Etsin ja soisin löytäväni
Lastujen laineet, Ylä-Savon kirjallinen yhdistys Panu ry 2012.
Pyörittelen Lastujen laineet -kirjaa käsissäni. Se on Juhani Ahon 150-vuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailun satoa. Etsin tietoa voittajista, heitä ei mainita kirjassa. Etsin painopaikkaa, kun ihmettelen persoonallista taittoa. Vasen suora ja oikea liehureuna, jopa orpo rivi sattuvat silmiin, sisennykset olisivat tehneet terää. Kaunokirjallinen tyyli olisi mukavampaa lukea kuin virastotyyli. Sisällysluetteloakin kaipasin, samoin vähän tietoa kirjoittajista, kun kilpailu oli valtakunnallinen. Keitä, minkä ikäisiä ja mistä?
Nelisenkymmentä oivaa tarinaa 83-sivuisessa kirjassa on. Tällaisista kirjoituskokoelmista jokainen voi löytää itselleen kiinnostavinta luettavaa. Liekö ikäkysymys, että pidin paljon vanhuudesta ja vanhusten hoitamisesta kertovista teksteistä.
Huomasin mahdollisesti vestäjiä, mutta pelkkään nimeen ei voi luottaa, kun samannimisiä Suomessa riittää. Tietysti tuttu kirjoitustyyli ratkaisi joskus. Ilkka Markkulan Marja on mainio novelli. Juhani Ahon hengessä kirjoitettu, ei kuitenkaan plagiointia vaan pastissi.
Mariitta Hämäläisen Lintu pieni kertoo välittämisestä. Kerronta etenee hienovaraisesti ohipuhumisen keinoin. Jalkojenhoitaja käy Ida Marian luona jalkoja hoitamassa. Hoitajan asennetta kuvaavat sanat: kunhan vähän kynsiä siivoat. Ida Marian ajatukset ovat menneessä, kuponkiajassa.
Lopussa syntyy tunne, ettei jalkahoitajaa enää tarvita.
Markku Hattulan Kotilomaa lukiessani arvelen että kirjoittaja on kirjailija Hattula. Jäljittelemätön huumori kuplii tutusti. Tiivistä ja hyvää selittelemätöntä tekstiä.
Ja lopussa kiitos seisoo. Nimeltä ja tekstistä tunnen vanhan kirjoittajaryhmäkaverin. Taimi Ruuskanen lataa Ikuisuuden kosketus -tekstiinsä koukun, joka hämmentää lukijaa. Tuttua niukkasanaista tyyliä.
Nämä poiminnat olivat minulle mieleisimpiä. Mitkä ovat Sinun suosikkejasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti