Aapelin ääni hyrähtelee mielessä

Ihan kuin teatterissa

Kuopion kaupunginteatterin ´väistötila´ osoittautui toimivaksi, kun suuren näyttämön esitys sai ensi-iltansa syyskuussa. Aapelin Siunattu hulluus kantaesitettiin 236-paikkaisessa salissa. Sen dramatisointi ja ohjaus ovat Tommi Auvisen käsialaa. Hänestä näyttää tulleen luotto-ohjaaja Kuopiossa. Lavastaja Erkki Saaraisen työn jälkeen katsoja unohti olevansa koulussa. Puvuista vastasi Taina Natunen.

Kirjailija Simo Puupponen (1915–1967) tunnetaan pakinoitsija Aapelina. Pikkukaupungin pienet ihmiset antoivat aiheet moniin pakinoihin, toki johtajiakin teksteissä vilahti.

Savolaisuus on salaviisaasti läsnä näytelmässä, mutta mitään löyhää vehnästelyä ei dialogeista löydy. Eihän pakinoitsija käyttänyt murretta kuin hippusen mausteeksi. Aapelin huumori oli enemmänkin hyväntahtoista hymähtelyä.



Kuvassa Antti Launonen, Ari-Kyösti Seppo ja Pekka Kekäläinen, kuva Sami Tirkkonen/ Alias Studiot

Rummukaisten veljessarjan tarina on tuttu. Veljeskolmikko Elmeri (Antti Launonen), Vilippus (Ari-Kyösti Seppo) ja Ana (Pekka Kekäläinen) lähtee viemään yhtä heistä hullujenhuoneelle. Matkataan kuplavolkkarillla. Vaikuttaa siltä, että selväjärkisin on tuleva potilas. Mutta kotiinhan matkalta päädytään. Elmerillä on vipinää Ruusun (Lina Patrikainen) kanssa. Romantiikkaa tarvitaan, eikä kyläyhteisö ole täydellinen ilman rosvoa ja poliiseja. Kun joukkoon saapuu vielä hurahtanut saarnaaja, on koko originelli joukko koolla.

Alkupuolella näytelmää uskon, että tässä on pöljyyden ylistys huipussaan, mutta lopulta kokonaisuus osoittautuu hyväksi. Varsinkin väliajan jälkeen esitys pääsee vauhtiin. Aapelin hienovarainen huumori pilkistää usein esiin. Tilannekomiikka toimii, hörönauruun en innostu, mutta hymyn suupieliin esitys tuo.

Isä Jumalalla (Tarmo Valkonen) on paikkansa näytelmässä, puhuihan Pikku Pietarikin Isä Jumalalle. Miksipä ei sitten olisi enkeleitäkin. Ehkä he vartioivat meidän Herramme muurahaisia.

Lehmänkantturaa vähän ihmettelin, mutta muistin sitten vaimon mainion replikoinnin. Saattaa siinä isäntä hämmästyä kun lehmän viereen illalla köllähtää.

Näyttelijöillä on useita rooleja. Takuuvarmaa hauskaa syntyy, kun naiset näyttelevät miesten rooleja. Sari Happonen nousee esityksen tähdeksi.

Hyväntuulisuus on esityksen voima. Kaikesta tästä päästään Aapelin sanontaan:

”Hyviä on vähän, pahoja vielä vähemmän. Mutta meitä siunatusti hulluja laskematon määrä.”

Esityksiä kannattaa kiiruhtaa katsomaan, sillä näytelmät vaihtuvat periodeittain. Tilat eivät salli kovin monia rinnakkaisesityksiä.

Suosittelen Siunattu hulluus -näytelmää arjen piristykseksi!