Asioista päättävät, katsokaa Krogeruksen näytelmä

Minne me aikanaan joudumme?

”Seurattuani oman äitini viimeisiä aikoja kotikyläni vanhainkodissa, ajattelin useasti mihin tästä maailmasta on kadonnut arvokas vanhuus, elämän ehtoopuolen kunnioittaminen? Tilaa on vähän, hoitohenkilökunnan määrää supistetaan ja inhimillisyys on kohta vain katoava luonnonvara. Jos vanhuksen oma aika on vähissä, ei heille ole tarjolla palveluissakaan yhtään enempää aikaa.” Näin kirjoittaa Kuin ensimmäistä päivää -näytelmän käsiohjelmassa ohjaaja Olli-Matti Oinonen. Moni voi sanoihin yhtyä.  Mutta mitä voimme tehdä? Herättääkö näytelmä toimimaan?

Kuva: Ritva Kolehmainen

Anna Krogeruksen (s. 1974) näytelmä on esitetty monilla näyttämöillä ympäri Suomea. Vihkoinkin esitys saatiin kirjailijan kotikaupunkiin. Näytelmä on sovitettu väistötilojen Yhteiskoulun lavalle. Toimii.

Tapahtumapaikkana on kuvitteellinen Suvantolan hoitokoti Kuopiossa. Yleisöä kosiskellaan tutuilla paikoilla, mutta se vain sopii. Tuttuus luo me-henkeä, joskaan itse hoitokodin tapahtumat eivät

ilahduta. Pientä yritystä esimerkiksi maahanmuuttajilla, mamuilla, on. He oppivat pian, että melkein kaikki on kiellettyä. Työnilo tapetaan, eikä joustoa tunneta. Ei kaveria voi noin vain töihin tuoda.

Vanhainkodin asukkaat ovat persoonallisia ja heillä on oma tahto, joka kyllä helposti nujerretaan.

Näytelmän päähenkilö on perushoitaja Ritva (Seija Pitkänen), yksinhuoltaja. Ritvan kehitysvammainen poika Arvo (Antti Launonen) tuo paljon huolta äidilleen. Tunnollisen ihmisen kohtalo on olla kaikkien heittopussi. Hän ottaa ylimääräiset vuorot, hän joustaa aina. Silloinkin kun työkaveri lähtee ´ulos´. Vakinaista työtä hän ei saa, mutta lopulta hänellä tulee raja sietoraja täyteen.

Loistavasti tehty roolityö.

Adam (Joni Kuokkanen) siivoaa vessoja, kun lääkärin paperit eivät kelpaa täällä, samoin on hänen kaverinsa kanssa. Kirgiisialainen sairaanhoitaja ei saa ensimmäistäkään työpaikkaa. Sivarit viipyvät hetken.

Osastonhoitaja vetoaa aina ylempiinsä. Seikku (Sari Harju) on kirpakka nainen, mutta pillereihin hänkin turvautuu.

Pientä piristystä osaston arkeen tuovat vierailevat esiintyjät. Kirjailijalla, Untolla (Pekka Kekäläinen) on varma mielipide: – En tuu tykkäämään.

Usein pariskunta Martta ja Toivo (Ritva Grönberg ja Ilkka Pentti) häipyvät omiin oloihinsa. Heitä hiertää vanha asia. Iloinen ja positiivinen karjalaismummo (Annukka Blomberg) on osaston ilo tarinoineen. Hoitajan kanssa otetaan joskus viinahörpyt. Taimin rakkaus Kari Tapioon (Tapani Korhonen) tuo lisäväriä näytelmään.

Höpöttäviä touhukkaita asukkeja on täälläkin, rouva Laitinen (Katri-Maria Peltola) huolehtii vieraille kahvia ja kirjailijalla on omat juttunsa. Kirjaakin hän yhä kirjoittaa.

Asioista saadaan väännettyä aina pahimmat epäilykset käyttöön. Kateusko sen tekee, ihmisiä hallitaan pelolla.

Makaaberi yö näyttäytyy osastonhoitajan silmiin. Kuollut asukas makaa lattialla. Vieras lapsi nukkuu sohvalla ja Ritva torkkuu pöhnässä Taimin sänkyä vasten.

Kaikesta selvitään, vaikka säästötoimet kuristavat ja kiusaavat asukkaitakin.

Tragikoominen näytelmä ei paljon minua naurattanut, vaikka välillä hymy hyreksi. Enemmänkin itku puristui kurkkuun ja vihantunne synnytti raivon. Näin ei voi olla! Kirjailija sai naurun aikaan, samoin Adam ja rouva Laitinen hellytti. Väliajalla juttelin muutamien iäkkäiden katsojien kanssa. Heitä ei naurattanut, ei varsinkaan omaishoitajaa. Liian kovaa asiaa.

Ilta oli Seija Pitkäsen. Hän heitti roolinsa sivuun, ja puhui näyttelijänä. Hänen esimerkkikertomuksensa kehottaa ojentamaan käden eksyksissä olevalle. Puhutaan lempeästi ja ollaan lähimmäisiä!

Olen nähnyt Kuin ensimmäistä päivää -näytelmästä monia esityksiä. Kuopiossa oli omanlaisensa esitys, mutta kyllä se hyvin pärjäsi kaikille näkemilleni. Kuopiossa on loistotiimi.