Sää ei kerro vuodenaikaa

Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla


Viikon runo 49, 10.12,2017

 

Kevään viimeinen räntäsadeaittaa hattunsa sanojen päähän.

Vai onko se ensilumi?
En saa selvää.
Ne menevät niin nopeasti nykyään,
vuodet aikoineen.
Mutta jossakin välissä on oltava kevät.
Sen tiedän.

Pekka Kejonen: Kevätpäiväntasaus, WSOY 2000

Pekka Antti Aunus Kejonen (s. 18. heinäkuuta 1941 Kuopio) on runoilija, kirjailija ja entinen jazzmuusikko. Häntä pidetään suomalaisen beat-kirjallisuuden isänä. Kejosen taiteilijanura alkoi Kuopiossa 1960-luvulla, millä vuosikymmenellä hän on saavuttanut myös suurimman suosionsa. Hän kertoo lopettaneensa esikoisteoksensa Jamien (1963) ilmestyttyä jatsimuusikon hommat ja keskittyneensä kirjoittamiseen

Kejosta voidaan pitää itseoppineena, sillä hän toimi oman toteamuksensa mukaisesti, että kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla.

Kirjailijan uralla hänellä oli pätevät opettajat; Jorma Korpela, Olavi Siippainen ja Tuomas Anhava.  Siippainen piti nouseville kyvyille Harjamäessä ”Siippaisen salonkia”.

Kejonen harrastaa jazzia, perhokalastusta ja elokuvia (Bunuel, Peckinpah), mitkä näkyvät myös tuotannossa. Hänen lyriikkansa on useimmiten lyhyttä, aforismimaista ja kiteyttävää.

Pekka Kejonen asuu tamperelaislähtöisen vaimonsa kanssa tämän kesämaisemissa Vilppulassa. Sinne he muuttivat vuonna 2000 Utsjoelta, jossa he asuivat 1980- ja 1990-luvulla.

Vetäjien (Pohjois-Savon kirjallinen Yhdistys) 50-vuotisjuhlakirjaan Alussa on piste (ARC Books Oy 2010) Lasse Lehtinen kirjoitti valaisevan tekstin Kejonen, pikku Amor-veitikka (teoksesta Luotettavat muistelmat I WSOY 1996). Kejonen antoi teokseen oman runonsa Toinen huuto kokoelmasta Käyttögrafikkaa, Tammi 1965.

Pekka Kejonen Savonia-palkinnon Kevätpäiväntasaus-kokoelmallaan 2001. Hänen runokirjoituksensa Minun Kuopioni oli Kuopiolainen-lehdessä vuoden ensimmäisessä numerossa,

 

Runot:
Hotelli Huminan lauluja. Helsinki: Otava, 1972.
Kotomaani koko kuva. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1981
Runoja, tavallaan. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1983                   
Äänetön läsnäolo. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1991
Talvipäivänseisaus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998.
Kevätpäiväntasaus. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2000.
Eletyt. Runot 1965–2000. Helsinki: WSOY, 2001.
Walkman, minä se olen. Helsinki: WSOY, 2004.
Suruttoman saattohoito. Helsinki: WSOY, 2005.
Mansardikattoinen mieli. Helsinki: WSOY, 2006.
Mastodontin muistijäljet. Helsinki: WSOY, 2008.
Pohjoinen on kunniallinen juttu. Helsinki: WSOY, 2009.
Kädettömän taputukset. Helsinki: WSOY, 2010.

Proosa:
Jamit. Helsinki: Tammi, 1963.
Napoleonin epätoivo. Helsinki: Tammi, 1964.
Uskomattomat. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
Rullaluistelijan kuolema. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1985.
Jamit. Se tappava tarina. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1987.

Muut teokset:
Käyttögrafiikkaa. Helsinki: Tammi, 1965.
Ihmisen ääni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1980.
Jatsia ja Jalokalaa. Muistumia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994.
60-luvun kuvat ja muita otoksia. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1997.
Nuoruuden topografia. 60-luvun proosa. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999
Muotokuvia mustissa. Helsinki: WSOY, 2002.

Kejonen on kirjoittanut lisäksi kirjallisuusarvosteluja Kansan sanaan, Kansan Uutisiin ja Parnassoon, sekä musiikkiarvioita Jazzrytmit-lehteen ja kolumneja Urheilukalastaja-lehteen. Aktiivisin lehtikirjoittamisen aika oli kuitenkin 1960-luvulla ja viime aikoina Kejonen on kirjoittanut vain kahteen viimeksi mainittuun lehteen.

Palkinnot:

• Valtion kirjallisuuspalkinto1967
• Valtion Taiteilijaeläke 1979
• Lapin läänin taidepalkinto 1992
• Minna-palkinto 1967 ja 1985
• Runeberg-palkintoehdokas 1991
• Savonia-palkintoehdokas 1991, 1998 ja 2000
• Savonia-palkinto 2001
• Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2005 ja 2008
• Vuoden aforismikirja 2010