tiistai 4. helmikuuta 2014

Riemua juhlarahasta


JUhlaraha liikkeelle  5.2. Kuopion Carlsonilla Keskiviikkona klo 14

TOVE 100 juhlavuosi         
 
Tove Janssonin juhlavuoden tunnus on pikkuhanuristi

 
Ateneum-salissa käynnistettiin 30.1. Moomi Charactersin Tove 100 -juhlavuosi.  Tilaisuudessa lanseerattiin muun muassa juhlaraha ja juhlamerkit. Moomin Charactersin edustaja kertoi myös huomattavista lahjoituksista.                 

”Suomessa on tuskin koskaan ennen käynnistetty näin laajamittaista, runsasta ja maailmanlaajuisesti merkittävää juhlavuotta. On suorastaan häkellyttävää että tällaisesta aika syrjäisestä pienestä maasta hallinnoidaan näin laajaa lisensointia ja tekijänoikeuden valvontaa. Koko ajan on muistettava, että kaiken tämän menestyksen takana on Tove Janssonin suuri taiteellinen omistautuminen ja työ.”
Moomin Characters tukee Lallukan Taiteilijakodin restaurointia 400 000 eurolla ja kerää lisenssinhaltijoiden kanssa UNICEFille 650 000 miljoonaa euroa.

Moomin Charactersin tärkein tehtävä on Tove Janssonin taiteellisen perinnön vaaliminen. Kaupallinen menestys velvoittaa olemaan tarkkoja, totesivat Moomin Charactersin toimitusjohtaja Roleff Kråkström ja taiteellinen johtaja Sophia Jansson, Tove Janssonin veljentytär.
Ateneum-salissa puhuivat myös englantilainen lastenkirjailija Frank Cottrell Boyce ja ruotsalainen Jansson-tutkija ja elämänkerturi Boel Westin sekä suomalainen näyttelykuraattori – Tove Jansson Ateneumin taidemuseossa 14.3.–7.9.2014 ­– FT Tuula Karjalainen. Hän voitti tammikuussa Lauri Jäntin palkinnon teoksellaan Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.  
                               

Tove Janssonin juhlavuoden tunnuksena on pikkuhanuristi. Jos tunnuksessa on lisänä UNICEF, se merkitsee että lisenssin haltija on sitoutunut luovuttamaan osan tuotosta YK:n lastenrahastolle. Tove Jansson oli eläessään yhteistyössä UNICEFin kanssa. Hän omisti sille kaksi piirrosta, joista tehtiin joulukortteja, 1971 Joulun ihme ja 1981 Rauhanmarssi.

RahapajaN yhteistyöN AVAUS   Carlsonillla  KUOPION TAVARATALOSSA KE 5.2. KLO 14
Kuopion Carlson on Suomen ensimmäinen tavaratalo, joka tarjoaa 154-vuotiaan Suomen Rahapajan juhlarahoja ja rahasarjoja lahjatuotteina. Historiallinen myynti alkaa 5.2. klo 14. Avajaisten kunniaksi Carlsonilta voi ostaa ensimmäisenä maailmassa uuden Tove Jansson -juhlarahan. Yleisöllä on mahdollisuus kysyä metallirahan valmistuksesta avajaispäivänä Suomen Rahapajan pääsuunnittelija
Erkki Vainiolta.

Juhlarahat on perinteisesti nähty keräilytuotteina, mutta ne kasvattavat jatkuvasti suosiotaan lahjoina. Suomen Rahapajan tapaan 154-vuotias Kuopion Carlson on Suomen ensimmäinen tavaratalo, josta juhlarahan tai rahasarjan voi hankkia lahjaksi.
Vuoden 2014 kysytyimpiä lahjarahoja tulee olemaan Tove Janssonia kunnioittava juhlaraha. Suomen Rahapaja on lyönyt Tove Janssonin muistoksi juhlarahan, joka lasketaan liikkeelle ja myyntiin kotimaassa Carlsonilla yhteistyön avajaisissa 5.2. Rahan kansainvälinen myynti alkaa Berliinissä numismaattisilla messuilla 7.2.
Juhlapäivän kunniaksi Carlson tarjoaa avajaispäivänä myös rajoitetun 100 kappaleen erän vuoden 2004 Tove Jansson ja lastenkulttuuri -hopearahoja edulliseen hintaan 20 euroa kappale.

Avajaisten ohjelma:

Klo 14.00. Tervetulosanat. Oy Carlsonin toimitusjohtaja Kyösti Karhunen 

Klo 14.10. Historiallisen yhteistyön merkitys Suomen Rahapajalle. Viestintäjohtaja Henna Karjalainen.

Klo 14.20. Yhteistyön symbolinen avaus ja myyntivitriinin paljastus. Juhlarahojen  ja rahasarjojen myynti alkaa.

Klo 14.25. Miten kolikoita tehdään. Suomen Rahapajan pääsuunnittelija Erkki Vainio, Henna Karjalainen.

Klo 14.40. Kysy kolikoista asiantuntijalta. Yleisö voi kysyä pääsuunnittelija Erkki Vainiolta rahojen suunnittelusta.

Tauko ohjelmassa.

Klo 17.00. Miten kolikoita tehdään. Suomen Rahapajan pääsuunnittelija Erkki Vainio.

Klo 17.10. Kysy kolikoista asiantuntijalta. Yleisö voi kysyä pääsuunnittelija Erkki Vainiolta rahojen suunnittelusta.

Riemua juhlarahasta: Suomen Rahapajan viestintäjohtaja Henna Karjalainen ja Moomin Characters Oy Ltd:n taiteellinen johtaja Sophia Jansson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti