SUVEN RUNOILIJAN TEOKSIA

                                                           

 Arja Tiainen

Runoja 1971–1982

WSOY 1884 

Arja Tiaisen runojen kokoelma sisältää runoja esikoiskokoelman Nukun silmät auki lisäksi kirjoista Palava susi (1977), Saatanan tytär (1977), Vallan Casanovat (1979), Isolde, pakolainen (1981) ja Kalastaja Merlin (1982).  

Onhan Tiainen kirjoittanut myös kritiikkejä ja monenlaista proosaa.
Jälleen antikvariaatista löytyi teos, jota ei enää kirjakaupoista löytynyt.

Valitsen tähän itselleni mieluisimmat runot jokaisesta teoksesta. Huomaan, että eri lukukerroilla mieluisin muuttuu. Alla oleva on esikoiskokoelmasta.

   Paperista sierainten reiät katsovat.

Maalaan tussilla

               leiskuvan naisen.

Sormillani sotken

              hiukset ja sääret.

Tuhkakuppi pöydällä.

        Runot taskuissa.

Päivän mentyä

       toivon

       että tulisit.

Meillä olisi yhteinen

         syli.

 Tiaisen runoissa on tuoreita kielikuvia. Oivia oivalluksia. Näkee, että hän rakastaa runoja ja on klassikot lukenut. Ja mikä runon lopetus: yhteinen syli!

Ei mikään turha runotyttö, vaan runoilija, joka ammentaa omasta elämästään ja elinpiiristä sanottavaa.

Tiainen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon 1983 ja vuonna 2011 Pro Finlandian. Taiteilijaeläke Tiaiselle myönnettiin vuonna 2008.

Tuli mieleeni, että Arja Tiainen on tehnyt yhdessä Rauli Badding Somerjoen kanssa sanat Paratiisi-lauluun.  Piti tarkistaa ja samalla kuuntelin Paratiisin kirjoitustyön siivittämiseksi. Paratiisi on yksi lempikappaleistani.

Palava susi -osastosta

otan mukaan runon 1. ANNA MÄ NYT KERRANKIN SELITÄN – viiden runon sarjasta.

Joka ei ole vielä minä / sen on mahdotonta olla me. / Se ei voi kiintyä toiseen / kun se ei ole kiintynyt itseensä. / Se ei voi käsittää suuria ympyröitä / kun se sekoaa pienissäkin. / Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla. / Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta. / Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä / se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy. / Se toistelee nimeään ja innostuu siitä. / Sen pitää saada tottua olemaan joku. / Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita. 

Pienissä runoissa on tiivis sanoma.

Raskaan päivätyön jälkeen

teki aina mieli jotain selitystä

Miksi se arki oli raskasta

ja palkka niin pirun pieni.

Saatanan tytär -osan runoissa puhutaan, miten taivaallista on olla oma itsensä. Mukana on ovela Omakuva-runo, siinä on kujeiluvuutta. Kuolemaakin puhutellaan. ”En minä sinua pelkää.”

Minä mekastan täällä aikani ja kun minun aikani loppuu, kun lähden tänne / tulee hiljaista ja ikävää.

Aika rajuja runoja, joita täytyy lukea yhä uudelleen. Vähän julistajaakin runoilijasta löytyy:

 -  en ikinä asetu sivustakatsojaksi -        

Osasto päätyy balladimaiseen runoon Pihlaja.           

Keskelle metsää naisen kyyneleet kasvattavat pihlajan.

Ja se hehkui ja kukki / senkin jälkeen kun minä olin mennyt.

 

Vallan Casanovat -osastossa Tiainen kirjoittaa, että naiset tukevat Casanovia. ”Naiset ovat Casanovien paras äänestäjäryhmä. Ei miehet, sillä he vihaavat ja kadehtivat häntä.”

Mutta miten eri lailla kohdellaankaan kurtisaaneja.

Tämän runon muistan kuulleeni monta kertaa:

    Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,

se on silkkaa kuukautiskiertoa

pillereitä ja kierukoita, meikkiohjeita

joista ei tolkkua saa,  

omin käsin leivottua pullaa ja lattioita

joissa ei rikkaa käy, tarjouksesta tarjoukseen.

Elämistä kuulopuheiden ja satunnaisuuksien varassa.

Sinun on oltava aina

joku tukipylväs, odotettava almanakka kourassa

mikä tulee ja miksei jo tule.

Siivouskykyinen rintarauhaspari.

        Valkopyykki on kohtalo.

Huolto pelaa, mutta miten on kirjavien laita?

Vanhuudestakin runoilija kirjoittaa ja toteaa, että pitkä elämä ei houkuta.

Tiainen kehottaa: Elä ajoissa!

Ja muistuttaa: Elämänpelko on pahinta kuolemaa.

 

Nimirunossa Vallan Casanovat kysytään:

     Kutsuuko kukaan Casanovaa

kiertopalkinnoksi?

Sanotaanko don Juanista ikinä:

”Sehän nyt on kaikkien kanssa.”

Miehet vetävät yhtä köyttä

ja naiset säestävät heitä, tukevat Casanovia.

jokainen vuorollaan kuvittelee

    parantavansa don Juanin.

Se on näköharhaa, ajatusvirhe: mitä iloa

meille olisi entisestä donjuanista?

                                   *

Tähden väleissä on lisää havaintoja Casanovista.

                                   *

On suuri erehdys kuvitella

Auervaaraa Casanovaksi.

Auervaara on huijari, helppoheikki,

Casanovat toimivat huomattavissa viroissa.

Auervaara katsoo rahaa, ei muotoa.

Casanovalle on oltava parasta,

        muoto ja äly.      

Casanova peittää boheemin sielunsa

liituraitapukuun, solmioon.

Farkkupojat ovat todellakin

poikia vain Casanovan rinnalla.

                                   *

Isolde, pakolainen on omanlaisensa opus. Isolden tiedän oopperan Tristan ja Isolden

kautta. Miten runot sitten viittaavat tuohon vanhaan tarinaan. Traagistahan rakkaus usein on.

    Masennustaan vatvoo aika, lasin alla hioo

kyyninen viisari sekunnit säpäleiksi.

Mutta aamusta iltaan sen omistaja hengittää,

ja puhuu kuolemasta.

Anna ajan olla rauhassa, anna rakkauden.

Mikä kiire aina repiä siivet, työntää neula perhosen läpi.

 

Nimirunossa Isolde, pakolainen, Tiainen kertoo kantaneensa harteillaan maailman murheita,

mutta eheytyneensä. Ja hän toteaa runon lopussa.

Turhaa murehtia eilisiä tai tulevaa, turha

   pohtia mitä muut sanovat tai eivät sano.

Rakastin Tristania ja nyt hän on poissa.

        Hän jätti minulle hyvän perinnön: elämänilon

ja rohkeuden.

Runovalikoiman Runoja 1971–1982 viimeinen osa Kalastaja Merlin

    Kiltit ihmiset? Eivätkö he kävelleet

kyselemättä keskitysleireihin.

Kiltit ihmiset? Eikö juuri heitä poljeta,

riistetä, sysätä laitoksiin.

Kerro mulle mihin kiltteydellä ja empatialla on päästy.

Paitsi tylsään avioliittoon…

Tiainen puhuu naisista ja naisen osasta - ja myös miehen. Hän läväyttää lukijan eteen totuuksia, hän

hämmästyttää. Välillä pitää tarkistaa miltä vuodelta runot ovat, niin tätä päivää ne ovat.

Lainaan loppuun Metsää ei erota, sateen seinä on sumua -runosta jäähyväissanat.

Niin se on, Merlin

            tuhansien turhauttavien päivien perästä,

meillä ei ole enää sanoja.

Iho vain, vain jäähyväiset?