SUVEN  RUNOILIJAN ESIKOISKOKOELMA ON VUODELTA 1971

                                                         

Arja Tiainen

Nukun silmät auki

WSOY 1971

 Kun kuulin, että Arja Tiainen on Kajaanin Runoviikon Suven runoilija, aloin etsiä runoilijan kokoelmia. Jokunen on hyllyssäni, mutta esikoista ei. Turha sitä oli kirjakaupoista etsiä, en löytänyt myöskään kootut runot -valikoimaa.

Miten onkaan käynyt näin, etten ole runoilijaa koskaan tavannut, en edes nähnyt messuilla. Käyneekö messuilla, mutta ainakin jossain hän on esiintynyt.

Antikvariaatit ovat oivia ostopaikkoja. Löysin OllinOnni-antikvariaatista pari Tiaisen teosta. Posti toi paketin nopeasti. Kirjoissa oli paperikansi tallessa ja kirjat olivat hyväkuntoisia.

Muistan lukeneeni esikoiskokoelman aikoinaan, mutta nyt koen tekstit uudella tavalla. Ajattelen Tiaista oman tiensä kulkijana.

Koska tunnen runoilijan huonosti, katson tietokirjoistani mitä hänestä on sanottu.

Kai Laitinen kirjoittaa Suomen kirjallisuuden historiassa (Otava 1981, toinen painos):

1970-luvun lyriikassa on havaittavissa rinnakkain monta erilaista linjaa, alkaen osallistuvan lyriikan jatkoilmiöistä ulottuen toisaalta Arja Tiaisen spontaaniin, vitaalista elämänasennetta tähdentävään oppositiorunouteen…

Risto Rantalan toimittamasta teoksesta Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäiviin (Otava 1994) luen sanat: ”Esikoiskokoelma Nukun silmät auki antoi äänen nuorekkaalle uhmakkuudelle, joka asettui kovuutta vastaan.”

Myös Pekka Tarkka on kirjoittanut teoksessaan Suomalaisia nykykirjailijoita (Tammi 2000) runoilijasta monisanaisen kuvailevasti. ”Esikoisteos esitteli suorasuisen katujen kapinallisen, joka varjeli elämäänsä aineellisen ja henkisen köyhyyden toivottomassa köyhyyden kehässä.”

(Oma kirjani on 6. uudistettu laitos -painoksesta.)

 

Arja Tiainen (s.1947) puhuttelee lukijaa runoillaan.  Kulkija, en tiedä minne menet mutta ota tämä tähkä, ota se.

Ehkä runoilijakin on kulkija. Hän viihtyy kahviloissa, vaikka kukaan ei kysy, olenko nälissäni? Viisi tuntia kahviloissa -runo kertoo, että nälkä on. Minut mitataan ulos.

Köyhyydestä kertoo pieni runo. 

Kun kävelet takit langoiksi,

kengät nauraviksi,

       alat jo tietää jotakin.      

Nimirunossa Tiainen kirjoittaa: Ihmisen on oltava kova, pärjätäkseen täällä.

Pitkät kertovat runot puhuvat nuoren naisen elämästä ja ilosta, kun on oma koti. Kahvilan tunnelman Tiainen tavoittaa jouhevasti.

Huvittavasti runo En halua elää ympärivuotista Peyton Placea tuo mieleen 1960-luvun amerikkalaisen televisiosarjan, jota minäkin alussa seurasin.

Olen tulevaisuutta miettinyt,

kädessä lopputili

                                     ja epätietoisuus

 Ja

     nyt puhun itselleni

     kuuntelen sanojen merkityksiä.

 

Pitkässä runossa koulu kauhistuttaa ja kapakassa on halu piiloutua hiuksien alle.

 

Tiainen on sodan jälkeistä suurta ikäpolvea.

Pienet runot ovat nasevia, sanottu vähässä paljon.

 

Kaikki

   kielteiset adjektiivit

joita voi käyttää

naisesta.

Niillä te olette

minutkin

naulinneet.

Runot puhuttelevat, saavat ottamaan kantaa, avaavat lukijan silmät. Kirjassa ei ole sisällysluetteloa, ja vain muutamalla runolla on nimi. Kolme osastoa runoja, joihin palaan uudelleen. Ajan kuva on kirkas, runoilijan kuva.

 Minä vain kysyn: auttaako tätä maailmaa

       hiljaisuus,

           vaikeneminen?