Klassikkosatu
uusin kujein
Kuopion
kaupunginteatterin kevätkausi alkoi Todellinen
prinsessa -sadulla. 12.1. Maria-näyttämöllä sai ensi-iltansa Hans Christian
Andersenin satuklassikko.
Mikko Roihan tähän aikaamme
muotoiltu satu on hervottoman hauska. Todellinen prinsessa on Pekka Laasosen esikoisohjaus Kuopiossa.
Hyvässä
lastennäytelmässä on taso myös aikuiskatsojalle. Murteen käyttö oli mainio
oivallus, varsinkin kun sitä puhuu itse prinsessa. Aika hyvin vitsit upposivat
ainakin ekaluokkalaiseen.
Todellinen
prinsessa -satu on yksi Andersenin (1805–1875) tunnetuimmista
saduista. Se julkaistiin ensi kerran 1835. Andersenin satuja on käännetty 125
kielelle.
![]() |
Edessä Seija Pitkänen, Ritva Grönberg, Natalil Lintala. Takana Aki Pirskanen, Sari Happonen, Sanna-Mia Toikkanen, Tapani Korhonen ja Allan Ruotsalainen.
Kuva: Aki Nyyssönen |
Kuningattarella (Ritva
Grönberg) on huoli prinssipojastaan (Tapani
Korhonen), joka ei ole löytänyt puolisoa, vaikka alkaakin jo olla ikämies.
Käy selväksi, ettei sopivaa ehdokasta niin vain löydy. Poika ei halua, eikä
äidille tahdo kelvata kukaan tyttö. Paikallisväriä on näytelmään saatu kuninkaan
kautta, tämä kun on häipynyt Nilsiään.
Hersyvä ja sanavalmis prinsessa (Sari Happonen) on valmis prinssin puolisoksi, mutta hän joutuu
testiin. Olisiko hän kyllin hieno sellaiseen virkaan. Happosessa ei ole mitään
falskia, vaan hän istuu rooliinsa kuin valettu. Prinssi ei taidakaan olla ihan
niin vastahakoinen naimisiinmenosta kuin antaa ymmärtää. Kerrassaan hellyttävä
rooli. Niin on myös Seija Pitkäsen lakeija.
Näytelmään on helppo eläytyä. Keppihevonen toimii vallan
mainiosti ratsuna. Se on teatterin taikaa.
Puvustus (Anu Ihatsu, valmistus Pirkko Jokelan johdolla) on kaunis ja
pikkutyttöjen mieleen kaikkine röyhelöineen ja rusetteineen. Ja ne värit!
Lavastus (Olavi Antikainen ja
valmistus hänen johdollaan) on satumainen torneineen. Ja satu tarvitsee
kertojansa, Natalil Lintala on eloisa trubaduuri - "hovinarri".
Kuningatar tuntee pettymystä, kun prinsessan patjan alla olikin
jotain muuta kuin herne.
Onnellinen loppu kuuluu hyvään satuun, niin on tässäkin.
Esityksen
kesto on 40 minuuttia (ei väliaikaa). Pienetkin katsojat jaksavat seurata esitystä tuon ajan. Todellinen
prinsessa on helppo aloitus ensi kertaa teatteriin tulevalla lapselle noin
5-vuotiaasta ylöspäin.
Monet
pienet katsojat olivat pukeutuneet juhlavan söpösti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti