Martta
Rossin runot puhuttelevat ikääntyneitä lukijoita
Komeaa,
että ikäihmisten runokokoelmia julkaistaan. Lukijoita kyllä riittää, sillä
ikääntyneet ovat intohimoisia runojenkin lukijoita. Martta Rossin (s. 2029) runoja ehdittiin jo odottaa. Ei ole itsestään selvää, että kaikista
julkaistuista kokoelmista kirjoitetaan arvosteluja. Rossilla oli tosin hyvät
pohjat jo kahdesta edellisestä kokoelmasta: Upoksissa
pilvet, Otava 2011 ja Pimeää päin
kesä sydämessä, ntamo 20013.
Vesi mustaa
valoa
-kokoelman taiteellinen kansikuva houkutti tutkimaan Kari Soinion (s.1962) valokuvia
netistä. Soinio opiskeli valokuvausta Lahden
muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa korkeakoulussa. Valokuvataiteilijan
teoksia on esitelty laajasti Suomessa ja ulkomailla. Kansikuva käy
vuoropuhelua runojen kanssa.
Kokoelman runoissa on tuoreita kuvia kuten sudenkorennon
kimmelsiipi ja päiväperhosen siipivärinä.
Vanheneminen on kaunista ja yhteiselo herkkää. Kyky ihmetellä
pitää ihmisen ajassa kiinni. Yhdessä eletty elämä näkyy alleviivaamatta. Toisen
kunnioittaminen ja arvostaminen tuntuu luontevalta.
Vihreäruudullinen
pusakka /
ripustan sen naulaan kesämökin eteisessä / tajuan kiintyneeni siihen / niin
kuin sen kantajaan / lämmin karhea vuori / karhea kuin paperi /
jolle kirjoitan yhdessä elettyjen / päivien kirjaa.
Yhteiselämässä
toisen arvostaminen on tärkeää. Rakkaus näkyy vannomatta. Aistit avoinna
tunnemme apilapellon tuoksun.
Lappiakin
vähän väläytellään runoissa.
Jos
vesi onkin mustaa valoa, se on myös peili. Kuolema kulkee vierellä ja lapsi
kysyy. Äiti, pitääkö kaikkien kuolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti