maanantai 15. huhtikuuta 2013

Minna-palkinnot jaettiin su 14.4.

Kuopion taiteilijaseuran Minna-palkinnot jaettiin su 14.4. Kuvakukossa

Kuopion taiteilijaseura on myöntänyt Minna-tunnustuksia vuodesta 1947 asti. Tunnustukset annetaan ansiokkaasta taiteellisesta luovasta tai esittävästä toiminnasta. Aluksi tunnustuksia jaettiin vuosittain, nykyinen myöntämisväli on kolme vuotta. Minnat jaetaan jo viidettäkymmenettäkolmatta kertaa.
Palkittavina taiteenaloina olivat aluksi kirjallisuus, teatteri, musiikki ja kuvataide. Vuonna 1976 mukaan tuli Tiedotus-Minna ja vuonna 1987 Kulttuuri-Minna.

Taiteilijaseuran puheenjohtaja sanoi avajaispuheessaan muun muassa. ”Jotta voi ymmärtää toista ihmistä, pitää kuunnella. Taide antaa korvat, antaa sanat ja silmät. Taide rakentaa siltoja eri kulttuurien välille.”


Taiteilijaseuran naiset, Meri Tegelman, Anna Hoffrén, Teija Tossavainen,  valmiina Minnojen jakoon

                          
Kuopion Taiteilijaseura on jakanut vuoden 2013 Minna -tunnustukset seuraavasti:

Kirjallisuuden Minna: Toimittaja Kaija Vuorio
Kulttuurin Minna: Kino Kuvakukon teatterinhoitaja Paul Staufenbiel
Kuvataiteen Minna: Kuvataiteilija Pauno Pohjolainen
Musiikin Minna: Pianisti Irina Zahharenkova
Teatteritaiteen Minna: Ohjaaja Olli-Matti Oinonen
Tiedotuksen Minna: Toimittaja Jussi Tuovinen


 


 Palkitut (vasemmalta alkaen): Paul Staufenbiel, Pauno Pohjolainen, Kaija Vuorio, Jussi Tuovinen, edessä Olli-Matti Oinosen puolesta Minnan vastaanottanut Katri-Maria Peltola ja Irina Zahharenkova.


Miehensä Olli-Matti Oinosen puolesta Minnan vastaanottanaut Katri-Maria Peltola sanoi:
Sydämellinen kiitos Olli-Matin puolesta. Hän on todella otettu ja arvostaa kovasti palkintoa.

Olli-Matti Oinonen (kuva: Maija Voutilainen)

Ohjaaja Olli-Matti Oinosen nimi on laadun tae

Olli-Matti Oinonen on teatteriohjaaja ja näyttelijä. Hän opiskeli Tampereen yliopiston draamalinjalla. Mutkitellen hän tuli Savoon (Ahaa-teatteri, Tampereen ylioppilasteatteri, Seinäjoen kaupunginteatteri, Mikkelin teatteri) kunnes pysähtyi Kuopioon.
Hän on työskennellyt Kuopion kaupunginteatterin vakituisena ohjaajana vuodesta 1996.
Oinonen on tehnyt lukuisia vierailuohjauksia eri teattereihin. Hän on musiikillisesti lahjakas ohjaaja, nimi on laadun tae.  Hänet tunnetaan myös oopperaohjauksistaan.

Parhaillaan hänen ohjaamansa Peppi Pitkätossu pyörii Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistossa. Vahvasti laulullinen raikastettu klassikko on kaikenikäisten suosikki.
Oinosella on taito valita näytelmiensä rooleihin parhaiten soveltuvat näyttelijät. Peppi Pitkätossun tekijätiimistä hän sanoo Kolmas soitto -lehdessä: Unelmajoukkue.

Olli-Matti Oinonen osallistuu Kuvakukon arkistosarjan elokuvien valintaan ja hänet tunnetaan myös Savon Sanomien elokuvakriitikkona. Hänen elokuvien arvosteluihinsa voi luottaa, koska Oinosella pitkäaikainen ja monipuolinen elokuvan tuntemus.

Kritiikkejä odotetaan ja niistä keskustellaan. Katsoja ei pety, jos valitsee katsottavansa Oinosen kritiikkien perusteella. 


Pauno Pohjolainen – kansainvälinen kuvastaja

Pauno Pohjolaisen yli 33 vuotta kestäneen taiteilijauran tuotosten ja tunnustuksien määrää on vaikeaa kootusti lajitella lyhyessä yhteenvedossa. Teoksia ja tunnustuksia on tullut maailmanlaajuisesti. Olennaista on vuorovaikutus katsojan, kokijan ja taiteilijan välillä.

Hänen työnsä jakautuvat galleriatöihin sekä ”taidetta kaikille” tarjoaviin julkisiin teoksiin. Pohjolainen on tehnyt lukuisia julkisia teoksia. Pelkästään Kuopiossa niitä tulee olemaan toistakymmentä. Eräänlaiset kulminaatiot saavutetaan Kuopion Osuuspankin julkisivureliefissä Pennejä taivaasta sekä Hesperian sairaalan julkisivun teoksessa Elämän virta.

Tyypillistä Pohjolaisen taiteelle on maalauksien ja veistoksen yhdistäminen Bauhaus-tyylin tapaisesti sekä erilaisten ainesten yhdistäminen. Hänen työnsä esittävät usein liikettä tai liikkeen illuusiota. Rehellisen materiaalitunteen vaikutus lähentää Pohjalaisen teoksia maallikonkin koettaviksi. Tämän ansiosta ne tukevat ja täydentävät sijoitusrakennuksiaan sekä sisä- että ulkotiloissa.

Pauno Pohjolainen suomalaisilmeisyydessäänkin on Kuopion kaupungin kansainvälisin kuvastaja.


Kunnankinolla on työlleen omistautunut johtaja

Paul Staufenbiel tunnetaan ystävällisenä ja avuliaana ihmisenä. Kuvakukko on kuuluisa laadukkaasta ja monipuolisesta elokuvatarjonnastaan, josta teatterinhoitaja vastaa.

Kuvakukossa on monia kerhoja: Hyvät Kuvat, Kuopion yliopiston ylioppilaskunnan vetämä kerho ja Hopeatähti-eläkeikäisten elokuvakerho. KAVA, kansallinen audiovisuaalinen arkisto esittää elokuvaklassikkoja ja lisäksi ovat jo vakiintuneet ooppera- ja balettielokuvaillat. Koulukino on ISAK ry:n ja Kuvakukon yhdessä järjestämää elokuvakasvatusta.

Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin ja koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry järjestää syksyisin Kuopion Vilimit ja kevätkesällä Kuopion Komediafestivaalit.

Kuvakukon aulassa näkyy Staufenbielin käden jälki museaalisine elokuvaprojektoreineen, aulan pöytineen ja Ilmari Tapiovaaran tuoleineen. Elokuvajulisteet kertovat, että teatterinhoitaja arvostaa vanhaa. Kehystettyjen julisteiden näyttely jatkuu salin seinille asti.
Kaikessa tässä Paul Staufenbielillä on langat käsissään, ja hymyn saa kaupan päälle.

Staufenbiel tunnetaan myös elektronista musiikkia esittävästä Aavikko-yhtyeestä (syntetisaattorit). Paul Staufenbiel on aktiivinen kansalainen, joka suojelee luontoa ja ympäristöä.


Tuovinen on läsnä tiedotustilaisuuksissa ja tekee jutut itse 

Jussi Tuovinen on tullut tutuksi suurelle yleisölle Oikean Aseman toimittajana jo neljännesvuosisadan ajan. Kuopiolaisuus ja paikallishistorian tuntemus antaa hyvän pohjan työhön, ja Tuovisella on kunnon ´vanhanajan toimittajan´ otteet työssään. Hän menee tiedotustilaisuuksiin ja infoihin itse, kuuntelee ja nappaa ihmisiä haastateltaviksi. Hän ei tyydy tiedotusteksteihin, vaan tekee itse omaleimaisia juttuja.

Oikea Asema teki aikanaan historiaa, ja edelleen Iskelmä Oikea Asema kuuluu koko Pohjois-Savon alueella. Kuopion kaupunki arvosti Tuovisen työtä hopeisella kunniamerkillä vuonna 2011.
Radiotoimittaja Jussi Tuovinen on myös kirjoittava toimittaja. Hän kirjoitti teoksen Savon jatsi. Tekijöitä ja tapahtumia vuosien varrelta. Jazz&Blues ry. Kuopio 2010. Muut kirjoittajat ovat Mauno Hämäläinen, Heikki Kahila, Pekka Kejonen, Mikko Toivanen. Kuvituksesta vastasi Mauno Hämäläinen. Kuvia kirjassa on yli 350 ja henkilöhakemistossa nimiä 1663.

Tuovisen monialaisuus näkyy niin musiikin kuin urheilun tuntemuksena. Vuonna 2011 syntyi teos Kuopion Pallotoverit – Koparien tarina. Kopari-Pallo ry.

Ja mukaan tuli myös valokuva, kun Jussi Tuovinen valittiin vastikään VB-valokuvakeskuksen hallituksen puheenjohtajaksi.


Kaija Vuorio tietojen ja muistojen kirjaaja

Kuopion Taiteilijaseuran historiassa kirjallisuuden Minna-patsaan jaon myötä on nostettu esiin erinäisiä kirjallisuuden lajeja: on palkittu näytelmäkirjailijaa, nuorisokirjailijaa, vakaan proosan taitajaa sekä onpa tuotu tiettäväksi sanomalehtikirjailijankin nimike.

Tällä kertaa päätettiin palkita tietokirjallisuuden alalta FT ja toimittaja Kaija Vuorio. Hän on tieteilijän täsmällisyydellä ja selkeydellä sekä taiteilijan kokonaisuuksien tajulla ja näkemyksellä kartoittanut pohjoissavolaista ja kuopiolaista paikallishistoriaa. Näin hän on vaikuttanut yhteisen tietomme ja muistojemme säilymiseen sukupolvelta toiselle. Hänen työnsä on ollut arvokasta kulttuuriperinnön dokumentointia ja siirtämistä jo parinkymmenen vuoden ajan. Kuopiolaisen lottaperinteen kartoittaminen, sanomalehdistön, terveydenhuollon ja yliopistokoulutuksen historia, palotoimen sekä mielisairaanhoidon historia on tullut kirkkaasti selvitettyä. Nämä paikallishistorian palaset loksahtavat kauniisti suurempaan suomalaisen, valtakunnallisen, kulttuurihistorian palapeliin.

Kaija Vuorio vaikutti ja luotsasi perinteikästä paikallista kustannusyhtiötä Kustannuskiila Oy:tä, mutta tutuksi hän on tullut erityisesti Savon Sanomien toimittajana vuodesta 1998 alkaen.
Kaija Vuorio valmistui Jyväskylän yliopistosta suomen historia alalta vuonna 1976. Hänen vuonna 2009 julkaistu tohtorin väitöskirjansa käsitteli suomalaista lehdistöhistoriaa ja median rakennemuutosta.


Kuopiolainen kansainvälinen muusikko

Irina Zahharenkova on yksi tunnetuimmista nykypolven virolaispianisteista sekä monipuolinen kosketinsoitinten taitaja. Kaliningradissa syntynyt pianisti asuu ja työskentelee nykyisin Suomessa, Kuopiossa.
Zahharenkova valmistui musiikin maisteriksi Viron musiikkiakatemiasta opettajinaan Lilian Semper ja Maris Valk-Falk. Hän jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa HuiYing Liu-Tawaststjernan johdolla. Tällä hetkellä hän valmistelle tohtorin tutkintoa Valk-Falkin johdolla.  Musiikkiopintojen lisäksi hän on opiskellut myös kemiaa sekä kielitieteitä.

Zahharenkova tunnetaan pianistina ja cembalistina, solistina, kamarimuusikkona, säestäjänä, continuo-soittajana, fortepianistina. Suomen eturivin muusikot kuten Martti Rousi ja Reka Szilvay pitävät häntä luottopianistinaan. Hänen osaavasta pianismistaan pääsevät nauttimaan myös kuopiolaiset opiskelijat.
Irinan hengästyttävä ura sisältää useita merkittäviä kilpailuvoittoja, mm I palkinto Lepzigin Johan Sebastian Bach- kilpailussa 2006, V sija Artur Rubinstein -kilpailussa Tel Avivissa 2008, I palkinto ja 2 erikoispalkintoa Alessandro Casagrande pianokilpailussa Italiassa 2006. Hänellä on kilpaillut menestyksekkäästi myös cembalistina ja fortepianistina. Irina on esiintynyt säännöllisesti solistina ja omin konsertein eri puolilla Eurooppaa ja Japanissa. Kuhmon kävijät ovat kuulleet häntä pianistina, cembalistina, kamarimuusikkona ja säestäjänä, ohjelmiston ulottuessa barokkimusiikista uuteen musiikkiin.

Muiden toimiensa ohella Irina opettaa Viron Musiikkiakatemiassa, Sibelius-Akatemiassa sekä toimii säestyksen lehtorina Savonia ammattikorkeakoulussa. Irinan 2012 äänitetty Scarlattin sonaatteja sisältävä CD on saanut myönteiset arviot. Kaiken tämän lisäksi Irina on mahdottoman mukava ihminen.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

AAKUSTIA PASSOO LUKKEE!

AAKUSTI-lehdestä saksittua

Ihmisiä, tapahtumia, kulttuuria, muistetaan tuonilmaisiin menneitä ja paljon muuta hyvää luettavaa. Savvookin.

Toimittaja Eila Ollikainen on kirjoittanut mainion arvostelun Kauko Puustisen (s.1928)
kirjasta Elämäni laivat ja muita tarinoita, omakustanne 2012.
”Ansaitsevat tulla kerrotuiksi, ja muutenkin mielenkiintoinen tuttavuus
tämä baskeripäinen herrasmies, joka Bernhard Shaw`ta lainaten sanoo harrastavansa
´pyöräilyä ja pöyhkeilyä´. Pyörä tosin on aikoja sitten kadonnut.”

”Laivat olivat olleet suvun miesten työpaikkoja. Kertojalle ne olivat nuoruus- ja
sotavuosien työpaikkoja. Poika otti etuottoa työelämään vanhentamalla papintodistukseen
ikänsä kahdella ja puolella vuodella. Rohkeutta ja raapevettä siihen vain tarvittiin! Hiukan
toisenlainen motiivi kuin nykynuorilla; nythän vuosia lisätään, että pääsee oluen ostoon tai esiintymään FaceBookissa kokeneempana kuin onkaan.”

”Kirjaa lukiessa ajattelee toistuvasti miten rikkaan elämän edeltävät ikäluokat
ovat kokeneet. Nimittäin henkisesti, aineellisesta hyvästä tuberkuloosia sairastavan
yksinhuoltajan kodissa ei voi puhua. Sosiaaliturvakin oli 1930–40-luvulla kehittymätöntä.
Kotona yksin sairastanut 12-vuotias poika joutuu tyhjentämään säästölippaan maksaakseen hoitonsa köyhäinhoitolautakunnalle, samanaikaisesti kun hänen äitinsä on hoidossa Tarinaharjun
parantolassa. ”

”Loppuelämän hän suunnittelee viettävänsä omakotitaloa remontoiden ja pientä käpsehtien.
Mutta elämä onkin varannut vielä jotakin. 1980-luvun alussa häntä kysytään oman alan töihin Neuvostoliittoon rakentamaan Moskovaan, Kaukasukselle ja ties minne. Hommissa kuluu yhdeksän vuotta ja työmailta ja vapaa-ajalta on kerrottavana värikkäitä tapauksia ja henkilömuistoja.
Rivien välistä lukija ymmärtää, että paljon jää myös kertomatta.”

”Viehättävää kirjassa on, ettei hän pysy tiukasti asiassa vaan omien muistojen täydennyksenä hän kertoo esimerkiksi tarinan poliisista, joka tulee aamulla virkapaikalle Aatamin asussa.
Lukijan itsensä pääteltäväksi jää tapahtuuko se keskisuuressa savolaisessa kaupungissa vai
missä ja onko faktaa vai fiktioita.”

          

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hopeatähdet: Kwai-joen silta la 30.3. klo 12

Tiedoksi!
Hopeatähdet: Kwai-joen silta la 30.3. klo 12              
Kwai-joen silta (elokuva)
Kwai-joen silta (The Bridge on the River Kwai) on vuonna 1957 valmistunut sotaelokuva, joka kertoo toisesta maailmansodasta. Se perustuu Pierre Boullen samannimiseen romaaniin. Elokuva palkittiin Oscareilla parhaasta ohjauksesta, leikkauksesta, kuvauksesta ja elokuvasta.
Elokuvan tapahtumat ovat kuvitteelliset, mutta ne sijoittuvat historiallisiin tapahtumiin Burman rautatien rakennustyömailla vuosina 1942–1943.
Sotavankien viheltämästä elokuvan tunnussävelmästä, nimeltään Colonel Bogey March, on tullut instrumentaaliklassikko. Toisen maailmansodan aikana sävelmään liitettiin natsijohtoa pilkkaava sanoitus Hitler Has Only Got One Ball. Kun Kwai-joen silta sai ensi-iltansa, oli brittiyleisölle hyvin selvää, mihin sävelmällä viitattiin.

Vaikka Boullen nimi on elokuvan alkuteksteissä, julkinen salaisuus oli, että Hollywoodin mustalla listalla olevat Foreman ja Wilson tekivät käsikirjoituksen. Yhdysvaltain elokuva-akatemia myönsi heille postuumisti Oscar-palkinnon 11.12.1984. Ranskalainen Pierre Boulle oli itse ehkä kaikkein yllättynein ehdokkuudestaan, sillä hän ei osannut sanaakaan englantia.

Kwai-joen sillasta on nyt käytettävissä uunituore bluray-versio, jossa 50-luvun CinemaScope pääsee oikeuksiinsa. Huomio kiinnittyy myös Malcolm Arnoldin hienoon musiikkiin. Tosin varsinainen hitti oli brittisotilaiden viheltämä ”Colonel Bogey March”, jonka F. J. Rickettsin sävelsi jo vuonna 1914. Toisen maailmansodan aikana marssia laulettiin sanoin ”Hitler Has Only Got One Ball”.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Puuhakasta

Hyvää puuhaa!


Mauri Kunnas & Jenna Kunnas:
Aarteenetsijän puuhakirja,
32 sivua, Otava 2012.

Testasin lastenlasten kanssa Mauri ja Jenna Kunnaksen Aarteenetsijän puuhakirjaa. Ja kansikuva vei meidät meilikuvitusmatkalle. Hämähäkki Heikki etsittiin tietysti ensin. Itse kuvasta löytyi tarinan poikasia.
Jokaiseen puuhaan löytyy tarina. Vastaukset voidaan tarkistaa lopuksi takalehdeltä. Pienet yksityiskohtaiset kuvat voi värittää lopuksi. Puukynät sopivat parhaiten värittämiseen.
Aarrekarttakin piirretään ja tutkitaan varjokuvia. Hauskaa puuhaa, sillä yhdessä kertoen tarinat jatkuvat ja muuttuvat.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Paperittomat monena esillä



Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä: Paperittomat,
Helsingin Sanomat / HS Kirjat 2010.
 Katsottuani Kuopion kaupunginteatterin Puistokoulun näyttämöllä vaikuttavan Paperittomat-esityksen, ostin Paperittomat-kirjan. Näytelmä jatkaa ainakin kevätkauden. Paperittomista minulla oli hyvin vähän tietoa, mutta näytelmän myötä tajusin, että he ovat keskellämme.
Elina Izarra Ollikaista innoittivat Katja Tähjän valokuvat ja kun Tähjä teki Kaisa Viitasen kanssa aiheesta kirjan, syntyi näytelmä.
Paperittomat puhuu katsojille silmästä silmään. Näyttelijät, Henna Haverinen, Mikko Paananen, Virpi Rautsiala, Janne Puustinen, puhuvat juuri sinulle ja minulle. Jokainen heistä muuntuu moneksi, kuten minimalistinen lavastuskin.
Kaikki eivät ole suinkaan rikollisia, ihmiset ovat vain ajautuneet mahdottomiin tilanteisiin parempaa elämää etsiessään. Oleskeluluvaton on suojaton, ja hänen tilannettaan käytetään hyödyksi.
Paperittomat ovat elämän lapsia, he löytävät toisensa, soittavat ja laulavat yhdessä. He selviytyvät, sillä he pitävät toisistaan huolta. Läpikulkuviisumin varassa ei voi pysähtyä, ja työ on otettava sieltä mistä saa, se mikä ei muille kelpaa. On tyydyttävä riistopalkkaan ja etsittävä katto päänsä päälle miten kukin taitaa. On oltava aina valmis lähtemään.
He uskovat parempaan huomiseen, vaikka saavatkin kuulla: teillä ei ole oikeutta olla täällä.

Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä: Paperittomat,
Helsingin Sanomat / HS Kirjat 2010. 189 s.

Kirjan ensiaukeaman sanat:
”Vaikeina hetkinä
sanon itselleni, että
sinä olet sentään kävellyt
Afrikassa aavikon halki.
Meitä oli monta kulkemassa
kohti Eurooppaa. Monen
matka katkesi nestehukkaan
ja heikotukseen.
Minä selvisin siitä, joten
selviän mistä tahansa.”

Chinedu Kane

Paperittomat Ovat keskenään erilaisia, mutta useimpia heitä yhdistää jatkuva kiinni jäämisen ja käännytyksen pelko. Lainsuojattoman ei kannata huudella itsestään, kirjoittavat Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä. He puhuvat mieluummin paperittomista kuin median ja viranomaisten käyttämästä sanaparista laiton siirtolainen. Virallisestihan heitä ei ole.
Oleskeluluvan saamisesta kirjassa on hyvää tietoa. Toimeentulo on selvitettävä, eikä lupa irtoa helposti.
Vuonna 2009 Maahanmuuttovirasto käsitteli 4335 turvapaikkahakemusta. Turvapaikan sai 116 hakijaa. Oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella sai 421 hakijaa. Humanitaarisen suojelun perusteella oleskeluluvan sai 363 hakijaa.
Nigerialainen maahanmuuttaja koki olevansa orja Helsingissä. Ei ihme kun asuu ikkunattomassa kellaritoimistossa. Tarina päättyy: Huomenna lennän Nigeriaan. Sanoin poliisille, etten tarvitse saattajaa. En aio tehdä mitään tyhmää. Olen väsynyt elämään laittomasti.
Irakilainen perhe taivalsi pakomatkallaan vuorilla kolme vuorokautta. Nuorin lapsista oli nelivuotias. Pysähtyä ei voinut, koska silloin he olisivat kohmettuneet läpimärissä vaatteissa.
Tarinoita on raskas lukea peräkkäin. Välillä on katsottava kuvia tarkkaan. Onnea ja iloakin niistä näkee. Eteen tulee afganistanilainen sanonta: Joka ei ole kokenut tuskaa, ei ymmärrä muidenkaan tuskaa.
·     VB-valokuvakeskuksen Ateljeetilassa Paperittomat, Katja Tähjän näyttely 8.3.–28.4.
  • PAPERITTOMAT-paneelikeskustelu lauantaina 16. maaliskuuta klo 12–14 Kuopion pääkirjaston luentosalissa. Vapaa pääsy.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Hopeatähti-kerholaiset viettävät Minnan päivää Kuvakukossa 19.3. klo 13

Kirjailija Gabriel Garcia Marquezin poika Rodrigo García ohjasi Albert Nobbsin

Ohj. Rodrigo García. Britannia-Irlanti- Ranska-USA 2012. Suom. kiel. tekstitys. 109 min. K12. 
Nähdään tiistaina 19.3. klo 13!

ALBERT NOBBS kertoo tarinan 1800-luvun lopun Irlannissa, missä köyhän naisen elämä on mahdotonta ilman elättäjää. Vuosikaudet Albert Nobbs on selviytynyt pukeutumalla mieheksi voidakseen työskennellä hovimestarina Dublinin yläluokan hotellissa. Tavatessaan hotelliin saapuvankomean maalarin (Mia Wasikovska), Albert havaitsee, että elämä voi tarjota mahdollisuuksia myös hänen kaltaisilleen.

Hieno näyttelijäkaarti puhaltaa henkiin menneen aikakauden verevästi. Glenn Close pääroolissa naisena, joka elää elämäänsä ympärivuorokautisen valheen varjostamana jää unohtumattomasti mieleen.

Tarina pohjaa irlantilaisen George Mooren (1852–1933) novelliin, joka ilmestyi ensi kerran 1918. Elokuvan ohjaaja Rodrigo Garcia on Nobel-palkitun, maailman arvostetuimpiin kuuluvan kirjailija Gabriel Garcia Marquezin poika.

”Koskettava elokuva…nousee Glenn Closen näyttelijäuran mestarityöksi.” (Iltalehti)

Kuvakuko, Vuorikatu 27, lipunmyynti avautuu n. ½ tuntia ennen esityksen alkua.
Järj. alueellinen elokuvakeskus ISAK ry


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Hetki hiljaisuutta

Hiljaisuuden kappeli
Lauantaina 2.3.2013 psalmi: ps. 29:6

Antifoni
Herra, sinä olet laupias,
muista minua,
osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.





Hiljaisuuden kappeli
Kun Helsingin reissulla yrittää keritä moneen paikkaan, on välillä rauhoittavaa istua
Hiljaisuuden kappelissa.
Liikenteen pauhu häviää, kun istuu kappelin penkissä. Ihmiset hiljentyvät, kukin tyylillään.  

Hiljaisuuden kappelin ulkopinnan kuviot vaihtuvat kokoa tsuumaamalla


Puu on kaunista
 

Valo siivilöityy kauniisti ja saa seinän elämään