Kaunis kirja puhuttelee                                                                    Ritva Kolehmainen

Anita Linnea Kuusela:

Pois soljuu hetki tää, 73 s. 20 e.                     

Painatus: Grano Oy 2020

Posti toi kirjan. Hörähdin kuin vanha kilparatsu. Selailin, katse pysähtyi säepariin jos toiseenkin. Luin ja muistiin merkitsin ja palasin runoihin uudelleen, rytmiä kuuntelin.

Hetki lyhyt, herkkä, //kuin perhosen henkäys.

Vanha kriitikko sisälläni heräsi. Tästä pitää kertoa muillekin.

Anita Kuusela (s. 1964) on tuottelias kirjoittaja. Keväällä hän julkaisi ensimmäisen kokoelmansa Runon kun punon. Nyt on toinen kokoelma lukijain käsissä.

Kun tehdään, niin tehdään sitten kunnolla. Pois soljuu hetki tää on viimeistelty teos, huolella tehty. Taitto ja kannen suunnittelu ovat Paula Savolaisen käsialaa. Kannen kuva on otettu Posion mökkijärvellä. Valokuvat ovat Kaarina Kuuselan kuvaamat. Hän on kirjoittanut kirjan esipuheen Villi hevonen.

Hetki tää -runo kuvaa hyvin tätä aikaamme kuten kirjan nimikin. Korona-aikana on vaikea tarttua mihinkään, aika vaan karkaa käsistä.

Nyt soljuu hetki tää. // Ei jää, ei jää. // Pois soljuu aina // Hetki tää.// Se mahdoton // on pyydystää.// Vain muisto jää.

Hymy-runon maailma on kaunis ja Onnellinen-runo uhkuu elämäniloa.

Viimeinen säkeistö tiivistää tunnelman.  Suutelen kukkia, halaan puita, // Syleilen kaunista maailmaa!// Nauran kuin tirskuva aurinko // ja hymyilen kuin yötaivaan täysikuu.// Iloitsen kuin taivaan tähti, // joka Luojan kynästä tuikkimaan lähti.

Rakkaus luontoon näkyy runoissa. Vaan mukavasti runoilija nyrjäyttää huumorilla lukijan ajatukset uuteen asentoon.

Entä me? // Miksi siivettömäna täällä madellaan, // kunnes kaadutaan // ja mato suussa maadutaan?

Rakkauden monista puolista runot kertovat myös. Rakkauden ilo on riemukasta, ikuista, vaikka lupaukset tulevat eteen:

Ikuista tää on, // minä lupaan ja vannon.// Sinua sylissäni kannan.// Kaikkea muuta kaihdan.// Vaippasi, housusi vaihdan.

Vallan hervottomaksi heittäydytään runossa Haluan suntion.

Yksinäisyyskin puhuttaa. Yritän vaivuttaa // yksinäisyyden hajun // ruoan tuoksuun, // mutta pian olen// taas tyhjää täynnä.

 Usko ja luottamus ovat keskeisiä asioita runoilijan sanoissa. Jeesus ja Jumala saavat omat runonsa, Luojaa unohtamatta.

Kirjan viimeinen osasto Viisi pientä kertomusta on proosaa. Onko jatkossa proosan vuoro?

Vaikka tiesin runoilijan sairaudesta, valokuva tietokoneen ääressä pyörätuolissa istuvasta kirjoittajasta hätkäyttää.