perjantai 9. heinäkuuta 2021

 

45. Kajaanin Runoviikko on parhaillaan meneillään 



Aamun sade kasteli runokiven.
Vuoden 2020 Suven runoilija Tua
Forström sai runokiven, vaikka itse
Runoviikko peruttiin.
Molemmat runoilijat pääsivät ääneen
Veikko Halmetojan Runoilijan ääni 
-ohjelmassa




Runoilija Kai Nieminen lukee
Runokiven säkeet - Kati Outinen (vas)
seuraa rinnalla

Runous elää vahvana tänä päivänä. Pandemiasta huolimatta väki on löytänyt tiensä Kajaaniin.

Avajaispäivä todisti, että runoja kaivataan. Kulttuurin nälkä on kasvanut.

Kajaanin Runoviikko järjestetään 7.–11. heinäkuuta.

Korona-aika on vaatinut järjestäjiltä paljon lisätyötä. Kaikki näytti sujuvan luontevan sujuvasti.

Yleisö tunsi vastuunsa, maski oli vakiovaruste. Maskeja oli myös tarjolla eri pisteissä, samoin käsidesiä.

- Uusia esityksiä ei ole tehty kovin paljon, ja jos on tehty, niitä ei ole päässyt katsomaan. Joidenkin esitysten elinkaari jäi pandemian takia luvattoman lyhyeksi, siksi on hienoa tuoda niitä nyt Kajaaniin ja ilahduttaa ihmisiä, joilta ne jäivät näkemättä pandemian alettua, kertoo Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen.

Suven runoilija 2021 on Kai Nieminen

- Kai Niemisen runous ui sydämeeni lämpimän huumorin sävyttämillä havainnoilla arjesta. Hän tuo iloa ja valoa elämään ja havainnoi koko maailmaa, ihmisenä olemista. Runot ovat hyvin humaaneja, Outinen kertoo valintansa perusteluja.

Perinteisesti runoviikon avajaispäivänä paljastetaan Suven runoilijan Runokivi. Tähän mennessä niitä on jo 17.

Runokiven julkistus Kaukametsän pihalla keräsi runouden ystävät yhteen vuoden tauon jälkeen. Vuoden 2021 Suven runoilija Kai Nieminen on valinnut runokiveen säkeen:

ja me aloimme rakentaa

parempaa maailmaa

ja siinä meillä

riittääkin työtä

Hänen esikoisrunokokoelmansa Joki vie ajatukseni ilmestyi vuonna 1971. Kai Nieminen on arvostettu ja palkittu sekä runoilijana että japanilaisen runouden kääntäjänä. Runoviikolla nähdään Eero Ojalan tekemä esitys Kuun ja meidän välillä. Se on Ojalan toinen pitkä monologi Niemisen runoista. Edellinen esitys Maailmanlopusta emme muistaneet puhua sai ensi-iltansa Kajaanin Runoviikolla kesällä 2013 Ojalan voitettua Vuoden nuori lausuja -tittelin edellisenä kesänä.

Runoviikon avajaisissa perinteisen Kajaani-puheen esittivät kahden sukupolven näyttelijät, isä ja tytär, Taisto ja Wenla Reimaluoto Hannu Väisäsen tekstin pohjalta. Avajaisissa kuultiin lisäksi kantaesityksenä Kaj Chydeniuksen lauluiksi säveltämät runot sekä viime vuoden että tämän kesän Suven runoilijoilta Tua Forsströmiltä ja Kai Niemiseltä.

Viime vuonnakin paljastettiin Runokivi, vaikka itse runoviikko peruttiin. Kiveen on kaiverrettu Suven runoilijan, Tua Forsströmin ruotsinkielinen säe ja Jyrki Kiiskisen tekemä suomennos, joka kertoo pienestä, rakkaasta ruohosta.

Suven runoilija oli Veikko Halmetojan haastateltavana ohjelmassa Runoilijan ääni. Ja Tua Forström oli Halmetojan haasteltavana pe12.30.                                                                                                                                                                                                                                                                               Poimintoja:

Uusi avaus Runoviikolla on Taru Samolan teos Rippituoli. Tanssikoulun tiloissa esillä oleva näyttely on samalla osallistava ja yhteisöllinen projekti. Aura Nurmi on aloittanut lavarunoilijana, mutta on nyt julkaissut jo pari kokoelmaa. Perinteisestä ohjelmasta yksi odotetuimmista oli Veikko Sinisalo -kilpailun finaali, jossa nuoret lausujat esittivät sekä klassikoita että uutta runoutta. Veikko Sinisalon stipendirahaston KIRKKOILTA järjestettiin to klo18.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti