Arja Tiainen - runoilija                                     

                                                  

Olen pitänyt Arja Tiaista WSOY:n kirjailijana. Piti tarkistaa netistä mihin kirjaan tähänastinen runoilijaura on kestänyt. Löytyi yllätys. Tiainen on julkaissut vielä yhden runokirjan Kirjeitä karkailevalle puolisolle. Palladium Kirjat kustansi v. 2018.

Mistäs tulen -välisivulla kysytään, ja Tiainen vastaa runolla.

Olen Kannaksen evakoitten kersa

mutsi synnytti 8 lasta, koki 3 sotaa

97 muuttoa eikä koskaan valittanut

ei mukavuuksia eineksiä imureita pesukoneita

kun sähköt menee modernista maailmasta

mä pärjään.

Elämäntarinaa runokokoelma kertoo. Hytkäyttää tuo kersa-sana. Lapsuusmaisemista kersa on tuttu sana. Ei niinkään yhdestä lapsesta sanottu, vaan ryhmästä, kylän kersat.

Ankealta lapsuuselämä vaikutti.  Myöhemmillä tapahtumillakin on ollut vaikutusta.

Raja kulki mummoni tuvan halki / pojat saapuivat vahingossa yhtaikaa kotiin / toinen enoni hennalanmiehiä / toinen punapäällikkö / valkoinen käsivarsinauha ja punainen / käsinauha vierekkäin / käsiaseet puurolautasen vieressä / nyt pojat, mummo sanoi tiukasti / Täällä työ ette tappele! / Toinen katosi toinen kohosi asemiin / eihän näistä hiiskahdettu / tältä pohjalta / minun rauhanaatteeni syntyi.

Tiainen kirjoittaa monitaitoisesta lukutaidottomasta mummostaan lempeästi. Ja kysyy: Mitä on sivistys?

Toisen osaston, Perkele taputtaa karvaisia käsiään, aloitussivulla on pieni runo.

Se vakavin onkin hauskin

koska vakavuus

sallii koko hauskuuden.

Yllättäen eteen tulee runo Oriveden opisto 1972. Lyhyeksi näyttää opistoaika jääneen, vai taruako vain.Opistossa ovat monet kirjailijat opiskelleet, ja monet palaavat sitten kursseja pitämään. Arvostettu opisto, vaan sekin tuli tiensä päähän. 

Vuoden 2016 maailma tylsä kauhea

rokkistarat raitistuu tai delaa

ryhtyvät katumaan syntejään

minä kadotin passini

en voi tosissani todistaa

että olen olemassa.

Tiainen kirjoittaa.  Olen aina vihannut köyhyyttä ja aina ollut köyhä.

Perheestään hän ei paljon kirjoita, mutta kertoo kirjoittamisestaan ja paljastaa jotain.

Kirjani kirjoitin kun puoliso ja poika katsoivat / olohuoneessa kisoja, formulaa, tennistä, / kolmiloikkaa, kuulaa, kiekkoa, juoksuja ja / maratonia, lentomäkeä, suunnistusta, raskaan / sarjan nyrkkeilyä, uintia, esteratsastusta, / kouluratsastusta ja kuninkuuslajiamme keihästä, / kaikki kuului hyvin ja seinän takana / tein uskaliaita runoja joissa metelin ja kiistojen / määrä oli vakio.

Kalevin peijaisissa tarjoilijat ja vieraat

leijuivat ovaalipalloina. En kyennyt näkemään

ihoa lihaksia ilmeitä tai silmiä. Kuolema

on järisyttävä asia, ikinä ei enää tule.

Kalevi on ilmeisesti runoilijan puoliso kirjailija Haikara, jonka muistan sananvapaus- ja ihmisoikeusaktivistina. Hän vaikutti Suomen PENissä.

Jääköön kahdenkeskiseksi, kokoelman kolmas osasto kertoo kätevästä miehestä.

 Kerron suvulle (jo ovatkin olleet huolissaan)

löytyi oma-aloitteinen käytännöllinen mies

hallitsee arkiaskareet passaa kokkaa tiskaa

vie pyykit pesutupaan leikkaa mun

varpaankynnet

siltä sujuu kaikki (voitteko kuvitella)

hevoset koirat autot musiikki

lukee paljon, maalaistalon poika.

Kiinnostava on toinenkin säkeistö. Sittemmin ruoditaan suhteita. Omaan harhaan voi lumoutua.

Äidille ei kerrota

sanoi edellinenkin mies

uusi nainen kierrossa

mitä-sitä-suotta vanhaa ihmistä

juututaan hankalaan väittelyyn

en malta olla.

Rakastumisessa Tiainen toteaa olevansa täysin omillaan.

Runoilija voi aina runoilla / siitäkin / mitä ei tapahtunut.

Tänä kokoelmaan paneudun vielä uudelleen.