maanantai 31. elokuuta 2020

Vilimien avajaiselokuvana Ajomies

Kuopion Vilimit järjestetään tänä syksynä jo 33. kerran
Vilimien koko ohjelma ja muut esiintyjävieraat julkistetaan ti 1.9.2020.
 
Kuva Kuopion kaupunki, Soile Nevalainen
 
Tapahtuman päänäyttämönä toimii Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27. Avajaisia vietetään tällä   Kuopion Tuomiokirkossa!  
Klassikkoelokuvasta saadaan nauttia kirkkourkujen komean kumun säestyksellä. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta,  kun Tuomiokirkossa tiettävästi järjestetään elokuvaesitys.
AVAJAISELOKUVANA AJOMIES, KLASSIKKO 1920-LUVULTA
'Ajomies' (Körkarlen, ohj. Victor Sjöström, Ruotsi 1921) on yksi maailman arvostetuimmista mykkäelokuvista. Sjöströmin Ajomies oli mullistava ja aikaansa edellä sekä teknisesti että kerronnallisesti.
'Ajomies' luokitellaan usein kauhuelokuvaksi kuolema-aiheensa ja painajaismaisten näkyjensä vuoksi. Pohjimmiltaan teemana on silti kristillisyys kuten anteeksiannon ja katumuksen tärkeys. Ajomies on tunnetusti ohjaajamestareiden Ingmar Bergmanin ja Charlie Chaplinin suosikkielokuva, ja on toiminut innoittajana lukuisille myöhemmille elokuville.
ILLAN SOLISTINA URKUTAITEILIJA ESA TOIVOLA
Kuopion Tuomiokirkon elokuvakonsertti-illan musiikista vastaa urkutaiteilija Esa Toivola.


Urkutaiteilija Esa Toivola
Esa Toivola on tunnettu laaja-alaisesta eläytymisestään musiikissa ja on urkuimprovisoinnissa Suomen kärkinimiä. Esa Toivola on Tampereen Tuomiokirkon urkuri. Aiemmin hän on toiminut urkujensoiton opettajana Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä sekä Kangasalan seurakunnan kanttorina. Toivolan muusta musiikkitoiminnasta mainittakoon continuo-soittajan tehtävät useissa kirkkomusiikkiproduktioissa. Elokuvien säestyskipinä sai alkunsa Kino Kuvakukon toiminnan piiristä, Kuopion opiskeluvuosien aikaan.
Urkusäestyskonsertin 'Ajomies' ensi-ilta oli Tampereen Tuomiokirkossa 6.3.2020. Konsertti sai kaupunkilaiset sankoin joukoin liikkeelle ja Tuomiokirkko olikin ääriään myöten täynnä.
Toivola on luonnehtinut musiikillista luomistyötään Ajomies-elokuvan parissa mm. seuraavasti: ”Elokuva on sopivan salaperäinen ja symbolistinen. Kirkollista teemaakin elokuvasta löytyy, ja pääsen hyödyntämään tuttuakin tutumpia hengellisiä sävelmiä.”
Toivolan hienovireisen musiikin avulla nyt myös Kuopion Tuomiokirkon upea kirkkomiljöö sekä 100-vuotinen elokuvaklassikko saavat nivoutua saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ilta juhlistaa samalla Hopeatähdet-festivaalin 10-vuotisjuhlavuotta. Unohtukoon kiire, olkoon kokemus koskettava ja kollektiivinen.
VAPAA PÄÄSY  Korona-ajan yleisöohje, Kuopion Tuomiokirkko (päivitetään tarvittaessa):
Kirkkoon voidaan ottaa maksimissaan 150 henkeä.  Joka toiseen penkkiriviin istutaan ja neljä henkeä penkkirivilleen.
Alueellinen elokuvakeskus ISAK ry ja Kino Kuvakukko kiittävät Kuopion Tuomiokirkkoa historiallisen illan mahdollistamisesta. Yhteistyössä mukana myös Walhalla ry.

*****

Vilimien koko ohjelma ja muut esiintyjävieraat julkistetaan ti 1.9.2020.

Alueellinen elokuvakeskus ISAK ry, pääyhteistyökumppanina Kino Kuvakukko.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti