Terhi Rannela kirjoitttaa komeaa sanataidetta

Terhi Rannela,
kuva Vesa Laura

Uusi sukupolvi kirjoittaa sota-aiheista – miksi    
                  

Terhi Rannela:

Frau, 232 s.
Karisto 2016

Terhi Rannela (s.1980 Outokumpu) on toimittaja ja sanataideohjaaja. Rannela toimii myös Lukufillis-lehden päätoimittajana, se on lukio- ja yläasteikäisille tehty kirjallisuuslehti Moni kuopiolainen saattaa muistaa Rannelan Kirjakantin alkuvuosilta. Tuolloin hän teki vierailun Kuopioon nuorten- ja fantasiakirjailijan roolissa.

Vuonna 2013 Rannelalta julkaistiin ensimmäinen aikuisille suunnattu teos, historiallinen romaani Punaisten kyynelten talo (Karisto). Rannela on kirjoittanut aiemmin kymmenkunta nuortenkirjaa, ja Kuparisaari-trilogian yhdessä Anneli Kannon kanssa.

Rannelan uusin romaani on Frau. Alkulehden kartta näyttää tapahtumapaikat. Päähenkilö on natsi ja natsin vaimo. Teoksen kieli ihastuttaa heti kättelyssä. Ei ihme, sillä onhan Rannela kirjoittanut muun muassa Luovan kirjoittamisen opas -kirjan, BTJ 2010.

Henkilöasetelmat ja niiden suhteet tulevat esiin heti ensi sivulta alkaen. Reinhard Heydrich sanoo hänen tuloonsa heränneelle vaimolleen: mene takaisin nukkumaan. Oliko se käsky, ajattelen. Kirja herättää jatkossakin kysymyksiä. Lina Heydrich vastaa: saanko minä?

Pariskunnan tavat ja toisesta huolehtiminen näkyvät.

Lukujen alussa olevat vuosiluvut kannattaa huomioida. Operaatio Anthropoid 22/1/4 sisältää yksityiskohtaiset ohjeet. Attentaatin kohteena on käskynhaltija Heydrich.

Mies pitää puheita ja vaimon kuuntelevassa ohjauksessa hän on kehittynyt.

Lina on sopinut haastattelusta puhelimitse. Nuorimies on valmistautunut huolella. Lina on siivonnut ja asetellut esille toiseksi parhaimmat kuppinsa. Lina on pukeutunut hyvin. Koruilla on tarinansa, kuten kaikilla esineillä.

Jämäkkä ääni ovella sanoo: Minä olen Erich Richter. Virallisten kohteliaisuuksien jälkeen keskustelu jatkuu. Richterin kaltaisia keskustelijoita ei juuri enää ole. Hän toi ruusukimpun talon rouvalle.

Paikka on kaunis. Lina toteaa: tänne minun sieluni jää. Linasta on liikuttavaa, että nuorimies neuvoo häntä kukkien hoitamisessa. ”Leikkokukat saavat kodin elämään.”

Lina oli etukäteen päättänyt, että haastattelu olisi hänen viimeisensä. Lina Manninen sanoo haastattelijalle, sanokaa minua rouva Heydrichiksi. Teatterinjohtaja Mannisesta Lina ei halua puhua. Mannista ei pidä kirjassa mainita.

Sairaalakäynnit ovat Linalle päivittäisiä, mutta siitä ei nyt puhuta.

He nauravat samoille asioille. Ehkä Lina voisi vielä löytää uuden uskotun. Ystävän? Lina tiesi, että kaikki mikä kioski hänen miestään, kiinnosti ihmisiä. Hän ei välittäisi mitä niin sanottu suuri yleisö sanoisi. Olen heidän tuomionsa yläpuolella. ”Eikö Saksan liittotasavalta ole sivistysvaltio?”

Eric kertoo olleensa kahdeksanvuotias, kun sota loppui.

– Olette raunoiden lapsi niin kuin minunkin lapseni.
Lina tunnustaa kaipaavansa Prahan aikaa.

Terhi Rannelan kuvaus on usein runollista.

”Lina oli kuin arkiston kätköihin unohtunut kirja, jonka Erich nosti päivänvaloon. Merituuli puhalsi voimalla kannet auki.”

Piskuisen saaren Linasta tuli Schlossin kuningatar. Se oli enemmän kuin talo, se oli kartano, linna, palatsi. Meillä oli valtavasti tilaa ja puutarha. Mutta suuri avoin portti houkuttaa perheen pojan ajamaan siitä ulos suoraan auton eteen.

Näen mielikuvissani hauraan vanhan naisen. Hän on ”DIE FRAU”.

Erich on haastatellut myös Schlossin työntekijää. Hän näyttää haastattelun Linalle.

Palataan vuoteen 1942. Räjähdys iskee raitiovaunun ikkunat sisään. Haavoittunut on käskynhaltija. Ja siellä missä on Haydrich, siellä on myös Gestapo.

Kun ihmiset tajuavat, kuka haavoittunut on, he ottavat jalat alleen. Ensimmäisenä pysäytetty auto, jatkaa matkaa. On kiire. Toisen auton on pakko pysähtyä. Ambulanssia ei ole aikaa odottaa.
Sairaalassa Heydrich on tyytymätön ja vaatii paikalle Kolmannen valtakunnan parhaan kirurgin, mutta joutuu tyytymään paikalliseen. Hän komentaa, että vaimolle on soitettava. Rouvalle soitetaan tuntien kuluttua.

Yllättävän paljon rouva kyselee Erichiltä.
Kirja herättää monia miksi-kysymyksiä, mutta lukeminen antaa myös vastauksia.                     
Kirja todistaa, että jokaisen elämä on tarinan arvoinen. Kenenkään elämä ei ole mitätön.

Ajasta toiseen edestakaisin siirtyvä teos on hieno sanataideteos. Tästä ei kertalukemisella selviä.

Reinhard Heydrich oli minulle tuntematon,  mutta Rannelan kirjan myötä etsin tietoa.

Reinhard Heydrich  natsi-Saksan natsi-Saksan keskusturvallisuusviraston Reichssicherheitshauptamtin (RSHA) ensimmäinen päällikkö ja Böömin ja Määrin projektoraatin käskynhaltija.

Häntä kutsuttiin muun muassa Prahan teurastajaksi.
Heydrichista tuli natsi-Saksan likaisen työn suunnittelun ja toteutuksen avainhahmoja.
Hänen kuolemansa jälkeen on esitetty joitakin todisteita, joiden mukaan Heydrichillä olisi ollut juutalainen isovanhempi. Sekin on mahdollista, että Hitler ja Himmler olisivat tietäneet tämän tosiseikan tai huhun. ”Sekarotuisena” häntä ei olisi hyväksytty SS:n jäseneksi.

Romaaniin liittyvä Kirjoittajan työpäiväkirja on luettavissa netissä.