Kritiikin punnukset on Suomen arvostelijain liiton ainoa alueellinen tunnustuspalkinto

Kritiikin punnukset 2023 arkeologi Ilari Aallolle ja 

kuvataiteilija Elina Helkalalle

 Suomen arvostelijain liiton Turun osasto on myöntänyt 45. kerran jaettavan Kritiikin punnukset -palkinnon arkeologi, tietokirjailija Ilari Aallolle ja kuvataiteilija, muinaistekniikan artesaani Elina Helkalalle heidän korkeatasoisista ja hienosti kuvitetuista keskiaikaa käsittelevistä tarinallisista ja yksityiskohtaista tietoa sisältävistä tietokirjoistaan.

Kirja Matkaopas keskiajan Suomeen ilmestyi vuonna 2015 ja se sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2016. Vuonna 2017 työtyhmä Aalto&Helkala tuotti teoksen Matka muinaiseen Suomeen. 11 000 vuotta ihmisen jälkiä ja vuonna 2019 kirjan Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita. 

Nuoren arkeologin käsikirja, joka valittiin vuoden arkeologiseksi teoksi. Tänä vuonna ilmestyi kirja Vuosi keskiajan Suomessa. Kaikki kirjat ovat Atenan kustantamia.

Kritiikin punnukset on Suomen arvostelijain liiton ainoa alueellinen tunnustuspalkinto. Kritiikin punnukset myönnetään varsinaissuomalaisille taiteilijoille. Kritiikin punnuksia on jaettu vuodesta 1979 lähtien.

KRITIIKIN PUNNUSTEN SAAJAT KAUTTA AIKOJEN Kritiikin punnukset on Suomen arvostelijain liiton ainoa alueellinen tunnustuspalkinto. Kritiikin punnukset myöntää SARVin Turun osasto varsinaissuomalaisille taiteilijoille. Kilon punnus jaetaan pitkäaikaisesta, valtakunnallisestikin merkittävästä kulttuurityöstä. Puolen kilon punnus taas annetaan merkittävästä kulttuuriteosta, läpimurrosta tai debyytistä. Punnuksia on jaettu vuodesta 1979 alkaen. 2023 kilon punnus arkeologi, tietokirjailija Ilari Aalto kilon punnus kuvataiteilija Elina Helkala 2022 kilon punnus kirjailija Heikki Kännö Taikapunnus-erikoispalkinto näyttelijä Aada Sevón 2021 kilon punnus tietokirjailija Panu Savolainen kilon punnus ohjaaja Alma Rajala kilon punnus skenografi Johanna Latvala 2020 kilon punnus runoilija ja kustantaja Tommi Parkko 2019 kilon punnus Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki 2018 Kritiikin juhlapunnus tietokirjailija Mikko Laaksonen Kritiikin juhlapunnus elokuvaohjaaja Elli Vuorinen Kritiikin juhlapunnus ohjelmapäällikkö Paavo Vuoristo ja TVO 2017 kilon punnus Petteri Oja ja Turun Sarjakuvakauppa kilon punnus kulttuurin monitoimimies Matti Rag Paananen Taikapunnus-erikoispalkinto Sabrina Casagrande ja Leluliike Casagrande 2016 kilon punnus kuvataiteilija Kaari Hilkka Könönen puolikas kriitikko, tietokirjailija Juri Nummelin puolikas Turun Kaupunginosaviikkojen tuki ry:n toiminnanjohtaja Tapio Peltomaa 2015 kilon punnus monikulttuurisuusvaikuttaja Hulya Hissu Kytö puolikas Aura of Puppets nukketeatteriammattilaisten yhteistyöverkosto Taikapunnus-erikoispalkinto lasten ja nuorten kirjallisuustapahtuma Kirjahyrrä 2014 kilon punnus konserttimestari, viulisti Juha-Pekka Vikman puolikas kirjailija, kriitikko Juhani Brander Taikapunnus-erikoispalkinto Turun seudun äidinkielen opettajat ry 2013 kilon punnus Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko kilon punnus Taiteilijaryhmä IC-98 eli Patrik Söderlund ja Visa Suonpää 2012 kilon punnus Markku Haapio ja Markku Heikkilä puolikas Ilmiö-festivaali 2011 kilon punnus Petri Rajala puolikas Juha-Pekka Mikkola 2010 kilon punnus Boris Hurtta puolikas Aura Street Market ry 2009 kilon punnus Harri Kumpulainen puolikas Half Apple – yhtye 2008 kilon punnus Jussi ”Juba” Tuomola puolikas Asmo Jaaksi ja JKMM 2007 kilon punnus Turun Runoviikko puolikas Key Ensemble-kuoro 2006 kilon punnus Kari J. Kettula, Turun kirjamessut puolikas Nina Renwall, Barker-teatteri Turun vapaan tanssin näyttämö 2005 kilon punnus teatterijohtaja Mikko Kouki puolikas TYKS:n uuden T-sairaalan taidehankinnat 2004 kilon punnus Aiju von Schöneman puolikas ohjaaja Juha Hurme 2003 kilon punnus Seppo Lahtinen ja Kustannusosakeyhtiö Sammakko puolikas valosuunnittelija Julle Oksanen ja arkkitehti Vesa Honkonen 2002 kilon punnus näyttelijä Risto Salmi puolikas yhtye The Crash 2001 kilon punnus säveltäjä Mikko Heiniö puolikas runoilija Heli Laaksonen 2000 kilon punnus Musiikkiteatteri Paniikin Trad.-esitys puolikas muusikko Ari Hakulinen 1999 kilon punnus näytelmäkirjailija Ilpo Tuomarila puolikas Salon Veturitalli 1998 kilon punnus konservaattori Harri Dahlström puolikas runouslehti Tuli & Savu 1997 kilon punnus kuvataiteilija Harro Koskinen puolikas Suomalaisen elokuvan festivaalin Kivimäen veljesten ”Huijarien huvittavat huiputtajat”-elokuvan entisöintityö 1996 kilon punnus kirjailija Jukka Parkkinen puolikas sarjakuvapiirtäjä Ilkka Heilä 1995 kilon punnus Turun musiikkielämän vaikuttaja Rainer Koski puolikas Japanismi-näyttely ”Suomi-neito pukeutuu kimonoon” 1994 kilon punnus elävän historian kylä Kuralan kylämäki puolikas kirjailija Niina Repo 1993 kilon punnus näyttelijä Heikki Alho puolikas tanssitaiteilija Mirja-Liisa Herni 1992 kilon punnus Turun ortodoksisen kirkon kuoro puolikas Kurtz-yhtye 1991 kilon punnus elokuvaohjaaja Risto Hyppönen puolikas runoilija Harri Nordell 1990 kilon punnus lavastaja Kaj Puumalainen puolikas rockyhtye Pääkköset 1989 kilon punnus kirjailija Markku Into puolikas TYY:n Rockklubin toiminnanjohtaja Jorma Teerijoki 1988 kilon punnus Aurinkobaletti puolikas kuvataiteilija Jan-Erik Andersson 1987 kilon punnus kirjailija Jarkko Laine puolikas rockooppera Gabrielin työryhmä 1986 kilon punnus Turun elokuvakerho puolikas Joe’s Galleria 1985 kilon punnus diplomiurkuri Erkki Alikoski puolikas säveltäjä Lasse Jalava 1984 kilon punnus Folkjournalen puolikas muusikko Ilpo Murtojärvi 1983 kilon punnus kulttuuritoimittaja Jyrki Vuori puolikas Turun Kirjakahvila 1982 kilon punnus valokuvaaja Kalervo Valli puolikas lasten elokuvakerho Kinokkio 1981 kilon punnus kirjailija Ole Torvalds puolikas laulaja Anneli Saaristo 1980 kilon punnus kuvanveistäjä Erkki Mykrä puolikas Jokiteatteri 1979 kilon punnus kirjailija Pirkko Jaakola puolikas teatteriohjaaja Maarit Pyökär.

MONOLOGI ON VAHVAN MERITOITUNEEN

NÄYTTELIJÄN TAIDONNÄYTE

Voiko naisen vaihdevuosista tehdä esityksen teatterin lavalle?

Mietin tuota, mutta tiedän myös yhden lempinäyttelijäni taidot.

Katri-Maria Peltola onnistuu lavalla aina, taipuu moneksi. Ja äänenkäyttö on loistavaa.

Muistan lapsiroolit ja erityisesti Suomen hevonen-näytelmän vanhan naisen roolin.

Taustaa:

Olen elämäni aikana nähnyt ja kokenut naisen elämän häpeilyn, salailun ajat.

Kun yksitoistavuotiaana naiseus alkoi, olin järkyttynyt. En tiennyt mitä minulle tapahtui ja miksi olin niin kipeä.

”Sinulle alkoivat ne.”

Sukupuolivalistusta saimme keskikoulun neljännellä luokalla. Uskonnonopettaja kutsui meidät luokkaansa. ”Hän sanoi, olette siinä iässä, että teidän on hyvä tietää ja siksi kerron teille varoittavan esimerkin nuoresta tytöstä. Tyttö oli auttanut poikaa jossain tärkeässä asiassa ja poika tuli kiittämään ja suuteli tyttöä suulle. Tyttö sai jonkin kauhean taudin!” Olimme kaikki odottavina, pojat vähän naureskelivat hämmentyneinä. Vaan siinä oli koko valistus.

Kun sitten aikoinaan odotin vaihdevuosien alkavan, selvisinkin vain hikoilulla. Olin jo osannut kipuiluni takia mennä gynekologille. Hän sanoi, että ole tyytyväinen, kun täällä päässä helpottaa.

Kullakin naisella on omat kokemuksensa naiseudestaan, ja moniin kysymyksiin vastaa Onko täällä kuuma? -monologi.

Peltola oli tavannut kollega Anna Hultinin, joka oli ehdottanut, että Katri-Marian pitäisi tehdä monologi suomeksi. Tuolloin Peltola ei vielä ollut valmis, mutta korona-aika kypsytti hänet.

Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä Katri-Maria Peltolan monologi sai ensi-iltansa 16.9. ja esitys kesti 1 h 35 min.

Intensiivinen esitys ei väliaikaa kaivannutkaan. Yleisö eli mukana. Hengähdysaikaa esittäjälle antoivat etukäteen tehdyt tietoiskut. Hauskoja olivat myös valomiehen, Lassi Krögerin, vastaukset kysymyksiin. Teatterin tekninen henkilökunta osoitti jälleen kerran taitonsa.

Tapasin tutun miehen Spede-elokuvan jälkeen. Hän kertoi, että oli meitä kolme miestä katsomassa monologia. Hän piti esityksestä. Esitys sopii myös miehille, jotta he ymmärtäisivät naisia ja kenties itseään paremmin, sanotaan käsiohjelmassa.

Peltola oli saanut valita ohjaajan ja hyvin valitsikin, siis Olli-Matti Oinosen.

Käsiohjelmassa Peltola kertoo kuinka hän Seinäjoen kaupunginteatterissa tapasi miehen, josta tuli hänen puolisonsa.  Tämä esitys on pariskunnan 50. yhteistyö.

Työprosessin aikana perhettä kohtasi suuri suru; Katri-Maria Peltolan äiti kuoli. Teos onkin omistettu hänelle.

Shakespeare-sitaatit osoittavat, että kyllä Peltolasta olisi klassikkomonologien esittäjäksikin.

Käsiohjelmaa on hauska tutkia esityksen jälkeen, tekstit Anna Hultin, Katri-Maria Peltola ja Lääkärikeskus Aava. Lääkärikeskuksen mainossanoista en pahastu, kun tuntuvat olevan täyttä asiaa. Lähteistä löytyy myös hyviä lukuvinkkejä.

Kaiken kaikkiaan esitys on viihdyttävän viisas ja taiteellisesti korkeatasoinen.

Kuvat: Karri Lämpsä

Suurella sydämellä tehty – herkkä ja humaani elokuva

KUOLLEET LEHDET -ELOKUVA YLITTI ODOTUKSET

Aki Kaurismäki on laadun tae. Kuolleet lehdet -elokuvan odotus oli pitkä. Katsoin taas kaikki mestariohjaajan elokuvat tietokoneelta, vaikka elokuva onkin parasta elokuvateatterissa.

Kauas pilvet karkaavat ja Varjoja paratiisissa sekä tietysti lempparini Le Havre. Lauantai-illan teatterin jälkeen katsoin vielä Toivon tuolla puolen, koska en heti pysty kirjoittamaan näkemästäni.

Kuolleet lehdet photo Malla Hukkanen Sputnik AK

Kuolleet lehdet -elokuvan pääosan esittäjät Jussi Vatanen (Holappa) ja Alma Pöysti (Ansa) ovat tuttuja aiemmista rooleistaan. Vatasen olen nähnyt jopa Tuntemattomassa sotilaassa, todellinen Napapiirin sankari. Pöysti jäi mieleen Tove-elokuvasta, vahvasti molemmat.

Lempeä rakkaustarina, joka alkaa katseesta, kestää monet esteet. Elokuvat ja karaokebaarit ovat arjen lohtuna. Holappa kadottaa Ansan puhelinnumeron, sen mennessään vei tuulonen. Hän etsii Ansaa elokuvateatterin luota. Tupakantumpit kertovat pitkästä odotuksesta. Ukrainan sota on elokuvan mittaan läsnä radiouutisissa.

Eläinrakkaus näkyy elokuvassa

Kuolleet lehdet photo Malla Hukkanen Sputnik

Hiekkapuhaltaja Holappa loukkaantuu ja puhallutetaan. Saa lähteä. Ansa joutuu vartijan kylmän katseen alle. Vanhalla päivämäärällä oleva tuote on pantava roskiin, ei saa viedä mukanaan. Työkaverit ovat solidaarisia hänelle. Aina molemmat saavat uutta työtä, vaikka duunarin elämä on kovaa.

Ansalla on perintönä saatu asunto turvanaan. Hän sanoo maalanneensa asuntoa. Ehkä huomaan kolmannella katsomiskerralla, onko sisustuksessa Ukrainan värejä.

Holappa jää tyhjän päälle, tavarat sentään saavat jäädä kaverin työmaakopin kaappiin.

Onnen tiellä riittää esteitä, mutta vielä Ansa ja Holappa kohtaavat elokuvissa. Ansa kutsuu miehen syömään luokseen. Holappa käy lainaamassa takin kaveriltaan. Jotenkin synkän oloista, kun tämä sanoo: Ota vaan. En tarvitse sitä enää.

Komiikkaa riittää, kun Ansa varautuu yhteiseen iltaan, ostaa toisen lautasen ja pikku pullon kuohuvaakin. Holappa tuo Ansalle kukkia. Juotavaa on vaan liian vähän, ja hän tarttuu taskumattiinsa. Ansa sanoo; juoppoa en ota. Vähän avautuu perhetaustaakin. Holappa on periaatteen mies, ei hän viinan suhteen mitään juomalakkoa tee, vaan lopettaa kerralla. Onnistuisiko se tupakankin suhteen? Elokuvan tekijät luottavat katsojaan, herkkä kuvaus koskettaa. Näennäisen riisutussa elokuvassa nyansseja riittää. Holappa lähtee ja Ansa saa vuorostaan etsiä häntä. Holappa löytyy sairaalasta. Sisar ei tiedä veljensä etunimeä, mutta keksii: sisar uskossa. Komiikka on hykerryttävää, välillä naurattaakin. Näennäisen riisutussa elokuvassa nyansseja riittää.

Maustetytöt lakonisella esityksellään sopivat tyyliin.

Elokuvan Helsinki on minulle vieras, ehkä 1959–60 luvun vaihteen kaupunki. Olavi Virran Kuolleet lehdet soi tuolloin. Maaseutukoulusta käytiin pääkaupungissa luokkaretkellä 1959. Muistikuvat sopivat elokuvan miljööseen. Yövyttiin jossain retkeilymajassa patjamajoituksessa. Maunulassa?

Kuolleet lehdet hurmaavat Hopeatähti-kerhonkin katsojat.  Elokuvan lopetus on Chaplin tyylinen; Chaplinilla oli keppi, Vatasella kainalosauvat. Kaurismäen elokuvat sopivat juuri Kuvakukon saliin. Karun kaunista.

Roolitus on erinomaista. Kaurismäki-elokuvassa uusi kasvo on Martti Suosalo, karismaattinen näyttelijä sopii joukkoon. Tutut näyttelijät esiintyvät monissa Kaurismäen elokuvissa. Vatanen ja Pöysti on sellainen pari, joka tullee jatkamaan pitkään. Toivottavasti Aki Kaurismäki myös, vaikka sanookin lopettavansa.  Mielensä voi aina muuttaa, jopa 20 pitkää elokuvaa tehnyt taitelija.                                                                                                                                                                                                            

KUOLLEET LEHDET. SUOMI 2023. Ohjaus, käsikirjoitus: Aki Kaurismäki. Kuvaus: Timo Salminen. Lavastus: Ville Grönroos. Puvustus: Tiina Kaukanen. Leikkaus: Samu Heikkilä. Äänisuunnittelu: Pietu Korhonen. Osissa: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Sakari Kuosmanen, Alina Tomnikov, Alma-koira. K7. 81 min

Ensisijainen sivupalkki

Etsi sivustolta

HOPEATÄHTI – ELOKUVASARJA: ”ELÄKELÄISTEN ELOKUVAKERHO”

2023

HOPEATÄHTI – ”ELÄKELÄISTEN ELOKUVAKERHO”      
Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27

Hopeatähti-elokuvasarja on kaikille avoin, mutta erityisesti senioriväestölle suunnattu. Ei erillistä jäsenmaksua, maksat lipun vain niihin esityksiin, joihin saavut.

LIPUT: suoraan ovelta. Ovet avataan viimeistään 1/2 tuntia ennen esitysten alkua.

Kaikissa elokuvissa kieli: suomi/ suomenkielinen tekstitys.

KAIKKI ESITYKSET: KINO KUVAKUKKO, VUORIKATU 27, KUOPIO

---

HOPEATÄHTI, syyskausi  2023: syyskuu

Syyskausi  avataan odotetuilla kotimaisilla uutuuselokuvilla,  Kuopion ennakkoesityksinä HOPEATÄHDESSÄ!

ti 12.9. klo 13 ja klo 15: KUOLLEET LEHDET

Elokuva kertoo kauppa-apulaisen  ja hiekkapuhaltajan rakkaustarinan.
Kuva,yllä: Malla Hukkanen/ Sputnik

Mestariohjaaja Aki Kaurismäen  uutuus – KUOPION ENNAKKOESITYKSET!

KUOLLEET LEHDET. SUOMI 2023. Ohjaus, käsikirjoitus: Aki Kaurismäki. Kuvaus: Timo Salminen. Lavastus: Ville Grönroos. Puvustus: Tiina Kaukanen. Leikkaus: Samu Heikkilä. Äänisuunnittelu: Pietu Korhonen. Osissa: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Sakari Kuosmanen, Alina Tomnikov, Alma-koira.
K7. 81 min.KUOPION ENNAKKOESITYKSET. Liput 8,5 €.

Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen (Alma Pöysti ja Jussi Vatanen) yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus. Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle. Tämä lempeä tragikomedia on neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan: Varjoja paratiisissa (1986) Ariel (1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö (1990).

 Arja Tiainen - runoilija                                     

                                                  

Olen pitänyt Arja Tiaista WSOY:n kirjailijana. Piti tarkistaa netistä mihin kirjaan tähänastinen runoilijaura on kestänyt. Löytyi yllätys. Tiainen on julkaissut vielä yhden runokirjan Kirjeitä karkailevalle puolisolle. Palladium Kirjat kustansi v. 2018.

Mistäs tulen -välisivulla kysytään, ja Tiainen vastaa runolla.

Olen Kannaksen evakoitten kersa

mutsi synnytti 8 lasta, koki 3 sotaa

97 muuttoa eikä koskaan valittanut

ei mukavuuksia eineksiä imureita pesukoneita

kun sähköt menee modernista maailmasta

mä pärjään.

Elämäntarinaa runokokoelma kertoo. Hytkäyttää tuo kersa-sana. Lapsuusmaisemista kersa on tuttu sana. Ei niinkään yhdestä lapsesta sanottu, vaan ryhmästä, kylän kersat.

Ankealta lapsuuselämä vaikutti.  Myöhemmillä tapahtumillakin on ollut vaikutusta.

Raja kulki mummoni tuvan halki / pojat saapuivat vahingossa yhtaikaa kotiin / toinen enoni hennalanmiehiä / toinen punapäällikkö / valkoinen käsivarsinauha ja punainen / käsinauha vierekkäin / käsiaseet puurolautasen vieressä / nyt pojat, mummo sanoi tiukasti / Täällä työ ette tappele! / Toinen katosi toinen kohosi asemiin / eihän näistä hiiskahdettu / tältä pohjalta / minun rauhanaatteeni syntyi.

Tiainen kirjoittaa monitaitoisesta lukutaidottomasta mummostaan lempeästi. Ja kysyy: Mitä on sivistys?

Toisen osaston, Perkele taputtaa karvaisia käsiään, aloitussivulla on pieni runo.

Se vakavin onkin hauskin

koska vakavuus

sallii koko hauskuuden.

Yllättäen eteen tulee runo Oriveden opisto 1972. Lyhyeksi näyttää opistoaika jääneen, vai taruako vain.Opistossa ovat monet kirjailijat opiskelleet, ja monet palaavat sitten kursseja pitämään. Arvostettu opisto, vaan sekin tuli tiensä päähän. 

Vuoden 2016 maailma tylsä kauhea

rokkistarat raitistuu tai delaa

ryhtyvät katumaan syntejään

minä kadotin passini

en voi tosissani todistaa

että olen olemassa.

Tiainen kirjoittaa.  Olen aina vihannut köyhyyttä ja aina ollut köyhä.

Perheestään hän ei paljon kirjoita, mutta kertoo kirjoittamisestaan ja paljastaa jotain.

Kirjani kirjoitin kun puoliso ja poika katsoivat / olohuoneessa kisoja, formulaa, tennistä, / kolmiloikkaa, kuulaa, kiekkoa, juoksuja ja / maratonia, lentomäkeä, suunnistusta, raskaan / sarjan nyrkkeilyä, uintia, esteratsastusta, / kouluratsastusta ja kuninkuuslajiamme keihästä, / kaikki kuului hyvin ja seinän takana / tein uskaliaita runoja joissa metelin ja kiistojen / määrä oli vakio.

Kalevin peijaisissa tarjoilijat ja vieraat

leijuivat ovaalipalloina. En kyennyt näkemään

ihoa lihaksia ilmeitä tai silmiä. Kuolema

on järisyttävä asia, ikinä ei enää tule.

Kalevi on ilmeisesti runoilijan puoliso kirjailija Haikara, jonka muistan sananvapaus- ja ihmisoikeusaktivistina. Hän vaikutti Suomen PENissä.

Jääköön kahdenkeskiseksi, kokoelman kolmas osasto kertoo kätevästä miehestä.

 Kerron suvulle (jo ovatkin olleet huolissaan)

löytyi oma-aloitteinen käytännöllinen mies

hallitsee arkiaskareet passaa kokkaa tiskaa

vie pyykit pesutupaan leikkaa mun

varpaankynnet

siltä sujuu kaikki (voitteko kuvitella)

hevoset koirat autot musiikki

lukee paljon, maalaistalon poika.

Kiinnostava on toinenkin säkeistö. Sittemmin ruoditaan suhteita. Omaan harhaan voi lumoutua.

Äidille ei kerrota

sanoi edellinenkin mies

uusi nainen kierrossa

mitä-sitä-suotta vanhaa ihmistä

juututaan hankalaan väittelyyn

en malta olla.

Rakastumisessa Tiainen toteaa olevansa täysin omillaan.

Runoilija voi aina runoilla / siitäkin / mitä ei tapahtunut.

Tänä kokoelmaan paneudun vielä uudelleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SUVEN RUNOILIJAN TEOKSIA

                                                           

 Arja Tiainen

Runoja 1971–1982

WSOY 1884 

Arja Tiaisen runojen kokoelma sisältää runoja esikoiskokoelman Nukun silmät auki lisäksi kirjoista Palava susi (1977), Saatanan tytär (1977), Vallan Casanovat (1979), Isolde, pakolainen (1981) ja Kalastaja Merlin (1982).  

Onhan Tiainen kirjoittanut myös kritiikkejä ja monenlaista proosaa.
Jälleen antikvariaatista löytyi teos, jota ei enää kirjakaupoista löytynyt.

Valitsen tähän itselleni mieluisimmat runot jokaisesta teoksesta. Huomaan, että eri lukukerroilla mieluisin muuttuu. Alla oleva on esikoiskokoelmasta.

   Paperista sierainten reiät katsovat.

Maalaan tussilla

               leiskuvan naisen.

Sormillani sotken

              hiukset ja sääret.

Tuhkakuppi pöydällä.

        Runot taskuissa.

Päivän mentyä

       toivon

       että tulisit.

Meillä olisi yhteinen

         syli.

 Tiaisen runoissa on tuoreita kielikuvia. Oivia oivalluksia. Näkee, että hän rakastaa runoja ja on klassikot lukenut. Ja mikä runon lopetus: yhteinen syli!

Ei mikään turha runotyttö, vaan runoilija, joka ammentaa omasta elämästään ja elinpiiristä sanottavaa.

Tiainen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon 1983 ja vuonna 2011 Pro Finlandian. Taiteilijaeläke Tiaiselle myönnettiin vuonna 2008.

Tuli mieleeni, että Arja Tiainen on tehnyt yhdessä Rauli Badding Somerjoen kanssa sanat Paratiisi-lauluun.  Piti tarkistaa ja samalla kuuntelin Paratiisin kirjoitustyön siivittämiseksi. Paratiisi on yksi lempikappaleistani.

Palava susi -osastosta

otan mukaan runon 1. ANNA MÄ NYT KERRANKIN SELITÄN – viiden runon sarjasta.

Joka ei ole vielä minä / sen on mahdotonta olla me. / Se ei voi kiintyä toiseen / kun se ei ole kiintynyt itseensä. / Se ei voi käsittää suuria ympyröitä / kun se sekoaa pienissäkin. / Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla. / Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta. / Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä / se on saavutus ja semmoisena vaikea läksy. / Se toistelee nimeään ja innostuu siitä. / Sen pitää saada tottua olemaan joku. / Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita. 

Pienissä runoissa on tiivis sanoma.

Raskaan päivätyön jälkeen

teki aina mieli jotain selitystä

Miksi se arki oli raskasta

ja palkka niin pirun pieni.

Saatanan tytär -osan runoissa puhutaan, miten taivaallista on olla oma itsensä. Mukana on ovela Omakuva-runo, siinä on kujeiluvuutta. Kuolemaakin puhutellaan. ”En minä sinua pelkää.”

Minä mekastan täällä aikani ja kun minun aikani loppuu, kun lähden tänne / tulee hiljaista ja ikävää.

Aika rajuja runoja, joita täytyy lukea yhä uudelleen. Vähän julistajaakin runoilijasta löytyy:

 -  en ikinä asetu sivustakatsojaksi -        

Osasto päätyy balladimaiseen runoon Pihlaja.           

Keskelle metsää naisen kyyneleet kasvattavat pihlajan.

Ja se hehkui ja kukki / senkin jälkeen kun minä olin mennyt.

 

Vallan Casanovat -osastossa Tiainen kirjoittaa, että naiset tukevat Casanovia. ”Naiset ovat Casanovien paras äänestäjäryhmä. Ei miehet, sillä he vihaavat ja kadehtivat häntä.”

Mutta miten eri lailla kohdellaankaan kurtisaaneja.

Tämän runon muistan kuulleeni monta kertaa:

    Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,

se on silkkaa kuukautiskiertoa

pillereitä ja kierukoita, meikkiohjeita

joista ei tolkkua saa,  

omin käsin leivottua pullaa ja lattioita

joissa ei rikkaa käy, tarjouksesta tarjoukseen.

Elämistä kuulopuheiden ja satunnaisuuksien varassa.

Sinun on oltava aina

joku tukipylväs, odotettava almanakka kourassa

mikä tulee ja miksei jo tule.

Siivouskykyinen rintarauhaspari.

        Valkopyykki on kohtalo.

Huolto pelaa, mutta miten on kirjavien laita?

Vanhuudestakin runoilija kirjoittaa ja toteaa, että pitkä elämä ei houkuta.

Tiainen kehottaa: Elä ajoissa!

Ja muistuttaa: Elämänpelko on pahinta kuolemaa.

 

Nimirunossa Vallan Casanovat kysytään:

     Kutsuuko kukaan Casanovaa

kiertopalkinnoksi?

Sanotaanko don Juanista ikinä:

”Sehän nyt on kaikkien kanssa.”

Miehet vetävät yhtä köyttä

ja naiset säestävät heitä, tukevat Casanovia.

jokainen vuorollaan kuvittelee

    parantavansa don Juanin.

Se on näköharhaa, ajatusvirhe: mitä iloa

meille olisi entisestä donjuanista?

                                   *

Tähden väleissä on lisää havaintoja Casanovista.

                                   *

On suuri erehdys kuvitella

Auervaaraa Casanovaksi.

Auervaara on huijari, helppoheikki,

Casanovat toimivat huomattavissa viroissa.

Auervaara katsoo rahaa, ei muotoa.

Casanovalle on oltava parasta,

        muoto ja äly.      

Casanova peittää boheemin sielunsa

liituraitapukuun, solmioon.

Farkkupojat ovat todellakin

poikia vain Casanovan rinnalla.

                                   *

Isolde, pakolainen on omanlaisensa opus. Isolden tiedän oopperan Tristan ja Isolden

kautta. Miten runot sitten viittaavat tuohon vanhaan tarinaan. Traagistahan rakkaus usein on.

    Masennustaan vatvoo aika, lasin alla hioo

kyyninen viisari sekunnit säpäleiksi.

Mutta aamusta iltaan sen omistaja hengittää,

ja puhuu kuolemasta.

Anna ajan olla rauhassa, anna rakkauden.

Mikä kiire aina repiä siivet, työntää neula perhosen läpi.

 

Nimirunossa Isolde, pakolainen, Tiainen kertoo kantaneensa harteillaan maailman murheita,

mutta eheytyneensä. Ja hän toteaa runon lopussa.

Turhaa murehtia eilisiä tai tulevaa, turha

   pohtia mitä muut sanovat tai eivät sano.

Rakastin Tristania ja nyt hän on poissa.

        Hän jätti minulle hyvän perinnön: elämänilon

ja rohkeuden.

Runovalikoiman Runoja 1971–1982 viimeinen osa Kalastaja Merlin

    Kiltit ihmiset? Eivätkö he kävelleet

kyselemättä keskitysleireihin.

Kiltit ihmiset? Eikö juuri heitä poljeta,

riistetä, sysätä laitoksiin.

Kerro mulle mihin kiltteydellä ja empatialla on päästy.

Paitsi tylsään avioliittoon…

Tiainen puhuu naisista ja naisen osasta - ja myös miehen. Hän läväyttää lukijan eteen totuuksia, hän

hämmästyttää. Välillä pitää tarkistaa miltä vuodelta runot ovat, niin tätä päivää ne ovat.

Lainaan loppuun Metsää ei erota, sateen seinä on sumua -runosta jäähyväissanat.

Niin se on, Merlin

            tuhansien turhauttavien päivien perästä,

meillä ei ole enää sanoja.

Iho vain, vain jäähyväiset?

 

SUVEN  RUNOILIJAN ESIKOISKOKOELMA ON VUODELTA 1971

                                                         

Arja Tiainen

Nukun silmät auki

WSOY 1971

 Kun kuulin, että Arja Tiainen on Kajaanin Runoviikon Suven runoilija, aloin etsiä runoilijan kokoelmia. Jokunen on hyllyssäni, mutta esikoista ei. Turha sitä oli kirjakaupoista etsiä, en löytänyt myöskään kootut runot -valikoimaa.

Miten onkaan käynyt näin, etten ole runoilijaa koskaan tavannut, en edes nähnyt messuilla. Käyneekö messuilla, mutta ainakin jossain hän on esiintynyt.

Antikvariaatit ovat oivia ostopaikkoja. Löysin OllinOnni-antikvariaatista pari Tiaisen teosta. Posti toi paketin nopeasti. Kirjoissa oli paperikansi tallessa ja kirjat olivat hyväkuntoisia.

Muistan lukeneeni esikoiskokoelman aikoinaan, mutta nyt koen tekstit uudella tavalla. Ajattelen Tiaista oman tiensä kulkijana.

Koska tunnen runoilijan huonosti, katson tietokirjoistani mitä hänestä on sanottu.

Kai Laitinen kirjoittaa Suomen kirjallisuuden historiassa (Otava 1981, toinen painos):

1970-luvun lyriikassa on havaittavissa rinnakkain monta erilaista linjaa, alkaen osallistuvan lyriikan jatkoilmiöistä ulottuen toisaalta Arja Tiaisen spontaaniin, vitaalista elämänasennetta tähdentävään oppositiorunouteen…

Risto Rantalan toimittamasta teoksesta Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäiviin (Otava 1994) luen sanat: ”Esikoiskokoelma Nukun silmät auki antoi äänen nuorekkaalle uhmakkuudelle, joka asettui kovuutta vastaan.”

Myös Pekka Tarkka on kirjoittanut teoksessaan Suomalaisia nykykirjailijoita (Tammi 2000) runoilijasta monisanaisen kuvailevasti. ”Esikoisteos esitteli suorasuisen katujen kapinallisen, joka varjeli elämäänsä aineellisen ja henkisen köyhyyden toivottomassa köyhyyden kehässä.”

(Oma kirjani on 6. uudistettu laitos -painoksesta.)

 

Arja Tiainen (s.1947) puhuttelee lukijaa runoillaan.  Kulkija, en tiedä minne menet mutta ota tämä tähkä, ota se.

Ehkä runoilijakin on kulkija. Hän viihtyy kahviloissa, vaikka kukaan ei kysy, olenko nälissäni? Viisi tuntia kahviloissa -runo kertoo, että nälkä on. Minut mitataan ulos.

Köyhyydestä kertoo pieni runo. 

Kun kävelet takit langoiksi,

kengät nauraviksi,

       alat jo tietää jotakin.      

Nimirunossa Tiainen kirjoittaa: Ihmisen on oltava kova, pärjätäkseen täällä.

Pitkät kertovat runot puhuvat nuoren naisen elämästä ja ilosta, kun on oma koti. Kahvilan tunnelman Tiainen tavoittaa jouhevasti.

Huvittavasti runo En halua elää ympärivuotista Peyton Placea tuo mieleen 1960-luvun amerikkalaisen televisiosarjan, jota minäkin alussa seurasin.

Olen tulevaisuutta miettinyt,

kädessä lopputili

                                     ja epätietoisuus

 Ja

     nyt puhun itselleni

     kuuntelen sanojen merkityksiä.

 

Pitkässä runossa koulu kauhistuttaa ja kapakassa on halu piiloutua hiuksien alle.

 

Tiainen on sodan jälkeistä suurta ikäpolvea.

Pienet runot ovat nasevia, sanottu vähässä paljon.

 

Kaikki

   kielteiset adjektiivit

joita voi käyttää

naisesta.

Niillä te olette

minutkin

naulinneet.

Runot puhuttelevat, saavat ottamaan kantaa, avaavat lukijan silmät. Kirjassa ei ole sisällysluetteloa, ja vain muutamalla runolla on nimi. Kolme osastoa runoja, joihin palaan uudelleen. Ajan kuva on kirkas, runoilijan kuva.

 Minä vain kysyn: auttaako tätä maailmaa

       hiljaisuus,

           vaikeneminen?