Vaikuttava tietoteos

Vaisto on ikääntyvän hoitajan työkalu

Marja-Liisa Vilhunen

Hoitajan arkipäivä. 147 s.
Reuna 2016

Viime keväänä sain kutsun Marja-Liisa Vilhusen kirjan julkistamistilaisuuteen Jyväskylän kirjamessuille. Tietysti lähdin, vaikka toipilaana en mihinkään muuhun jaksanutkaan sillä reissulla osallistua.

Oli mieltä lämmittävää nähdä kuinka perhe lapsenlapsia myöten oli kannustamassa Marja-Liisaa.

Muistan kirjoittajan Vestäjien (Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys ry) tekstipajasta.

Yhdistys herätettiin eloon 2004 kymmenen vuoden tauon jälkeen. Ja kun kirjoittaminen oli jäsenille tärkeää, ryhdyttiin toimeen ja aloitettiin tekstipaja. Aluksi vedin sitä, mutta sitten löytyi muita innokkaita vetäjiä. Minä keskityin Kirjakanttiin.

Marja-Liisa kirjoitti runollista proosaa ja runoja. Hänen runonsa, Laman aikana, on myös Vestäjien juhlakirjassa, Alussa on piste, ABC Oy 2000.

Alla oleva runo on hänen Hoitajan arkipäivä -kirjansa etuliepeessä.

otan kaapista työpukuni

ja alan pukea päälleni
iloista työrooliani

napitan

murheeni piiloon

sipijoukot sihisevät nurkissa

pikkutärkeilijät piikittelevät
loukkaukset laukkaavat

katson peilistä työpukuani

napitettua työilmettäni
uskallan lähteä taas töihin

 

    Marja-Liisa Vilhunen, 2005

 

 

Marja-Liisa Vilhusen kirjasta kirjoitin Elämäntarina-lehteen, lehti 3/2016 ilmestyy lähiaikoina.

Ammatti vaikuttaa elämässämme kaikkeen. Tarkastelemme maailmaa sen kautta, ja jopa lapsuudessa omaksutut arvot voivat joutua lujille uusien näkökulmien myötä, Marja-Liisa Vilhunen kirjoittaa

pamflettikirjassaan Hoitajan arkipäivä.
Nuorena ei osaa kuvitella, miten tärkeä ammatinvalinta on. Työn myötä astumme tietynlaiseen
yhteisöön ja saamme vaikutteita. Työ muokkaa meitä ja meistä tulee vähitellen työmme näköisiä.

Vilhunen pohtii esimerkein mallikaan opettajan käytöstä ja liikemiehen supliikkia Entä miten käyttäytyy tällainen psykiatrisen hoitotyön ammattilainen? Kirja antaa vastauksia, mutta herättää myös keskusteluja ja kysymyksiä.

 

HOPEATÄHDET alkavat 13.9.

HOPEATÄHDET aloittaa vahvalla kotimaisella

 

JÄTTILÄINEN Suomi 2016. Draama. Ohjaus: Aleksi Salmenperä.  Käsikirj. : Pekko Pesonen. Pääos.: Joonas Saartamo, Jani Volanen, Peter Franzén, Saara Kotkaniemi, Elena Leeve. 97 min. K12.  Huom! Kaksi esitystä! Ti 13.9. klo 13 ja 15.15.

Pysäyttävä draama Talvivaaran katastrofista ja valtapelin mekanismeista uutisotsikoiden takaa. Nuori virkamies Jussi (Joonas Saartamo) saa käsiteltäväkseen valtavan nikkelikaivoksen ympäristöluvan Kainuussa. Karismaattisen ja voimakastahtoisen Pekka Perän (Jani Volanen) johtama Talvivaara käyttää täysin uutta menetelmää mineraalien keräämiseen. Jussi alkaa kuitenkin epäillä, ettei hänelle ehkä ole kerrottu koko totuutta.
*****
”Rohkea laatuelokuva, johon on löydetty täsmälleen oikeat näyttelijät” (Olli-Matti Oinonen/ Savon Sanomat) ”Paras kotimainen vuosiin” (Harri-Ilmari Moilanen/KU) ”Bravo!” (Kalle Kinnunen/SK).

Seuraavat esitykset:
ti 4.10. klo 13: YOUTH ("Nuoruus")
la 8.10. klo 17 Hopeatähti-spesiaali  Lakkautettu kylä -konsertti
ti 33.10. klo 13 Chocolat
ti 1311. klo 13 Florence
ti 13.12. klo 13 Eddie the Eagle

**********************************************************
HOPEATÄHDET-elokuvafestivaali, viikko 45 ma-la 7.--12.11.2016 
Festivaaliohjelma julkistetaan syyskuussa www.hopeatahdet.fi
**********************************************************



Kilpailut ovat työkutsuja kirjoittajille

Lukupinosta poimittua

Kirjan luin heti sen saatuani, mutta sitten se jäi
kirjapinoon.
 Ilokseni sen löysin tänään lukemattomien joukosta

Näe hyvä lähellä

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus 2013

 

Maa- ja kotitalousnaisten Keskus järjesti perinteisen kirjoituskilpailun 80-vuotisjuhlansa kunniaksi.

Runokilpailun teema oli järjestön kolmivuotisen teeman mukainen Näe hyvä lähellä.
Kilpailuun tuli 286 runoa 103 tekijältä. Kilpailu oli järjestyksessä neljäs.

Ilahdun aina kun näen vanhojen kurssilaisten pärjänneen. Sanoinkin, että kilpailut ovat työtilaisuuksia

harrastajakirjoittajille.

Näe hyvä lähellä -kirjanen koostuu kahdeksasta osastosta; arki, elämä, luonto, lähellä, lähimmäinen, onni, rakkaus ja sukupolvet.

Kesäyliopiston kirjoittajatyhmästä Varpu Kulhomäki on mukana Kevät-runollaan osastossa Luonto. Varpu on ollut mukana ryhmän perustamisesta lähtien. Muutaman vuoden ohjasin ryhmää. Nyt ovat ohjaajat vaihtuneet ja ryhmässäkin on tapahtunut muutoksia, vaan perusjoukko on yhä mukana.

Varpu Kulhomäki on ollut mukana antologioissa ja hän teki oman lastenkirjankin Mikko, Nikke ja Nössö-possu (omakustanne 2008).

 

Kevät

 
Nämä kevätaamut sirottavat

           toivonhileitä

                                sieluni porraspuulle

           ilolla tervehdin

           otan vastaan kaikki

           minkä elämä antaa

                                suuret järkäleet

                                pienet muruset

                                                 kaikki.

 

Näinä kevätaamuina

            kun räystäät pisaroivat

            kun purot helisevät

                                 kerään vakallisen

                                           kimmellystä

             punon kultasäikeistä

                                           sädekimpun.

Kaikki maailman rikkaus lähelläni

                                              aivan lähellä

                    tuulenhenkäys – muisto sinusta.

 

Varpu Kulhomäki

 

 

 

 

Dekkarikilpailun voittaja

Mistä syntyy kipinä kirjoittamiseen?

 

Kouvolan XX Dekkaripäivien rikosaiheisen

pienoisromaanikilpailun voittaja vuonna 2016

 

Virpi Aaltonen

Nekala. 222 s.
Kouvolan kaupunki 2016

Kouvolan Dekkaripäiviltä hankin aina kirjoituskilpailun voittajateoksen, tällä kertaa pienoisromaanin. Nekala vie ajatukset Tampereelle.

Teos on helsinkiläisen toimittaja Virpi Aaltosen kaunokirjallinen avaus. Teos alkaa hyvin viihdekirjamaisesti. Vaan kyllähän hyvä dekkari myös viihdyttää.

Hyvin nopeasti Nekala nappaa mukaansa. Omaperäinen henkilögalleria ja tavallisen tuttu tapahtumapaikka kiehtovat.

Päähenkilö kaatuu polkupyörällä Tampereen Nekalassa. Ruotsia puhuva mies auttaa naisen ylös.  Hän näyttää asuvan lähistöllä ja käy lähimarketissakin. Miehen ja naisen näkökulmat vuorottelevat. Tekstityyppikin vaihtuu samalla. Tiiviit luvut vievät vauhdilla tarinaa eteenpäin.

Jännitys tiivistyy, kun mies alkaa seurata intensiivisesti naisen elämää.

Näkymä naisen olohuoneesta on suoraan kaupan pihalle. Pikkumarket pilaa maiseman, mutta niin tekevät betonilaatikkoasunnotkin. ”Ilmaista Kaurismäki-elokuvaa.”

Mies yöpyy Saabissaan parkkipaikalla. Hän tajuaa haisevansa ilman, että joku mummo toteaa – ”Hajusta päätellen tuskin olette työelämässä.”  Kuitenkin mies kantaa mummon ostokset tämän kotiin. Kaupan kassa sanoo, että vakiasiakas löytää aina jonkun pultsarin kassejaan kantamaan. Kassa hoksaa lipsautuksensa.

Teksti kulkee notkeasti, vaikka välillä tulee epäilys; ei kai päivystäjä tuolla lailla tivaa rikoksesta ilmoittajaa.

Pakkomielle vetää miehen muijan, kuten hän sanoo, asunnolle. Hän inventoi tavaroita mielessään ja huomaa, ettei suihkua ole.  Itse mies käy uimarannassa pesulla, ja samalla huuhtoo alusvaatteensa.

Ennen lähtöään mies juo naisen siiderin, toisen jättää paikalleen, mutta nappaa mukaansa pari nektariinia.

Nainen huomaa, että joku on käynyt asunnossa, huomaa puuttuvat nektariinitkin.

Pian mies uskaltautuu muijan asunnolle, kun tämä nukkuu. Hän ottaa jonkin esineen mukaansa, mutta palauttaa sen aina. Mies antautuu vaaraan, kun hän menee vintin kautta ulkokatolle. Nököttää sitten savupiipun suojassa pöllö seuranaan.

Kaupassa mies on huomattu, hänestä puhutaan. Sanoiko joku komeaksikin. Miestä kiinnostavat iltapäivälehtien lööpit, eikö vieläkään puhuta mitään.

Salaperäisyys on kiinnostavaa, vaikka ruumiita ei löydykään. Ruotsia puhuva mies osoittautuu poliisiksi. Mitä hänen tunnollaan lienee?

Loppurutistuksessa on vauhtia. Sekaisin menneet asiat kurotaan sopivasti yhteen. Tiivistunnelmainen romaani on erinomainen lukuelämys. Suotta ei Rönkä kehunut.

 

                                                                 ***

Kilpailu järjestettiin Kouvolan Dekkaripäivien 20-vuotisen taipaleen kunniaksi, ja siihen tuli 60 käsikirjoitusta ympäri Suomea ja Eurooppaa. Paikallinen raati valitsi seitsemän tekstiä päätuomari kirjailija Matti Röngän luettavaksi. Hän valitsi voittajat.  Rönkä esitteli kirjan tyylillä ja asiantuntemuksella Ei kylläkään olisi sitä vielä julkaissut. Hän painotti, että kirjailijan tärkein työkalu on kieli. Kirjoittaja vastasi, että hän on työstänyt kirjaansa vielä ennen julkaisua.

Kun mietin mikä saa ihmiset kirjoittamaan kilpaa, Kouvolan Dekkaripäivillä ymmärsin, että kipinä voi syntyä vaikkapa hyvistä alustuksista tai hyvistä dekkareista. 
Kilpailussa jaettiin myös kaksi tunnustuspalkintoa. Päätuomarin tunnustuspalkinnon sai oululainen Heli Määttä tekstillään Daltonit, joka kuvaa letkeästi perhe-elämää ja pienen paikkakunnan elämänmenoa koulupojan näkökulmasta. Paikallinen raati jakoi toisen tunnustuspalkinnon akaalaiselle Tarja Rossille tekstistä Elämä on outo matka. Tarina kertoo kahdessa aikatasossa narsistimiehen uhriksi joutuvan naisen tarinan.
 

 

Röngällä on sanomisen taito

Herrasmiesdekkaristin taidokas romaani

Matti Rönkä

Eino
Gummerus 2015. 235 s.

Matti Rönkä (s.1959 Kuusjärvellä, nykyisessä Outokummussa) on toimittaja ja Yle TV 1:n uutisankkuri ja tietysti kirjailija. Tappajan näköinen mies ilmestyi vuonna 2002. Teos sai heti kansainvälistä huomiota. Röngän toinen romaani Hyvä veli, paha veli julkaistiin 2003.

Syksyllä 2005 ilmestyi kolmas teos nimeltään Ystävät kaukana. Suomen Dekkariseura palkitsi sen Vuoden johtolanka -palkinnolla. Rönkä sai teoksesta myös parhaalle pohjoismaiselle dekkarille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2007. Röngän teoksia on käännetty parillekymmenelle kielelle.

Rönkä yllätti uskolliset ”Viktor Kärppä” -romaaniensa lukijat viime vuonna komealla sukupolvi-romaanilla. Eino on yhdeksänkymppinen sodan käynyt mies, Einon pojanpoika Joonas tarkkailee ukkiaan ja tämän valintoja. Sota-aikana moni joutui valitsemaan, vaikka ei olisi ollut valmis valitsemaan. Valintojen seuraukset oli silti kannettava itse.

Sodasta vaiettiin monissa perheissä pitkään. Mutta nyt kirjailijat tarttuvat sota-aiheisiin, ja katsovat asioita yksilön kautta. Myös naiset kirjoittavat sodasta.

Matti Rönkä tunnetaan dekkareistaan ja niiden yhteiskunnallisuudesta. Hänelle hyvä kieli on luontevaa. Ei kuivaa ja totista sanomista, vaan kieli on värikästä ja hyvällä huumorilla höystettyä.  

Vanhoja työkaluja on ujutettu mukavasti lauseitten sisään. Äimän taidan tunnistaa suutarin työkaluksi. Kieli tuntuu kotoisalle, porstuan kautta meilläkin tupaan mentiin.

Sodasta kotiinlähtö on herkkä hetki. ”Morjestelimme toisiamme ja läksimme kotireissulle.” Kotiin palaamassa olivat hevosetkin.

Romaanissa kuvaus on tarkkaa. Se maalaa lukijan eteen tien Vanhallepaikalle ja koivukujan. Pappa oli rappusilla vastassa. Ja tuvassa olisi Kerttu.

Tulevasta ei sota-aikana juurikaan puhuttu. Mutta nyt olisi kesä tulossa ja sodasta palaava näkisi sen. Pellon raivausta jatkettiin, välirauhan aikana sitä jo aloitettiin.

Kerttu sanoo, jos yritettäis – niitä pieniä. Eino epuuttelee, kun kaikki on niin epävarmaa. Rauhaan ei oikein osaa luottaa.

Äidille on ylpeyden aihe, että Vanhapaikka on harjoittelutila.

Joonas käy ukkiaan katsomassa terveyskeskuksen vuodeosastolla ja harmittelee, ettei älynnyt tuomisia ottaa mukaan, kun ei tiennyt mitä ukki haluasi.  Appelsiineja sitten seuraavalla kerralla, ukki tykkää niistä.

Ukkia vaivaa aivoverenkierron häiriö. Muistikatkot vaivaavat.

Joonas huomaa ukin ampumahaavojen arvet, johon ukki sanoo, etteivät ne sodassa tulleet. Joonaksen ja ukin välit ovat mutkattomat ja läheiset.

Isä-Jannea houkutellaan talon ulkopuolisiin töihin. Veteraanit tahtovat porukoihinsa. Kuljetusfirma kyllä elättäisi, mutta Joonaskin miettii opiskelupaikkoja. Ukki kehuu häntä taitavaksi ajajaksi ja käteväksi auton käsittelijäksi.

Vanhoja valokuvia katsellessa ukki jutteli firman omistussuhteista.

Ukki väsyy kuvien katselemiseen ja sanoo Joonakselle: ”Alapa mennä kotiin. Tenttaat sitten joskus muulloin. Minä huilaan nyt.”

Amerikan paketitkin kuuluvat ajankuvaan. Kerttu innostuu, mennään, Eino, joskus Amerikkaan.

Ei elämä kuitenkaan yksin seesteistä ole. Taustalla painavat puhumattomat asiat. Einon matka sodan loputtua rajan takana muodostaa oman sisäkertomuksensa romaanin kulussa.

Vallan mainiosti kirjailija pohtii ukin kautta ystävän ja kaverin eroja. ”Ystävä on vähän vieras sana, liian hieno. Toveri. Ennen sotaa puhuttiin tovereista, opistoissakin oli toverikunta. Kirjoissa oltiin hyviä tovereita. Siinä oli jotain reipasta ja arvokasta, tavallisen ihmisen kokoista ystävyyttä. Kaveri oli vähättelevämpi.”

Rukoilemistakin Eino pohtii. Rukoilemisen opetteluun taitaa olla jo myöhäistä. ”Illalla sanon nukkumaan mennessä mielessäni, että kiitos, ja anteeksi antaisitko olla hyvin. Itselleni kai minä niitä toivotan ja selvennän, vaikka sormet ristiin laitankin."

Eino on ammattilaisen työ. Hieno lukukokemus.
 

Tyylikkäästä kannesta kiitokset Jenni Roposelle.

Eino-teosta saa myös sähkökirjana.

 

Kyllä tosimies runolle taipuu

Lukeeko tosimies runoja?

ERKKI ALAJÄRVI (toimitus ja kuvitus)
Raskaan sarjan runoja,
Kustannus-Puntsi 2008 (131 s.).

Painijat Erkki Alajärvi, Osmo Hekkala, Tomas Johansson, Alexander Karelin, Eero Susilehto ja Pertti Ukkola näyttävät mallia tosimiehille. Hekkala sanoo, että isoon mieheen mahtuu ruumiinvoiman ohella herkkyyttä, empatiaa ja huumorintajua.

Suomen Painiveteraanikerhon tapaamisella syntyi ajatus yhteisestä runokirjasta, Raskaan sarjan runoja.

Painia en paljon tunne, mutta Ukkolan muistan, koska olen hänen runojaan lukenut. Susilehdon tiedän aforistikoksi ja esseistiksi. Muut yllättivät. Ukkola mainitsee Lauri Viidan mielirunoilijakseen ja hän kirjoittaa riimillistä runotarinaa. Painija herkistyy suvelle: Ääni puron / laulu kevään. / Laulu linnun / laulu kesän…

Joukon ´hovirunoilijat´ suomentavat Johanssonin ruotsiksi kirjoittamat runot. Maailman ylivoimaisin urheilija Karelin sai kirjaan myös venäjänkieliset runonsa. Alajärvi on kuvitustyön ja toimittamisen ohessa pannut mukaan pilapiirroksiaan.

Siedettävä, jopa mukava, vaikka on kauan koulutettu ja oppinut mies, sanotaan mestaripainija Suvilehdosta. Hänellä on kirjassa liki 70 mietelmää.

”Vaikea uskoa, jos on pakko.”

”Mukava mies, jos saa olla oikeassa.”

”Silmät avautuivat, kun kädet sidottiin.”

 

Vuoden nuori lausuja

Vahva pohja uralle

Vuoden nuori lausuja on Jussi Lankoski

Veikko Sinisalo -kilpailun voittaja ja vuoden 2016 Nuori Lausuja on helsinkiläinen Jussi Lankoski (s. 1986).

Voittajaesitys ilahdutti avoimella, häikäilemättömällä röyhkeydellään. Se oli poliittisesti epäkorrekti, jopa törkeä. Se käytti onnistuneesti klassikkorunoa omiin tarkoituksiinsa. Vahva kokonaisuus uusintaa runon esittämisen moninaisia traditioita.

– Esitys valloitti meidät, me halusimme tulla tämän näyttämöeläimen ryöstämiksi, raati kuvaili.

Tämän vuotisen Veikko Sinisalo -kilpailun taso oli korkea, se oli kova. Kilpailijoiden esitykset erottuivat toisistaan, ne olivat omaäänisiä muodoltaan ja aihevalinnoiltaan. Niissä ei seikkailtu taiteen epämääräisissä huuruissa vaan kaikissa esityksissä oli oma aihe. Oli tehty työtä esitysten eteen ja yleisöä kunnioitettiin, jolloin katsomiskokemukset olivat intensiivisiä. Esitykset olivat tekijöilleen ja siksi myös yleisölle tärkeitä. Tämä ei tarkoita ryppyotsaisuutta – iloa ja huumoria ilmeni monessa muodossa.

Tuomaristossa olivat teatteriohjaaja Mikko Roiha, näyttelijä Vuokko Hovatta, näyttelijä, lausuntataiteilija Hannu Huuska, näyttelijä ja vuoden Nuori Lausuja 2012 Eero Ojala, Kajaanin Kaupunginteatterin johtaja, näyttelijä Helka-Maria Kinnunen (tuomariston pj) sekä sihteerinä ja tilaisuuden juontajana Suomen Lausujain Liiton pj, näyttelijä, lausuja Ella Pyhältö.

Ensi vuonna Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.-9.7.2017. Taiteellisena johtajana jatkaa Taisto Reimaluoto.