sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

The Guardian Angel – Suojelusenkeli, tositapahtumiin perustuva trilleri


Hopeatähti Kuvakukossa

ti 20.3. klo 13: THE GUARDIAN ANGEL - SUOJELUSENKELI 
 
Arto Halosen (mm. Prinsessa, Sinivalkoinen valhe) ohjaama, tositapahtumiin pohjautuva draamatrilleri.


 
The Guardian Angel – Suojelusenkeli on tositapahtumiin perustuva trilleri Tanskaa 1950-luvulla kuohuttaneista hypnoosimurhista. Rikostutkija Anders Olsen (Pilou Asbæk) saa selvitettäväkseen tapauksen, jossa pankkiryöstäjä ampuu kaksi virkailijaa ja pakenee rahojen kanssa Kööpenhaminan kaduille. Pidätettäessä mies väittää tehneensä teon yksin. Omituisen tapauksesta tekee se, että jotkut silminnäkijät sanovat pankkiryöstäjän käyttäytyneen kuin olisi transsissa.

Olsen saa selville, että syytetty on istunut vankilassa yhdessä karismaattisen Björn Nielsenin (Josh Lucas) kanssa ja alkaa epäillä, että Nielsen on hypnotisoinut sellitoverinsa tekemään rikoksen puolestaan.

Mutta voiko se olla mahdollista – ja jos on, miten syyllinen saadaan kiinni? Olsen hakee apua tunnetulta hypnoosiin erikoistuneelta psykiatrilta (Rade Šerbedžija), jonka kanssa hän ajautuu yhä syvemmälle mielen manipulaation maailmaan.

Keskittyessään rikostutkimuksiin Olsen ei huomaa, että salaperäinen Nielsen tekee salaa tuttavuutta hänen nuoren vaimonsa (suomalainen Sara Soulié) kanssa. Pian mystinen tapaus koskettaa häntä lähempää kuin hän arvaakaan.

Elokuvan pääosissa ovat kansainväliset tähdet Pilou Asbæk (Game Of Thrones, Vallan linnake), Josh Lucas (Kaunis mieli, Sweet Home Alabama) ja Rade Šerbedžija (mm. Downton Abbey, Eyes Wide Shut), sekä läpimurtoroolissaan suomalainen Sara Soulié (Nymfit, Toiset tytöt).

Sivuosissa nähdään myös suomalaiset tähdet Mikko Nousiainen ja Pamela Tola.


LIPUT suoraan ovelta, KINO KUVAKUKKO, VUORIKATU 27, KUOPIO
Lipunmyynti avautuu n. ½ tuntia ennen esitysten alkua. Maksutapa: käteinen.
KAIKISSA ELOKUVISSA KIELI: SUOMENKIELINEN  tai SUOMENKIELINEN TEKSTITYS
Lisätietoja, esitteitä: Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27. Järj. ISAK ry
www.isakry.fi

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti