Kuopion kaupunginteatteri avasi syyskauden vahvalla
puheteatterilla
 |
| Eeva-tytär kirjoittaa äidilleen, sillonkin kun äiti on taas lähtenyt |
Ingmar
Bergmanin 100-vuotissyntymäpäivän juhlavuonna hänen klassikkoteoksensa on
innoittanut monia teatterintekijöitä.
Kuopion
kaupunginteatterin ohjaaja Olli-Matti
Oinonen ohjasi Maria-näyttämölle kamarinäytelmän Syyssonaatti. Äidin ja tyttären tunteet ovat lukossa, jotka
avautuvat pitkissä yökeskusteluissa. Hienosti rytmitetyt pitkät dialogit
näyttävät puheen voiman. Tässä näytelmässä ei huudeta toisten sanojen päälle,
vaan jokaiselle on aikaa. Ohjaaja näyttää luottavan vahvojen naisten
osaamiseen.
Charlotte (Annukka Blomberg) on maailmankuulu pianisti, joka tulee vierailulle
tyttärensä Eevan (Katri-Maria Peltola) kutsumana. Edellisestä tapaamisesta on kulunut seitsemän
vuotta.
 |
| Tyttäret repivät äitiä kumpikin taholleen |
Eeva on
avioitunut papin (Ari-Kyösti Seppo)
kanssa. Heidän kanssaan pappilassa asuu Helena-sisar (Sari Harju). Eeva halusi pappilaan sairaan sisarensa huolehtiakseen
hänestä. Oman lapsensa pariskunta oli menettänyt traagisesti.
Charlottelle
ei ole etukäteen kerrottu Helenan läsnäolosta.
Vierailun
alussa tapaaminen sujuu korrektisti, mutta ruumiinkieli kertoo paljon,
halauksista puuttuu lämpö. Esitystä voi lukea myös rivien välistä. Monetkaan sanat
eivät auta ihmisiä ymmärtämään toisiaan. Äidillä ja tyttärellä ei aina ole
yhteisiä sanoja.
Äidin
yöllinen painajainen on riipaiseva kohtaus.
Eeva on
katkera äitiään kohtaan, syyttää häntä laiminlyönneistä ja rakkaudettomuudesta.
Hän ei ollut läsnä kotona ollessaankaan. Äiti eli myös kotiäitivuosia, mutta
halusi takaisin maailman lavoille palvotuksi konserttipianistiksi
Chopinin
ja Beethovenin pianokonsertit ovat läsnä näytelmässä. Kun Charlotte soittaa
Chopinin Preludin, Eeva nauttii kuulemastaan. Äiti puolestaan vaatii tytärtään
soittamaan saman kappaleen hänelle. Eeva tajuaa, ettei äiti ole tyytyväinen
esitykseen. Tytär on tarkkavaistoinen, yhdestä sanasta hän huomaa tuoda illaksi
viskiä.
Näytelmä
herättää monenlaisia tunteita, vähän sen mukaan kenen roolia heittäytyy
seuraamaan. Suurten taiteilijoiden lasten elämä voi olla ristiriitaista. Helppoa
ei ole esiintyvillä taiteilijoillakaan.
Sari Paljakka on luonut kalsean kylmän kodin.
Lavastus heijastaa sitä rakkaudettomuutta, mikä itse näytelmästäkin paljastuu.
Valomaailma tukee tunneilmastoa.
Asut,
äidin Dior-luomuksesta tyttären nuutuneisiin vaatteisiin kertovat omaa
kieltään.
 |
| Äidillä on herkkä puolensa |
Järkyttävän hyvä esitys.
Ritva Kolehmainen
Kaikki valokuvat: Sami Tirkkonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti