keskiviikko 3. toukokuuta 2023


Kuolemaa on ajateltava jo eläissään.
R.K


KÄSIKIRJA AUTTAA JA OPASTAA      

Sarianne Hartonen

Kuolevaisen käsikirja                                                                          

 OTAVA 2021                                                  

                                                              

Vähän emmin, kirjoittaisinko siskon tytön kirjasta, ettei vain syytettäisi nepotismista. Mutta monen selailun ja lopulta läpi lukemisen jälkeen olen varma, että on kirjoitettava. Hyvää kirjaa en voi ohittaa arvostelematta.

Jo sisällön tutkiminen hengästyttää, miten paljon muistettavaa kuoleman jälkeen on. Ja tehtävää!

Hartosen huumorintajusta kertoo lause: ”On hieman hullua yrittää neuvoa asiassa, josta ei ole omakohtaista kokemusta.”

Jo kirjan sisällysluetteloon tutustuminen muistuttaa, että kuoleman kohdatessa tehtävää on paljon. Se ehkä saa lukijan havahtumaan, että on ryhdyttävä toimeen kuolemansa kanssa – mitä kaikkea onkaan tehtävä ennen viimeistä henkäisyä. Äkkikuolemakin voi yllättää ja vakava sairastuminen voi kohdata itseä tai läheisiä. Mihinkään emme ole valmiita.

Olen sentään tehnyt hoitotestamentin ja edunvalvontavaltuutuksen, ne onkin syytä tehdä, kun on vielä voimissaan ja oikeustoimikelpoinen.

Esipuheessa ”Meille kuolevaisille” Hartonen kertoo kirjan tavoitteista. Käydään läpi kuolemiseen liittyvät käytännöt. Tutustutaan hetkiin kuoleman jälkeen. Hautajaisilla ja muistotilaisuuksilla on perinteitä ja myös vaihtoehtoja.

 Lukijaa autetaan kuoleman jälkeisen paperisodan kanssa.

”Kriisin keskellä on usein helpointa heittäytyä ammattilaisten käsiin ja noudattaa tuttua kaavaa.”

Sitä Kuolevaisen käsikirja tarjoaa.

Hartonen haluaa liittää kirjan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämisen jatkumoon, jossa kuolemasta halutaan tehdä inhimillinen ja mahdollisimman hyvä meille kaikille.

Kirjan teon hän on ottanut vakavasti; on kouluttautunut saattohoidon vapaaehtoiseksi ja on käytännön töissä mukana.

Lukemattomat keskustelut kuolemasta tavallisten ihmisten kanssa ja hautaustoimistoammattilaisten kanssa, antoivat varmuutta tekemiseen.

Kuolemista ei voi harjoitella, mutta ”Kollektiivina vollottaminen itkuvirsityöpajassa tuntui yksinkertaisesti vapauttavalta.”

Kuolemisen taito on kirjallinen genrensä. Oikein kuoleminen ei ole kristittyjen yksinoikeus, Hartonen kirjoittaa.

Kuolema on piilossa jopa sairaalassa.

Kuoleman tärkeys on huomattu. Elämän loppuvaiheen hoidon tavoitteet on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin. En ole tullut ajatelleeksi, että on olemassa YK:n Kuolevan oikeus, se on vuodelta 1975.

Minulla on oikeus tulla kohdelluksi elävänä ihmisenä kuolemaani asti.

Sivun mittainen julistus on ihmistä kunnioittava ja lohdullinen.

Hautarauha on oma lukunsa. Laki suojaa arvokasta kuolemaa myös kuolinhetken jälkeen.

Miten Suomessa kuollaan -luku kertoo tilastollisia tosiasioita kuoleman syistä. Vanhuuskuolemalle on oma määritelmänsä. Kirjassa kerrotaan myös kohtukuolemasta ja keskenmenosta. Ohjeet äkillisen kuoleman varalta ovat tarpeen, jotta osaa toimia oikein. Lääkäri toteaa kuoleman. Jos kuolemansyytä ei saada selville, tarvitaan ruumiinavaus.

Lapsille kuolemasta kertominen on vaikeaa. Pitää kertoa, mutta ikätasoisesti.

Luvussa Suruviikko juutalaisen tapaan muistutetaan, että ihminen pitäisi muistaa sellaisena kuin hän oli eläessään, eikä elottomana ruumiina.

Fakta on, että arkku tarvitaan aina. Myös vainajan kuljetuksella on omat sääntönsä, samoin hautajaissaaton kohtaamisessa. Hyvä on tuntea nekin asiat.

Hautajaisten järjestely voi alkaa heti, kun ollaan siihen valmiita. Hautausjärjestelyissä noudatetaan vainajan katsomusta ja toivomuksia.

Kuolleen lähiomaisilla on edessä rankka kuolinsiivous. Asiaan voi suhtautua niinkin, että ”perikunta hoitaa”.

Ammattisiivoojaa tarvitaan kalmasiivouksessa.

Hartonen kehottaa hyväksymään tosiasian, että asioiden hoitaminen voi tuntua työläältä.

Termejä ja todistuksia on paljon. Monet asiat ovat kuolinpesän hoidettavia.

Jopa sometilien sulkeminen voi olla hankalaa ilman salasanoja. Tuki- ja ohjekeskuksen avulla nekin hoituvat.

Tätäkään en tiennyt. Facebook-tilin voi muuttaa muistotiliksi. Haluaisinko?

Hautajaisista luen omien kokemusteni kautta. Eri yhteisöjen rituaalit ovat erilaisia. Minua vähän jännitti ensimmäiset ortodoksihautajaiset, kun tiesin että arkku olisi auki. Tilanne oli ystävien kesken luontevan rauhallinen, kun kiersimme vainajan arkun ympäri. Kuolema kaunistaa kasvot. Jätin ruusuni vainajan rinnalle. Hautajaiset olivat iloiset ja lämminhenkiset, kuten vanhojen ihmisten hautajaiset usein ovat.

Lapsuudesta muistan, että hautajaisissa miehet lapioivat haudan umpeen ja mullan kummuksi. Tasa-arvoista, minäkin sain olla luomassa hautaa umpeen.

Lähdeluettelosta löydän monia itselle tärkeitä teoksia, kuten Juha Hännisen Kuolemme vain kerran ja Merete Mazzarellan Juhlista kotiin. 

Hätätilalista voi olla hyvä apu, varsinkin yksin asujalla.

Kivun hoidosta ja eutanasiasta sekä avustetusta itsemurhasta kertominen auttaa pohtimaan näitä asioita, ehkä keskustelemaankin.

Hoitohenkilökunnan hyvät sosiaaliset taidot ja herkkätunteisuus ovat kuolevien hoidossa kultaakin arvokkaampia.

Resilienssi ei ole terminä tuttu, mutta asian tajuan. Se tarkoittaa kykyä ponnahtaa vaikeuksista takaisin. Kaikilla meillä ei ole sopeutumiseen samoja eväitä ja tukea, vaan osalle surevista menetykset ovat kohtuuttoman raskaita ja menetykseen sopeutuminen haastavaa, jopa sairastuttavaa.

Lain mukaan vainajan ruumis on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava. 

Ajattelen, että kuoleman jälkeen soitettu sanoma eli sielunkellojen soitto on komeaa. Joskus pysähdyn kaupungilla sitä soittoa kuuntelemaan. Ehkä niitä soitetaan minullekin? Senkin kai voi panna toivelistalle.

Kuolevaisen käsikirja sisältää paljon käytännön asioita, asiahakemisto auttaa pikaisessa hakemisessa.

Hartonen on käyttänyt mukavasti sopivia sitaatteja. 

Hautajaisten tehtävä on auttaa, ettemme jähmettyisi suremaan läheisemme kuolemaa vaan olisimme onnellisia siitä, että hän on elänyt.” Anneli Aurejärvi-Karjalainen

 

                                  Kirjailijakuva Jonne Räsänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti