Menestys seuraa toistaan Antti Heikkisen töissä
Katsoin
kesällä Mansikkaniemen kesäteatteriesityksen Kauppa-auto ihan uteliaisuudesta, kun tiesin, että näytelmässä
esiintyy myös moniosaaja Antti Heikkinen,
joka nähdään syksyllä Kuopion kaupunginteatterin isolla näyttämöllä. Kantaesitys.
Savonia-palkittu
Pihkatappi on Heikkisen
esikoisromaani, mikä toi Heikkiselle myös vuoden 2013 Kalevi Jäntin palkinnon.
Vieraileva
ohjaaja Kari Paukkunen dramatisoi
Pihkatapin, joka sai ensi-iltansa Minna-näyttämöllä
marraskuun alkupuolella. Paukkunen (s.1946) oli Kuopion kaupunginteatterin
johtaja1987–1991.
Pihkatappi on vahva draama savolaissuvusta ja sukupolvien välisestä yhteentörmäyksestä. Isä-Erkki (Karri Lämpsä) haluaa tilalle jatkajan. Jussia (Antti Heikkinen) ei huvita. Hänellä on kirjailijahaaveensa ja jos vielä näyttelijäksi?
Pihkatappi-romaanissa
on paljon takaumia. Näyttämöllä jotkut asiat jäävät niukoiksi. Romaanin
lukeneet pysyvät hyvin mukana, sillä mainiosti esitys kuvittaa teosta.
Komiikkaakin
esityksessä on, jopa hautajaisissa. Tuon tuostakin joku kylässä kuolee.
Maaseudun
autioituminen huolettaa. Vanhemman polven toiveet ja odotukset törmäävät
nykyajan
päätöksiin ja tapoihin.
Härskit
puheet ja kirosanat ovat aina kuuluneet maaseudun ihmisten arkeen. Ehkä ne olivat
kunnon ärräpäitä aikaisemmin. Heikkisen ajan kiroilu on aika v-mäistä. Isä
haluaa kitkeä moiset sanat pojan puheesta. Vanhemmille ei kiroilla.
Topi-ukilla (Pekka Kekäläinen) on tasoittava sana paikallaan toisten
meuhkaamiseen. Ollaan Kekkosen miehiä. Isä uskoo, että Jussi pärjäisi tilalla
jonkun topakan naisen avulla.
Maaseudun murros toistuu aina sukupolvesta toiseen. Oman aikani nuoret lähtivät Ruotsiin.
Pihkatappi
kertoo myös Jussin kasvutarinan. Äitinsä menettäneen pojan on vaikea hyväksyä
isän uutta naisystävää, Tainaa (Riina Björkbacka). Yritetään kuitenkin
tulla toimeen yhdessä.
Mummoilla,
Tiina-mummo (Auli Poutiainen vier.) ja Rauha-mummo
(Sari Happonen) on tärkeä rooli
miesten elämässä. Kun Poutiainen tulee lavalle, aistin tuttuuden hyrinän
katsomossa.
Jussin
naisasiat ovat näennäisen hupaisia, mutta viiltävät nuoren mieltä. Rooleissa Sari Harju ja Natalil Lintala.
Haiseva
traktori saa ison roolin näytelmässä. Traktorilla ja merkillä itsessään on
suuri symboliarvo.
Mikko Paananen ja Ilkka Pentti ovat tasapainottavia
kavereita. Paanasta piti ihan tuijottaa hetki ennen kuin tunnistin. Ja
jokaiseen kylään taitaa aina kuulua kyläjuoppo. Rissas-Jallu Tapani Korhonen
rennon hauska tyyppi.
Surkuhupaisaa on, että ikänsä
lehmiä hoitanut Erkki sairastuu lehmäallergiaan.
Murre toimii hyvin, notkean savolaisesti liikaa
viäntelemättä. Näyttämön lautarakenteinen miljöö on toimiva, mutta mielikuvissa
näen sukutalon rehevyyden kukkapenkkeineen ja pensaineen. Maiseman jokainen
katsoja voi maalata mieleisekseen, siihen lavastus antaa tilaa.
Näytelmän käsiohjelma kannattaa lukea, sillä
kirjailija Antti Heikkinen taustoittaa hyvin esitystä ja kertoo omia
mietteitään näytelmästä. – Maailma muuttuu ja menee eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti