tiistai 7. tammikuuta 2020

HOPEATÄHDET Kevätkausi 2020 Kuopiossa


TIEDOTE Hopeatähdestä
 
KOTIMAINEN SUURELOKUVA HELENE SCHJERFBECKISTÄ AVAA HOPEATÄHDEN KEVÄTKAUDEN 2020 KUOPIOSSA
 
HOPEATÄHDEN TULEVA KEVÄT:
joka toinen tiistai-iltapäivä (klo 13), Kino Kuvakukossa ajalla 21.1.-28.4.2020
 
HOPEATÄHTI-SARJAN kevät 2020 alkaa loisteliain siveltimen vedoin, kotimaisella suurelokuvalla HELENE.

KEVÄTKAUDEN ODOTETUIN KOTIMAINEN UUTUUS, kuvataiteilija Helene Schjerbeckistä kertova draama esitetään Hopeatähti-sarjassa tiistaina 21.1.2020. Suuren ennakkokiinnostuksen myötä Hopeatähden iltapäivässä on poikkeuksellisesti kaksi esitystä: klo 13 & klo 15.20. (Lipunmyynti avataan jo klo 12.00). K7. 122 min. Liput 8 €
 
Elokuvan aihepiiriä kohtaan nousseen suuren kiinnostuksen lisäksi elokuvaa siivittää lumoava, karismaattinen ykkösluokan näyttelijäkaarti. Pääosissa ovat vahvojen roolien Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho ja Jarkko Lahti.  Myös HELENEN ohjaaja on kansainvälisen tason osaaja: hän on Antti J. Jokinen, joka on onnistunut sävähdyttämään yleisöjä eri puolilla maailmaa, mm. Sofi Oksasen kirjan pohjalta tehdyllä filmatisoinnilla Puhdistus.

Elokuva vie meidät 1910-luvulle. Taidemaalari Helene Schjerfbeck (Laura Birn) elää unohdettuna taiteilijana iäkkään äitinsä (Pirkko Saisio) kanssa maaseudulla. Viimeisimmästä näyttelystä on kulunut jo vuosia, ja Helene on jatkanut maalaamista ainoastaan omasta intohimostaan. Kaikki muuttuu, kun taidekauppias löytää Helenen sekä tämän 159 upeaa maalausta – ja haluaa järjestää suuren yksityisnäyttelyn. Helenelle käänteentekevä hetki koittaa kuitenkin vasta kun hänet esitellään metsänhoitaja, taiteen harrastaja Einar Reuterille (Johannes Holopainen). HELENE perustuu Rakel Liehun Runeberg-palkittuun kirjaan.     Elokuvat omat sivut: www.heleneelokuva.fi

Helena Sofia Schjerfbeck (1862–1946) on Suomen arvostetuimpia modernistisia kuvataiteilijoita. Schjerfbeckiä pidettiin jo hänen elinaikanaan eturivin taiteilijana. Schjerfbeckin runsas tuotanto alkoi ranskalaisvaikutteisesta realismista ja ulkoilmamaalauksesta. Se kehittyi vähitellen kohti pelkistettyjä sisäistä elämää luotaavia henkilökuvia ja asetelmia. Myöhäiskautensa tuotannon ansiosta hän on yksi länsimaisen taiteen merkittävimmistä modernisteista.  Pelkistetyistä omakuvista tunnetuimmat hän maalasi vuosina 1939–45, kun hän oli jo yli 70-vuotias.

 
HELMIKUUSSA HOPEATÄHTI TANSSII JA MAUKUU: CATS!

CATS, ”Kissat” on yksi kaikkien aikojan suositummista ja menestyneimmistä näyttämömusikaaleista ja kuuluu pisimpään ohjelmistossa pysyneiden esitysten joukkoon Lontoon West Endin ja New Yorkin Broadwayn historiassa. Näyttämöensi-iltansa Cats sai New London Theatressa vuonna 1981. CATSIA on esitetty lavoilla ympäri maailman yli 81 miljoonalle katsojalle yli 50 maassa yhteensä 19 kielellä.
Oscar®-palkittu Tom Hooper on ohjannut elokuvan CATS, joka tuli kohun saattelemana elokuvateattereihin vuodenvaihteessa 2020. Hooper on muuttanut Andrew Lloyd Webberin ennätyksiä lyöneen musikaalin villiksi spektaakkeliksi, Luvassa on laulunumeroita, loisteliaita lavasteita,  yllätyksellisiä erikoistehosteita sekä eri tanssityylien ilotulitusta. CATS-esitetään Hopeatähdessä tiistaina 4.2. klo 13. Liput 8 €.

 
18. HELMIKUUTA: AMUNDSEN & HUIKEA SEIKKAILU NAPAPIIREILLE

Naparetkeilijä Roald Amundsen (1987-1928) on legendaarinen hahmo ja Norjan kansallissankari. Vuosina 1903–1906 Amundsen kulki miehistöineen Pohjois-Amerikan pohjoisosien kiertävän luoteisväylän läpi ensimmäisinä maailmassa.  

AMUNDSEN (Norja 2019) on väkevä, seikkailullinen draama ainutlaatuisesta elämästä. Samalla se paljastaa tragedian miehestä, joka uhraa kaiken jäisille erämaille. Elokuvan ohjaus: Espen Sandberg. Käsikirjoitus: Ravn Lanesskog. Kuvaus: Pål Ulvik Rokseth. Leikkaus: Perry Eriksen, Martin Stoltz. Musiikki: Johan Söderqvist. Pääos. Pål Sverre Hagen, Katherine Waterston, Made Sjøgård Pettersen, Jonas Strand Gravli. Tekstitys suomeksi. Esitys Hopeatähdessä ti 18.2. klo 13. Liput 7€ Liput 7€.  / Yhteistyössä: Walhalla ry, Kuukauden pohjoismainen elokuva
 
MAALISKUUSSA YLITETÄÄN RAJOJA KOMEDIAN KEINOIN
Maaliskuussa ylitetään niin maantieteellisiä kuin oman elämän rajoja - ja komedia saa määrätä kurssin!

Komediakierroksen aloittaa BRITT-MARIE KÄVI TÄÄLLÄ (Ruotsi 2019). Tiistaina 3.3. klo 13 esitettävän elokuvan keskeisissä rooleissa Ruotsin kansainvälisiin tähtinäyttelijöihin lukeutuvat Pernilla August ja Peter Haber. Kun Britt-Marie (Pernilla August) jättää miehensä 40 avioliittovuoden jälkeen, hän joutuu kohtaamaan muuttuneen maailman. Hän päätyy, jo suhteellisen korkeasta iästään huolimatta, nuoriso-ohjaajaksi Borgin nuhruiseen syrjäkylään. Antaako elämä vielä uuden mahdollisuuden? Elokuva perustuu suursuosion saavuttaneen Fredrik Backmanin romaaniin. Liput 7 €.         Yhteistyössä: Walhalla ry/ Kuukauden pohjoismainen elokuva
 
Tiistaina 17.3. klo 13 on vuorossa valloittava, huumorintäyteinen jokiseikkailu THE PEANUT BUTTER FALCON. Down-nuori Zak (Zack Gottsagen) karkaa hoitokodistaan tullakseen showpainijaksi. Tyler (Shia LaBoeuf)on karkumatkalla oleva lainsuojaton, joka päätyy sattumusten kautta Zakin matkakumppaniksi, hurjalle matkalle pitkin Floridan rannikkoa... FALCON-elokuva  ihastutti yleisöä Hopeatähdet 2019 -festivaalilla Kuopiossa jo viime marraskuussa, Suomen ennakkoesityksenä. Elokuva tekee nyt riemukkaan paluun Hopeatähti-kuvioihin, kun se esitetään Hopeatähti-sarjan päiväesityksenä. Liput 7 €.

NOUSEVA TÄHTI LAURI RANDLA SAAPUU HOPEATÄHDEN VIERAAKSI 31.MAALISKUUTA

Hopeatähti-sarjalla on ilo esitellä yleisölle erityisen kiinnostava, uusi elokuvantekijä: hän on uuden sukupolven suuri elokuvalupaus Lauri Randla. Randlan omiin lapsuudenkokemuksiin perustuvan NÄKEMIIN NEUVOSTOLIITTO (Viro, Suomi, 2020) esityksen yhteyteen. Kyseinen elokuva on saanut Suomen ensi-iltansa alle viikko ennen Randlan Kuopion vierailua. Elokuvaesitys + ohjaajavierailu Kuvakukossa tiistaina 31.3. klo 13. Liput 8 €.

Randlan käsikirjoittama ja ohjaama draamakomedia ”Näkemiin Neuvostoliitto” kertoo inkerinsuomalaisen Tarkkisen perheen värikkäistä vaiheista Neuvosto-Viron viimeisinä vuosina. Omintakeinen perhe natisee liitoksissaan ja Viro kipuilee itsenäistymisen kanssa samalla kun nuoren Johanneksen (Niklas Kouzmitchev) omat kasvukivut käyvät yhä kovemmiksi. Äidin (Nika Savolainen) lähtö Suomeen mullistaa pojan elämää.  Kyseessä on Randlan ensimmäinen kokoillan elokuva – ja samalla se on myös elokuvahistoriamme ensimmäinen inkerinsuomalainen pitkä näytelmäelokuva.

LAURI RANDLA (s.1981) on ohjannut aiemmin useita lyhytelokuvia, joista viimeisin, Mausoleumi (2016) voitti kahdeksan kansainvälistä palkintoa, muun muassa Toronton kansainvälisten lyhytelokuvajuhlien parhaan vieraskielien elokuvan palkinnon. Hänen lyhytelokuviaan ovat myös esimerkiksi Sillamäe (2014) ja 3OHA – The Zone (2013). Randla on valmistunut Aalto-yliopistosta elokuvaohjaajaksi vuonna 2015.

 
HUHTIKUUSSA JUHLITAAN KUOPIOLAISTA KLASSIKKOKIRJAILIJA MARIA JOTUNIA

Hopeatähti esittää tiistaina 14.4. klo 13 kotimaisen elokuvaklassikon KUN ON TUNTEET, kirjailija Maria Jotunin 140 v. -juhlavuoden kunniaksi. (Maria Jotuni, s.1880 Kuopio - k.1943, Helsinki.)
KUN ON TUNTEET (ohj. Erik Blomberg, 1954) on sovitus Jotunin kymmenestä novellista. Tapahtumat ja henkilöt ankkuroidaan vuosisadan alun pikkukaupunkiin ja sen yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Eri novelleista valitut ihmiskohtalot liittyvät toisiinsa kuin ketjussa ja muodostavat eräänlaisen pienoiskuvan Jotunin novellien maailmankuvasta. KUN ON TUNTEET on elokuvallisesti ehjä, onnistunut kokonaisuus.  Sen modernin ilakoiva kerrontaote on kestänyt hyvin ajan hammasta.  Elokuvan prologissa, nk. Maria Jotuni -johdannossa nähdään myös välähdyksiä aikojen takaa, Kuopiosta.

Huom! Digirestauroitu uusi kopio, Kuopion ensiesityksessä! Liput juhlahintaan: vain 5 €.

Yhteistyössä: Kansallinen audiovisuaalinen Instituutti (KAVI)

 Tiistai 28.4. klo 13: kevätkauden päätösesitys   - ohjelma julkistetaan myöhemmin.
 
*****

HOPEATÄHTI  PÄHKINÄNKUORESSA:

HOPEATÄHTI-SARJA tarjoaa uutuuksia ja laatuelokuvia monipuolisen kausiohjelman puitteissa. Se on kaikille avoin, mutta erityisesti senioriväestölle suunnattu esityssarja. Esitykset iltapäivisin, edulliset lipunhinnat. Ei erillistä jäsenmaksua, maksat lipun vain niihin esityksiin joihin saavut. TERVETULOA MUKAAN!
Esityspaikka: KINO KUVAKUKKO; Vuorikatu 27, KUOPIO
Esitysten järjestäjä: alueellinen elokuvakeskus ISAK ry

LIPUT: suoraan ovelta, n. ½ tuntia ennen esityksen alkua (jollei toisin mainita) Ohjelmamuutokset mahdollisia.  Kaikissa elokuvissa kieli: suomi/ suomenkielinen tekstitys.

Kausiesitteitä jaossa: Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27, Kuopio.
 
LISÄTIETOJA:  www.isakry.fi  (ks. alasivu ”Hopeatähti-sarja”)

Tiedustelut: saija.nissinen@kuopio.fi                                                                      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti