lauantai 31. joulukuuta 2016

Mitä jäi kirjoista mieleeni

Vuonna 2016 julkaistiin paljon hyviä kirjoja

Palkituista kirjoista puhutaan ja kirjoitetaan, jotkin kehutaan ja toiset taas unohtuvat.
En ota esiin nyt palkittuja, palkintoja saaneita kirjoja, vaan erityisesti itseäni kiinnostaneita teoksia



Lassi Hakulinen - kyllä Haku-Veikon poika on kirjoittanut - toisen romaaninsa.
Syysjuhannus (Myllylahti 2016). Kalajutuistaan tunnettu tamperelainen metsätalousinsinööri 
on taitava sanankäyttäjä. Tekstin seurassa viihtyy. Syysjuhannus kertoo isistä ja pojista. Vaietut
    asiat nousevat esiin. Yllättävä testamentti antaa lukijalle pohdittavaa. Jännitettä riittää.
 Tärkeä kirja, Tyttö Keuruun vanhassa kirkossa, kertoo Maria Raunion elämäntarinan, torpan tytöstä
 kansanedustajaksi (Kellastupa 2016). Lähtökohtana Axel Gallénin maalaus Tyttö Keruun kirkossa,  jonka Gösta Serlachius hankki taidekokoelmaansa.
 Keuruulla syntynyt Raija Pohjolainen on kirjoittanut kirjan kotiseuturakkaudesta 
 synnyinseutuunsa. Savossa opettajana elämäntyönsä tehnyt Pohjolainen on aiemmin kirjoittanut  
 Minna Canthin palveluksessa olleista naisista sekä muun muassa runoja.

 
 
 
Fil.tohtori Liisa Enwald tunnetaan lukuisista Rilke-suomennoksistaan. Hänen uusinta käännöskokoelmaansa Uusia runoja, Rainer Maria Rilke (ntamo 2016) aloin vasta lukea. Nautin myös saksankielisistä alkuperäisitä runoista. Kielen verryttelyä!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti