perjantai 8. joulukuuta 2017

Hopeatähdessä Idän pikajunan arvoitus


Hopeatähti Kuvakukossa ti 12.12. klo13


Kenneth Branagh ohjasi ja näytteli pääosan
Hopeatähdet syyskausi lähenee loppuaan, ti 12.12. klo 13 katsomme Idän pikajunan arvoitus -elokuvan uuden version. Agatha Christien (15. syyskuuta 1890, Torquay, Yhdistynyt kuningaskunta – 12. tammikuuta 1976, Winterbrook) klassikkoromaaniin vuodelta 1935 perustuvassa trillerissä kolmetoista toisilleen tuntematonta matkustajaa jäävät loukkuun junaan lumiselle vuoristoseudulle. Vahaviiksinen mestarietsivä Hercule Poirot (Kenneth Branagh) ryhtyy taistoon aikaa vastaan ratkaistakseen mysteerin ennen kuin murhaaja iskee uudestaan.

Euroopan halki kulkeva ylellinen junamatka muuttuu nopeasti yhdeksi tyylikkäimmistä ja jännittävimmistä mysteereistä. Kuka tahansa salaperäisyyden verhoamista matkaajista voi olla murhaaja. Mutta – kuka?

Elokuvan on ohjannut Kenneth Branagh, joka nähdään myös pääosassa. Muissa rooleissa ovat mm. Penelope Cruz, Willem Dafoe, Judi Dench, Johnny Depp, Michelle Pfeiffer, Daisy Ridley ja Josh Gad.

Liput: 8 euroa eläkeläiset, muut 10 euroa. Elokuvan kesto 114 minuuttia, K12.
 


                                                              
 

                                                                 ****

”Orient Express -junan ensimmäinen reitti: PariisiStrasbourgMünchenWienBudapestBukarestVarnaIstanbul


Idän pikajuna saavutti mainetta korkeatasoisella palvelullaan ja ravintolallaan. Junalla matkustivat niin kuninkaalliset, aateliset, diplomaatit kuin liikemiehetkin.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti