maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kajaanissa runo kuuluu ja näkyy


Kajaanin Runoviikko jo 40 vuotta – nimi on muokkaantunut vuosien myötä

Kaukametsä vetää väkeä vuodesta toiseen. Viikonvaihteessa päättynyt  Runoviikon kävijämäärä lähentelee viime vuoden lukua, arvatenkin vajaat kymmenentuhatta osallistujaa. Kävijämäärä tarkentuu alkuviikosta. Tapahtumassa oli 44 maksullista esitystä, joista 18 myytiin loppuun. Usean ilmaistapahtuman kävijämäärä oli myös suuri. 

Runokiven paljastus on  aina tärkeä juttu.
Taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto ja Suven runoilija Helena Sinervo, joka  sai nimikkokivensä Kaukametsän pihalle 9.7.2016.


 

Tapahtumassa oli 44 maksulista esitystä, joista 18 myytiin loppuun.
Kajaanin Runoviikon off-ohjelmisto oli myös suosittua ja Rauniokaupunki ry:n järjestämät Kulman jatkot myytiin loppuun.

Erityisen suosituksi osoittautui Kati Outisen muistisairaudesta kertova monologinäytelmä, josta järjestetyt lisäesitykset myytiin nopeasti loppuun. Outinen esitti monologin myös Hoitokoti Kalliossa Kajaanissa. Tästä vierailusta Runoviikko sai paljon hyvää palautetta ja kiitosta.

Outinen piti avajaisten Kajaani-puheen. Taiteellinen ja ajatuksia herättävä esitys.

 

 

Suven runoilija Helena Sinervo

Suven runoilija tunnetaan myös vahvana prosaistina. Runoilijan talossa kertoo runoilija Eeva-Liisa Mannerin elämästä. Helena Sinervon vuonna 2004 julkaistu romaani oli arvostelumenestys.  Sinervolle myönnettiin teoksesta Finlandia-palkinto Finlandia samana vuonna.

Sinervon esikoisteos Lukemattomiin ilmestyi 1994. Runoteoksia on kymmenkunta.  Valitut runot -kokoomateos julkaistiin 2011.

Sinervo on ollut ehdolla Yleisradion Tanssiva karhu -palkinnon saajaksi neljä kertaa, ja kahtena vuonna hän on voittanut tuon vuoden parhaalle runoteokselle myönnettävän palkinnon. Sinervon runoja on käännetty 15 kielelle. Hän on toiminut myös kriitikkona muun muassa Aamulehdessä ja Helsingin Sanomissa.
 
Sinervon uusin teos  on Armonranta, joka on pitkä matka lapsuuteen ja 90-vuotiaan isän luo.

Vahvat naiset valloittivat yleisön  keskustelullaan
Runoilijan ääni -ohjelmassa Helena Sinervo keskusteli toimittaja-kirjailija Tuula-Liina Variksen kanssa. Keskustelu polveili kasvatuksesta taidepolitiikkaan.
Hyvää tarkoittavakin  voi tehdä kasvatuksellisia virheitä.
Taide on nyt ahtaalla, sanoo Sinervo. Jos pyritään ohjailemaan sisältöä, ollaan hakoteillä. 

Miten suhtaudutaan naiseen, joka rakastaa naista, entä naisten perustamaan perheeseen. Näitäkin pohdittiin. Sinervo sanoo, ettei ole kokenut itseään marginaalissa olevaksi. Työssään hän sanoo olevansa ”toimistoihminen”.

Jos on saanut murskakritiikkiä, on alettava kirjoittaa uutta. Se on paras keino unohtaa ilkeät sanat. Kun on kasvanut neljän veljen perheessä oppi pitämään puolensa ja viihtymään itsekseen.

Innostavat ja taitavat keskustelijat valloittivat yleisön. Välillä Sinervo esitti tai luki runojaan, mikä palkittiin raikuvilla aplodeilla.

Kieli kumpuaa vaistomaisesta, kuten vauvalla. Tyyppikielen sekaan voi keksiä sanoja, sanoo pianonsoiton opettaja Sinervo, joka valitsi kirjallisuuden musiikin sijaan.

Ensi vuonna Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.-9.7.2017. Taiteellisena johtajana jatkaa Taisto Reimaluoto.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti