maanantai 16. huhtikuuta 2018

KAJAANIN RUNOVIIKKO 4.–8.7.2018

 

Kajaanin Runoviikko tarjoaa ensi-iltoja ja klassikoita

 
 
KAJAANIN RUNOVIIKKO 4.8.7.2018
 

Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto julkisti tapahtuman koko ohjelman tänään Kajaanissa. Ohjelma pitää sisällään noin 60 tapahtumaa, joista puoleen on vapaa pääsy. Suven runoilija on Harri Nordell (s. 1956). Paraisilla asuva runoilija on tunnettu minimalistisista runoistaan, joista Reimaluoto valmistaa tuttuun tapaansa Runoviikolle ensi-iltansa saavan monologiesityksen.
 
Tänä vuonna valitaan Vuoden nuori lausuja. Joka toinen vuosi järjestettävän Veikko Sinisalo kilpailun finaali alkaa sunnuntaina klo 12 ja voittaja julkistetaan klo 17. Kuusi finalistia on valittu ennätyssuuresta ehdokasjoukosta keväällä Turussa järjestetyssä alkukilpailussa.
 
Runoviikolla on tänäkin vuonna useita ensi-iltoja. Juha Hurme on ohjannut esityksen Marja-Liisa Vartion Vatikaanista. Lausujainliiton puheenjohtaja Ella Pyhältö on valmistanut uuden monologiesityksen suomalaisesta runoudesta, jossa mukana muun muassa Risto Ahdin, Pentti Holapan ja Elvi Sinervon tekstejä. Kaj Chydenius esittää sävellyksiään ensi kertaa näyttelijä Leo Honkosen kanssa kokonaisuudessa nimeltä Suuria purjeita. Vielä viimeisenä päivänä on ensi-illassa Pinja Hahtolan käsikirjoittama ja esittämä monologimuotoinen esitys Eino Leinon eksät, joka marssittaa lavalle koko joukon runoilijan sydämen valittuja L. Onervasta Aino Kallakseen.
 
Yleisradio on jälleen vahvasti mukana Runoviikolla: muun muassa Tanssiva karhu -runopalkinto jaetaan Kajaanin Runoviikon avajaisissa ja Tämän runon haluaisin kuulla -livelähetys tehdään Kajaanin raatihuoneella Minna Joenniemen juontamana.
 
Klassikko-ohjelmistosta mukana ovat esimerkiksi Iiron koulu, jonka yksi aiheista on Sisällissodasta sata vuotta. Esitelmässä käsitellään muun muassa kuutta sisällissodan tappamaa taiteilijaa Juhani Siljoa, Maiju Lassilaa, Toivo Kuulaa ja Thomén veljeksiä. Runoilijan ääni -sarjassa Tuula-Liina Varis haastattelee Suven runoilijan lisäksi Finlandia-voittaja Juha Hurmetta. Näyttelijä Tuukka Vasaman Runoteltta on paikalla jälleen ja tänä vuonna uutuutena yövastaanotto keskiviikkona! Rauniokaupunki ry järjestää jälleen rockklubeja Kujan jatkot -teemalla keskiviikosta lauantaihin.

 
Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta:


 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti