Tarinat kietoutuvat toisiinsa
Inka Nousiainen:
Kirkkaat päivät ja ilta,
Siltala 2013. 125 s.
Inka Nousiainen (s.1976 Juva) aloitti alle kaksikymppisenä kirjailijan uransa. Kirkkaat päivät ja ilta -romaani on hänen seitsemäs teoksensa. Kuin vaivihkaa hän kirjansa julkaisee. Vai onko se vain harha maalaiskriitikon näkövinkkelistä, Nousiainen kun asuu Helsingissä. Vaikuttanevatko kustantajien vaihdot?
Nousiainen on saanut muun muassa Topelius-palkinnon (Kivienkeli, Otava 1993) ja Savonia-palkinnon (Kiinalaiset kengät, Otava 1996). WSOY julkaisi romaanin Arvaa ketä ajattelen.
Monen muun nykykirjailijan tavoin Nousiaisenkin kirjan tapahtumat liittyvät myös sota-aikaan. Juuriako etsitään.
Helteisen kesän heinäkuussa Iida saapuu valkoisen kansakoulun päätyasunnolle. Hän vaeltelee ympäristössä ja villivadelmapensaikossa käärme puree häntä jalkaan. Pysy rauhallisena! Miten pysyt paikallasi, kun on pakko polkea pyörärämällä apua saamaan. Mies sillalla neuvoo apteekkiin, mutta ei muutoin ryhdy auttamaan. Iidan maailma pysähtyy, hän näkee silmät ja ripset, miehen kuva piirtyy hänen sisimpäänsä.
Kohta jo tulevat mieleen siskot; Edla ja Anni ja koko kotiväki.
Ehkä se oli hymy.
Otsikot ovat lauseita, kuin kirjoituskoneelle naputeltuja. Kirjan rakenne on taiteellinen.
Iida oli halunnut kauaksi kotoa. Oskari jäi odottamaan, vaikkei asioista ollutkaan sovittu. Äidin muistotilaisuudessa se tunki itseään läheiseksi.
Uudessa paikassa vahtimestari Lyydia huolehtii kaikesta. Iida saa hoitaa vain oman asuntonsa. Heimo opettaa yläluokkaa ja kutsuu kirkonmiehet tutustumaan uuteen opettajaan.
Iida ystävystyy Varpun kanssa. Hän on myyjättärenä kylän kaupassa. Varpu löytää onnensa Kaarlon kanssa, mutta Iida haikailee yhä sillalla näkemänsä miehen perään.
Kun he sitten tapaavat, he jäävät tuijottamaan toisiaan ja aika pysähtyy.
Iida laittaa luokan kauniiksi ja tutustuu lapsiin. Viisaasti hän ohjaa oppilaitaan. ”Ei haittaa jos kirjaimet eivät ihan heti onnistu.” Yläluokassa on tiukka kuri.
Iida pitää yhteyttä kotiin kirjeillä. Useimmiten Edla vastaa. Isäkin kertoo kirjeissä arkisista töistään.
Oskari on asettunut osaksi perhettä.
Harvakseltaan Iida tapaa Eliasta, miestä sillalta. Sitten tämä taas katoaa.
Iidan raskaus alkaa näkyä. Se saa aikaan pitkiä katseita ja herättää puheita. Iida vastaa ennen kuin kysytään.
Alkaa sota.
Pian Varpun ja Kaarlon vihkinyt pappi tuo surusanoman.
Kirjan loppua kohti jarruttelen lukemista. En soisi kirjan päättyvän, vaikka aluksi kiusaannuin pienestä fontista. Kohta en edes huomaa sitä. Alun tapahtumat nivoutuvat koko tarinaan.
Nousiaisen teoksen jännite kestää. Kieli laulaa, kuiskaa ja hyväilee. Ajatuspuheet istuvat kohdalleen. Usein pysähdyn nauttimaan kauniista lauseesta.
Aika kului kuten ajan tapana on.
Arvoituksellinen Viljami, yksinhuoltajan poika, on pyörinyt lähitalojen pihoilla pienestä asti. Hän on juossut aina, krapulaansakin hoiti juoksemalla. Mutta uutta tilannetta hän ei pääse pakoon juoksemalla: Susta tulee isä.
Viljami liittyy Edlan elämään sattumalta, kun hän auttoi harhailevan vanhuksen kotiin. Jää sitten luontevasti auttelemaan Edlaa, joka kertoo hänelle elämäntarinansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti