Hitaan nautiskelun teos

Jouni Tossavainen

                                                                       

Näköala Haminanvuorelle, 275 s.

Kannen suunnittelu ja taitto Satu Enstedt       

Aviador Kustannus 2022

   

Kaunis kirja. Kyllä naapurimaassakin osataan.

Tossavaisen kirjan julkistukseen sain kutsun, näyttelyihinkin. En jaksanut. Mutta vihdoin kävelin kirjakauppaan.

Nyt minulla on Näköala Haminanvuorelle -kirja sohvapöydällä. Muutkin kehuvat kaunista kirjaa. Hyllyyn kirja ei pääse vielä pitkään aikaan.

Jouni Tossavainen on syntynyt Tervossa1958. Hänet tunnetaan myös Savon Sanomien toimittajavuosilta. Luen kirjan kuvia moneen kertaan, vasta sitten tartun runoihin. Tossavaisen tuotanto on tuttua. Olen lukenut varmaakin kaikki kirjailijan teokset, jopa ”urheilukirjat”. 

Mieleeni on jäänyt novellikokoelma Lentävä C. Juoksijan testamentista minulle jäi kuva juoksevasta miehestä, ja se kuva istuu sitkeässä. Tossavainen sai Savonia-kirjallisuuspalkinnon Hannes Kolehmaisesta kertovalla romaanillaan New Yorkin lentävä suomalainen (Like 2014). Muutamia muitakin palkintoehdokkuuksia on ollut.

Tossavainen on moniottelija myös kirjojen suhteen.

Tossavainen on Runopuulaakin järjestelyjen taitaja. Monessa hän on mukana, kuten keväisissä Puškin-runojuhlissa. Kuopiossa Valkeisenlammen rannalla runoväki kokoontuu Puškinin patsaan äärelle runoilijan syntymäpäivän aikoihin.

Puškin-runo löytyy tästäkin opuksesta:

Elämä on kone tankkien kevät

ja talvi kesäkuussa.

Kun neito ei kulje vetten päällä

runoilijan synttärit on juhlittu.

Päättymätön riemu klassikko

kun kuollaan kuten Puškin

luotiin Wallace köyteen

Saarikoski koskenkorvalla.

Tossavaisella on hauska taito ujuttaa tekstiin jotain tuttua lukijan tunnistettavaksi.

Kuusi näyttää olevan hänen voimapuunsa. Tässäkin kokoelmassa puhutaan kuusesta ja mukana on kuusen muotoinen runo, kuvaruno.

Kansikuvan koskelopoikue näköalassa Haminanvuorelle on kuvattu 24. kesäkuuta 2020.

Rautatieasema Helsinki 2007. Tuttu maisema takavuosilta.

Sitten onkin vuorossa Juhlalaulu tytölle ja Juhlalaulu Hevoselle.

Neulaniemi Kuopio 2019 -kuva tuo mieleeni ylvään koiran, jonka tapasin isäntänsä kanssa taannoin Ärrän kulmalla.

Vuorikatu Kuopio 2009 -kuvasta tunnistan sarjakuvan tekijä ja runoilija Jyrki Heikkisen. Äänirunouttako tässä tehdään? ”Pois voihke ja valitus”

Kuvista kerrotaan enemmänkin kirjan lopussa.  

Oriveden Opisto 2009. Kuva on tuttu ja niin on aulan matala nahkasohvakin. Sohvalla istuu joku tuntematon. Tossavainen taisi opiskella siellä kulttuurisihteeriksi. Tuttu paikka minullekin.

Kirjan ensimmäinen runo on Syysunelma. Samanniminen laulu alkaa soida mielessäni.

Aurinkosi kanssa kevyt kävellä

pimeyttä kohti hiljalleen

 

Yhdeksän kaksirivistä säettä loppuu näihin säkeisiin:

Mutta miten marja voi lisääntyä

kyykistymällä? paikka kasvaa ajasta

puolukasta parasta aikaa. Muutama siemen

hampaissa koko talvi käsillä.

 

Otan loppuun runon Kesäpäivä, sen nimisen romaanikin Tossavainen on kirjoittanut.

Pienet kalat kalliolla

kuikka pilven reunassa

onni odottaa laiturilla

 

Kuolemaa on ajateltava jo eläissään. R.K

KÄSIKIRJA AUTTAA JA OPASTAA      

Sarianne Hartonen

Kuolevaisen käsikirja                                                                          

 OTAVA 2021                                                  

                                                              

Vähän emmin, kirjoittaisinko siskon tytön kirjasta, ettei vain syytettäisi nepotismista. Mutta monen selailun ja lopulta läpi lukemisen jälkeen olen varma, että on kirjoitettava. Hyvää kirjaa en voi ohittaa arvostelematta.

Jo sisällön tutkiminen hengästyttää, miten paljon muistettavaa kuoleman jälkeen on. Ja tehtävää!

Hartosen huumorintajusta kertoo lause: ”On hieman hullua yrittää neuvoa asiassa, josta ei ole omakohtaista kokemusta.”

Jo kirjan sisällysluetteloon tutustuminen muistuttaa, että kuoleman kohdatessa tehtävää on paljon. Se ehkä saa lukijan havahtumaan, että on ryhdyttävä toimeen kuolemansa kanssa – mitä kaikkea onkaan tehtävä ennen viimeistä henkäisyä. Äkkikuolemakin voi yllättää ja vakava sairastuminen voi kohdata itseä tai läheisiä. Mihinkään emme ole valmiita.

Olen sentään tehnyt hoitotestamentin ja edunvalvontavaltuutuksen, ne onkin syytä tehdä, kun on vielä voimissaan ja oikeustoimikelpoinen.

Esipuheessa ”Meille kuolevaisille” Hartonen kertoo kirjan tavoitteista. Käydään läpi kuolemiseen liittyvät käytännöt. Tutustutaan hetkiin kuoleman jälkeen. Hautajaisilla ja muistotilaisuuksilla on perinteitä ja myös vaihtoehtoja.

 Lukijaa autetaan kuoleman jälkeisen paperisodan kanssa.

”Kriisin keskellä on usein helpointa heittäytyä ammattilaisten käsiin ja noudattaa tuttua kaavaa.”

Sitä Kuolevaisen käsikirja tarjoaa.

Hartonen haluaa liittää kirjan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämisen jatkumoon, jossa kuolemasta halutaan tehdä inhimillinen ja mahdollisimman hyvä meille kaikille.

Kirjan teon hän on ottanut vakavasti; on kouluttautunut saattohoidon vapaaehtoiseksi ja on käytännön töissä mukana.

Lukemattomat keskustelut kuolemasta tavallisten ihmisten kanssa ja hautaustoimistoammattilaisten kanssa, antoivat varmuutta tekemiseen.

Kuolemista ei voi harjoitella, mutta ”Kollektiivina vollottaminen itkuvirsityöpajassa tuntui yksinkertaisesti vapauttavalta.”

Kuolemisen taito on kirjallinen genrensä. Oikein kuoleminen ei ole kristittyjen yksinoikeus, Hartonen kirjoittaa.

Kuolema on piilossa jopa sairaalassa.

Kuoleman tärkeys on huomattu. Elämän loppuvaiheen hoidon tavoitteet on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin. En ole tullut ajatelleeksi, että on olemassa YK:n Kuolevan oikeus, se on vuodelta 1975.

Minulla on oikeus tulla kohdelluksi elävänä ihmisenä kuolemaani asti.

Sivun mittainen julistus on ihmistä kunnioittava ja lohdullinen.

Hautarauha on oma lukunsa. Laki suojaa arvokasta kuolemaa myös kuolinhetken jälkeen.

Miten Suomessa kuollaan -luku kertoo tilastollisia tosiasioita kuoleman syistä. Vanhuuskuolemalle on oma määritelmänsä. Kirjassa kerrotaan myös kohtukuolemasta ja keskenmenosta. Ohjeet äkillisen kuoleman varalta ovat tarpeen, jotta osaa toimia oikein. Lääkäri toteaa kuoleman. Jos kuolemansyytä ei saada selville, tarvitaan ruumiinavaus.

Lapsille kuolemasta kertominen on vaikeaa. Pitää kertoa, mutta ikätasoisesti.

Luvussa Suruviikko juutalaisen tapaan muistutetaan, että ihminen pitäisi muistaa sellaisena kuin hän oli eläessään, eikä elottomana ruumiina.

Fakta on, että arkku tarvitaan aina. Myös vainajan kuljetuksella on omat sääntönsä, samoin hautajaissaaton kohtaamisessa. Hyvä on tuntea nekin asiat.

Hautajaisten järjestely voi alkaa heti, kun ollaan siihen valmiita. Hautausjärjestelyissä noudatetaan vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Kuolleen lähiomaisilla on edessä rankka kuolinsiivous. Asiaan voi suhtautua niinkin, että ”perikunta hoitaa”.

Ammattisiivoojaa tarvitaan kalmasiivouksessa.

Hartonen kehottaa hyväksymään tosiasian, että asioiden hoitaminen voi tuntua työläältä.

Termejä ja todistuksia on paljon. Monet asiat ovat kuolinpesän hoidettavia.

Jopa sometilien sulkeminen voi olla hankalaa ilman salasanoja. Tuki- ja ohjekeskuksen avulla nekin hoituvat.

Tätäkään en tiennyt. Facebook-tilin voi muuttaa muistotiliksi. Haluaisinko?

Hautajaisista luen omien kokemusteni kautta. Eri yhteisöjen rituaalit ovat erilaisia. Minua vähän jännitti ensimmäiset ortodoksihautajaiset, kun tiesin että arkku olisi auki. Tilanne oli ystävien kesken luontevan rauhallinen, kun kiersimme vainajan arkun ympäri. Kuolema kaunistaa kasvot. Jätin ruusuni vainajan rinnalle. Hautajaiset olivat iloiset ja lämminhenkiset, kuten vanhojen ihmisten hautajaiset usein ovat.

Lapsuudesta muistan, että hautajaisissa miehet lapioivat haudan umpeen ja mullan kummuksi. Tasa-arvoista, minäkin sain olla luomassa hautaa umpeen.

Lähdeluettelosta löydän monia itselle tärkeitä teoksia, kuten Juha Hännisen Kuolemme vain kerran ja Merete Mazzarellan Juhlista kotiin. 

Hätätilalista voi olla hyvä apu, varsinkin yksin asujalla.

Kivun hoidosta ja eutanasiasta sekä avustetusta itsemurhasta kertominen auttaa pohtimaan näitä asioita, ehkä keskustelemaankin.

Hoitohenkilökunnan hyvät sosiaaliset taidot ja herkkätunteisuus ovat kuolevien hoidossa kultaakin arvokkaampia.

Resilienssi ei ole terminä tuttu, mutta asian tajuan. Se tarkoittaa kykyä ponnahtaa vaikeuksista takaisin. Kaikilla meillä ei ole sopeutumiseen samoja eväitä ja tukea, vaan osalle surevista menetykset ovat kohtuuttoman raskaita ja menetykseen sopeutuminen haastavaa, jopa sairastuttavaa.

Lain mukaan vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. 

Ajattelen, että kuoleman jälkeen soitettu sanoma eli sielunkellojen soitto on komeaa. Joskus pysähdyn kaupungilla sitä soittoa kuuntelemaan. Ehkä niitä soitetaan minullekin? Senkin kai voi panna toivelistalle.

Kuolevaisen käsikirja sisältää paljon käytännön asioita, asiahakemisto auttaa pikaisessa hakemisessa.

Hartonen on käyttänyt mukavasti sopivia sitaatteja. 

”Hautajaisten tehtävä on auttaa, ettemme jähmettyisi suremaan läheisemme kuolemaa vaan olisimme onnellisia siitä, että hän on elänyt.” Anneli Aurejärvi-Karjalainen

 

                                  Kirjailijakuva Jonne Räsänen

 

SININEN – PUNAINEN – VALKOINEN

                                       

Eeva Kilven pienet muistikirjat – Sininen, Punainen ja Valkoinen ovat mukavia muistojen ja keskustelun palauttajia. Kahdesta edellisestä olen aikanaan kirjoittanut, mutta Valkoinen on jäänyt odottamaan. Kirjakaupassa käydessäni muistin kysyä onko heillä vielä kirjaa myynnissä. Oli.

Eeva Kilven tuotanto on minulle tuttua. Hyllyssäni taitaa olla kaikki hänen teoksensa, varsinkin runokirjat. Hyvät runokirjat haluan omistaa, koska runokirjojen pariin palaan usein.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan palautui mieleeni Naiset huutakaa -runo. Sen löysin yhdestä lempikirjastani Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien, kootut runot 1972–2000. WSOY 2000.

Eeva Kilp:Valkoinen muistikirja, 78 s. WSOY 2021

Valkoinen muistikirja on herkän kaunis kirja. Graafinen suunnittelu Mika Tuominen. Kirja on tovin esillä ja luen sieltä täältä satunnaisesti Kilven ajatuksia. Huomaan, että hän kirjoittaa myös yöaikaan, toki myös aamulla ja joskus päivälläkin. Muistiinpanot alkavat vuoden 1999 kesäkuun lopulta.

30.6.1999 klo 12

On kevyempi olo, on hiven iloa.

Muutama ajatus on vuoden 2000 alusta. Tässä lainaus pitkästä tekstistä.

1.1.2000 noin klo 14

Minulla oli lapsi ja koira luonani tänä uuden vuosituhannen ensimmäisenä päivänä: pojantyttäreni ja hänen koiransa. Ne olennot riittävät täyttämään elämän.

Jaan tunteen.

4.1.2000 klo 24

Minähän alan olla jo pelastunut tänne vanhuuteeni – paitsi siltä yhdeltä, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan.

Tähän muistikuvaan päätyy Valkoinen. Uskollinen rakkaudesta puhuja, Kilpi on.           

Muistan kohtaamisemme Turun kirjamessuilla ennen koronaa. Saattelin kirjailijan pressihuoneesta hänen esiintymispaikalleen, taisi olla Fiore-lava. Jäin kuuntelemaan Kilven luentoa. Paljon oli ihmisiä.

Kilpi pohtii mietekirjassaan, että motiivi elämiseen tulee toisista ihmisistä, lähimmäisistä, joihin kuuluvat myös eläimet, velvoitteista, siitä että on vastuu toisista, ja myös iloa toisista.

Tuon voin allekirjoittaa.

Kilven muistiinpanojen seurassa pohdin omiakin ajatuksiani. Hän kirjoittaa, me olemme menettäneet ajan, keksintömme sen vievät. Totta.

Tämän kun muistaisi: Ei pidä unohtaa, mutta ei tarvitse muistaa.

Tämä kirja jää runokirjojen seuraan, niihin jatkuvasti luettavien joukkoon. On helppo palata.

 Hyvät Hopeatähti-kerholaiset

Hopeatähdet ti 28.3. klo 13 KUVAKUKOSSA

Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix-pääpalkinnon 2022 voittaja

CLOSE                 

BELGIA 2022.  Draama,Ohjaus: Lukas Dhont. Käsikirjoitus: Lukas Dhont, ja Angelo Tijssens. Pääosissa: Eden Dambrine, Gustav De Waele, Émilie Dequenne K12.105 min. K12. Liput 8,5 €

CLOSE on sydäntä särkevän rehellinen kuvaus lapsuuden ystävyyden voimasta ja sen merkityksellisyydestä.

Poikkeuksellisen voimakasta empatiaa huokuva CLOSE (= ”Lähellä”) voitti Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix-pääpalkinnon 2022. Elokuvan ensi-ilta vuoden 2022 Cannesin elokuvajuhlilla innoitti yleisön taputtamaan pitkään seisaallaan ja liikutti yleisöä vahvasti esityksestä toiseen.

13-vuotiaat Leo (Eden Dambrine) ja Remi (Gustav De Waele) ovat olleet parhaat ystävät pienestä pitäen. Pojat yökyläilevät toistensa luona useammin kuin yöpyvät omissa kodeissaan. Yläasteelle siirryttäessä asiat kuitenkin muuttuvat. Mukaan kuvioihin tulee uusia kavereita. Erityisesti Leo alkaa miettiä, millaiselta heidän harvinaisen läheinen ystävyytensä muiden silmissä näyttää. Kasvaminen lapsenomaisista leikeistä kohti nuoruutta tuo mukanaan uudenlaisia odotuksia, toiveita, pelkoja ja suuren surun. Lukas Dhontin toinen pitkä elokuvatarina ystävyydestä, vastuusta sekä rohkeudesta olla oma itsensä.         .

 

 

 

 

 

 

Maikki Harjanne on poissa

Ostin hänen viimeisimmän Minttu-kirjansa itselle ja lapsenlapsenlapselle iloksi

Viime vuonna poistui keskuudestamme monia eri alojen taiteilijoita.  Monista heistä on ollut juttuja - sairauksistakin, joten heidän kuolemansa on ollut aavistettavissa. Jotkut lähtevät nopeasti ja kuolema tulee yllättäen ulkopuolisille. Lastenkirjailija Maija-Liisa "Maikki" Harjanne (1944–2023) kuoli vastikään 78-vuotiaana. Sitä hätkähtää, kun ikätoverit lähtevät.

Maikki Harjanne, Otava

Maikki Harjanne tunnetaan Minttu-lastenkirjoistaan, joita hän kirjoitti 1970-luvun lopusta saakka. Minttu on seikkaillut yli 50 teoksessa.

Minttu-sarjan lisäksi Harjanne kirjoitti muitakin kirjasarjoja. Harjanteen kirjoja on käännetty ruotsiksi, saksaksi, norjaksi ja tanskaksi.

Kirjojen ohella Harjanne teki myös sarjakuvia ja animaatioita. Harjanne teki lisäksi runsaasti käännöksiä.

Harjanteen palkintolista on komea: Nuorisokirjallisuuden valtionpalkinto 1984, Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1988, Otavan kunniapalkinto 1990, Kirjapöllö-palkinto (Vuoden kirjailija) 1995, Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2000, Kaarina Helakisa -palkinto 2004, Valtion taiteilijaeläke 2007, Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto 2011, Pro Finlandia -kunniamerkki 2017. (wikipedia)

Luetaan kuvistakin

Maikki Harjanne

Minttu ja kadonneet kirjat. 32 sivua

Otava 2022

Minttu aikoo lukea lempikirjaansa, mutta ei löydä kirjaansa. Kirjahyllyssä istuu kissa Tuusannuuska, mutta kirjat ovat poissa. Olisiko äiti vienyt ne jonnekin?

Kirjat keräävät pölyä, siksi isä oli vienyt ne ulos tuulettumaan. Ulkoakaan Minttu ei kirjaansa löydä, mutta hän huomaa, että on alkanut sataa. Onneksi vain tihkusadetta. Isä ja Minttu rientävät pelastamaan kirjat sateelta. Perheen lemmikit auttavat myös.

Kannet kuivataan ja kirjat levitetään pyyhkeitten päälle. Ville-veli hoksaa, että kirjoja voi ripustaa narullekin kuivumaan.

Kun lempikirjaa ei löydy, Minttu päättää tehdä oman uuden lempikirjan. Ville auttaa kansikuvien leikkaamisessa.

Äiti arvelee, että kirja on voinut pudota kirjahyllyn alle. Etsiessä löytyy jotain muuta kadonnutta, mutta ei Mintun kirjaa. Usein löytyykin jotain mutta kuin etsittävää tavaraa.

Isä neuvoo miettimään tilannetta, kun kirja vielä oli Mintulla. Minttu miettii. Sitten hän pukee yöpuvun päälleen, se auttaa muistamaan.

Minttu ja kadonneet kirjat on myös värikäs katselukirja. Kaikki kirjaimet ovat omalla sivullaan, joten pienien lukijoiden kanssa voidaan opetella aakkosia.

Pääskynen kantaa nokassaan neliapilaa, kuvista löytyy kerrottavaa. Esineitä opetellaan tunnistamaan. Värikäs kirja tuo iloa ja yhdessä lukeminen luo läheisyyttä.

Kiitos Maikki Harjanne! 

                                                                             

VARJO-SAVONIA

Äänestin Savonian kirjoja Varjo-Savoniassa ja sain ilmoituksen voittokirjastani joulukuussa.

Kävin kirjastosta hakemassa voittokirjani. Nuorten kirja ilahdutti, sillä olen niitäkin aikoinani arvostellut.  

Kariston sivulta luen: "Karisto Oy on suomalainen Hämeenlinnassa toimiva kirjankustantamo, joka julkaisee kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tietokirjallisuutta. Karisto julkaisee noin sata nimikettä vuodessa, josta noin puolet on lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Otava osti Kariston kustannustoiminnan alkuvuodesta 2020." 

Karisto-nimi herättää positiivisen tuntemuksen. Tietysti haluan lukea kirjan ennen kuin annan sen lapsenlapselle.

ONNENPOTKU ALOITTAA LASTENKIRJASARJAN

Maria Kuutti

Peli on alkanut, Iida! 

Onnenpotku 1

Karisto 2022, 127 s.

Kuvitus Elina Jasu

Heti kirjan alkusivuilta huomaan että, kirjailija on kokenut kirjoittaja. Kieli on virheetöntä, eläväistä ja hauskaa. Puheet luontuvat hyvin sanojansa suuhun.

Kirjailija, Maria Kuutti, (s.1980 Kangasniemi) oli minulle tuntematon. Tietokoneelta löytyi tietoa: Maria Kuutti, lastenkirjailija, äidinkielenopettaja (FM), kirjastonhoitaja, sanataideohjaaja. Häneltä on julkaistu toistakymmentä lastenkirjaa. 

Jalkapallon pelaaminen on kuudesluokkalaisen Iidan mielestä parasta, mutta tytöille ei ole omaa joukkuetta. Voisiko haave toteutua? Syyslukukausi herättää toiveet ja paikallislehden ilmoitus innoittaa: Maanantaina tyttöjen jalkapalloharjoituksiin urheilukentälle! Iida pyytää mukaan parhaan kaverinsa Rozalian. Tulisiko uusi tyttö, Kanerva, mukaan? Hän sanoo vain katsovansa. Välituntipeleissä Iida on aina toisen joukkueen kapteeni ja Leevi toisen. 

Ensimmäisessä jalisharjoituksessa monilla oli jo jalkapallovarustus, isommilta sisaruksilta perittyjä. Heillä on myös valmentaja, joka rakastaa valmentamista.

- Hienointa on, kun saa pelaajat tekemään parhaansa. Mikään ei voita liikunnan tuomaa iloa!

Iidan isoveli on kova neuvomaan Iidaa. Sanailua ja naljailua riittää heidän välillään. Hetkittäin Iida myöntää, on kivaa kun on isoveli. Yllättäen Eemelin luokalta kolme tyttöä ilmoittautui mukaan. Ekat harkat pelataan poikien kanssa yhdessä. Lopulta tyttöjen joukkue on koossa.

Opitaan, ettei jalkapallossa ole tilaa sooloilijoille, vaan hyvä pelaaja tukee toista.

Iida testaa ideaansa, kesäkauden lopuksi pelattaisiin ystävyysottelu poikia vastaan. Ja sponsorikin pitäisi hankkia. Tuohon ikään kuuluu myös ihastumiset. Teksti etenee vauhdikkaasti ja hauskasti. Nuorilla on vaikeuksia, on koulun ja paikkakunnan muutot. Vanhempien eroaminen on kurja asia. Kirjassa on paljon opettavia ja kasvattavia ajatuksia, mutta ne esiintyvät tapahtumien tiimellyksissä, ilman sormi pystyssä opettamista.

Ystävyysottelu on myös yllätysottelu, sillä katsomossa on yllätysvieraita.

Kirjan lopussa opetellaan ”Eemelin jalistemppu”. Ja asiaa tuntemattomalle esitellään jalkapallojoukkueen pelaajien roolit.

Hyvää lastenkirjaa aikuinenkin lukee mielellään. Tämäkin kirja on kustantajien lähettämiä teoksia Savonia-kilpailuun. Kelpo kirja omassa sarjassaan, mutta eihän näitä voi verrata keskenään esimerkiksi parhaaksi Savonia-voittajaksi äänestämäni Jorma Ranivaaran Upseerin parempi elämä -teoksen (WSOY 2004) kanssa.

Eikö olisi jo aika perustaa lasten- ja nuorten kirjoille oma sarjansa? Olisi se sitten Nuori Savonia -palkinto tai mitä sitten raati keksiikään. Rahapalkinto olisi pienempi varsinaista Savoniaa? 

                              

                              KEVÄTKAUDEN AVAUS: ti 17.1.2023 KLO13  PIKKU TÄHTI

                                          KINO KUVAKUKKO, VUORIKATU 27 

Etelä-Korea 2022. Draama. Ohjaus: Hirokazu Kore-eda. Pääosissa: Song Kang Ho,Gang Dong Won, Doona Bae, Lee Ji Eun, Lee Joo Young. Suomenkielinen tekstitys. 129 min. K7. Liput 8,5 € 

PIKKU TÄHTI -elokuvan kristallinkirkas kerronta kouraisee syvältä ja vie sydämen. Tarina käynnistyy kirkon ovenpielessä olevasta vauvaluukusta. Hylätty pienokainen päätyy kahden kaupustelijan hoteisiin. Konniksi kovin kyvyttömän parivaljakon matkaan lyöttäytyy myös muita, joilla on siihen aivan erityiset syynsä. Matkan edetessä erikoinen seurue kiintyy pikkuiseen yhä enemmän. 

Cannesin elokuvajuhlat 2022: paras miespääosa ⭐⭐⭐⭐

”ohjaaja Kore-edan usko ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen on näinä ankeina aikoina aika vastustamatonta.” (Helsingin Sanomat)