja pussikaljottelut ovat ikävää luettavaa, mutta henkilökuvan vuoksi tärkeitä. Miehestä luotiin kirjassa todenmukainen kuva.
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    
Kimin ja Mintun rakkaustarina on kaunista luettavaa.  Myös edelliset suhteet mainitaan, mutta niitä ei jäädä vatvomaan.
Kimi on saanut lapsena rakkautta osakseen, ja rakkautta hän nyt jakaa omalle perheelleen. Kuvatkin kertovat perheonnesta.

Kirjan lopussa on sivukaupalla tilastotietoa, samoin Räikkösen ura tiivistettynä. Kuolemattomia tokaisuja viimeisenä.
”F1 ilman lehdistöä olisi paratiisi”


Ritva Kolehmainen

 

 

torstai 4. heinäkuuta 2019

Ylen Tanssiva karhu Stina Saarelle ja Kääntäjäkarhu Kari Aronpurolle


Ylen Tanssiva karhu Stina Saarelle ja Kääntäjäkarhu Kari Aronpurolle

Yleisradion vuoden 2019 Tanssiva karhu -runopalkinto on myönnetty Stina Saarelle (s. 1992) kokoelmasta Änimling, Teos 2018. 71 s. Runonlausunnalla on vahvat perinteet Kajaanissa. Saaren pirteä esitys valloitti yleisön. Hän opiskelee kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa.              
          
Kääntäjäkarhun sai Kari Aronpuro Ezra Poundin runoteoksen suomennoksesta, kolme vuotta kestäneestä suomennosurakasta eli Ezra Poundin Pisan cantoista, ntamo 2019.
Kari Aronpuro (s. 30. kesäkuuta 1940 Tampere) on palkittu runoilija. Hän työskenteli kirjastoalalla yli 40 vuotta. Vuonna 1964 ilmestyi Aronpuron esikoisteos, runokokoelma Peltiset enkelit. Hän sai teoksesta J. H. Erkon palkinnon. Vuonna 2014 tuli kuluneeksi 50 vuotta esikoiskokoelman julkaisemisesta ja ntamo-kustantamo otti siitä juhlavuoden kunniaksi näköispainoksen. Samana vuonna ilmestyivät myös Aronpuron 22. kokoelma pelkkää barnumia ja esseekokoelma Pyydettyä.

Vuonna 2004 Aronpurolle myönnettiin valtion taiteilijaeläke ja Pro Finlandia-mitali. Valtion kirjallisuuspalkinnon Aronpuro sai vuosina 1982 ja 1992 sekä Runeberg-palkinnon 1987.

Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja. Hän on itsekin saanut Tanssiva karhu -runopalkinnon vuonna 2016 kokoelmasta Ehkä liioittelen vähän.

Tanssiva karhu on Ylen oma runouspalkinto. Se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Ensimmäinen palkittu teos oli Sirkka Turkan Sielun veli. Runous todella ansaitsee huomiota. Siksi Yle hoitaa kulttuuritehtäväänsä ja nostaa joka vuosi esiin joukon erityisen korkeatasoisia kotimaisia runoteoksia, varsinkin kun Finlandia-palkinnon ehdokkaiksi ei enää oteta runokokoelmia.



Runokivi on jo perinne Kaukametsän pihalla

Kajaanissa Runoviikolla 3.7.2019 Ritva Kolehmainen
 
Kajaanin Runoviikon avajaispäivän yksi kohokohta on Runokiven paljastus
Kaukametsän pihalla.
Vuoden 2019 Suven runoilija on Eeva Kilpi. Hän ei korkean ikänsä vuoksi jaksanut
Kajaaniin matkustaa, vaan Runokiven paljasti taiteellinen johtaja Kati Outinen.
Aikoinaan Sina Kujansuu keksi ajatuksen runokivestä. Ensimmäisen runokiven sai
Arto Lappi, 2014.
 
 
Eeva Kilven runosäe on kokoelmasta Animalia 1987 WSOY. Kokonaisuudessaan runo
kuuluu näin:
 
Minun sisälläni kukkii maisema
jonka vain tämä katoavaisuus
erottaa ympäröivästä luonnosta.
Ne yhtyvät kerran,
sulautuvat toisiinsa aidoitta,
ja minun sieluni talon paikka kasvaa umpeen.
Vain muutama kivi jonka olen koonnut
lähimmäisteni harteille
jää muistoksi sammaloitumaan
ja ehkä jokin ruusu, juhannusruusu,
jonka olen istuttanut
yhä kukkii pitkän heinän keskellä,
ja akillea ja iiris ja omenapuut,
kasvaneet niistä siemenistä
jotka heitin polun varteen saunalle mennessä.
Ja ehkä perhoset sukupolvi toisensa jälkeen,
hauraimmat kaikista,
ja kyyni ja sisiliskoni ja sammakkoni
viihtyvät sillä paikalla.
Se kuuluu viimeinkin niille kokonaan
niin kuin alun perin oli tarkoitus.
Ihmiskeskeisyyden aika on ohi.
Luonnon maailmankausi minun kohdallani alkaa.
Uneni toteutuvat kuin ylösnousemus
ja kaikki todistaa uskoa.
 
 Tästä runokivi-perinne sai alkunsa.

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Kuvakukkoon Vilimeille

Sain Saija Nissiseltä Vilimit-tiedotteen. Ilolla jaan sen Vilimien ystäville!

KUOPION VILIMIT 2019 -OHJELMANJULKISTUSTIEDOTE, 27.5.2019

KOHTI KORKEUKSIA: ROMANSSI-VILIMIT, Kuopio 3.-6.10.2019

Alkusyksyn elokuvafestivaalilla suudellaan ja huiputetaan klassikoissa, kulttiteoksissa ja esikoiskuvissa

Kuopion Vilimeillä romanssi-teema kaappaa syleilyynsä lukuisia elokuvan tyylilajeja. Mukana on avantgardea, draamaa, trilleriä, komediaa, nuorisoelokuvia -ja jopa kauhua. Useat elokuvista ovat sattumoisin myös ohjaajiensa esikoiselokuvia - mikä kertonee osaltaan myös siitä, mikä tätä (elokuva)maailmaa oikein pyörittää.

ROMANSSI- VILIMIEN päänäyttämönä toimii 338-paikkainen elokuvateatteri Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27. Festivaalilla on pääsarjan lisäksi runsaasti monentyyppistä ohjelmaa ilmaisesityksinä päiväkodeille ja kouluille. Osa koululaisesityksistä järjestetään Kuopion lähialuekeskuksissa. Pääjärjestäjä on alueellinen elokuvakeskus ISAK ry.

Mukana on myös useita Kuopion valkokangasensi-iltoja: uutuuksia sekä myös maineikkaita kulttiteoksia jotka ovat valmistumisaikanaan joutuneet tiukasti sensuurin hampaisiin tai muista syistä ajautuneet elokuvalevityksen sivuraiteille. Uutuuksia Kuopion ensi-illoissa on mm. lauluntekijän tunnetun Anna Erikssonin kohuttu "M"; 1970-luvulta ensi kertaa Kuopioon aikamatkailee queer cineman merkkiteos Pink Narciccus (1971), ja 1980-luvun mestariohjaaja Andrzej Zulawski Possession (1981): rajun arvoituksellinen aviodraama Berliinin muurin juurelta.

Torstai: AVAJAISISSA AURINGONNOUSU ja Julma maa

Mykkäelokuvan myöhäiskauden mestariteoksiin lukeutuva AURINGONNOUSU (1927) saa kunnian aloittaa festivaalin pääsarjan torstaina 3.10. klo 18 - upean live-musiikin siivittämänä, kun elokuvan tulee säestämään Sirpa Ojala trio Kajaanista. Trion kokoonpano on: Juho Hannikainen - saksofoni, sopraanosaksofoni, huilu ja haitari) Antti Lipponen - kitara; Sirpa Ojala - koskettimet (piano, syntetisaattori). Auringonnousu-elokuvaan suurenmoisella tavalla sukeltavan musiikin on säveltänyt ja sovittanut Sirpa Ojala.


Torstaina nähdään myös JULMA MAA (Badlands) on Terrence Malickin ohjaama ja käsikirjoittama road movie, joka perustuu löyhästi todellisiin tapahtumiin. Nuoren parin romanssista alkanut tapahtumasarja kuohutti valtavasti Yhdysvalloissa 50-luvulla, ja sai myös maailmanlaajuista julkisuutta. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1973. Malickin esikoinen hämmästytti visuaalisella kauneudellaan. Sen maalauksellinen tyyli on taannut elokuvan aseman yhtenä kaikkien aikojen parhaista esikoiselokuvista.

Perjantai: AVANTGARDEA

Vilimien perjantaille luo henkeä kokeellisuus ja avantgarde sekä klassikkopuolella että uudemman persoonallisen kotimaisen elokuvan seurassa. Esikoiselokuvia, nämäkin poiminnat:

Suurelle yleisölle monipuolisena muusikkona tunnettu Anna Eriksson teki esikoiselokuvaansa M, omarahoitteisesti viisi vuotta - ja sai aikaan sensaation. Elokuva valittiin Venetsian elokuvajuhlien arvostettuun Critic's Week -esityssarjaan 2019 sekä kisaamaan Lion of the Future – esikoiselokuvapalkinnosta. Erikssonin elokuvan saama lentävä lähtö maailmalle oli jymy-yllätys elokuva-alan vaikuttajille Suomessa. M on taide-elokuva, joka tarkastelee seksuaalisuuden ja kuoleman välistä suhdetta. Kyseessä on ensiesitys Kuopiossa (K18)


Kokeellisuus jatkuu Erikssonin M-elokuvan jälkeen vielä PINK NARCISSUKSELLA. Se on vuonna 1971 ilmestynyt, abvantgardistinen kulttielokuva prostituoidun gay-miehen eroottisista fantasioista. Kiihkeä mieli nousee arjen yläpuolelle, itseensä rakastunut riikinkukko näyttää siipiensä väriloiston, pieni asunto muuttuu fetisistisen miesrakkauden maailmaksi. Aiemmin valokuvaajana ja performansseissa toiminut James Bidgood (s. 1933) vastasi myös elokuvan lavastuksesta, puvustuksesta ja make-upeista. Elokuva nähdään Kuopiossa ensi kertaa. Ikäraja: K18.

Lauantai: CHERBOURGIN SATEENVARJOJA ja muita eurooppalaisia klassikkoja

Voisiko romanssi-elokuvien festivaalia järjestää ilman yhtään ranskalaista klassikkoa? No ei! Eikä Kuopion Vilimeillä myöskään ilman Cherbourgin sateenvarjoja (1964). Sykähdyttävä elokuva oli samalla naispääosan esittäjä Catherine Deneuven läpimurto. Se on vuorossa lauantaina 5.10. klo 16 Kino Kuvakukossa. ROMANSSI- VILIMIT saa esitettäväkseen värirestauroidun digitaalisen laajakangaskopion suomenkielisin tekstein. Cherbourgin ja ohjaaja Jacques Demyn maailmaan meidät johdattelee lauantaina Satu Kyösola Aalto-yliopistosta. Luento (30 min) sisältyy lipun hintaan.


Eurooppalaisia klassikkoja on lauantaina tarjolla muitakin: Tarkoin vartioidut junat on tsekkiläisen Jiri Menzelin rakastettu esikoisohjaus vuodelta 1966. Lauantai-illan myöhäisesityksenä psykologis-poliittinen draama avioeron raastavuudesta, jaetun Saksan vainoharhaisessa ilmapiri ympäröimänä ja vice versa: Possession (ohj. Andrzej Zulawski, 1981, ikäraja K18).

Unohtumaton huippuklassikko!
CHERBOURGIN SATEENVARJOT

ENNEN ELOKUVAA:
 
SATU KYÖSOLA: “Cherbourgin sateenvarjot - Elämättömän elämän värit”
(luento, kesto n. 30 min, sisältyen lipun hintaan)
LUENTO & ELOKUVAESITYS
Yhteislippu, 10 €  


Satu Kyösola on opiskellut elokuvan historiaa ja estetiikkaa Pariisissa
Sorbonne Nouvellen (Paris 3) yliopistossa vuosina 1989 - 2001. Kyösolan
väitöskirja (2001) käsitteli melankolian dynamiikkaa Aki Kaurismäen
elokuvissa. Kyösola työskentelee tällä hetkellä elokuvan historian
yliopistonlehtorina Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun
korkeakoulussa elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella.

 

”Cherbourgin sateenvarjot on yksi suosikkielokuvistani ja Peter von Baghin

Sodankylän elokuvajuhlien legendaaristen aamukeskustelujen viimeistä

kysymystä mukaillen, kyseessä on teos, jonka kaikista maailman elokuvista


todennäköisesti ottaisin mukaani autiolle saarelle. Elokuvan juoni, sen väriloisto


ja unohtumattomat melodiat tekevät minulle todeksi Victor Hugon oivalluksen:


“Melankolia on onni olla surullinen”.
 
 
 
Sunnuntai: Rakkauden uusia aaltoja - ja vielä kerran korkeuksiin, Hitchcockin VAARALLISEN ROMANSSIN siivin
 
Sunnuntaina ohjelmassa laajennetaan tunteiden, kiihkon ja kIintymyksen käsityksiä ruotsalais-tanskalaisen elokuvan Raja (2018) seurassa. Raja on iranilaissyntyisen Ali Abbasin toinen pitkä elokuva. Se voitti Cannesin elokuvajuhlien Un Certain Regard -sarjan. Kyseessä on kiehtova moraalitutkielma. Tina (Eva Melander) on tullivirkailija, joka tunnistaa epäilyttävät henkilöt harvinaisen tehokkaasti: nuuhkii matkustajat kuin koira ja haistaa heissä pelon ja häpeän. Kun salamyhkäinen, Tinan lailla rujolta näyttävä Vore (suomalainen Eero Milonoff uransa hurjimmassa roolissa) tulee laivalta, Tina ei pystykään lukemaan häntä yhtä hyvin. 
 

Päätöspäivän kotimaisesta annista vastaa Kaurismäen Akin Varjoja paratiisissa (1986): roskakuski Nikander (Matti Pellonpää) ja supermarketin kassa Ilonan (Kati Outinen) rakkaustarina. Elokuvatutkija Judy Bloch on lohkaissut Pellonpään näyttelijäntyöstä: ” Nikanderista (Matti Pellonpää) hahmottuu harvinainen ilmestys valkokankaalla: ihminen."

Jules ja Jim (1966) vie meidät jälleen Ranskaan. Se on mestariohjaaja Francois Truffaut’n kolmas elokuva ja sitä pidetään yhtenä hänen parhaista ja rakastetuimmista elokuvistaan. Se oli myös nk. ranskalaisen elokuvan uuden aallon merkittävimpiä elokuvia.

ROMANSSI-VILIMIT antaa elokuvafestivaalin kunniakkaan päätösesityksen paikan mestari Hitchcockille. Sunnuntai-iltana klo 18.30 nähtävää Vaarallista romanssia (1959) pidetään yhtenä Alfred Hitchcockin parhaimmista elokuvista.Sen katsotaan synnyttäneen vakoojaelokuvien lajityypin ja toimineen esikuvana mm. James Bondin visuaalisessa toteutuksessa. Se on samalla myös Hitchcockin ja hänen luottonäyttelijänsä Cary Grantin yhteistyön upea päätös: yhä koukuttava, tunteikas, henkeäsalpaavan jännittävä joutsenlaulu.

 
PS. Vilimien elokuvalippujen hinnoittelu on hyvin yleisöystävällistä: skaalalla 5 € / 7€/ 8 €/ 10 €. Tervetuloa, tunteella!


LISÄTIETOJA: www.vilimit.fi

Tiedustelut, saija.nissinen@kuopio.fi

Ohjelmamuutokset mahdollisia.

  

perjantai 24. toukokuuta 2019

Yhdessä lasten kanssa lukeminen on laatuaikaa


Lapsille lukeminen on tärkeää
Etsin lapsenlapsilleni kirjoja. Ystävällinen myyjä auttoi, nythän meillä on vain yksi kirjakauppa kaupungissa.
Yhdessä lasten kanssa lukeminen on parasta yhdessäoloa.
Löysin 1-vuotiaalle mainion kirjan Oppi & ilo -sarjasta. Kurkkaa! pikkueläimet -kuvasanakirjassa on selkeät kuvat
ja siinä on liikuteltavia osia.
Suomenkielinen, Sanoma Pro Oy 2018, toinen painos.
Aikuinen lukija voi keksiä kirjan kysymysten lisäksi uusia kysymyksiä, leppäkertusta sammakkoon ja oravaan.
Kaunis ja innoittava kirja. Ikäsuositus 0 – 3 v.
 
Viisivuotias vastaan aikuisten hölmöjä sääntöjä
Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys
Hannele Lampela, kuvat Ninka Reittu
Otava 2019
 
Jos lapset joutuvat jatkuvasti selittämään, että aikuisten säännöt ovat hölmöjä, jotain on vialla.
Niinpä kirjaan on kirjattu Huutava vääryys numero yksi, ja sitten jopa Huutava vääryys numero kuusi.
Kirjan luettuaan aikuinen saattaa lopettaa jankuttamisen.
Pikkuriikki miettii, miksi ihmeessä pitää syödä maksalaatikkoa, vaikka jäätelö on keksitty.
Pikkuneiti tykkää prinsessamekoista, koska toppahaalarit ovat kamalia.
Mutta miten asiat hoituvat käytännössä? Täytyy saada kokeilla.
Aika hauska kirja on, totesin sen luettuani. Vaan mitenköhän lapsen vanhemmat suhtautuvat?
 
 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kuvakukon tauko jatkuu...


Monta hauskaa hetkeä on Hopeatähtien parissa koettu!
 
Iso harmi!

Ei päästä Kuvakukkoon tänä keväänä.

Syntyi toive mielessäni, jospa saisivat Kuvakukossa vessatkin samalla

tauolla lain vaatimalle (esteettömyys) tasolle!

torstai 18. huhtikuuta 2019

Mainio huhtikuun ilottelu


Loistava kaupunginteatterimme antaa tilaa vierailijoille ja tekee monipuolista yhteistyötä eri tahojen kanssa

Teatterivierailut tuovat iloa ja väriä laitosteatterien ohjelmistoon. Sen todisti Red Nose Company, perustettu 2005, klovniparinsa kanssa. Hurmaavat klovnit – Zin/ Don Quijote, Timo Ruuskanen ja Mike/Sancho Panza, Tuukka Vasama pelaavat mainiosti yhteen. Tilaa näyttää olevan improvisioinnillekin.  Otso Kautto, Tampereen Työväen teatterin johtaja, ohjaa yhdessä työparin kanssa esityksen.
Ohjelmalehtisessä Timo ja Tuukka kirjoittavat: Don Quijoten prosessissa olemme oppineet jopa harjoittelemaan, Otso on meille silmät ja sydän, me olemme yksi ruumis jolla on kaksi nenää ja monta ajatuksen suuntaa.
Klovnit pelaavat varman päälle ja ovat ottaneet kuopiolaisille tuttuja asioita ja henkilöitä mukaan esitykseen.  Piikkejäkin lentää, muun muassa vanhustenhoivayhtiö mainitaan jopa nimeltä. Hyvin toimii, sillä tutut asiat saivat aikaan naurunhörähdyksiä ja kunnon aplodit. Ja mukavasti kaverit piikittelevät toisiaan. Espanjalaisten “tomaattiriehaan” viitataan, sillä yleisöstä jotkut pääsevät
heittelemään tomaatteja sen jälkeen, kun karnevalisointi-osio on nähty. Alastomuuttakaan ei kaihdeta. Timo Ruuskanen loihtii äänellään esiin myös Rosinante-hevosen. Näyttelijät soittavat tuttuja säveliä, taitavia ja monipuolisia tekijöitä he ovat, reagoivat kaikkeen katsomosta kuuluvaan, jopa yskäisyyni.
Miguel de Cervantes (s. 29.9.1547 – k. 23.4.1616) koko nimeltään Miguel de Cervantes Saavedra, tunnetaan kirjailijana ennen muuta Don Quijote -teoksestaan. Cervantes on historian merkittävin espanjankielinen kirjailija ja yksi romaanin lajityypin synnyttäjistä. Taisi kirjailija itsekin olla aikamoinen seikkailija.
Cervantesin Don Quijote (s. 1927– k. 1928) ilmestyi kahtena niteenä vuosina 1605 ja 1615. Se on kertomus köyhästä maalaishidalgosta Alfonso Quijanosta. Yhdessä uskollisen palvelijansa Sancho Panzan kanssa, tämä mielevä hidalgo lähtee ratsain taistelemaan maailman vääryyttä vastaan. Edessä on monenmoisia sattumuksia ja juonenkäänteitä. Klovnipari seuraa kirjan juonta hauskasti, jopa kirjan kirjoittamisenkin vaiheet tulevat esiin.
Tätä näyttelijäparia en ole yhdessä lavalla aiemmin nähnyt. Tuukka Vasama on tuttu Kajaanin runoviikolta. Olen käynyt hänen runoteltassaan kuuntelemassa aiheen mukaan itselleni valittuja runoja.
                               Kuvassa Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama. Kuva Otso Kautto.

Tuulimyllyjä vastaan taisteleminen -sanonta on juurtunut kieleemme mahdottaman asian yrittämisen kuvaksi.
RK