SIVUKIRJOITUKSIA: Sofi Oksasen näytelmä valloittaa Kuopiossa

Komeaa puheteatteria

Kuopion kaupunginteatteri kulkee menestyksestä toiseen.

Tästä alkaa Juuditin (Anna Lipponen) ja Edgar Partsin (Mikko Rantaniva)

Kun kyyhkyset katosivat sai ensi iltansa tammikuun lopulla. Sofi Oksanen näytelmää on tiedetty odottaa jo pitkään. Ensi-ilta vastasi odotukseen. Esitys palkitsi yleisön, joka kuunteli intensiivisesti.

Virolaisen ohjaajan Priit Pedajaksen ohjaus on puhutteleva. Niin ikään virolainen Liina Unt vastaa lavastuksesta ja puvustuksesta. Kokonaisuus on kaunista ja harmonista.

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulta vuoteen 1966. Ensimmäisen neuvostomiehityksen jälkeen kansallissosialistinen Saksa hallitsi vuodet 1941–1944. Lavastuksen natsitunnukset hätkähdyttävät. Sirppi ja vasara ovat usein nähtyjä, kun olen Eestissä käynyt 1970-luvulta alkaen. (Olin paikalla myös hiljaisen mielenosoituksen aikana.)

Sitten Viro elikin taas neuvostomiehityksen aikaa. Viron SNT eli Viro sosialistinen neuvostotasavalta. Viro on jäänyt miehittäjien jalkoihin mennen tullen.

Näytelmä alkaa Juuditin (Anna Lipponen) ja Edgar Partsin (Mikko Rantaniva) häillä.

Edgar pakenee jo hääyönä. Rantanivan ja Lipposen roolit istuvat tekijöilleen kuin valettu.
Juudit kyselee mitä minä tein väärin? Mikä minussa on vialla.

Ronald Simson, metsäveli (Karri Lämpsä) yrittää selittää: – Anna Juuditille aikaa.

Rosalie Arm (Riina Björbacka) toivoo, että Juudit tulisi heille asumaan. Maalla ruokaakin riittää paremmin.

Naiset puhuvat anopista. Juudit kokee, että tämä vahtii häntä. Lydia Bartels (Annukka Blomberg) olisi pian myös Rosalien anoppi. He pitävät myös spiritisti-istuntoja. Vain sellaisin kysymyksiä sallitaan, joihin vastaus on kyllä tai ei.

Roland järjestelee Juuditista houkutuslintua tietoja urkkimaan. Mutta Juudit törmääkin sattumalta Hellmut Hertziin (Antti Launonen) Vaalea kaunis nainen viehättää miehittäjiä. Juuditkin ihastuu kaikkeen ylellisyyteen mitä on tarjolla, kun eletään mustan pörssin aikaa. Myöhemmin hän moittii Edgaria, ettei tämä vie häntä ylellisyyskauppoihin.

Edgar on ollut äidille jotenkin erityinen eli suosikki.

Edgar karkasi puna-armeijasta. Ronald arvelee, ettei tämä rivisotilaan muottiin taivu.

Ronald ja Rosalie puhuvat Edgarin sairaudesta. Kulissiavioliitto salaa sen, ettei Edgar pysty olemaan mies Juuditille.

Edgar on monikasvoinen mies, joka sanoo nimenvaihdostaankin, että se on vain varotoimi. Moni elää väärennettyjen paperien turvin. Koskaan ei voi olla varma kuka on kätyri tai ilmiantaja. Tavaroilla on vaihtoarvo. Naiset näyttävät napsivat jotain ”pastilleja” tuon tuosta. Olisivatko ne Pervitiniä?

Edgar houkuttaa Rolandia poliisin töihin, mutta päätyy sinne itse. Jossain vaiheessa Juudit huomaa, ettei kyyhkysiä enää näy. Saksalaiset ovat ne syöneet.

Valtiollisen poliisin Mentzel (Pekka Kekäläinen) astuu kuvaan. Hän antaa Eggert Fürstille (Edgar) tehtäviä. Mentzel on tyytyväinen saamaansa nimilistaan. Hänellä on toinenkin murhe; virolaisia ilmoittautuu kovin vähän vapaaehtoisiksi armeijaan. Edgar ehdottaa, että pojat saisivat kantaa viron värejä. Tehtävät eivät tunnu koskaan loppuvan.

Edgar jatkaa valokuvaamista ja pääsee myöhemmin elokuvan tekoon. Valokuvillakin voidaan valehdella.

Olen Kun kyyhkyset katosivat -kirjan lukenut heti sen ilmestyttyä ja mietin, onko näytelmässä yhtä rajuja kohtauksia kuin oli Puhdistus-elokuvassa. Ei ollut, vaikka kiikku-kohtaus kylmäsikin.

Näytelmä avaa omalla tavallaan historiaa ja voi muistuttaa, ettemme aina tiedä mitä naapurissa tapahtuu. Vai emmekö halua tietää. Näytelmä elää myös tässä ajassa. Näin käy usein klassikoiksi kohoavien teosten kanssa.

Näytelmän rooleissa on Kuopion kaupunginteatterin omaa väkeä. Kaikki täyttävät osansa mainiosti; niin Sari Harju kuin Ilkka Pentti ja Mikko Paananen. Heillä on useita rooleja.

Ohjaaja Pedajas hallitsee näyttämön vähillä ihmisillä. Hän näyttää suuret tapahtumat yksilöiden kautta.

Musiikki kantaa muistoja, se vie mukanaan, ja Georg Otsin laulu pysäyttää.

Ritva Kolehmainen