sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Juhani Ahon juhlavuosi näkyy myös kirjoissa

Mukana Juhani Ahon juhlavuodessa 

Kulttuurivaikuttaja Outi Vuorikarin pieni kirja Juhani Ahon Kuopio 1872–1903 on sisällöltään suuri.
Kirjassa kerrotaan Juhani Ahon kouluvuosien ja myöhempien vuosien historiallisesti tärkeistä paikoista. Ajan kuvissa on historiallista havinaa, ne kertovat kaupungin muutoksesta. Anneli Pirhosen kokoelman postikortit ovat arvokas lisä.
Juhani Aho tuli Kuopioon 1872. Isä saattoi Johanneksen opintielle lyseoon ja koulukortteeriin. Ja ensimmäisen koulupäivän jälkeen iski ikävä. Poika juoksi lossirantaan, mutta isä hävisi jo saaren taakse. Rantatalossa valjastettiin hevonen ja tuttuun tapaan jokasyksyinen karkulainen kyydittiin kaupunkiin.
Kaikki opettajat eivät tuolloin osanneet suomea, mutta Johannes iloitsi ruotsinkielisestä luonnontieteiden opetuksesta. Johanneksesta tuli Juhani, ja hänen elämäntaipaleitaan seurataan aina Savo-lehden toimittajaksi asti. Samoin Päivälehden perustaminen oli tärkeä etappi. Kun Uusi Kuvalehti lakkautettiin, oli Ahon veljestenkin lähdettävä.
Kirjan graafinen suunnittelu ja taitto sekä nykykuvat ovat Maija Voutilaisen töitä. Koulupuistoon pitää mennä katsomaan läheltä, jotta Nousee-patsaan Aho-yksityiskohdat huomaa. Kirjan kävelykarttaa seuraten saa hyvän kulttuurikierroksen.
Riina Vuorikarin ja Matthew Peanyn englanninkielinen tiivistelmä tekee pikku opuksesta lahjakirjan.

Juhani Ahon Kuopio
1872–1903,
teksti Outi Vuorikari,
96 s., Kulttuurikolmikko Oy 2011.         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti